Sukilla on sanottavaa: tehokasta luonnonkosmetiikkaa Amerikasta

* Sis. mainoslinkkejä

Olen taas päässyt tekemään tuttavuutta ihan erilaisen luonnonkosmetiikkasarjan kanssa.

Olen vuosien varrella ehtinyt testaamaan jo aika huikean numeron eri sarjoja, ja aina välillä niiden joukosta erottuu joku joka on selvästi Erilainen. Etenkin koostumusfiilistelijänä olen aina ihan innoissani kun kohtaan jotain täysin uuden ja erilaisen tuntuista. Sellaisia ovat Biodellyltä testiin saamani amerikkalaisen Sukin tuotteet.

Suki luonnonkosmetiikka

Sukin tuotteet ovat 100% luonnollisia mutta eivät sertifioituja. Asenteella kruunattu, aika jämptiltä mimmiltä vaikuttava sarjan kehittäjä Suki Kramer ei usko sertifikaatteihin. Ja eihän serifikaatti todellakaan ole ainoa tae jonkun sarjan luonnollisuudesta, se on osaltaan bisnestä mutta osaltaan (ainakin allekirjoittaneen mielestä) myös hyödyllistä bisnestä, sillä kyllä luotetut, pitkän linjan sertifikaatit auttavat inci-lukutaidottomia kuluttajia suunnistamaan vihreiden tuotteiden viidakossa.

Mutta Sukilla on vahvat näkemyksensä ja hän saa toki pitää ne :) On monia luonnonkosmetiikkasarjoja jotka tietoisesti skippaavat sertifioinnin. Suki selvästi palaa aiheelleen ja hänellä on paljon sanottavaa suosittavista ja välteltävistä ainesosista ja siitä, mikä on hyväksi ihollemme. Sukin lähestymistavassa korostuu tehokkaiden kasviaktiiviaineiden hyödyntäminen ja samalla herkän ihon tarpeiden vaaliminen. Suki on kehittänyt oman SSS-teknologian (strong, safe solutions ja strong, safe, stable) jonka aktiiviaineita ovat salisyylihappo, glykolihappo, kolloidinen kaura (myönnän että piti googlata ’kolloidinen’ :D), A-vitamiini, C-vitamiini ja reseveratroli.

Suki_IMG_1864

Suki puhuu niin paljon että hänen pakkauksensakin on printattu ihan täyteen tekstiä :D (Tavallaan voin kyllä samaistua naiseen tällä saralla… ^_^) Kaikki eivät ehkä jaksa lukea hänen raaka-aineterminologiaa ja yhdistelyhenteitä vilisevää jutusteluaan, mutta pointti kaiken keskellä on ratkaista iho-ongelmia luonnollisin, tehokkain keinoin herkkää ihoa kunnioittaen.

Neljä tuotetta testanneena olen ainakin itse vakuuttunut. Jännät, geelifluidimaiset ja erittäin riittoisat koostumukset miellyttivät ja sarjan törkeän ihanasta signature-tuoksusta voisin kirjoittaa vaikka pari omaa lukua. :)

Sain kokeiltavaksi seka- ja rasvaisen ihon päivävoiteen, anti-age-seerumin, entsyymikuorinnan ja vaahtoavan, kuorivan sokeriputsarin.

 

Suki_IMG_0917

Balancing Day Lotion

44 € / 30 ml

Lotion oli ensimmäisenä korkkaamani Suki ja sen kautta pääsin heti tutustumaan (ilmeisesti Sukille ominaiseen) liukkaan fluidimaiseen koostumukseen. Koska samantyyppinen koostumus toistui kolmessa eri testituotteessa, päättelin sen olevan Sukin ”koostumuskäsialaa”.

Lotion on tavallaan liukasta geeliä mutta ei kuitenkaan ”geeliä” sen perinteisessä muodossa, geelifluidi olisi kai kuvaavin sana. Voide on erittäin riittoisaa; yksi pisara tuntuisi riittävän melkein kahteen naamaan :D Lotion ei jätä geelille tyypillistä tahmean nahkeaa pintaa vaan enemmänkin voiteelle tyypillisen pehmeän ja sileän pinnan. Aivan ihana!

Balancing Day Lotionin SSS-aktiiviainesosat: salisyylihappo ja A-vitamiini. Voide lupaa kontrolloida talin tuotantoa, hillitä tulehdusta ja rauhoittaa kaikenlaisia aknen oireita sekä tasapainottaa ihoa. Luonnollisestikin se myös kosteuttaa.

Suki_lotion_koostumus
Balancing Day Lotionin raikas koostumus

Tuoksusta; koko Suki-sarjassa on huumaava sitrushedelmien tuoksu, aivan taivaallinen..! Tuoksu on syvä ja aromaattinen ja tulee puhtaista kylmäpuristetuista eteerisistä öljyistä. Tätä nuuhkaistessa huomaa todellakin eron synteettisen ja luonnollisen sitrustuoksun välillä.

Day Lotionin tuoksu ehtii vieläpä muuttua ja kehittyä sen lyhyen ajan kun tuotetta hieroo ihoon; se syvenee ja muuttuu aavistuksen makeammaksi ja moninyanssisemmaksi. Juuri halkaistun hedelmäviipaleen melkein näkee silmiensä edessä, tuoksussa on niin mehun pirtsakkuutta kuin kuoren intensiivisempää aromikkuutta. Ei hyvänen aika mikä tuoksumatka Sukin tuotteet ovatkaan..! Vietän joka kerta voidetta levittäessä pienen aromaterapiahetken; teen kämmenistä kupin ja nuuhkin tuoksua syvään. Ahhhh.

Suki_IMG_0921

Radical Results Youth Serum

59€ / 15 ml

Tehokas anti-age-seerumi kaikille ihotyypeille. Erittäin antioksidanttinen vitamiinipommi lupaa ehkäistä ihon ennenaikaista vanhenemista, silottaa juonteita ja vahvistaa ja kiinteyttää ihoa.

SSS-aktiiviaineet: C-vitamiini, hyaluronihappo ja resveratroli. Sisältää myös koentsyymi Q10:iä. Seerumi on valmistettu ruusu-uutepohjaan.

Koostumus on samalla lailla liukkaan geelifluidimainen kuin Day Lotionissa, tuoksu miedompi. Kuten Lotionin jäljiltä, iho ei jää yhtään nahkeaksi vaikka tämäntyyppiseltä geelimäiseltä koostumukselta sitä odottaisin, vaan sileän pehmeäksi. Tuntuma on samalla raikas ja ylellinen.

Aloitin muuten Sukin testauksen kahden ihan erilaisen ja eri hintaluokan sarjan testauksen jälkeen (Kivvi ja Alverde) ja koostumus- & elämysero oli huomattava, kuin olisi astunut Lidlin kosmetiikkaosastolta johonkin ylelliseen viiden tähden spa’han… (Vaikka kaikki kunnia Lidlille, löytyyhän sieltäkin tähtiä :D)

Suki_IMG_7247

Sukin seerumi on kieltämättä todella kallis (15 ml / 59 euroa, kenties kallein koskaan testaamani seerumi nyt kun Vintner’s Daughter on vielä korkkaamatta), mutta se on superriittoisa. Yksi pisara riittää koko kasvoille. Radical Results -seerumia riittää puolet siitä kerta-annostelumäärästä mitä yleensä laitan seerumia. Sukin seerumia ei myöskään mene hukkaan kun annostelusysteeminä on pipetti, ei pumppupullo joka saattaa (kuten tunnettua) tuikata ulos tarpeettoman suuren määrän tuotretta kerralla.

Suki suosittelee niin seerumien kuin voiteidensa levitystä aina kasvovedestä tai kosteussuihkeesta kostealle iholle. Näin ihoon kulkeutuu ja lukkiutuu maksimimäärä kosteutta.

Suki_IMG_0924

Exfoliate Foaming Cleanser

12 € / 30 ml (matkakoko) tai 40€ / 120 ml

Suosikki! Tämän ihanan putsarin tuoksu on niin intensiivinen kokemus että en osaa sitä edes kuvailla, kuin korillinen erilaisia sitrushedelmiä tiivistettynä yhteen pieneen purkkiin. Tuoksu on vahvempi, mehukkaampi, syvempi, makeampi ja aromaattisempi kuin voiteessa ja seerumissa. Aivan mieletön. Aidon hedelmän kuoren ja siitä tihkuvien öljyjen tuoksu. Voisin vain nuuhkia tätä ja trippailla tuoksutaivaassa. (Joo, huomaatte että rakastan sitrustuoksuja..!)

Eikä tuoksu ole tämän tuotteen ainoa mahtavuus – sen koostumus on myös aivan fantastinen! Kyseessä on vaahtoava, puhdistava sokerikuorinta erittäin tiiviissä muodossa. Palkittu tuote on Sukin bestsellereitä enkä ihmettele miksi.

Sokerirakeita tarvitsee ottaa vain teelusikan kärjellinen ja kostuttaa ihan pienellä pisaralla vettä ja saa muhkean pehmeän, runsaan vaahdon. Jos haluat vähemmän kuorivan vaikutuksen, hiero vaahtoa kämmenissä kunnes sokerirakeet sulavat ja jäljellä on vain puhdistusvaahto.

Normaali-ihoinen voi käyttää Exfoliate-putsaria päivittäin, herkkäihoinen 2-3 kertaa viikossa. Jos iholla kuitenkin on kystistä aknea tai paljon punoitusta, Suki ei suosittele tuotteen käyttöä, vaan tällöin sopii paremmin seuraavaksi esiteltävä entsyymikuorinta. Kuivalle, ärtyneelle ja punoittavalle iholle Suki ei suosittele kuorintaa lainkaan.

Sokeriputsarissa kivaa on myös matkakoko, tätä voi testata myös vähän edullisemmin :) Pieni 30 millin purkki riittää kymmeniin puhdistuskertoihin. Itse olen käyttänyt tätä nyt viidesti eikä pinta ole juurikaan vajentunut. Meni pari kertaa tajuta kuinka vähän tätä tosiaan tarvitsee annostella. Tilaa matkakoko täältä * :)

Suki Enzyme peel

Resurfacing Enzyme Peel

77 € / 30 ml

Rakeeton entsyymi-happo-kuorinta sisältää aktiiviaineina Sukin SSS-glykolihappoa, SSS-salisyylihappoa ja papaiinia (papaija-hedelmän entsyymiä).

Entsyymikuorintaa käytetään naamion tavoin ja sen annetaan vaikuttaa 10-20 minuuttia. Ensimmäisellä kerralla kannattaa aloittaa lyhyemmällä, 5 minuutin vaikutusajalla. Iho kihelmöi kevyesti naamion vaikuttaessa mutta tunne on supermieto verrattuna esimerkiksi Supermoodin AHA-naamioon jolla on se kuuluisa paloautoefekti. Sukin entsyyminaamio tuntuu paljon hellävaraisemmalta eikä ainakaan minun ihoni punoita yhtään sen jäljiltä, vaikka ”kovanahkaisena” olen antanut sen vaikuttaa täydet 20 minuuttia. Naamio huuhdellaan pois vedellä tai pyyhitään kasvoliinaan. Iho on naamion jäljiltä juuri niin sileä ja kirkas kuin AHA-happo/entsyymikäsittelyn jäljiltä voi odottaa, tykkään! Kiitos salisyylihapon, Sukin entsyymikuorinta lupaa vaikuttaa myös aknen oireisiin ja vähentää niin kystistä aknea kuin valko- ja mustapäitäkin.

Tätä voi muuten käyttää myös täsmähoitona näpyille, luin vinkin pakkauksesta ja toimii :) Testijakson aikana sattui sopivasti punkemaan pari näpynpoikasta ja sain niiden aikeet muuttua finneiksi kukistettua nopeasti laittamalla niiden päälle yöksi tipan entsyymikuorintaa.

Entsyymikuorinta sopii kaikille ihotyypeille paitsi ei kuivuuteen taipuvaiselle, ärtyneelle couperosa- ja rosaceaiholle.

*

Sukin tuotteita voi ostaa Biodellystä:

Balancing Day Lotion *

Radical Results Youth Serum *

Exfoliate Foaming Cleanser *  / Matkakoko

Resurfacing Enzyme Peel *

Jos hinnat hirvittävät, voi Sukia testata myös edullisen Trial Kitin muodossa, kivaa kun nämä vähän arvokkaammat sarjat tarjoavat tällaisia halvempia tutustumispakkauksia:

Trial Kit epäpuhtaalle iholle * 24€

Trial Kit seka- ja kuivalle iholle * 24€

Kommentit (37)
  1. Mä sain kaverilta ton kuorinnan ja mulla oli tosi ristiriitanen fiilis siitä. Tuoksu toi mulle mieleen lähinnä kertaalleen oksennetun coca-colan :D tuotteen koostumuksesta tykkäsin kyllä kovasti, mutta hajun takia ei jatkoon.

    1. kertaalleen oksennetun coca-colan :D

      Eikäähhh….! :D No way…! ^_^ On se kyllä hullua miten tuoksut voivatkin tuoksua niin eri lailla eri ihmisille :) Mä rrrrakastan tuon tuoksua, Guerlainin Aqua Allegoria -greippihajuveden ohella mun ihan suosikki-sitrustuoksuja kosmetiikassa :)

      1. Mä oon kyllä miettinyt että onkohan se mun purkki ollut pilalla. Pinta oli kovettunut ihan täysin, se piti kaapia pois jotta lopputuotetta pystyi käyttämään. Eikä tuoksulla mun mielestä ollut mitään tekemistä sitrusten kanssa. Mä siis tykkään sitruksista (greipppiä lukuunottamatta) sisäisesti ja ulkoisesti tosi paljon.

        1. Siis puhutaanhan me nyt tuosta sokerikuorinnasta…? Hmm, kuulostaa oudolta. Tuo pinnan kovettuminen kuulostaa vähintään siltä että tuote ei ollut ihan sellainen kuin pitäisi.

          1. Joo Sokerikuorinnasta.

            1. Sama homma, pinta täysin kovettunut. Sain oman kuoritani jokseenkin käyttökelposeksi lirauttamalla keitettyä vettä purkkiin pehmentämään massaa. Näin kalliin tuotteen toivoisi kuitenkin toimivan ilman omia kikkailuja.

              1. Tuo sokerikuorinnan kovettuminen vaikuttaa olevan yleistäkin koska kysymys sitä koskien on mukana Sukin ”frequently asked questions” -osiossa. Vastauksessaan Suki neuvoo pehmentämään koostumuksen vesipisaralla, juuri kuten olit tehnytkin.

  2. Mäkin rakastan tota Exfoliate Foaming Cleanseria,se on ihana! <3 Ostin itseasiassa saamani kokeilu koon jälkeen täysikokoisen, kun ajattelin, etten osaa olla enää ilman.

    1. Peukalo :)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *