Terveisin äiti.

Keskiviikkoinen postaukseni meikkauksesta ja itsetunnosta herätti paljon kommentteja. Näköjään myös äidissäni.

Torstai 22.9.2011 klo 17.49  Vastaanottaja: Sanni. Lähettäjä: Äiti.

”Sau muru, (äitini kutsuu minua Sauksi)

Käväisin päivän päätteeksi Karkkiblogissa – ja sielläpä olikin taas uusi ja kiinnostava postaus. Tässäpä suurten ikäluokkien nuoren kommenttia:

Minulle meikkaus on alun alkaen ollut asiaan kuuluva osa aikuisuutta. Aloin
meikata vasta Helsinkiin muutettuani, siis 19-20-vuotiaana, kun muutkin
ympärillä meikkasivat. Kotona asuessa se ei ikäänkuin kuulunut kuvioon,
silloinkaan kun olin jo jättänyt koulun ja kävin töissä Osuusliike Hämeen
konttorissa. Meikkaaminen, kun siihen ryhdyin, oli kulmien tehostamista
kulmakynällä, kakkumaskaraa + eyeliner-tussia, ehkä jotain helposti sottaavaa
voidemaista luomiväriä (puuterimaisia ei ollut), puuteria ja huulipunaa.
Kleopatra-look oli ensimmäinen tiedostamani meikkaustyyli, ja sitä sitten
yritettiin jäljitellä, sopi se omille kasvoille tai ei.

Koskaan en näinä vuosikymmeninä ole erityisemmin panostanut meikkaamiseen enkä ollut kiinnostunut sävyistä ja tyyleistä. ”Vähän väriä naamaan” -pohjalta vain.
Siitä tuli tottumus, toimenpide joka tehtiin aina ihmisten ilmoille lähtiessä.

Töissä teatterilla ja tanssitunteja pitäessä minulla on aina vakimeikkini, siis
ei aina samat luomivärit mutta saman vahvuinen eli suht kevyt ehostus. Se
jotenkin kuuluu rooleihini teatterilla ja tanssinopettajana. Antaa huoliteltua
vaikutelmaa. Kyllä tuntuisi oudolta tulla töihin tai tanssioppilaiden eteen
paljain kasvoin, mutta ei siksi että nolottaisi näyttäytyä sillä lailla, vaan
koska oletan että muut ovat tottuneet näkemään minut tietyn näköisenä ja
ihmettelisivät mistä nyt tuulee… Vai onko tämä vain selittelyä? Ehkä
ammattiroolini vaatii tällaista ”työasua”.

Vasta sinun meikkiblogisi myötä olen oikeasti alkanut kiinnittää huomiota
siihen miten naiset meikkaavat ja mitä sillä viestivät. Omaa tyyliäni en
kuitenkaan ole ihmeemmin muuttanut, kuten tiedät. Värejä on tullut lisää, ja
poskipuna ja pensselit ja nyt viimeksi tämä hyvin toimiva meikkivoide.

Silloin kun en meikkaa, minullekin lähes riittää pelkkä vesipesu naamaan.
Paitsi jos on ollut erityisen hikinen/pölyinen/likainen päivä, jolloin saatan
käyttää vaikka vain tavallista saippuaa. Ja sitten ihovoidetta päälle, koska
saippua kuivattaa ihoa. Mutta varsinaista puhdistusvoidetta/geeliä vain
meikkejä pestessä.

Jotta näin… Eikö ole huvittavaa ja hämmästyttävää, että olet saanut yli
kuusikymppisen äitisi pohtimaan ja kirjoittelemaan tämmöisiä! (Kyllä, äiti, se on..!)

– Äiti”

Kommentit (22)
  1. Ihanaa, Sannin äiti!
    Täällä toinen kuusikymppinen, joka seuraa tarkasti Karkkipäivää ja huolehtii ihostaan hoitamalla sitä ja meikkaamalla päivittäin sekä omaksi ilokseen, että toivottavasti myös muiden.

    Muistan hyvin ne Shantungit ja Minersit, mitä nuoruudessamme oli tarjolla ja millä intensiteetillä yritettiin saada nestemäistä Arcancil-rajausta siististi. Revlon oli jotain aikuisten luksusta, olihan olemassa oikein Revlon-klubikin, johon kuuluivat sen ajan mallit ja mannekiinit. Päätin silloin, että joskus minäkin käytän Revlonia – ja käytinkin. Vieläkö mahtaa olla Max Factorin PanStickiä?
    Kaunista syksyä Sannille ja Sannin äidille!

    1. Max Factorin Pan Stick löytyy kuin löytyykin edelleen markkinoilta! :)

  2. IHANA teksti!
    Markkinoilta löytyy vielä jonkun verran noita vuosikymmenien takaisia klassikkoja, Pan stickin lisäksi myös Creme Puff. Olen itsekin käyttänyt sitä ja tuoksusta tulee ihan isoäiti mieleen.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *