Saariston matkakertomus: suloinen Taalintehdas ja kesän kohokohta Högsåra

Kotimaan saarihyppelyn matkakertomus vie meidät tänään Kemiönsaarelle, jossa vieraillaan söpössä Taalintehtaan ruukkikylässä ja sydämeni vieneellä Högsåran saarella.

Saarihyppelylle kun olin lähtenyt, halusin ehdottomasti hyödyntää ainoan tarjolla olevan meriyhteyden Paraisten ja Kemiönsaaren välillä. Hanko Linesin järjestämä yhteys toteutuu vain kerran viikossa lauantaisin kesäaikaan – paitsi tietysti juuri tänä lauantaina, kun minä olin varannut matkani. Sain Hanko Linesilta puhelun, jossa kerrottiin, että laivavuoro Kasnäsin ja Paraisten välillä oli siltä viikolta peruttu teknisen vian vuoksi. Huokaus.

Niin oli sitten tämäkin pätkä taitettava bussilla Turun kautta. On kyllä erikoista, ettei Saaristomeren vilkkaimpiin kuuluvien kuntien, Paraisten ja Kemiönsaaren välillä, kulje useammin yhteysaluksia.

Päivän varsinainen kohteeni oli Högsåra, jonne olisin päässyt alkuperäisen suunnitelmani mukaan Kasnäsista taksilla tai vuokrapolkupyörällä. Nyt kun reitti kulki Turun kautta, sain miellyttävänä bonuksena pysähdyksen Taalintehtaalla, joka on Kemiönsaaren viehättävimpiä kohteita.

TAALINTEHDAS

Taalintehdas on historian havinaa huokuva ruukkikylä jonka sievä ja kuvauksellinen vierassatama saa Paraisten kolkon satama-alueen näyttämään Neuvosto-ajan jäänteeltä. (Anteeksi, Parainen.)

Esteettistä iloa tuovien kohteiden metsästäjänä riemastun tällaisista paikoista. Minulle on reissaajana harvemmin enää merkitystä kohteen asukasluvulla, tunnetuilla nähtävyyksillä tai maailmanluokan taidemuseoilla, vaan etsin ennen kaikkea viihtyisiä, kauniita ja idyllisiä miljöitä sekä persoonallisia paikkoja, joissa tunnelma ja visuaalisesti kiinnostavat puitteet tekevät arvon.

Taalintehtaan satama-alue on kuin elävä postikortti.

Uusklassiset rantamakasiinit 1840-luvulta houkuttavat paatuneen valokuvaajan kaivamaan kameran esiin yhä uudestaan ja uudestaan ja haaveilemaan hetkestä makasiineissa toimivien ravintoloiden viihtyisillä terasseilla. Vierasvenelaituria reunustavat penkit kutsuvat lepuuttamaan jalkoja ja katselemaan venekansan leppoisaa menoa. Majakkalaiturin vasta-avattu uusi ravintola terasseineen ja puoteineen houkuttelee pysähtymään ostoksille tai kylmälle siiderille. (Allekirjoittanut tarttui jälkimmäiseen mahdollisuuteen…)

Tai lähtisikö sitä Ruukinkävelylle tutustumaan kylän 300-vuotiseen historiaan.

Historiaan saa kosketuksen heti kylän rannassa, jossa seisoo joukko jännittävän miljöön luovia vanhoja hiiliuuneja. Lyhyen kävelymatkan päässä on mielenkiintoinen masuunialue sekä luonnon ystäville Senatsbergetin maisema-luontopolku.

1700 asukkaan Taalintehdas on pieni kylä, jossa on kokoonsa nähden runsaasti palveluita; kaksi ruokakauppaa, Alko, apteekki, useita ravintoloita, tori, hotelli ja monipuolinen vierassatama. Siihen päälle vielä kiinnostava historia sekä viehättävä arkkitehtuuri. Kuitenkaan täällä ei ole liikaa mitään, eikä liikaa (tai lainkaan) turistillisuuden tuntua. Tunnelma on aito.

Paikallista aitoa siideriä – mmmm…!

Tänne palaan todella mielelläni uudelleen paremmalla ajalla. Näen jo itseni nauttimassa aamukahvia Strandhotelletin verannalla….

