Karkkipäivä
Karkkipäivä

Tänään halusin olla hiljaa

Tykkään puhua paljon, mutta tykkään myös olla hiljaa. Haluan olla hiljaa. Välillä en halua puhua mitään, en kenenkään kanssa. Tarvitsen hiljaisuutta ja omaa aikaa.

Patmos_IMG_2598_2

Joskus minusta tuntuu, että puhun liikaa ja liian kovaa. Puheliaana ihmisenä sitä ei aina huomaa. Kun oma äänekkyys ja ryöpsähtelevä puhetyyli on aina ollut osa persoonaa ja luontainen tapa ilmaista itseään, ei välttämättä tajua olevansa äänessä ”tavallista” enemmän. Tai huutavansa, kun toiset puhuvat. Oikeastaan, vasta kun kuuntelen nuorinta sisartani, ymmärrän miltä itse kuulostan muiden korviin. Nuorin sisareni on, jos mahdollista, vielä minuakin puheliaampi. Meitä yhdistää myös herkkä innostuvuus ja ravihevosen lailla kiitävä tapa kertoa meitä innostavista ja inspiroivista asioista. Elehdimme käsillämme, viuhdomme, puhumme koko kehollamme. Ja tosiaan, usein äänenvoimakkuus on normaalin puheen sijaan melkein huutoa.

”Oletko varma ettei suvussanne ole italialaista verta..?” kreikkalaiset ystäväni vitsailevat usein.

Olen äänekäs jopa kreikkalaisiin verrattuna.

Mutta – ja tätä monen on vaikea ymmärtää: haluan olla myös yksin ja ihan ääneti. Hiljaisuus on minulle yhtä luontevaa kuin äänekkyys. Joskus haluan olla hiljaa seurassakin ja vain kuunnella. Se on rentouttavaa.

Patmos_IMG_2570_2

Tänään halusin olla yksin.

Mutta miten onnistua olemaan yksin tällä persoonalla..? Sitä olen taas tällä matkalla miettinyt.

Patmos_IMG_2554_2

En tiedä mikä minussa vetää ihmisiä lähestymään ja tekemään tuttavuutta. Minulle tullaan juttelemaan, vaikka en ottaisi ohikulkijoihin edes katsekontaktia.

Halusin olla tänään yksin, ja se onnistui kaksi tuntia.

Ilmestysluolalla kohtasin naisen, joka tervehti minua kuin vanhaa tuttua. Itse en tunnistanut häntä. Nainen oli kuulema nähnyt minut keskiviikkoiltana eräässä kalatavernassa (jossa taas olin suustani kiinni tavernan henkilökunnan kanssa), ja nyt olin siis ”tuttu”. ”You are that lady from Finland!” hän huudahti, ja kertoi kuunnelleensa tavernan omistajan kanssa käymääni keskustelua. Kysymättä sen kummemmin mihin olin menossa ja sopiiko liittyä seuraan, nainen käveli kanssani ylös Choraan. Matkan aikana sain kuulla että hän on Saksasta, vuokraa taloa Patmoksella, on työtön ja löysi Patmoksen 80-luvulla hypätessään Pireuksessa kerran väärään laivaan.

Patmos_IMG_2623_2

Huomasin uupuvani naisen jutustelusta. (Niinkuin moni kenties uupuu minun ääniaallokostani…) Olisin tänään todella halunnut olla itsekseni ja vaellella Choran kujilla ajatusteni kanssa. Tarvitsin sitä.

Lopulta nainen lähti Choran saavutettuamme toiseen suuntaan. Sain olla rauhassa 45 minuuttia.

Lounaalla Choran ainoassa auki olevassa ravintolassa ehdin tarttua menuun, kun viereisestä pöydästä tervehdittiin minua ja pyydettiin liittymään seuraan. Piti miettiä hetki missä olin nähnyt miehen. Joo, hän puhutteli minua Choran edustalla ottaessani kuvaa, ”Haluatko että otan kuvan sinusta ja maisemasta?” ”Ei kiitos”.

Nyt olimme siis tuttuja.

Patmos_IMG_2624_2

Ravintolan pöytien ollessa aika täysiä, ajattelin, että samahan se on istua tähän. Pian olimme keskustelleet hiusteni väristä, Patmoksen tunnelmasta, Suomen kaupunkiarkkitehtuurista, ravintoloiden hinnoista, ouzosta, saaren pormestarista ja Kreikan taloustilanteesta. Ouzo-lasillinen löysi tiensä myös käsiimme.

No, se siitä itsekseen olosta. Pian minut oli kutsuttu illalliselle tavernaan jossa mies, Gregory, oli kuulema syönyt edellisiltana elämänsä parasta kalakeittoa.

Hmmmm… minulla oli kämpillä odottamassa eilisillan horiatiki-salaatin jämä ja tonnikalapurkki. Lähtisinkö kuitenkin Gregoryn kanssa kalakeitolle..?

Katsoin tekstiviestit. Siellä oli viesti keskiviikkona tapaamaltani Viktorilta, akupunktööriltä. ”Tule kello 19 Trexanderiin, minulla on tänään syntymäpäivä”, viestissä luki.

.mmmmmm.

Tänään halusin olla yksin.

Mutta kohta olen jo myöhässä syntymäpäiviltä.

.

Päivän odottamattomin kohtaaminen tapahtui Skalan vanhan kaupungin kadulla. Tällä kertaa minua ei puhuteltu. Hätkähdin, kun yläpuolellani oli yhtäkkiä valtava pää.

Patmos_IMG_8384

”Missä sinun sarvesi on”, sanoin. Hevonen vaikutti epätodelliselta, taruolennolta. Mistä se siihen ilmestyi.

Hevonen ei vastannut.

Se antoi minun mennä.

Kommentit (23)

  1. Arlene

    Toi on niin tuttu tunne. Oon ittekki tosi puhelias ja äänekäs tapaus ja joskus harvoin tulee sellasii hetkiä ku haluu pohdiskella hiljaa itsekseen. Sit joku tulee joku kysymään:” ootko pahalla tuulella ku oot noin hiljainen?” ?

    1. LillyLollo

      Kuulostaa kovin tutulta. Itse tosin saisin myös vastakkaisen sukupuolen ”sellaista” huomiota. Muistelen, ettet ole joutunut kärsimään siitä. Raskasta joka tapauksessa. Äänistä ja sosiaalisuudesta palautuminen vie aikaa. Nimenomaan hiljaista omaa aikaa. Menen ihan rikki, jos siihen ei ole mahdollisuutta.

      En tiedä, mitä toivottaisin. Yksinoloa, kenties?

      1. Sanni

        Itse tosin saisin myös vastakkaisen sukupuolen ”sellaista” huomiota. Muistelen, ettet ole joutunut kärsimään siitä.

        Joo, minua ei (onneksi) lähestytä romanttisissa merkeissä. Tai mistäs mä tiedän mitä niiden papparaisten päässä liikkuu mutta ainakaan he eivät näytä ulospäin mitään romanttisten ajatusten merkkejä ^_^ Ja nuorethan, tai edes oman ikäiseni, eivät käytännössä koskaan ota minuun kontaktia :D Ikäraja Sannikiinnostukselle tuntuu Kreikassa olevan kutakuinkin 60+ :D :D

        En tiedä, mitä toivottaisin. Yksinoloa, kenties?

        Kiitos, se sopii :) Tänä aamuna Kosilla ”jouduin” hotelliaan tarjoavan miehen seuraan ensimmäiseksi tunniksi, mutta nyt olen jo omissa oloissani nauttimassa rauhallista aamiaista vuokrahuoneeni kätköissä toisella puolella kaupunkia :)

      Vastaa

      Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *