Karkkipäivä
Karkkipäivä

Tuli mieleen

Kertokaas, tykkäisittekö lukea blogeista sellaisia kauneustuotejuttuja, joissa tuotteet vain pintapuolisesti esitellään muutamalla sanalla? Tarkoitan sellaisia kokoomajuttuja kuin lehdissä on tyypillisesti.

Kuten alla oleva:

 VoiHyvin_kosmetiikka_IMG_9237

Eli katsaus (uutuus)tuotteisiin, jossa tuotteet on koottu nätisti samaan kuvaan ja niistä kerrotaan muutama avainsana.

Tämän tyyppisissä jutuissa tuotteita on harvemmin kokeiltu, sillä jutun pointti ei ole kertoa käyttökokemuksista vaan esitellä kauniin kuvan kera kauden uutuuksia.

Katselin tätä Voi Hyvin -lehden kuvaa tovin. Sivulla on viisi tuotetta jotka olen itsekin vastaanottanut. En voinut olla miettimättä, miten eri lailla bloggaajat ja naistenlehdet kauneustuotteista kirjoittavat. Enkä sano, että näiden kahden median kuuluisikaan kirjoittaa tuotteista samaan tyyliin. Lehtien ja blogien kuuluu olla erilaisia ja on ihanaa että ne ovat :) Mietiskelin vain asiaa lukijan ja etenkin kosmetiikasta kiinnostuneen lukijan näkökulmasta.

Tämän aamun huutajaisia koostaessani mieleen tuli kysymys.

Olisiko teistä hyvä juttu tai mielekästä, jos alkaisin koostaa Karkkipäivään tällaisia uutuuksien tai muun teeman ympärille rakennettuja kuvakoosteita? Kuvista saisi nopean käsityksen siitä mitä uutta markkinoilla on tällä hetkellä, ilman pitkiä koostumusta tai käyttömukavuutta analysoivia liirumlaarumeita.

Lush_BuchedeNoel_IMG_9091

Monille nämä ”liirumlaarumit” eli perusteelliset tuote-esittelyt ovat juuri se, mitä he blogeista hakevat (koska niitä ei oikein lehdistä löydä), mutta toisaalta on varmasti sellaisiakin lukijoita, joita kiinnostaisi vain tietää mitä uutta on kaupoissa.

Naistenlehtityyppisillä kuvakoosteilla saisin tuotua esiin myös niitä tuotteita, joita en ehdi kokeilla tai joita minua ei henkilökohtaisesti edes kiinnosta kokeilla. Minua innostamattomat tuotteet saattavat kuitenkin olla juuri sitä, mitä joku lukija hakee, ja tieto tällaisesta tuotteesta voi olla hänelle tarpeellinen uutinen.

Myönnän, että minua tällaiset kuvakoosteet eivät ole koskaan inspiroineet, sillä itse tykkään lukea tuotteista kunnon esittelyn ja nähdä meikeistä kuvia ihmisten kasvoilla. Ei minun kiinnostustani esim. uuteen huulipunaan herätetä kuvalla, jossa puna makaa  kukkakedolla muiden tuotteiden seassa. Siksi en ole sen tyyppisiä tuotejuttuja blogissa harrastanutkaan Mutta muutaman avainsanan sisältävät kuvakoosteet voivat palvella jotakuta muuta. :) Siksi mietin olisiko hyvä muuttaa käytäntöä.

Mitä mieltä olette? Haluaisitteko blogiin tietoa niistäkin uutuustuotteista, joista en tee perusteellisempaa esittelyä?

Usein jonkun tuotteen uutuusarvo on jo mennyt siinä vaiheessa kun siitä kirjoitan, koska perusteellinen testaus ja perehtyminen on minulle tärkeää, eikä kaikkea tietenkään pysty testaamaan heti niiden ilmestyttyä. Uutismuotoinen kuvakooste voisi tällöin olla ratkaisu :)

Kommentit (100)

  1. Heidi

    Hellou ja ei liity aiheeseen tämä hyvin outo kysymykseni :D Vaan luomiväri-juttu luomiväri-gurulle :D
    Laitatko udpp:n, luomivärit, rajaukset, ripsarin ja kesto on se mikä on nähty :)

    • Sanni

      En ihan ymmärtänyt kysymystä, haluaisitko tarkentaa…?

      Käytän joka meikin alla joko UDPP:tä tai Elizabeth Ardenin Eye Fix Primeria (alkaa juuri olla loppumaisillaan), ja meikki kestää vaikka saunomisen.

  2. Emms

    En kannata tällaisia juttuja. Olen aina tykännyt blogissasi siitä, etteivät tuote-esittelysi ole ollenkaan mainosmaisia niin kuin tällaiset pintapuoliset uutuusesittelyt mielestäni ovat. Miksi ilmoittaa tuotteesta vain siksi, että se on markkinoilla uusi? Tietenkin ns. ”uudet keksinnöt” (esim. kuivashampoot tullessaan jokunen vuosi sitten)voivat olla sinänsä mielenkiintoisia jos toimivat.

    Itselläni ei tuotehankinnoissa merkitse ollenkaan onko tuote uusi tai kausituote, vaan tuotteesta tekee mielenkiintoisen sen ominaisuudet, millainen tulos saadaan aikaan, vertailu muihin vastaaviin, tuottajan arvot ja tuotteen valmistustapa.

    • Sanni

      Miksi ilmoittaa tuotteesta vain siksi, että se on markkinoilla uusi?

      On olemassa ihmisiä, joita sellainen tieto kiinnostaa. Kuten näistäkin kommenteista on voinut lukea.

      Itse kuulun samaan ryhmään kuin sinä, eli tuotteen uutuusarvolla ei ole minulle merkitystä. Mutta niitä, joille sillä on merkitystä, on myös paljon.

  3. noni

    Tykkäisin ehdottomasti vaikka joka viikko tai kuukausi pikakatsauksista uutuuksiin (pidän myös Virven uutuuslistauksista ja luen ne kiinnostuneena), koska:

    – naistenlehdet ovat jääneet puolestani ajat sitten kauppojen hyllyille, joten en saa mistään tietoa uutuuksista, ellen sitten satu johonkin liikkeeseen juuri kun jotain uutta esitellään (ei tapahdu edes kerran vuodessa)

    – kosmetiikkauutuudet kiinnostavat minua suuresti, vaikka olenkin varsin merkkiuskollinen sarjalle, joka on lähes kautta linjan osoittautunut itselleni parhaaksi (Lush)

    – kosmetiikka on hauskaa, ihanan värikästä ja tuoksuista ja tarjoaa sopivan hengähdystauon pinnallista iloa maailmassa, joka tulvii kriisejä ja pahuutta, kurjuutta ja katastrofeja, joihin ei voi itse vaikuttaa tai ainakin vaikutusmahdollisuudet ovat mitättömän pienet

    – olet yksi niitä harvoja bloggareita, joita seuraan suht tiiviisti, joten uskon, että viihdyn tällaisten sinun tekemiesi ’Beauty Flashien’ äärellä

    Koska siis voidaan odottaa ensimmäistä esittelyä? :)

    • Sanni

      Koska siis voidaan odottaa ensimmäistä esittelyä? :)

      :) :D

      Katsellaan mitkä on fiilikset kun annan tämän vähän kypsyä.

      Teidän mielipiteenne jakautuivat hyvin tasaisesti 50-50, myönteisesti tai osittain myönteisesti suhtautuvan leirin ollessa aavistuksen vahvempi.

      Sain siis selville, että kiinnostusta tällaiseen on. Mutta myös sen, ettei tämän tyyppinen sisältö ole blogien pääasialliselle lukijalle ”isossa kuvassa” erityisen tärkeää, vaan se olisi lähinnä ”ihan kiva lisä”.

      Eli mikäli en tule tällaisia kuvakoosteita tekemään, ei se aiheuttaisi massiivista pettymystäkään ;)

  4. Hanna

    Mä taas voin sanoa tykkääväni lehtien katsauksista :) Työni puolesta seuraan eri lehtien kosmetiikkajuttuja hyvinkin tiiviisti.Myös somea muutenkin.
    Kyllä ääni täältä :)

  5. Liena

    Lyhyet tuote-esittelyt olisi kiva lisä :) En lue lehtiä, joten uutuustuotteita bongaan oikeastaan vain blogeista. En yleensä osta mitään kosmetiikkaa ilman arviota, mutta jos sinun lyhyen tuote-esittelysi jälkeen jokin tuote tuntuu kiinnostavalta, pystyn hakemaan laajemman arvostelun jostain muualta.

  6. Sapu

    Sanni, kokoa lukijoista sellainen ”virallinen” testauspaneeli. Vaikka kymmenenkin lukijaa, jotka asuvat suhteellisen lähellä sinua niin että voivat tulla noutamaan tuotteet helposti.

    Eli sä tekisit kuvakosteet ja juttuideat, ja sitten lähetät tuotteen lukiojoille, ja testauskokemus pitäisi tulla vaikka viikon aikana. Eikä mitään superpitkää testauskokemusta vaan juuri muutama sana. Tulisi tavallaan vähän enemmän ekstraa kuin vain naistenlehtityyliin, ja jos tuote on ihan huippu tai lupailee liikoja, tulisi sekin mainittua parilla lauseella.

  7. tiippa

    Minulla tuollaiset esittelyt lisää ostohaluja ja välttelenkin tuollaisten juttujen lukemista :D useimmiten uutuuksia ostaa vain kokeilun halusta, eikä tarpeesta ja ne sitten monesti on hutejakin.

  8. Katri

    Kyllä kiinnostaisi tuollainen kuvakooste tyyppinen julkaisu! Itse tykkään juuri ajankohtaisten tuotteiden ja nättien asetelmien takia esimerkiksi instagramin meikkiharrastelijoiden kuvista :)

  9. Niina

    Yksinkertaisesti ja aikaisempia kommentteja lukematta: ei. Lehtien jutut tuntuvat tänä päivänä vieläkin enemmän pintapuolisilta raapaisuilta kuin aikaisemmin ja myös pelkältä hehkutukselta. Yhtään rehellisen kriittistä arvostelua ei esim. Kauneus ja Terveys-lehdessä näy. Miksi näkyisi? Samat firmathan ostavat mainosaukeamia lehdestä. Vanha sanonta: Älä pure ruokkivaa kättä :D

    Koen, että ennemmin luen blogistasi vaikka kunnolla tehdyn jutun sokerista (kyllä, katsoin juuri dokumentin), ruoasta noin yleensä etc. kuin esittelyn uusimmista poskipunista.

  10. Tiia

    Mä luen mieluummin niitä ”pitkiä koostumusta tai käyttömukavuutta analysoivia liirumlaarumeita.” Kaikkea muuta pintapuolista mainontaa tulee kyllä ihan joka tuutista tarpeeksi muutenkin…

  11. Nainen Hämeestä

    Kyllä minä tykkään tyylistäsi mikä se on nyt. Mieluummin luen syväluotaavaa analyysiä, kuin katselen vaan kivoja kuvia. Nykyään kun ei tosiaankaan naisten lehdissä ole mitään kunnon arvosteluja. Pelkkää markkinointia ja kivoja kuvia.
    Jatka vanhalla tyylillä. Siksi luen blogiasi. :)

  12. Mai

    Ensimmäinen ajatus: Ei! Kuten moni kommentoija on jo sanonut, niistä parin sanan hehkutus-hölynpölyista saa mitään irti.

    Mutta tarkemmin ajateltuna, voisi tämäkin tyyli toimia tavallisten postausten lisänä, jos kollaasipostausten tekstit olisivat ”Sannia”, ts. sisältäisivät jotain muuta kuin pelkkää markkinointi-sanahelinää…

  13. jazza

    Kiinnostaa, plain and simple :)

  14. No way

    Ei kiinnosta mainostyyliset esittelyt. En jaksa niitä katsella lehdissäkään. Etsin blogistasi (ja muistakin blogeista) rehellisiä käyttökokemuksia ja syväluotaavampaa käsittelyä, Karkkipäivä ei mitään tyhjänpäiväisiä kollaaseja kaipaa. Ellei sitten kuvituksena syväluotaamisen ohessa, mutta ei yksinään.

  15. maria

    Minua kiinnostaisi! Nopeasti kaikkien tuotteiden ydin esille, onko ne edes käyttökelpoisia vai ei, ja sitten voisi vaikka kuvan alla olla linkki pitkään arvosteluun.

    • Sanni

      Kuvan alla ei voisi olla linkkiä kun noita uutiskuvia olisi tarkoitus tehdä uusista tuotteista joista en ole vielä ehtinyt kirjoittaa perusteellista esittelyä, tai en tule sellaista edes tekemään.

  16. EweS

    Moikka! Mun on pakko myöntää, että omaan pienen heikkouden näihin naistenlehtien tuotekuviin :D niitä on kiva jäädä kattelemaan ja haaveilemaan. vähän samaan tapaan kuin näyteikkunoita, joissa on tosi nättejä vaatteita yms. Mutta mihin ei kuunapäivänä olisi varaa.
    erityisesti jos ne on kauniisti aseteltuja ja asetelmia mietitty eikä vaan ”heitetty” miten sattuu.

    Tällaiset saattais olla ihan kivaa vaihtelua sun blogissa. :) vaikka eniten saa irti asiaa pidemmistä postauksista.

  17. taina

    Itse tykkään siitä, että tuote on testattu. silloin ei osta sikaa säkissä, kun olet jo sen testannut valmiiksi. ei tule huti ostoja niin paljon, joten vastaukseni on EI

  18. viivik

    Mun mielestä blogista on ehdottomasti kiinnostavampaa lukea perusteellisia arvosteluja. Luen kyllä myös naistenlehtiä. Bloggaajan tekemä tuotearvio tuntuu monipuolisemmalta ja jotenkin luotettavammalta (tämä on varmaan vain mielikuva) kuin naistenlehden juttu, oli lehdessä sitten kyseessä pikaesittely, lukijaraati tai mikä vain formaatti.

    Hauskaahan tästä tekee se, että en osta kovin paljon kosmetiikkaa, enkä varsinkaan lähde kauppaan luettuani blogista/lehdestä jutun jostakin (no ok, muutama poikkeus on ollut). Kosmetiikkamaailman seuraaminen on enemmänkin viihdettä, ja eniten olen kiinnostunut kosmetiikan käyttöön, en ostamiseen, liittyvistä vinkeistä. Luen blogeja kiireettä, joten ehdin hyvin katsella ja lukea läpi pidemmänkin arvion, kun se on kivalla tyylilläsi kirjoitettu.

  19. Inka

    Olisi mukava tietää uusista tuotteista! Kai muutama pintaraapaisu esittely sopisi blogiin välillä, ilman muiden pahastumista :)

  20. Laura

    http://www.hs.fi/fingerpori/s1349768968418
    :D

    Minua katsaukset eivät haittaa, nehän on helppo ohittaa, jos ne eivät kiinnosta.

Kommentoi »

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.