Testissä uusi nudekajal

Moni teistä tietääkin, että ihonvärinen nudekajal kuuluu ehdottomiin lempparimeikkituotteisiini ja suosikkini on jo 10 vuotta ollut IsaDoran Inliner Kajal Blonde. Muutamia muita nudekajaleita olen myös vuosien varrella testannut (Make Up Storen, Benecosin, Idunin, Lumenen ja Alverden), mutta missään niistä ei ole ollut ihan yhtä hyvä sävy tai koostumus kuin IsaDorassa.

Nyt testasin jälleen uuden haastajan, jossa onkin tällä kertaa aivan erilainen koostumus.

Nudekajalit_IsaDora_Loreal

Kyseessä on L’Orealin Infallible Gel Crayon -kynä sävyssä Uptown Beige.

Nudekajalit, kuten kaikki kajal-tyyppiset (eli sisärajaukseen tarkoitetut) rajauskynät on perinteisesti valettu puuhylsyihin ja ne ovat kostumukseltaan pehmeähkön vahamaisia. Perinteisessä kajal-kynässä ei yleensä ole silikoniyhdisteitä.

Infallible-uutuus edustaa uutta, liukuvaa silikonipitoista rajauskynälaatua eikä sitä ole tarkoitettu ensisijaisesti sisärajaukseksi, mutta ihon sävyistä rajausta en osaa oikein yläluomelle kuvitella. Eihän se näy siellä minnekään ainakaan vaaleaihoisella, kun taas sisäluomella sen funktio on taittaa limakalvon punertavuutta niin että ilme raikastuu.

Infallible_Nudekajal_IMG_6383

Gel Crayon -kynä on todellakin superliukuva ja erittäin pehmeä, jopa niin että sanoisin sen laatua melkein voidemaiseksi ja liiankin pehmeäksi.

Sain testiin myös sarjan neljä muuta Gel Crayon -kynää ja ne ovat kaikki niin pehmeitä että niitä on vaikea teroittaa. Tekisi mieli laittaa kynä jääkaappiin tai pakkaseen jähmettymään ennen teroitusta. (Olen itse asiassa joskus jo kokeillut jääkaappikäsittelyä jonkun toisen pehmeämassaisen kynän kanssa eikä se paljon auttanut..)

Nudekajalit_swatch

Infalliblen Uptown Beige -sävy on IsaDoran Blondeen verrattuna kellertävämpi ja hitusen kirkkaampi ja erottuvampi.

Nudekajalit_vertaus_IMG_6394

Ehkä tästä kuvasta jo näkee vähän kynien koostumuseroa: Infalliblen jälki on voidemaista ja epätasaisempaa kuin IsaDoran. Se pysyy kyllä oikein kiitettävästi mutta on, noh, liian voidemainen ja leviää herkästi yli ripsirajan niin että ylimääräiset pitää pyyhkiä topsilla pois.

Lähikuvista ero näkyy paremmin:

IsaDora Inliner Kajal Blonde

IsaDoran jälki on tuoreeltaan tasainen ja peittävä. Toki se liukenee päivän mittaan mutta jälki on silti kauttaaltaan siistimpää kuin Infalliblella.

Infallible Gel Crayon Uptown Beige

Infallible-rajaus tänä aamuna tuoreeltaan. Ylimenneet pyyhitty taas topsilla.

Minun silmissäni Uptown Beigen sävy on hitusen epäluonnollinen ja ”pomppaa silmään”, siinä missä Blonde sulautuu meikkiin huomaamattomasti. En tiedä johtuuko se enemmän Uptown Beigen sävystä vai sen jäljestä joka on überpehmeän koostumuksen takia jokseenkin maalatun näköinen.

Infallible Gel Crayon Uptown Beige

Infallible-rajaus kolmen tunnin kuluttua.

Tuomio: en tykästynyt, Blonde rulaa edelleen. Jonkun toisen sävyisellä, etenkin hyvin lämpimällä henkilöllä, Infalliblen Uptown Beige voi toimia paremmin. Kiitosta kynä saa hyvästä pysyvyydestä, rajaus kestää koko päivän (vaikka tietysti liukenee osittain, mutta on vielä selvästi näkyvissä illalla meikinpesun aikaan).

.

Vaikka Uptown Beige ei voittanut ihastustani, sarjan sähäkän sininen I’ve Got The Blue -sävy puolestaan löysi tiensä suoraan meikkipussini asukiksi:

Infallible_GelCrayon_IveGotTheBlue

Jess! Vihdoin löysin korvaavan sävyn Yves Rocherin vedenkestävälle automaattikynälle josta olin aiemmin löytänyt sen Aivan Täydellisen kirkkaansinisen kesämeikkisävyn. Kyseisen kynän superheikkous oli sen kuivuminen – kynää pystyi käyttämään vain yhden kesän ja sitten se kuivui. Jostain syystä joissain vedenkestävissä kynälaaduissa on tuo kuivumisongelma, jos hylsy ei ole kunnolla tiivis kynämassa kuivuu sen sisään. En tiedä miten minulle sattuikin niin huono tuuri juuri tuon kynän kanssa – ostin kolme ja kaikki kuivuivat vuoden sisällä.

Infalliblen I’ve Got The Bluessa on siinäkin oma huono puolensa, eli yllä mainitsemani teroituksen vaikeus, mutta olen valmis antamaan sen anteeksi ja kaapimaan massat hammastikulla tai topsilla teroittimen sisästä jokaisen teroituksen jälkeen, koska sävy on NIIN ihana.

(Voiko joku muuten kertoa onko tuo verbi suomeksi terottaa vai teroittaa…? Mietin sitä joka kerta :D Kumpikaan ei kuulosta hyvältä ^_^)

Infallible Gel Crayon -kynillä on hintaa 7,90€ ja olen saanut kynät blogin kautta.

Kommentit (25)
  1. Ymmärtääkseni ’teroittaa’.

  2. Se on teroittaa, koska kantasana on terä (kaksitavuinen a- tai ä-loppuinen), mutta erottaa, verottaa, kehottaa (kantasana loppuu o:hon tai sitä ei tunneta). Opettaja opettaa :)

    1. Kiitos ^_^ Oppilas korjaa tekstin :D

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *