Uusi Bellavita – klassikkovoiteen uudistus ei miellytä kaikkia

Täältä tulee nyt follow-up-kirjoitus loppukesän Bellavita-postaukselle. En malta olla kommentoimatta uudistunutta koostumusta, koska se on jo saanut kontroversiaalista palautetta.

Uusi Bellavita

Olin varautunut palaamaan Bellavita-aiheeseen vasta ensi vuoden puolella – osittain siksikin, koska olen vuoden loppuun saakka kosmetiikan ostolakossa. No, näppärät PR-henkilöt ovat usein kuulolla, eikä mennyt kauaakaan, kun minulle postitettiin Orion Pharmalta uusia Bellavita-voiteita.

Testivoiteitakin enemmän tätä kirjoitusta vauhdittivat edelliseen postaukseeni tulleet palautteet uudesta koostumuksesta. Syksyn aikana postauksen kommenttilaatikkoon on tipahdellut useita pettyneitä viestejä henkilöiltä, joiden iholle uusi koostumus ei sovi. Osasin tätä vähän odottaakin.

Otteita kommenteista:

”olen 2 kk käyttänyt uutta ja aivan kamala kirvely. Johtuu kuulemma retinolista. Olen siis sekoittanut muuhun voiteeseen, kuten kehotettiin, mutta sama tulos. Jos aine on noin kirvelevää, niin onko se terveellistä iholle. Olin puoli tuntia ulkona, kun oli kuuma, niin kamala polte kasvoissa. Ikinä ei ole noin ennen käynyt, ihoni sietää hyvin aurinkoa. En tiedä mitä teen, taidan siirtyä vanhaan Tummeliin.”

”Olen käyttänyt Bellavitan yö- ja päivävoiteita PÄIVITTÄIN jo ainakin 25 vuotta, mutta nyt joudun luopumaan käytöstä, koska uusi koostumus aiheuttaa valtavaa kirvelyä kasvoissani jo yövoiteen osalta.”

”Uusittu Bellavita aiheutti pahan allergisen reaktion, silmät muurautuivat umpeen ja poskipäät turposivat veskelloille. Olen käyttänyt tuotetta 50 vuotta ihotautilääkärin suosituksesta, ihoni herkkä ja hilseilevä. Olen saanut pidettyä ihoni hyvänä vanhalla voiteella. Muita voiteita en ole voinut ärsyyntyvän ihon vuoksi käyttää. Nyt pulassa, kun Bellaa ei voi käyttää. Aika monen muunkin ihoa tuntuu ärsyttävän, miksi hyvää muutettu?”

Näiden lisäksi on tullut lukuisia muita kommentteja, jotka kertovat vastaavista reaktioista.

Vanhan ja uuden koostumuksen ero pähkinänkuoressa:

VANHA:

Sisälsi a-vitamiinia retinyylipalmitaatin muodossa.

Retinyylipalmitaatti on erittäin hyvin siedetty a-vitamiinijohdannainen eikä herkistä ihoa auringolle. Se on kuitenkin myös hyvin mieto teholtaan ja alkaa tänä päivänä olla aika vanhanaikainen, kun markkinoilla on monia uudempia ja paljon tehokkaampia johdannaisia. Osa alan asiantuntijoita ei pidä retinyypalmitaattia kovinkaan suuressa arvossa mitä tulee anti-age-ainesosiin, koska se on niin heikkotehoinen verrattuna järeämpiin a-vitamiineihin kuten retinoliin.

UUSI:

Sisältää retinolia (0,3% vahvuudella), retinolin tavoin iholla vaikuttavaa kasviperäistä bakuchiolia (1%) sekä niasiiniamidia.

Retinolilla saa tuloksia jo 0,1% vahvuudella, joten 0,3% on jo oikein hyvä vahvuus etenkin kun puhutaan edullisesta ”joka pirkon” apteekkivoiteesta.

Uusi Bellavita

OMIA KOKEMUKSIANI UUDESTA BELLAVITASTA

En tiedä oliko kyseessä vahinko vai tarkoitus, mutta en saanut Orion Pharmalta lainkaan testiin uutta Bellavitan päivävoidetta, vaan paketissa oli kolme yövoidetta ja Bella-päivävoide.

Kommentoin siis uusia Bellavita-yövoiteita. Päivä- ja yövoiteen teho on a-vitamiinin kannalta sama, sillä kaikissa Bellavita-voiteissa on sama pitoisuus retinolia. Yövoide vain on rasvaisempi. Yövoiteissa rasvaisuutta tuovat parafiiniöljy, vaseliini, mehiläisvaha sekä sheavoi.

Bellavita-yövoide hajustettu – vanha, kritisoimani tuoksu on kuin onkin pidetty 2021-versiossa. Uudessa koostumuksessa, ainakin yövoiteessa, tuoksu on kuitenkin pehmeämpi ja aavistuksen miedompi kuin vanhassa päivävoiteessa, joka tuoksuu niin pahalta ja voimakkaalta, että en voinut käyttää sitä kasvoilla. (Se päätyi lopulta yökäsivoidekäyttöön.)

Voide on todella rasvaista ja jättää ihon kiiltämään. En käyttäisi tätä, koostumus on kaukana minulle mieleisestä. Huono tuoksu, runsaasti mineraaliöljyjä, korkea synteettisyys sekä iholleni liian rasvainen ja epämiellyttävän tuntuinen koostumus. Kaiken kaikkiaan hyvin vanhanaikaisen tuntuinen ja tuoksuinen voide.

Bellavita-yövoide hajusteeton – hajusteeton ei aina tarkoita hajuton, ja tässä voiteessa on hieman pistävä, lääkemäinen tuoksu vaikkei se hajusteita sisälläkään.

Uusi Bellavita

BELLA

Bellavita-perheeseen kuuluvat nyt myös kevyemmät Bella-voiteet. Niissä on samat pitoisuudet aktiiviaineita kuin Bellavitassa (retinolia 0,3% ja bakuchiolia 1%), mutta voidepohja on kevyempi – ja voisi sanoa, että koko voide on nuorekkaampi ihotuntumaa ja tuoksua myöten. Bella-voiteet imeytyvät nopeammin ja sopivat Bellavitaa paremmin meikin alle, ainakin mikäli iho ei ole kuiva.

Bella päivävoide hajustettu – oikein miellyttävän tuntuinen, kevyt ja notkea voide. Imeytyy hyvin ja tuntuu kosteuttavalta. Tuoksu on raikas ja aivan erilainen kuin Bellavitassa. Kuitenkin aika arkinen, tai sanotaan ”markettikosmetiikan” tuoksuinen.

Bellassa on hyvin tyypillinen edullisen apteekkikosmetiikan synteettisvoittoinen koostumus, mutta ei mistään huonoimmasta päästä. Bellassa ei ole käytetty mineraaliöljyjä ja silikoniakin on vain vähän. Mukana on myös kaksi kasviöljyä: maapähkinä ja mango.

Bella yövoide hajusteeton – tämäkin on oikein miellyttävän tuntuinen – ja hei, täällähän on runsaammin kaviöljyjäkin! 👌 Incin alussa on riisinleseöljyä ja jojobaöljyä, ja heti niiden kintereillä maapähkinäöljyä ja mangoöljyä (mango on kyllä itse asiassa voi..!). Hajusteeton ”tuoksu” on vähän tunkkainen, mutta siedettävä.

Uusi BellavitaKritiikkiä ja yleisiä kommentteja uudesta Bellavitasta

Risuja

🚩 Käyttöohjeiden puutteellisuus; retinoli herkistää ihoa auringolle, minkä lisäksi sen käyttö tulisi aloittaa asteittain, jos iho ei ole tottunut retinoliin. Nämä tiedot mainitaan aina retinolipitoisissa tuotteissa – mutta ei Bellavitassa. Vanhaan koostumukseen tottunut käyttäjä ei välttämättä tiedä, että uusi koostumus saattaa ärsyttää ihoa eikä ymmärrä aloittaa käyttöä hitaasti – tai suojata ihoa auringolta jos käyttää voidetta päiväsaikaan.

Annoin palautteen käyttöohjeiden puutteellisuudesta jo Instagramissa, ja Orion Pharmalta vastattiin, että ”apteekkien henkilökunta on koulutettu antamaan nämä tiedot asiakkaille”. Hmmhh. Minusta tiedot herkistävistä ja ärsyttävistä ainesosista tulisi ilman muuta painaa myös pakkausselosteeseen.

Ruusuja

🚩 Hienoa, että Bellavitasta haluttiin tehdä tehokkaampi ja uusi koostumus sisältää aidosti vaikuttavia, hyviä aktiiviaineita.

🚩 Bella-voiteet ovat mainio lisä sarjaan, yövoide saa erityisesti kiitosta..!

Ihmettelen….

🚩 Uuden koostumuksen saaman palautteen perusteella (–> retinoli ei yksinkertaisesti sovi kaikkien iholle), ihmettelen, miksi Orion Pharma ei jättänyt vanhaa, hyvin siedettyä voidetta markkinoille, ja tuonut sen rinnalle uutta, tehokasta retinoliversiota?

Henkilökohtaisesti Bellavitan tulevaisuus ei minua varsinaisesti kiinnosta, enhän kuulu tuotteen käyttäjiin. Alan ilmiöitä seuraavana vain ihmettelen vähän valmistajan ratkaisua muuttaa yli 60 vuotta toiminut resepti ja yksi suomalaisista klassikkotuotteista täysin uudeksi. Ja niin erilaiseksi, että se karsii osan vanhoista käyttäjistä pois.

Jos retinoliversiot olisi tuotu vanhan koostumuksen rinnalle, Bellavita olisi saanut pitää vanhan voiteen fanit, ja parhaassa tapauksessa uusi retinolikoostumus olisi kasvattanut käyttäjäkuntaa uusilla, tehokkaammista a-vitamiinivoiteista kiinnostuneilla kuluttajilla.

kauneus ihonhoitotuotteet
Kommentit (45)
  1. Onpas jotenkin suoraan sanottuna tyhmänlainen perustelu sille ettei pakkauksessa ja/tai käyttöohjeissa voi mainita sitä, että retinolipitoisen voiteen aloittaminen on hyvä aloittaa varovaisesti. Se kokemus mikä minulla on apteekkien kosmetiikkahyllyiltä niin ei siellä joka hetki päivystä neuvojaa. Jos ei tiedä ainesosista tai seuraa kosmetiikkauutuuksia saattaa retinolin vaikutus tulla yllätyksenä.
    Apteekeissa on muutenkin tosi outo systeemi siinä kun reseptipaikat on avoimia looseja, joista kuuluu asiat muille odottajille tosi hyvin.

    1. Sama juttu pankissa. Harvemmin siellä tulee käytyä mutta kuolinpesän laskut piti maksaa kassalla (h**tin kallista) ja siinä in ollut edes mitään sermiä välissä vaan naapurikassan mummelin tilitiedot tuli kyllä varmaan muillekin odottajille selväksi.
      Apteekissa tuo ei minua niinkään häiritse.

      Itse olen kokeillut Bellavitaa Minna Kuukan instaliven innoittamana ja sieltä sain asiantuntijoilta vinkkiä, että yhdessä toisen tuotteen kanssa, kun tuo nyt ei vaan ole mikään kosteusvoide.
      Harmi, jos jotkut ovat erehtyneet käyttämään ilman ym.

      1. Itse olen kokeillut Bellavitaa Minna Kuukan instaliven innoittamana ja sieltä sain asiantuntijoilta vinkkiä, että yhdessä toisen tuotteen kanssa, kun tuo nyt ei vaan ole mikään kosteusvoide. Harmi, jos jotkut ovat erehtyneet käyttämään ilman ym.

        Hienoa, että sinä sait tiedot tätä kautta :) Tuotteen vaikutusten tiedotusta ei kuitenkaan voi jättää vain sometilien ja apteekkien henkilökunnan kontolle, kuluttajan täytyy pystyä löytämään olennaiset tiedot sekä käyttöohjeet pakkauksesta itsestään.

    2. Ei tuohon oikein ole Orion Pharmalla mitään järkevää selitystä, puhdas moka kyseessä. Ei tiedotusta herkistävistä aineista voi ulkoistaa myyntipaikan henkilökunnalle, moni asiakas nappaa tuotteen hyllystä itsenäisesti eikä hae neuvoja henkilökunnalta. Ilman muuta vastuu tuotteen ainesosien vaikutuksista tiedottamisesta on valmistajalla, ei jälleenmyyjällä.

      Seuraava kommentti (mikäli tieto pitää paikkansa) näyttäisi kertovan, että Orion Pharmalla on tajuttu moka jälkikäteen – varmaankin palautteen perusteella – ja pakkauksiin ollaan nyt lisäämässä varoitustekstejä.

      Hyvä tietysti jos reagoivat nyt, mutta vilpittömästi ihmettelen, että tällainen asia jää alun perin tiedottamatta lääkefirman ihonhoitotuotteissa….

  2. Päivitys aiheeseen: Orion on lisäämässä käyttöohjeet pakkauksiin (vihdoinkin)! Oma arvaukseni tosin on, että moni ei koskaan saa tietää, miksi voide ei sopinut omalle iholle ja näin asiakas voidaan ”menettää” pysyvästi :(

    1. Onko kyseessä inside-tieto? :) Hienoa, jos tämä pitää paikkansa. Todella amatöörimäinen moka Orionilta, jota voimme jäädä ihmettelemään. Mahdollisesti menetetyt asiakkaat toivottavasti korvautuvat uusilla, joiden iho sietää retinolia. (En nimittäin tokikaan toivo mitään epämenestystä Bellavitalle, minusta uudistus on todella hieno juttu puhtaasti tehokkaan kosmetiikan kannalta, mutta uudistus ja kuluttajien informointi olisi voitu toteuttaa paremmin. Olisin utelias kuulemaan, harkittiinko vanhan retinyypalmitaattiversion jättämistä myyntiin lainkaan… miksi se ei olisi voinut jäädä..? Nyt herkkäihoisille ei enää ole tuotetta Bellavitan valikoimassa.)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *