Tuntematon Skyros

Skyros. Jylhä saari massaturismin ulottumattomissa. Hiekkarantoja, vuoristoa, villejä hevosia (saarella elää uhanalainen Skyroksen hevonen) ja yksi tunnelmaltaan alkuperäisimpiä Kreikan saarten kyliä. Mitä suositeltavin kohde heille, jotka etsivät sitä hieman autenttisempaa Kreikkaa matkamuistomyymälöiden ja skandinaviaa huutelevien tavernaisäntien tuolla puolen.

  Skyroskollaasi13

Skyros on itäisin ja kaukaisin Sporadien saariryhmästä. Vaikka palvelut ja infrastruktuuri saarella ovat kehittyneitä, se on säilynyt suhteellisen vapaana turismista – kreikkalaisia lomailijoita lukuun ottamatta. Elokuussa paikka on täyteen ahdettu halvoilla lennoilla Ateenasta saapuvia maanmiehiä.

Laivoilla yhteydet ovat heikommat, mikä osaltaan selittää Skyroksen matalaa matkailullista profiilia. Saarelle pääsee vuoden ympäri Kymin satamasta Evialta (1 h 45 min + bussi Ateenasta Kymiin 3 h) tai kesäkaudella kolmesti viikossa Skopelokselta ja Alonnisokselta (5,5 – 6 h). Skyros ja Sporadit ylipäänsä on hieman hankala yhdistää laajempaan Kreikan saarihyppelyyn, sillä niiltä ei ole yhteyksiä muille saarille.

Itse nappasin sesongin viimeisen Alonnisokselta kulkevan laivan Skyrokselle.

Skyros Town eli Chora sijaitsee sisämaassa korkealla kukkulalla. (Melkein kaikkia vanhoja pääasutuskeskuksia saarilla kutsutaan nimellä Chora, se siis viittaa aina ”pääkylään”. ) Laivat saapuvat Linarian satamaan saaren lounais-rannikolla. Saaren ainoa bussiyhteys kulkee Linarian ja Choran välillä.

Suurin osa Skyroksen majoituspalveluista sijaitsee Moloksen ja Magazian ranta-alueella Choran alapuolella.

Skyroskollaasi2

Choraan johtaa yksi ainoa tie (autoliikenteelle), sekä kaksi hengästyttävästi kukkulan rinnettä kiipeävää, kivettyä portaikkoa. Autotie tekee pidemmän mutkan, porras”polkuja” pitkin pääsee rannalta Choraan 20-30 minuutissa.

Skyroksen Chora on saari-standardeissa suuri kylä; siellä asuu runsaat 2000 henkeä saaren 3000 asukkaasta. Esimerkiksi Kassoksen pikkuiseen Fry’hyn verrattuna Skyros Town on varsinainen city. Siksi koinkin niin suuren hämmästyksen kylään saapuessani.

Ensimmäiseen Skyros-päivääni liittyi myös elämäni ensimmäinen eksyminen – valitsin kukkulanrinne-poluista sen, joka ei vie suoraan pääkadulle, ja katosin totaalisesti Choran nimettömille kujille. Koska Skyroksen Chorassa ei voi edes suunnistaa ”alaspäin pääsee aina satamaan” –periaatteella, minulla ei ollut mitään minkä avulla orientoitua. Tiesin, että keskusaukio vain sijaitsi siellä ”jossain” labyrintin keskellä.

Lopulta, kysyttyäni muutamaan kertaan ”Signomi, kentro?”, löysin keskustan. Choran keskusaukio on suuri, suorakulmion muotoinen aukio jota reunustaa joukko kahviloita, ravintola, posti ja kaupungintalo.

Skyroskollaasi1

Kello oli 12.30. Ei edes vielä siestan aika. Aukio oli aivan tyhjä, lukuun ottamatta muutamaa frappe-mukejaan hypistelevää nuorta kahviloiden terasseilla. Kreikassa käyneet tietävät, että tyhjä keskusaukio ulkona kaiket päivät roikkuvien ihmisten kansoittamassa maassa – etenkin kesäaikaan – on suunnilleen yhtä harvinainen näky kuin iglu Mikkelin torilla.

Lähdin kävelemään Choran pääkatua – ainoaa, jonka varrella on kauppoja ja ravintoloita. Autolla pääsee aukiolle saakka, siitä eteenpäin pääkatu – ja kaikki muut kadut – jatkuvat kapeina ja kiemuraisina, antaen tilaa vain jalanjulkijoille ja kissoille. Täällä olisi vaikea liikkua edes mopolla, kaduilla on niin paljon portaita.

Olen useampaankin otteeseen Kreikassa miettinyt, että vanhoissa Chorissa asuvilla ihmisillä täytyy olla todella hyvä kunto ja hyvät jalat! Uskomatonta, että vanhat mummut ja papat asuvat täällä satojen askelmien keskellä. Kai siinä kroppa pysyy vetreänä kun kulkee portaissa koko elämänsä.

Katu oli yhtä autio kuin pääaukio. Ravintolat ja kaupat olivat kiinni. Jokunen ihminen vaelsi minua vastaan, mutta keskustan kutsuminen eloisaksi vaatisi aika värikästä mielikuvitusta. Kävelin yhä vain kapenevia siksak-katuja pitkin ylös linnoitukselle. Harmillisesti se on ollut kiinni vuodesta 2001 jolloin se tuhoutui pahoin maanjäristyksessä. Kunnostusprojekti jatkunee hamaan tulevaisuuteen.

Ei hiljaisuus minua mitenkään haitannut. Mikäs siinä oli kuljeskellessa seesteisissä tunnelmissa Choran vanhoilla kaduilla, pysähtyen välillä ihailemaan kukkulan reunoilta avautuvia maisemia.

Skyroskollaasi

Ei haitannut ennen kuin tuli nälkä.

Palasin kylän huipulta alas keskusaukiolle vain todetakseni, että Skyros Townista ei ilmeisesti saanut lainkaan ruokaa tähän aikaan päivästä. Tämäkin on ihan uusi kokemus minulle – kreikkalainen kylä jossa yksikään taverna ei ole lounasaikaan auki. En tiennyt että sellainen on ylipäänsä mahdollista tässä maassa. Kreikkalaisillahan on hyvin vapaat ruokailuajat ja he syövät lounaankin paljon myöhemmin kuin muissa Välimeren maissa, yleensä 14-16 aikaan. Ravintoloiden keittiöt ovat auki aamusta iltaan. Täällä voi siis rauhassa olla nälkäinen mihin aikaan vain, toisin kuin vaikka Italiassa.

Skyrosta lukuun ottamatta, ilmeisesti.

Skyroskollaasi4

Lopulta löysin yhden pienen auki olevan ravitsemusliikkeen, jonne olivat näemmä hakeutuneet kaikki muutkin Choran senhetkisistä 7 turistista. Juttelin viereisessä pöydässä istuvan ranskalaispariskunnan kanssa. He vakuuttivat, että illan tullen keskusta heräisi eloon ja olisi kuin toinen paikka.

Selvä. Uusi yritys illalla!

Skyroskollaasi7

Menin rannalle. Sekin melkein tyhjä rantabaarin aurinkotuolien muodostamaa aluetta lukuun ottamatta.

Palasin kylään hämärän myötä. Kiipesin tällä kertaa ne toiset portaat. Lähestyin keskustaa pimeyden ja hiljaisuuden keskellä. Missä vaiheessa saavuttaisin valon..? Miksei korviini kantautunut ääniä..? Hiljaisuus enteili jotain muuta kuin eloon herännyttä kylää.

Sitten putkahdin täydestä pimeydestä kolmen kadun valaistuun risteykseen. Ihan kuin olisin ylittänyt jonkun maagisen unimaailman ja ”sivilisaation” rajan. Kauppakadun uloin pää, jossa sijaitsevat viimeiset ravintolat ja myymälät. Ne olivat auki. Siellä oli ihmisiä.

Mutta ranskalaispariskunnan kuvailema ”kuin toinen paikka”… Missä se oli..? Ravintolat olivat auki – mutta tyhjillään. Kauppojen oviaukoissa henkilökunta jutteli keskenään. Ja ihmiset… olihan heitä jonkun verran. Mutta ’vilkas’ ei ihan ollut ensimmäinen mieleen tullut tunnelmaa kuvaava adjektiivi. Kävelin kadun päästä päähän. Keskusaukio oli yhtä unelias kuin päivälläkin.

Join lasin viiniä halvassa souvlaki-paikassa (viinilasi 1,50€, ei se tosin juuri kahta euroa enempää missään maksa) ja söin illallista ranskalaispariskunnan suosittelemassa kalatavernassa. Se oli näköjään muidenkin suosiossa – ja oli ainoana keskustan ravintolana täyttynyt ihmisistä. Tarjolla oli kuitenkin vain yhtä ainutta kalaa. Ei se mitään. Se maistui.

Skyroskollaasi14

Kävellessäni takaisin rannalle mietin, miten erilaisia saaret ovatkaan. Skyros – asukasluvultaan suurempi kuin esimerkiksi Alonnisos. Ja aivan tyhjä. Myös Alonnisoksella sesonki on lopuillaan, ja silti se oli kuin toinen maailma.

Saarilla on erilaiset luonteet. Eloisuus vs. uneliaisuus ei aina johdu turisteista. Elafonisos on siitä hyvä esimerkki. Hädin tuskin 300 ihmisen kylä vailla suurempaa turismia, ja syyskuussa siellä oli kuitenkin elämää ja aivan erilainen tunnelma kuin Skyroksella. Ruokaakin sieltä sai päiväsaikaan ;) (Linkin takana on muuten blogin kaikkien aikojen ensimmäin Kreikka-postaus, kävin Elafonisoksella syksyllä 2010 :))

Skyros’kin on varmasti eri maailma heinä-elokuussa. Mutta se ei ole saaren todellinen luonne. Olisi kiinnostavaa tulla saarelle joskus helmi-maaliskuussa, juuri ennen paikallista pääsiäistä, katsomaan Skyroksen apokriatika-karnevaaliin kuuluvaa kuuluisaa vuohitanssia. Vuohennahkaan ja naamioihin pukeutuneet ryhmät kulkevat Choran katuja ja kahden ryhmän kohdatessa niiden johtajat ”taistelevat” tanssien ja soittaen lehmänkelloja. Riitti on Kreikassa niin kuuluisa että sitä saavutaan katsomaan kauempaakin.

Skyroskollaasi8

Jos joskus eksytte Skyrokselle, suosittelen ehdottomasti majoittumista Molos-Magazia-alueen rannalle. Harvaa rantaa ympäröi yhtä kuvauksellinen maisema. Domatiani Kokalenia ansaitsisi ihan oman postauksensa… Täydellinen ”home away from home” rannalla.

Skyros_Jorgos_Barba

Ja syökää Istories Tou Barba’ssa…! Tämä on käsky! ;) Lippalakkipäinen Jorgos ei paljon hymyile, mutta kokkaa pienessä keittiössään saaren parhaan melitzanosalatan..!

Kommentit (18)
  1. mitä pidempi postaus, sen parempi!! Ja nää matkapostaukset erityisesti! Minul tuli mieleen, että millä ihmeellä nämä saarelaiset saa elantonsa? Jos ei ulkolaisia turistejakaan hirveästi käy? Ja se turistikausi yleensäkin on vain pari kuukautta vuodesta. Eristyksissä elelee tässä tapauksessaa 3000 ihmistä. Miten ne saa siis rahansa mistään?

    1. Minul tuli mieleen, että millä ihmeellä nämä saarelaiset saa elantonsa?

      Kalastuksella ja karjanpidolla, näin minulle kerrottiin.

      1. Luin ensin ”kalastuksella ja kirjanpidolla”, ja mietin että ”Whaaaaaat?!?!” :D Sepä olisikin aika vinkeää erikoistumista.

        1. Itse asiassa luin itsekin uudelleen ”kirjanpidolla”… :D

      2. Hih, tulee mieleen Asterix-sarjakuvan kylä, jossa joka kyläläinen piti omaa viiniä ja hiiltä myymään erikoistunutta tavernaansa. Ostelivat sitten näitä tuotteita vuorotellen toisiltaan ja puodit kukoistivat :D Noh, karja ja kalastus taitavat sentään lyödä leiville ihan oikeastikin :)

  2. Suurkiitos Sanni kaikista matkapostauksista, näitä on ihan mahtavaa lukea. Tulee kauhea matkakuume itsellekin :)

    1. Kiitos Susanna :)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *