Karkkipäivä
Karkkipäivä

Tyylikkyydestä ja muodista

Purkautuessani eilen Kampissa Onnibussista reppuineni, rikkikuluneine olkalaukkuineni ja eväslaukun virkaa toimittavine S-kaupan kestoruokakasseineni, aloin jostain syystä jälleen miettiä tyylikkyyttä ja sen käsitettä.

Olin menossa rapujuhliin ystäväni luokse, jolle elegantilta näyttäminen on yhtä vaivatonta kuin hampaiden harjaus aamuisin. Olen kirjoittanut blogissa aikaisemmin kateudesta, ja tässä on ystävä, jonka huoleton edustavuus herättää minussa aika ajoin näitä tuntemuksia.

idHelsinkiIMG_7255

Kuljin Narinkkatorin ihmisvilinän läpi ja mietiskelin omaa habitustani. Miksi kuljen aina tällaisena kassialmana? Pitääkö olla niin homssuinen? Enkö voi edes heittää rikkimennyttä laukkua menemään ja ostaa uutta tilalle?

Ajatuksen ohjaamana kävelin lähimpään tavarataloon ja ostin uuden laukun. Tekonahkaisen ja halvimman joka oli 50% alennuksessa. Sulloin ruokakassin ja vanhan laukun sisällön uuteen laukkuun ja koin kevyttä tyytyväisyyttä siitä, että tämäkin asia tuli hoidettua eikä tarvitse mennä ystävän luokse rikkinäistä olkalaukkua ja ruokakassia roikottaen. Katsoin peiliin ja muistin, että minun piti vaihtaa vaatteetkin. Oli unohtunut bussissa. Voisihan ne vaihtaa ystävänkin luona mutta ajattelin, että jos nyt vähän siistimmässä paidassa saapuisi juhliin, se on kohteliasta emäntää ja isäntää kohtaan.

Menin tavaratalon sovituskoppiin ja vaihdoin päälle reppuun pakatun siistimmän paidan. Katsoin hiuksiani. Pörrössä niinkuin aina. Tyylikäs ystäväni on ammatiltaan kampaaja. Hänen hiuksensa ovat aina moitteettomassa ojennuksessa.

Koin lyhyen hetken pientä harmia ja koitin sukia hiuksiani kuriin. Sitten se meni ohi. Ystäväni tuntee minut, mitä hän nyt välittää. Hän tykkää minusta sellaisena kuin olen, laittaa mielellään hiuksenikin kun ollaan menossa yhdessä jonnekin.

Rentouduin ja lähdin juhliin. Perillä huomasin, että repun olkahihnat olivat rutanneet kotona silitetyn siistin paitani olkapäät ihan ryppyisiksi. Hahah. Se siitä siisteydestä :)

HelsinkiIMG_7234

Ilta oli mukava. Jossain vaiheessa huomasin kuitenkin taas ajattelevani, että olen vähän outo ja poikkeava. Naiset keskustelivat laukuista ja kengistä ja kelloista. Ajattelin eteisen lattialla seisovaa halpalaukkuani, jonka olin juuri ostanut vailla muuta motivaatiota kuin saada ehjä ja siisti laukku rikki menneen tilalle. Tunnustin, että en todennäköisesti huomaisi eroa halvan ja merkkikellon välillä. Ja että ostan uudet kengät usein siinä vaiheessa, kun edelliset ovat hajoamassa. ”Vaatteet eivät kertakaikkiaan kiinnosta minua,” kerroin.  Tai kiinnostavat, mutta ei niiden ostaminen. Toivoisin, että joku voisi ostaa ne puolestani eikä minun tarvitsisi koskaan kierrellä kaupoissa.

”Sehän on vain hyvä asia”, yksi vieraista sanoi. ”On hyvä, etteivät kaikki harrasta materialistista kulutusta”.

Muut eivät pitäneet minua outona. Silti tunsin itse niin, kuunnellessani toisten rakkauden tunnustuksia kauniita kenkiä ja mekkoja kohtaan. ”Tämä kahden asunnon juttu on niin hankala. Monesti on tullut tilanteita, että olen halunnut laittaa just sen mekon ja kengät, mutta sitten kun se niihin sopiva laukku tai vyö on toisella asunnolla, niin eihän niitä voikaan laittaa. Ai että ärsyttää!”

Tilanteita, joihin en osaa mitenkään samaistua.

Intohimo kenkiin ja vaatteisiin on osa naisena olemista. Vai onko? Missä niin on päätetty?

Joistain asioista on muodostunut kulttuurissa normeja.

Normi (Wikipedian mukaan): ”viittaa yleensä sellaisiin vuorovaikutuksen muotoihin, joiden välityksellä yhteisö saa jäsenensä toimimaan tai ajattelemaan tietyllä yhdenmukaisella tavalla. Normi määritellään ’säännöiksi’, joita ryhmä käyttää määrittämään hyväksyttävät ja sopimattomat arvot, uskomukset, asenteen ja käyttäytymismallit.”

Kun ajattelen asiaa, tajuan pitäväni naisten kiinnostusta muotia ja kauneutta kohtaan normina. Siksi poikkeava suhtautuminen on automaattisesti jollain tapaa ”epänormaalia” ja outoa. Itse olen mielessäni erityisen outo siksi, että olen kiinnostunut kauneudesta, mutta en muodista.

HelsinkiIMG_7241

Mietiskelin aihetta kävellessäni juhlien jälkeen öisen Helsingin läpi kohti majapaikkaani. Katselin ravintoloiden edessä jonottavia ihmisiä ja tarkkailin vastaantulevien ihmisten olemusta. Täällä varmasti moni on miettinyt pitkään missä vaatteissa lähtee illalla ulos, ulkoinen olemus on viilattu ja harkittu. Mutta nyt ollaan kaupungissa. Tekevätkö maaseudun naiset niin..? Liittyykö kauneuden ja muodin normi vain kaupunkilaisuuteen…? No ei kai sentään..? Kai maalaistalossakin varttunut nainen voi aivan yhtä hyvin viehättyä kauniista kengistä ja haaveilla Vuittonista?

Vai onko kuitenkin niin, että se ympäristö, jonka kanssa eniten olemme vuorovaikutuksessa, luo normin? Olen syntynyt kaupungissa ja ollut alati tietynlaisten pinnallisten arvojen ympäröimä, pitää näyttää hyvältä, olla suosittu, käyttää tietynlaisia vaatteita – nuorempana jopa farkkujen merkki määritteli mihin porukkaan kuulut. Murrosiässä normin loivat kaveripiirit, vähän vanhempana vahvemmin media. Lue lehdestä viimeisimmät trendit. Trendikkyys on ihailtavaa.

Toisessa ympäristössä normit kenties ovatkin toiset.

HelsinkiIMG_7249

Kello oli 02.20. Kävin Siwassa hakemassa aamiaistarvikkeita.

Kotiovella en ollut päässyt pohdinnassani tulokseen.

Onko epämuodikkuus outoa?

Mikä ylipäänsä tekee tyylikkyyden?

Kokisinko tarvetta sulloa ruokakaupan kestokassini piiloon Inarissa? Tai Sottungassa?

HelsinkiIMG_7259

Mitä mieltä te olette?

Määritteleekö ympäristö tyylikkyyden normin?

Ja pitääkö kaikkien naisten tykätä muodista? ;D

Kommentit (74)

  1. Heidi

    Odotukset tyylikkyydestä muodostuvat lopulta jokaisen omassa päässä, mutta ympäristö antaa kyllä valtavasti vaikutteita. Jokainen varmasti tahtoo näyttää jollakin tavalla hyvältä, vähintään ’samantasoiselta’ kuin ne, joiden seurassa viettää eniten aikaa. Ahdistuksen tunteet tulee todennäköisesti silloin, kun menee porukkaan, jossa viettää vähemmän aikaa ja jossa kenties kokee edustavansa jotain huonommin pukeutuvaa neljännestä. Kuitenkin sama ihminen samanlaisena voi tuntea olonsa mukavaksi jossain muussa seurassa tai tilanteessa. Ihminen siis haluaa tietyllä tavalla sulautua joukkoon ja kuitenkin erottua edukseen.

    Mun mielestä ei oo mitenkään outoa olla nainen, jota muoti ei kiinnosta. Muoti vaan sattuu olemaan ns. kevyt puheenaihe, viihdettä monille ja aina muutoksessa, siksi se on niin paljon esillä. Itse pyrin välttään kaikkea impulsiivista shoppailua ja ostamaan vaan silloin, kun on todella tarvetta. Suuren osan ajasta koen oloni ihan riittävän tyylikkääksi kulloisiinkin tilanteisiin nähden. Kuitenkin, kun teen hikistä työtä, jossa raahaan tiettyjä laukkuja mukanani ja liikun pyörällä, pukeudun sporttisesti, ei tosiaan tee mieli mennä lounaalle johonkin turhan hienoon paikkaan. Onneksi on löytynyt vaihtoehtoja, joissa on hyvää kasvisruokaa, nopeasti saatavilla ja tarpeeksi rennossa ympäristössä, jottei satunnaiset samassa paikassa käyvät pikkutakkimiehet häiritse. Pyrin pukeutumaan tarkoituksenmukaisesti. Töissä tärkeintä on käytännöllisyys, samaten usein urheillessa ja vapaa-ajalla. Jos on joku juhla tai rennompi iltameno, niin niihin erityyppiset vaatteet. Se, että pukeutuu tilanteeseen sopivasti, ei tarkoita sitä, etteikö vaatteita voisi käyttää loppuun ja olla kiinnostumatta muodista.

    Tässäkin on taas hyvä esimerkki siitä, että ei kannata verrata itseään muihin. Jos vertaa, lopputuloksena on joko se, että itseä ahdistaa tai sitten se, että katselee muita nenänvarttaan pitkin…

    • Sanni

      Damn, miten hyviä kommentteja teiltä tulee…! (Ja täällä koen huonoa omaatuntoa kun en ole vastannut kaikkiin… Ajatuksella kirjoitetut, kiinnostavat ja pohdiskelevat kommentit ansaitsisivat aina vastakommentin, mutta kun itse olen niin pirhanan hidas vastauksissani… Että pari tuntia päivässä kommentteihin vastattuaan menee sitten mieluusti vaikka ulos ja pois koneelta. Mutta kyllä te ystävät varmasti tiedätte että joka kommentti on luettu suurella mielenkiinnolla arvostuksella. <3)

      Ahdistuksen tunteet tulee todennäköisesti silloin, kun menee porukkaan, jossa viettää vähemmän aikaa ja jossa kenties kokee edustavansa jotain huonommin pukeutuvaa neljännestä. Kuitenkin sama ihminen samanlaisena voi tuntea olonsa mukavaksi jossain muussa seurassa tai tilanteessa. Ihminen siis haluaa tietyllä tavalla sulautua joukkoon ja kuitenkin erottua edukseen.

      Aamen, tää voisi sanoa. Juuri näin se on ainakin mun kohdalla.

      Tässäkin on taas hyvä esimerkki siitä, että ei kannata verrata itseään muihin.

      Siitä kun pääsisi joskus eroon… Jotenkin uskon, että suurin osa meistä kuitenkin tekee sitä ainakin jollain tasolla. Ja lopputulos on tosiaan surullisesti se, mitä kirjoitit…

  2. Nannu

    Älä vaan Sanni ikinä muuta itseäsi! Pidän blogistasi juurikin johtuen asioista, joita tässä nimenomaisessa postauksessa mietittiin ja puitiin. Vihaan muotiblogeja, joissa materialismia oikein tyrkytetään. Tokihan materialismia esiintyy kosmetiikankin osalta, mutta minusta sillä on silti aina syvällisempi olemus. Minusta olet ulkonäöllisesti todella viehättävä juuri sen ’homssuisuutesi’ ansiosta. Itse pidän kyllä pukeutumisesta ja tiedän minua pidettävän tyylikkäänä, mutta olen tietyllä tapaa myöskin homssuinen. Ja haluan aina pitää siitä kiinni, yhtään sliipatumpi minä ei olisi enää sama minä. Se minä, jonka nahoissa minä olen tyytyväinen!

    Olen seurannut blogiasi säännöllisesti jo monta vuotta, ja tämä taitaakin olla ensimmäinen kerta kun kommentoin. Koska tuli olo, että on pakko. Koska sinä, Sanni, olet aivan ihana!

    Terveisin, toinen wash-n-go-pörrötukka

    • Sanni

      Kiitos Nannu :) Ihana kuulla että siistit ja tyylikkäätkin voivat nähdä homssu-lookinkin viehättävänä :)

      Mukavaa että postaus inspiroi kommentoimaan :) Mukavaa loppukesää sinne!

  3. Lanttuleikkuri

    Näin kerran Karita Tykän kaupassa / kaupungilla, en tarkkaa muista, mutta arkisessa paikassa tuli vastaan ja oli täysin vimpan päälle. Luin kuukausia tämän jälkeen artikkelin jossa kertoi hän on itse oma käyntikorttinsa. Kun hän liikkuu, hän mainostaa itseään.

    Itse olen mennyt joskus tukka märkänä töihin ja kantanut Vuittonia kädessä = aivan ristiriitainen yhdistelmä.

    Jokainen saa pistää päällensä mitä huvittaa, minua ns häiritsee vain epäsiisteys, esim likaiset hiukset, tai tahraiset vaatteet, tosin itse sotken usein lounaalla paidan.

    Jos ravintolaan mennään, silloin olemus kertoo sinusta enemmän, minä olen mielenkiintoisen näköinen, tule minun luo. Veikkaisin että huoliteltu ihminen saa enemmän seuraa kuin hampsuinen, tai ehkä muut hamsuiset menee toisen hampsuisen luo.

    Itse kävin ennen äidiksi tuloa Amerikassa hyvin usein ja tuli sorruttua esim kesämekkoihin, joiden käyttökertoja ei Suomessa liikaa tule. Onko se sitten järkevää kulutusta ?

    Edellinen käyttölaukkuni kesti ehkä n 5 v aktiivista käyttöä, nyt uusi on ollut vuoden käytössä ilman mitään kulumista ettei käyttöaika lyhene, tosin ulkonäkö kärsii aika kun mitä tahansa käytettään. Eli vuoden päästä se ei ole siistiä nähnytkään.

    Nyt yritän panostaa siihen pitkään käyttöikään. Ostin n 5 v sitten Mulberryn laukun, joka maksoi maltaita, mutta käytän sitä aina parempana laukkuna, sitä ennen se oli ollut n 5 v ostolistalla, eli hetken huumasta ei ole kysymys.

    Ostamisen ilo on minulta täysin poistunut. Voin ostaa jotain, jota olen miettinyt kauan, mutta vaatepuolella heräteostoksia en enää oikeastaan tee. Ikävä kyllä sisustuspuolella sitäkin enemmän. Huoh !

    • Sanni

      Luin kuukausia tämän jälkeen artikkelin jossa kertoi hän on itse oma käyntikorttinsa. Kun hän liikkuu, hän mainostaa itseään.

      Jep, näin minäkin pitkälti ajattelen. En siis siksi että olisin joku Tykän kaltainen julkkis, mutta tulee kuitenkin käytyä sen verran usein tilaisuuksissa ja tapaamisissa joissa olisi hyvä antaa itsestään myönteinen kuva, ja toki haluaisin jättää itsestäni positiivisen vaikutelman. Samalla kuitenkin oma henkilökohtainen tyylini on kieltämättä homssuinen ja kaukana viimeistellystä. Tämä on omiaan aiheuttamaan tässäkin postauksessa käsiteltyä epämukavuuden ja ristiriidan tunnetta. Samalla haluaa olla oma itsensä eikä mennä minkään muotin mukaan, mutta samalla tiedostaa, että on tilanteita, joissa oma tyyli ei aina ole se sopivin. Näitä voisi todellakin pohdiskella loputtomiin… Minusta oman tyylin ylläpitäminen on ehdottoman tärkeää eikä kenenkään pitäisi minkään ympäristön paineen takia lähteä muuttamaan itseään, mutta toisaalta on kiistatta tilanteita, joissa oman tyylin muokkaus edes jonkun verran voi olla eduksi. Tai vähintään kohteliasuuden osoittamista tilaisuuden järjestäjää kohtaan.

Kommentoi »

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.