Karkkipäivä
Karkkipäivä

Söpöä halpaa Lumenelta

Tiedättekö mitä? En ole koskaan pahemmin piitannut Lumenen ihonhoitotuotteista. Kun teininä innostuin purkeista ja tuubeista kohdistui kiinnostukseni ennen kaikkea värikkäisiin kasveilla, kukilla ja marjoilla markkinoituihin merkkeihin kuten The Body Shop ja Yves Rocher. ”Taviskosmetiikka” kuten lumenet, lorealit ja niveat edustivat minulle tylsää ”aikuiskosmetiikkaa”. Kyllä, ne purkit näyttivät silmääni todella tylsiltä ja persoonattomilta, paljon mieluummin peseydyin syreenein kuvitetulla suihkugeelillä tai hieroin nassuun oranssia porkkanavoidetta. Enpä voi väittää että markettikosmetiikka edelleenkään on ykkösvalintani, vaikka tiedän, että sieltä löytyy ihan päteviä tuotteita. Minulle esteettisellä ja mielikuvapuolella on niin suuri vaikutus.

Vuosien varrella olen käyttänyt tylsänä pitämältäni Lumenelta vain muutamia harvoja ihonhoitotuotteita (meikkejä kyllä enemmän). Tuotteiden design ja koko ”boogie” ei vain yksinkertaisesti vedonnut minun kaltaiseeni kuluttajaan. Löysin merkiltä muutaman kestolempparituotteen (silmämeikinpoistoaine ja vanha Milky Touch -kasvovesi) mutta muuten se on säilynyt harmaana alueena.

Kunnes tuli viime syksy ja brändiuudistus.

Lumene_uudistus
Kuva: Lumene

Wow. Jotain tapahtui, en tiedä oliko sitten pelkästään Invisible Illuminationin ansiota mutta yhtäkkiä näin Lumenen uudessa (heh) valossa. Kiinnostuin. Merkkejä uusista tuulista oli ollut nähtävissä jo muutamien viime vuoden lanseerausten kuten hyaluronitiivisteen myötä, mutta vasta ilmeuudistus nykäisi kiinnostukseni aktiiviselle tasolle.

Vuosiin en ole jaksanut kirjoitella blogiin Lumenen ihonhoitotuotteista, ei vain ole napannut. Nyt ajattelin kirjoittaa. :) Päätin aloittaa vuoden 2017 Lumene-ihonhoidon tehotestauksella, testauksessa on neljä eri sarjaa halvimmasta koko perheen markettisarjasta hienostuneempaan ”kiireisen cityaikuisen” sarjaan.

Tänään kerron siitä halvimmasta.

LumeneKlassikko_IMG_5341

Klassikko.

Sillä nimellä kulkee Lumenen edullisin, perusihonhoitotuotteista koostuva sarja. Klassikko-sarjan myyntikanava on marketit ja lähikaupat, näitä voit siis löytää lähi-Siwastasi maidonhakureissulla (niin kauan kuin Siwoja vielä on.. off topic… R.I.P. Siwa <3)

LumeneKlassikko_IMG_5352

Sarjaan kuuluu kolme päivävoidetta eri ihotyypeille, yövoide, silmänympärysvoide, putsari ja kasvovesi. En muista millä nimellä Lumenen ”Siwa-sarja” ennen kulki, mutta ainakin pakkaukset olivat ennen huomattavasti tylsemmän ja arkisemman näköiset kuin nyt. Tykästyin kovasti söpöön tupasvilla-kuvitukseen, yksinkertaista mutta tyylikästä.

Tuotteilla on simppeli hinnoittelu: puhdistustuotteet maksavat 4,90€, voiteet 5,90€. Olen saanut tuotteet Lumenelta.

LumeneKlassikko_putsari_IMG_5336

Syväpuhdistava puhdistusgeeli 4,90€ / 150 ml

Jämäkkää geeliä joka ei muodosta veden kanssa vaahtoa ellei sitten käytä vaahdotusverkkoa. Verkon avulla muodostunut vaahto on tuntumaltaan ”arkisen” tuntuista, jos näin voi sanoa, eli ei sellaista kermaista, liukasta ja paksun pehmeää vaan, noh, vaatimattomampaa :)

Iho ei jää huuhdellessa narisevaksi mikä saa minut hetkellisesti ajattelemaan, että tuotteen koostumus on sieltä vähemmän kuivattavasta päästä, mutta huuhteluveden jättämän kosteuden haihduttua iho vetää kiristävän kuivaksi. Syynään tuubia uudelleen ja tosiaan, siinähän lukee syväpuhdistava. ;) Silti – inciä nopeasti katsomalla voisi kuvitella toisin; tuotteessa on heti veden jälkeen, ennen puhdistavia ainesosia, kosteuttavaa glyserolia. Tämä ei lopulta kuitenkaan kerro kosteuttavien ainesosien suhteesta peseviin, erilaisten pesevien ainesosien (joita on viisi) pitoisuus on todennäköisesti kuitenkin suurempi.

LumeneKlassikko_kasvovesi_IMG_5340

Virkistävä kasvovesi 4,90€ / 150 ml

Alkoholiton, miellyttävän ja raikkaan tuntuinen. Jättää iholle aavistuksen tahmean tunteen jonka epäilen johtuvan glyserolista, joka korkeina pitoisuuksina tuo tahmeaa tunnetta. Ainakin tämä kasvovesi siis sitoo kosteutta.

Plussaa kivasta, raikkaasta tuoksusta josta tulee mieleen lumpeet.

LumeneKlassikko_kasvovoiteet_IMG_5344

Kosteuttava päivävoide kaikille ihotyypeille 5,90€ / 50 ml

Notkeahko medium-täyteläinen voide. Perusvoiteen tuntuinen, jättää ihon ikäänkuin vähän pinnoitetun tuntuiseksi. Saa miettimään, onkohan koostumuksessa vahamaisia ainesosia… Hoitaa sen homman minkä pitääkin eli kosteuttaa ihoa mutta elämyksellisyys vertautuu hintaan, tämä todellakin tuntuu ”markettikosmetiikalta”. Ero Lumenen kalliimpien voiteiden ihofiilikseen on huomattava.

Mielenkiintoisesti; vaikka pakkausteksti kertoo yli 80% voiteen raaka-aineista olevan luonnollisia, incissä ainoastaan tupasvillauute (jota on käytetty sarjan kaikissa tuotteissa) erottuu taviksellekin tunnistettavana luonnon ainesosana. No, betaiinikin mahdollisesti. Mutta on kiinnostavaa verrata tällaista normikosmetiikkamerkin yli 80% luonnollisena markkinoitua tuotetta aidon luonnonkosmetiikan tuotteeseen, incit ovat aivan erilaisia. Luonnonkosmetiikan purkin kyljestä maallikkokin tunnistaa suurimman osan ainesosista. Arvelen (tämä on siis tosiaan vain veikkaus), että Lumenen tuotteissa luonnolliset ainesosat ovat pääosin laatua naturally derived eli luonnon raaka-aineista johdettuja, jolloin ainesosan nimi voi olla vaikka dicaprylyl carbonate joka ei kuulosta itsestäänselvästi kasvipohjaiselta toisin kuin nordic cottongrass extract.

Jos voidetta jää paljon sormiin levityksen jälkeen, muodostuu sormiin ”muovisehko” ihofiilis vähän samaan tapaan kuin Erisanin käsivoiteen jälkeen. Tällaiset muoviset, pinnoitetut tuntemukset eivät kerro huonosta kosteutuskyvystä vaan liittyvät vain tuotteen kosmeettiseen rakenteeseen. Usein kalliimman voiteen hinnassa tulee maksaneeksi nimenomaan ihanasta aisteja hellivästä koostumuksesta ja silkkisestä ihotunteesta, vaikka kosteustehot muovisen tuntuisessa voiteessa voivat olla yhtä hyvät.

Hoitava päivävoide kuivalle iholle 5,90€ / 50 ml

Paksumpi kuin kaikkien ihotyyppien päivävoide mutta raikkaampi ja notkeammin levittyvä kuin sarjan jäykkä yövoide. Oikein hyvän tuntuinen. Kosteuttavina ainesosina mm. sanahirviö octyldodecyl myristate (näitä lukemalla ymmärtää, miksi kasviuutteet ja öljyt kuulostavat markkinoinnissa aina paremmilta vaikka octyl-juttukin voi olla johdettu luonnollisista raaka-aineista), betaiini, glyseroli,  sheavoi ja manteliöljy.

LumeneKlassikko_kasvovoide_IMG_5346

Kiiltoa kontrolloiva päivävoide rasvoittuvalle ja sekaiholle 5,90€ / 50 ml

Tämän voiteen koostumus oli eniten mieleeni; mukavan ohut, raikas ja emulsiomainen. Ei yhtään geelimäinen, niinkuin rasvoittuvalle iholle suunnatut voiteet usein ovat.

Kaikkien Klassikko-sarjan voiteiden tuoksu on muuten niin mieto että se on hädin tuskin havaittavissa, mutta tuotteet ovat hajustettuja.

LumeneKlassikko_yovoide_IMG_5348

Uudistava yövoide 5,90€ / 50 ml

Paksun ja jäykähkön tuntuinen voide, ja, hmm, taas haluan käyttää tätä sanaa, arkisen tuntuinen koostumus. Voide ei tunnu liukkaalta ja sula ihoon niinkuin ylellisemmät koostumukset.

Tuntuu toisaalta vähän tyhmältä kirjoittaa halvan päivittäiskosmetiikkasarjan tuotteista, että ”ne tuntuvat halvoilta”. Jeps, niiden kuuluukin tuntua halvoilta, eiväthän ne muuten olisi tässä genressä. Miten muuten kuluttajille voitaisiin edes perustella hemmottelevan (ja kalliin) selektiivisen kosmetiikan olemassaolo, jos kuuden euron voidekin tuntuisi mielettömän ihanalta ja tekisi silkkisen, hehkuvan ihon? :D Oletteko miettineet tätä…?

Itse olen miettinyt usein, miten paljon lopulta raaka-ainevalinnat vaikuttavat tuotteen hintaan, ja kuinka suuri osuus tulee pakkauksesta, markkinoinnista, volyymeista (bulkkituote vai ”niche”-tuote) ja myyntikanavista. Mitä ajan takaa on se, että voiko se samettinen, ylellisen tuoksuinen luksusvoide olla kuitenkin raaka-ainekustannustensa puolesta samaa hintatasoa kuin simppeli koko perheen voiteeksi brändätty voide? Siis potentiaalisesti? Ahh, tätä täytyy kysyä joskus joltain tuotekehittelijältä. Pakkaukset, tuoksut ja volyymit vaikuttavat ilman muuta hintaan ja totta kai on myös oikeasti kalliita, arvokkaita raaka-aineita jotka pompsauttavat hintaa, mutta kutkuttaisi tietää, onko kemisteille mahdollista formuloida ”halvalla reseptillä” myös ei-halvan tuntuinen voide?

LumeneKlassikko_sy_voide_IMG_5349

Kosteuttava Silmänympärysvoide 5,90€ / 50 ml

Perussilmänympärysvoide. Juuri sitä tämä on :) Kosteuttaa ja on tiheydeltään sopivan paksua (en pidä liruista tai geelimäisistä sy-voiteista), mutta ei tunnu yhtään rasvaiselta.

Tämä olisi juuri sellainen silmänympärysvoide jonka myisin jos 15-16-vuotias asiakas tulisi etsimään ensimmäistä sy-voidettaan.

*

Kuinka moni teistä ostaa ihonhoitotuotteensa (tai edes osan niistä) lähikaupasta?

Mä myönnän etten ole eläissäni ostanut marketista edes suihkugeeliä..! :D Olen aina ollut orientoitunut halvan ja keskihintaisen kosmetiikan välimaastoon eli juuri sille sektorille jota myös ”markettikosmetiikaksi” kutsutaan, mutta marketeista en osaa kosmetiikkaa ostaa, hassua..! Ostan sen saman shampoon sitten vaikka euron kalliimmalla tavaratalosta ^_^ Tai tilaan (tilasin) Yves Rocherilta :)

Kommentit (88)

  1. NG

    Tässä sulle kultaseni vielä yksi linkki: Wayne Gossin hehkutusta The Ordinary:n kahdesta primerista. Minähän en ymmärrä primerien päälle yhtään, kun en sellaisia käytä.. mutta joku muu lukijasi voi ymmärtää.. ja sinä olet profi.. ;)

    • Sanni

      Mä kuittaan tähän että en ole ehtinyt katsoa tätä tänään kun päivä on mennyt jäällä ulkoillessa, kahvikuorintajutun kirjoituksessa ja Laveran seminaaripuheenvuoroni kirjoittamisessa. Kommentoin videota heti kun ehdin siihen ajatuksella keskittyä :) Nyt täytyy vielä puurtaa PowerPointin parissa :)

    • Anne

      Tuo High-Adherence Silicone Primer myytiin saman tien loppuun, pahuksen Goss! Olin odotellut sen tulemista myyntiin jo hyvän aikaa, ja kaikki meni sitten saman tien…

    • Sanni

      Noniin, nyt sain vihdoin katsottua tämän ja eihän se vaatinutkaan kummoista keskittymistä :D ^_^ Olin varautunut siihen että videolla selitetään seikkaperäisesti ainesosien vaikutuksista eli mikä tekee juuri näistä primereista upeampia kuin muut. Mutta se olikin vain hehkutusta :D Ja aika tarttuvaa sellaista, kyllä ^_^ En ihmettele miksi vahvapersoonaisten YouTube-gurujen intoilemat tuotteet katoaa hyllyiltä, vilpitön innostus näkyy ja tarttuu :)

      Mä en todennäköisesti huomaisi valtavaa eroa meikin kestossa tai ihon ulkonäössä jos testaisin noita kun meikin pysyvyys ei ole ongelma, ja ihokin on suurimman osan ajasta ihan mukiinmenevä ilman silottavia blurraajia. Mutta samastun kyllä tuohon tunteeseen kun on löytänyt (tai kokenut) jotain niin mahtavaa että sitä haluaa vain jakaa kaikille kiljuen ^_^

    • Sanni

      Ja hei – olen vihdoin löytänyt ne sulta saadut korealaistuotenäytteet ^_^ <3 Ne olivat niinkin loogisessa paikassa kuin samassa laatikossa, missä säilytän kaikkia matkakokoisia tuotteitani. Aion kokeilla ne nyt Lumene Sisu-testjakson päätyttyä eli näillä näppäimillä :)

      • NG

        Kiva, kiva :)

  2. mikä on suomalaista?

    Hassua ajatella, että Lumene olisi enää suomalainen yritys. Toki toiminta on pääosin Suomessa, mutta se mihin voitot menevät, kiinnostaa myös.

    http://www.talouselama.fi/uutiset/lumene-yksiin-kasiin-3361744

  3. Jusu

    Mun kommentti tulee nyt vähän hönösti, kun en saanut jatkettua tuonne ylempään ketjuun (Puuttui se vastaa painike :D) . Mutta siis tuosta Hyaluronitiivisteestä. Muistelen, että joku joskus kärkkäästi instassa kysyi suoraan Lumenelta miksi sen tiivisteen hinta on noussut niin paljon. Lumenen vastaus oli jotakin tyyliin, että ”Koostumus on entistä parempi” ja ”Uusi tuoksu”. Mutta joo kummastelin itsekin tuota hinnan korotusta :)

    • Sanni

      Lumenen vastaus oli jotakin tyyliin, että ”Koostumus on entistä parempi” ja ”Uusi tuoksu”

      Mä kysyin juuri tulevaa Valo-tuotteiden arvosteluani varten, onko hyaluronitiivisteen (ja Arctic Berry Cocktailin) koostumusta muutettu brändiuudistuksen yhteydessä. Sain vastauksen, että tuotteet ovat säilyneet samoina.

      • Jusu

        No nyt on kyllä hämmentävää :o Kävin vielä tarkistamassa instagramissa tuon jutun Lumenefinlandin sivuilta kun jäi vaivaamaan. ”Kaikkien uusien tuotteidemme, Kuten Glow Boost Hyaluronitiivisteenkin parantamiseksi on tehty paljon tutkimustyötä ja tämän tuloksena koostumust aon kehitetty ja mm. tuotteen tuoksu on uusi”.

        • Sanni

          Jos tuo pitää paikkansa niin se kertoo sitten Lumenen PR-toimiston vajaavaisista tiedoista tuoteuudistusta koskien… Laitoinkin sinne jo aamulla tästä kyselyn (ja toivoin perusteluja hinnan korotukseen) ja he sanoivat selvittävänsä asiaa Lumenelta ja palaavansa asiaan.

          Ennen kommunikoin suoraan Lumenen kanssa, mutta mediaviestinnästä vastannut henkilö lopetti tehtävissään joulukuussa eikä hänen tilalleen ole vielä tullut uutta tyyppiä, siksi kyselyt täytyy laittaa PR-toimiston kautta. Minusta tuntuu, että aina kun välissä on lisälenkki, lisääntyy myös virheellisen tai vajaavaisen tiedon määrä… Nimimerkillä ”aiempaa kokemusta on” – tosin ihan muuhun brändiin kuin Lumeneen liittyen.

          • Jusu

            Laitoin sulle sähköpostia, kuvakaappauksen kera :)

            • Sanni

              Kuitataan vastaanotetuksi :)

          • Miss M

            Olin tulossa lainaamaan Lumenen instagramissa ollutta tekstiä, mutta se tulikin jo tuossa aiemmassa viestissä. Näihin sekaviin / eri kanavista tuleviin eri tietoihin on tosiaan ennenkin törmätty ^_^

            Lumenen brändiuudistus on kyllä muuten näyttänyt hyvältä, vaikkakin uusi logo ja esim. voidepakkaukset eivät omaan silmääni olleet ihan niin hienoja kuin himmeä pipettipullo esim. sävyseerumissa. Kommenteista löytyi kyllä hyvä näkökulma siihen pallukkaan m-kirjaimen päällä, luontoviittaus ”makes sense” kun aiemmin ihmettelin mikä pallero se siellä päällä pomppii.

            Innolla odottelen myös muiden Lumenen uutuuksien arvioita, näiden peruslinjan tuotteiden kohderyhmään en ehkä itse ihan putoa. Ja vielä viimeisenä vastaus postauksen ”kuumaan” kysymykseen – ei oikein itsekään ole markettitavaraa tullut ostettua YR:n parissa kasvaneena :D Viime syksynä kyllä tykästyin mökkireissun kautta yhteen Doven suihkugeeliin ja nappasinkin sen ruokaostoksilla mukaan, mutta uudestaan ei ole (ainakaan vielä) tullut hankittua kun YR:n suihkuöljy päätyi suihkun hyllylle käyttöön.

  4. Julia

    Tulin nyt aika vanhaan postaukseen kommentoimaan että onkohan Lumenella ovh pompsahtanut, vai onkohan Sokoksella vaan hinnat sen verran korkeammat, kun satuin vilkaiseen niiden verkkokaupasta noita Klassikko-sarjojen voiteita ja hintaa niillä on siellä 7,50 euroa. :o Kalliista tuotteesta ei voi vielä puhua, mutta prosentuaalisesti aika iso ero.

    • Sanni

      …ehkä Sokos ottaa korkeamman katteen..? En osaa sanoa, mutta nuo hinnat jotka tähän laitoin ovat Lumenen ohjehintoja.

Kommentoi »

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.