Testikentällä

Tämä kuva on otettu äsken.

Kuvassa hymyilen ja näytän aidosti iloiselta, koska olen jälleen aloittanut päivän tekemällä työtä josta pidän ja koen vilpitöntä iloa  laadukkaista tuotteista, joita työkseni pyörittelen. (Pyörittelen välillä myös ei-niin-innostavia tuotteita, sekin kuuluu asiaan.)

Pidän tämän alan moniulotteisuudesta ja kahden alaan liittyvän työni mukanaantuomasta mahdollisuudesta myös pinnan alaiseen pohdintaan, siihen, että voi kurkistaa välillä sinne ”ihon ja hehkun alle”. Miettiä, mitä kaikkea kauneus ja hyvinvointi on, ja sehän ei suinkaan ole pelkkää hölkkää ja seerumipurkkia.
Minunkin ihoni alla on toinen iho. Siellä on pinta, joka kokee työni myös toisella tavalla. Se pinta uupuu aika ajoin.

En mielelläni puhu tästä, koska en halua aiheuttaa seuraajissani ja lukijoissani ristiriitaisia tuntemuksia kun he lukevat kauneusaiheisia kirjoituksiani. Intoilut ovat aitoja ja tämä työ on valintani ja intohimoni – jos en tekisi tätä työkseni, pyörittelisin purkkeja yhtäläisellä antaumuksella vapaa-ajallani. Niinkuin teinkin 30-vuotiaaksi asti, kunnes ”rasvoista” vihdoin tuli minulle ammatti.

Halusin tänään kuitenkin kirjoittaa tästä, koska tämäkin pinta on osa minua.

Jos maratoonari asuisi juoksukentällä tai leipuri leipomossa, hän todennäköisesti väsyisi. Minä asun kosmetiikan testikentällä. Ei ole sellaista päivää tai hetkeä, jolloin en jokaisella seerumi-, ripsari- tai kantapäärasvavalinnallani olisi itse asiassa töissä.

Työni on kirjoittaa sisältöjä ja tarjota asiantuntijatietoa kosmetiikasta, ja jotta näin voi tehdä, kosmetiikkaa täytyy käyttää. Jotta leipuri voi leipoa, hänen täytyy tuntea eri jauhojen ja nesteiden ominaisuudet. Vehnäjauho ei ole vain vehnäjauhoa – on olemassa eri laatuja ja karkeusasteita, joista jokainen vaikuttaa tulokseen ja käyttäytyy reseptissä omalla tavallaan. Voidepurkkien ja meikkijauheiden kanssa on sama asia. Jos et ”upota niihin käsiäsi”, et voi aidosti tietää, miten ne käyttäytyvät. Jos haluat olla todellinen asiantuntija, et luota pelkästään markkinointiteksteihin. Voitelet, vaahdotat, taputtelet ja tupsuttelet päivät pitkät ja tavaat incejä iltalukemisinasi. (No en kuitenkaan tee näin joka ilta..!)

Tämä kaikki on aivan ihanaa, valtavan antoisaa ja kiinnostavaa, uskokaa pois. Olen fiilistellyt hiustenhoitoaineen koostumuksia täysin vakavissani jo 12-vuotiaana ja olen kuin kasvanut tähän työhön. Silti se myös uuvuttaa. Se uuvuttaa joskus todella paljon, ja välillä pysähdyn keskelle kotiani jonka jokainen pinta on täynnä purkkeja – ja järkytyn. Minulla on myös työhuone, mutta mä asun kodin muotoisessa testilaboratoriossa, jossa mun iho, hiukset ja aistit on valjastettu kosmetiikan asiantuntijatiedon keräämiseen.

Välillä haluaisin vain saada käyttää mun lempivoidetta ja lempishampoota jokainen päivä ja viikko, enkä tehdä muistiinpanoja jokaisen voitelun ja naaman pesun jälkeen. Kaipaan suhdetta, joka syntyy niihin tuotteisiin, joita käyttää loppuun asti ja ostaa uudelleen. Siinä on jotain turvallista ja rauhoittavaa – tuttuus ja luottamus tuo mielihyvää, jota upeinkaan uutuustuote ei tuo. Vähän niinkuin se ihana Kreikan saari jolla olet käynyt kolme tai viisi kertaa – viidennellä kerralla se on vielä miljoonasti ihanampi kuin ensimmäisellä kerralla.

En vaihtaisi mun ammattia pois. Tunnen joka päivä kiitollisuutta siitä, että saan tehdä työkseni jotain, joka on ollut aikuiselämän (ja teinielämänkin..!) mittainen intohimo. Mutta paraskin työ voi välillä väsyttää – epäilemättä ihan millä tahansa alalla.

Pakkaan juuri tavaroita Kreikan matkalleni, ja aion jälleen käyttää tilaisuuden hyväkseni ja pidän Kreikassa lomaa kosmetiikan testailusta. (No, mukaan lähtee _yksi_ uusi testituote..!) Kun palaan, on laboratoriossa taas hetken aikaa helpompi asua.

Mihin ihanaan asiaan sinä välillä uuvut?