Sitten kesän kohokohtaan… ✨✨

HÖGSÅRA

Kuulin Högsåran saaresta ensimmäistä kertaa Mondo-lehden artikkelissa. Selailtuani Instagramissa aiheeseen liityviä kuvia IG:n palvelualtis algoritmi päätteli minun olevan kiinnostunut paikasta, ja pian feedini oli täynnään suloisia kuvia pikkuisen Högsåran ”julkkislaiturista”.

Mikä julkkislaituri…?

Högsåra on erittäin vetovoimainen paikka ilman mitään jippojakin, mutta viime kesänä paikallinen yrittäjä keksi rakentaa yhdelle saaren vierasvenelaitureista värikkään ja kuvauksellisen venevajoja esittävän lavasteen.

Lavasteesta tuli välitön somehitti ja saarelle saapuvat veneilijät alkoivat kilvan kuvata selfieitä kaunis ja huomiotaherättävä koristekulissi taustanaan. Hästägillä #högsåra löytyy nyt tuhansittain otoksia kera söpön ”IG-laiturin”. Somemarkkinointia tehokkaimmillaan..!

Kiitos näiden kuvien, Högsåra terottui minunkin tajuntaani ja siitä tuli ilmiselvä kohde saarihyppelylläni. Tallentuipa omaankin kameraani ja puhelimeen kymmeniä versioita Cafébryggan-nimellä kulkevasta somehitistä. 😄

Noin 50 asukkaan Högsåra on vanha luotsikylä. 1800-luvun lopulla myös turismista muodostui saarelle tärkeä elinkeino, kun keisari Aleksanteri II hovisaattueineen ihastui Högsåraan ja vietti saarella kesiään.

Tänä päivänä purjehtijat ja muut omalla veneellä saapuvat vierailijat muodostavat saaren tärkeimmän vierailijakunnan. Majoitusmahdollisuudet rajoittuvat leiri- ja kurssikeskuksena toimivaan Högsåran pensionaattiin sekä Villa Cecilia -huvilaan, joka tarjoaa majoitusta minimissään viikon ajanjaksoille pienille seurueille. Näillä puitteilla useimmat Högsåran vierailijat saapuvat tänne vain päiväretkelle tai yöpyvät omassa veneessä.

Minä saavuin veneettömänä ja yövyin pensionaatissa (kuvassa).

Pensionaatin äärimmäisen yksinkertainen makuusali-majoitus kuuden hengen huoneissa ei ole elämyksellisimmästä päästä, mutta ajoi asiansa ja mahdollisti kahden yön mittaisen tutustumisen ihanaan Högsåraan. Eipä täällä tullut kuin nukuttua, muuten vietin aikani ulkosalla :)

Miten kuvailisin Högsåraa?

Kun astuu saarelle, tuntuu kuin astuisi menneeseen aikaan ja lapsuuden TV-sarjoista tuttuihin nostalgisiin maisemiin. Hiekkateitä, peltoja, vanhoja puutaloja, kauniita hiekkarantoja, laitureita ja kirkasta vettä. Oikeasti – tuntui kuin olisin astunut aikaan jo ennen omaa lapsuuttani. Ehkä äitini lapsuuteen maaseudulle.

Minulle tuli saarella lähes liikuttunut olo. Siellä tuntuivat yhä vallitsevan pehmeät ja hitaat arvot. Hiekkateitä kävellessä ja niittyjen kahistessa ympärillä kehoon laskeutui rauhan tunne. Kaikkialla oli niin mielettömän kaunista että melkein itketti. Koska saarella vallitsee kauttaaltaan 20 km / h -nopeusrajoitus, missään ei näe ketään kiirehtimässä. Vastaan tulee verkkaasti kulkevia iloisia seurueita. Lapset kirmailevat, välillä joku pyöräilee ohi ja pariskunnat kulkevat hymyillen käsi kädessä.

Suomen Pleasantville.

Högsåralla on useita todella kauniita ja hienohiekkaisia rantoja. Lillbackan vierasvenelaiturin (kuvassa) Rumpan Bar’issa voi nautiskella sekä kekseliäästä nimestä (peppu paljaana) että kylmistä juomista, elävästä musiikista ja pienestä purtavasta.

Mitä muuta saarella voi tehdä kuin ottaa hauskoja selfieitä, maata rannalla tai istua peppubaarissa?

Siellä voi vuokrata pyörän ja ajella hiekkateitä ympäriinsä. Voi vaikka käydä ottamassa kuvan kaikista eri vierasvenelaitureista sekä tuulimyllyistä (niitä on saarella kolme ja niillä on nimetkin…!), kuten allekirjoittanut teki. :)

Tai, voi tehdä mitä monet saapuvat varta vasten Högsåralle tekemään: vierailla legendaarisessa Farmor’s Cafe -ravintola-kahvilassa.

Farmor’s Café on niin suosittu paikka, että sinne on hyvä tehdä varaus jos mielii varmistua siitä, että ylipäänsä pääsee sisään. Kyseessä ei siis ole mikä tahansa maalaiskahvila. Tänne saapuu ihmisiä matkankin takaa ihan vain voidakseen kertoa käyneensä ”mummun kahvilassa”.

Minäkin tein varauksen. :) Vierailulle annetaan aikaa kaksi tuntia.

Paikka on todellakin übertunnelmallinen. Ehkä kokemusta hieman verottaa jonotus ja tietty tuotteistaminen, mutta toisaalta hype ja jännittynyt odotus myös omalla tavallaan korottavat elämystä. Pikkuisella saarella kaukana Suomen trendikkäimmistä kohteista ei todellakaan odottaisi tällaista instituutiota, ja kyllähän se asettaa omanlaiset odotukset vierailulle.

Ilokseni ”Fammu” myös lunasti nämä odotukset.

Farmor’s Café’n yksinkertainen menu tarjoaa joka päivä liha-, kala- ja kasvisvaihtoehdon sekä päivän salaatin. Tarjolla on myös pizzaa. Minä tilasin päivän kalan jonka nautin kauniin auringonlaskun sekä kahden rosé-juoman pitäessä seuraa. Ruoka ei ole mitään fine diningia, mutta annos oli erittäin hyvä ja tunnelmasta Fammu saa täydet pisteet ja extraakin.

Kahvilan tunnetuin vetonaula on kakkupöytä, jonka erikoisuus on ”ota sen kokoinen pala kuin mielesi tekee” -periaate. Kakkupaloilla on kiinteä hinta, mutta palan koon saa asiakas määrittää itse.

Illallisen jälkeen tein kävelyn Cafébrygganin lähellä sijaitseville vanhoille venevajoille. Rannassa istui seurue kauniisti katetun picnic-pöydän ääressä ja jutteli pehmeästi auringonlaskun punaiseksi värjäämässä illassa. Katselin seurueen muodostamaa siluettia ja venevajojen kuvajaisia veden pinnassa ja tunnelma oli pakahduttavan harmoninen.

Istuin pitkään venevajan laiturilla iltaruskon hiljalleen vaihtuessa siniseen hämärään ja mietin, että tällaiseen hetkeen sitä tuli päädyttyä spontaanin saarihyppelyn viemänä.

Miten Högsåralle pääsee ilman omaa venettä?

Högsåraan kulkee Kemiönsaaren Svartnäsista lossiyhteys (aikataulu täällä). Svartnäsiin puolestaan pääsee muutaman kerran päivässä bussilla Taalintehtaan tai Kasnäsin suunnasta viikonpäivästä riippuen, tai sitten voi ottaa taksin (kuten minä tein bussiyhteyden puutteessa) tai vuokrata Kasnäsista pyörän.

Ihan sujuvasti ei Högsåralle siis lennähdä jos on liikkeellä ilman omaa kulkupeliä, mutta vaiva oli/on todellakin sen arvoinen 🙏🏻

*

Kertomuksen edellisissä osissa vierailtiin Kökarilla sekä Nauvossa, Seilissä ja Paraisilla.

Kommentit (14)
  1. Kauniita kesäisiä kuvia!

    1. 🌞🧡 :)

  2. Tämä oli taas todellinen hyvän mielen postaus täynnä aurinkoista saaristofiilistä, kiitos Sanni 😊
    Kyllä tuli ikävä kesäistä Saaristomerta ja näitä mahtavan upeita maisemia ⛵️
    Terveiset syksyisen sumun keskeltä Porkkalasta!

    1. Terkut takaisin Porkkalaan, Jukka! ☺️

      Saaristomeri! 🧡

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *