Karkkipäivä
Karkkipäivä

Some – Minä-Minä-Maa

Taas yksi näitä asioita, missä olen jonkin sortin vastarannan kiiski tai en vain osaa mukautua nykyaikaan. Jälkimmäinen on mieheni mielipide.

Sosiaalinen media.  Kaikissa sen eri muodoissaan.

I Like

Kuva täältä.

Bloggaajana edustan myös tuota mediaa, ja siksi saattaakin kuulostaa oudolta ja ristiriitaiselta että minulla on ”someen” tietyssä ulottuvuudessa kaikkea muuta kuin positiivinen näkemys.

Blogia perustaessani minulle riitti vallan mainiosti se, että blogini näkyy ja ”elää” juuri tällä alustalla millä se on, alussa Bloggerissa ja myöhemmin täällä Indiedaysissa. Ja näinhän oli muidenkin blogien kohdalla – missäpä ne nyt muualla rönsyilisivät kuin omalla sivullaan?

Sitten blogeille alettiin luoda omia Facebook-sivuja. En ymmärtänyt ollenkaan mitä ideaa siinä oli. Tuohon aikaan Facebookiin blogisivut olivat ns. ”fanisivuja”, eli tykätäkseen blogista täytyi klikata ”Become A Fan”. Häh, ei mun blogi ole mikään ”julkkis”, ei tätä tarvitse fanittaa, ajattelin.

Some2

Kuva täältä.

Sittemmin fanitus vaihdettiin viisaasti Facebookin taholta neutraalimpaan ja yleispätevämpään ilmaisuun ”Tykkää”, ja ennen pitkää ihan joka ikisellä firmalla ja asialla aikakauslehdistä leivänpaahdinten valmistajaan oli oma FB-sivu. Itse vierastin edelleen todella pitkään Facebook-sivun luomista Karkkipäivälle, koska en käsittänyt miksi blogin tulisi näkyä muissakin medioissa.

Lopulta tajusin FB-sivun idean ja annoin vähän periksi ”ajan hengelle”; monet ihmiset seuraavat blogeja nykyään lähes pelkästään Facebookin kautta.  FB on heille ”lukutyökalu”, sama asia kuin jollekin toiselle Bloglovin’ tai muu blogien seurantaa helpottava lista.

Viime aikoina silmiini on tarttunut blogeissa uusi kasvava buumi – Instagram. Kyllä, Instagram on ollut olemassa jo vuosia ja useilla blogeillakin on ollut Insta-tilit pitkään, mutta vasta nyt tuntuu että ilmiö on todella räjähtämässä. Vastaavalla tavalla kuin FB-sivut aikoinaan, nyt kaikilla ikään kuin ”kuuluu” olla Instagram-tili.

Some5

Taas on Sanni-dinosaurus ihan ihmeissään ja kurtistelee kulmiaan. Monet blogipostaukset tuntuvat nykyään alkavan lauseilla ”Hei näittehän jo Instassa kun viikonloppuna tein sitä-ja-tätä” ja ”Insta-seuraajani tietävätkin jo mitä söin lounaaksi sunnuntaina, ommnomm!”

Siis mitä ihmettä? Bloggaajalla on jo blogi johon hän päivittelee kuulumisiaan tai aiheesta riippuen muita juttuja. Miksi lukijoiden täytyisi kiinnostua seuraamaan vielä bloggaajan kuvavirtaakin…? Onko bloggaajan elämä niin älyttömän mielenkiintoista, että lukijan voidaan olettaa olevan utelias näkemään mitä kaikkea bloggaaja söi, joi, osti, missä hän bailasi, otti aurinkoa, nosti punttia jne blogipostausten ulkopuolellakin?

Some3

Kuva täältä.

Minulle tulee jotenkin kiusaantunut olo kun luen tuollaisia. Ymmärrän, että jonkun suuren julkkiksen kuvavirralle löytyy seuraajia, mutta miksi bloggaajan…? Herranen aika, kuinka kiinnostavina ihmiset nykyään oikeasti pitävät kaikkia tekemisiään…?

Some – itsensä tärkeäksi tekemisen ihmemaa. Alun perin ideana oli kai helpottaa yhteyden pitoa ystävien ja tuttujen kanssa, nyt somessa tuntuu olevan pääpointtina tehdä itsestään mahdollisimman kiinnostava. Facebook, Twitter, Instagram, YouTube, Vimeo – seuratkaa minua, minun kuviani, minun ajatuksiani, minun oivaltavia kommenttejani päivän polttavista aiheista… Minä-minä-minä. Kommentoikaa, tykätkää, minä käyn aina 15 minuutin välein älypuhelimellani tarkistamassa kuinka paljon olette minusta tykänneet. Enkö olekin fiksu ja kiinnostava! Viikonloppuisin teen blogiini yhteenvedon tykätyimmistä kuvistani.

Tämä oli kirjoitettu kärjistäen, mutta ymmärsitte ehkä mitä halusin sanoa. Minä saatan olla ihan pölyinen muumio joka ei tajua nykypäivää ja on jäänyt jonnekin ikuiselle 90-luvulle jossa sosiaalinen kanssakäynti ei ollut loputonta virtuaaliavaruudessa tapahtuvaa tykkäilyä, kommentointia ja vastatykkäilyä. Mutta näin minä ajattelen, ja ehkä meitä on muitakin..?

Some4

Kuva täältä.

Kysyin mieheltäni yksi aamu, miksi sisustusbloggaaja kokee tärkeäksi päivittää aamupuurojaan Instagramiin. Miehellä, joka seuraa aikaansa, oli odotetusti  järkevä vastaus.

”Bloggaajien Instagram-tilithän ovat mitä nerokkainta markkinointia, ihmisiä nyt vain kiinnostaa kenen tahansa arki, ihan taviksenkin. Ihmiset ovat tirkistelynhaluisia.”

Okei. Hyväksyn asian. Olen tässä asiassa muumio.

.

Oma bloggaamisenikin herättää välillä ristiriitaisia tunteita samoista syistä. Vaikka tämäkin postaus. Onko tämä mielipiteeni nyt niin hiton tärkeä että koen tarpeelliseksi nostaa sen esiin? Hmmmhhh….

Tästä aiheesta saisin jo aikaan ihan oman postauksen…

Kommentit (53)

  1. Alma

    Sanni!
    Jatka muumiolinjalla, se juuri tuo blogiisi inhimillisen ja rauhallisen otteen vaikka postaatkin erittäin kiitettävällä syklillä. Hetkittäin tuntuu, että blogit, jotka ovat jokaisessa some-palvelussa karkoittavat minut, koska tulee tunne, että ei voi seurata ja paneutua blogiin kunnolla, koska en jatkuvasti ole online, aktiivinen ja puurokuvia ihmettelemässä. Tulee tunne, että jää jostain paitsi. Sinun blogisi on mielestäni ihmisen kokoinen, -näköinen ja siksi helposti lähestyttävä ja luettava eikä mikään megamarkkinakoneiston mainostuubi brändistä nimeltä Karkkipäivä.

    Itse olen Facebookissa, mutten seuraa siellä bloggaajia. Minusta tuntuu mielekkäimmälle, että pidän blogit blogeina, facen ystäväverkostona ja Instan loitolla.

    Jatka samaan malliin!

    • meow

      Olen ihan samaa mieltä tämän kommentoijan kanssa: jatka Sanni samaan malliin!

  2. Taru /HOME AT LAST

    HAHAHAHAHA, nämä sanat olisivat voineet tulla mun suusta! :D Vaikka bloggaan ja omistan henk. koht. FB-tilin (jota käytän suht vähän), niin en todellakaan kuvittele että ketään kiinnostaisi seurata mua blogin lisäksi esmes instassa sun muissa kuvavirta jutuissa. Mä en oikein osaa sanoa tähän mitään muuta, kuin että niin naulan kantaan koko teksti!
    Tuntuu uskomattomalta, että jotkut pitävät tarpeellisena tunkea kaikki tekemisensä viiteen-kuuteen eri someen, josta ”fanit” voivat sitten stalkata heidän joka hetkeään… ;)

  3. tylymuija/mammeliini72

    Jep,mä nyt oon vasta 41 vee nuori ja siis todellinen muinaisjäänne..mua ei jaksa innostaa ajatus että pitäis seurata muitten aamuplöröjä ja iltarientoja kun omakin elämä pukkaa päälle.
    Itselle tämmöstä formaattia ei vois ees kuvitella;kertoisinko lapsieni aamupalariekkumiset,kuvaisin miten paljon saivat sotkettua leikkihuonetta lounaaseen mennessä.Vai kiinnostaisiko jotakuta mitä pyykkiä olen tänään pessyt,ja miten ripustelin kuivumaan..olisiko kenties viikon huippuodotettu kuva;”Perjantain postinhakureissu”.Jee jee.
    Mä elän taviselämää,ihanaa sellaista.Eikä jaksa innostua kurkistelemaan muiden elämää,koska en vaan jaksa oikein uskoa kaiken olevan ihankaan juuri kuin se yritetään maailmalle puskea..
    Mutta,jokainen tyylillään.Toivon vain ettei se elämä jää elämättä kaiken sen ”elämän jakamisen tarpeen” keskellä.

  4. Matti maailmalta

    Moni nuori aikuinen on vielä identiteetiltään kehittymätön ja keskenkasvuinen, hän tarvitsee jatkuvasti palautetta itsestään, tyylistään, valinnoistaan, tekemisistään, harrastuksistaan ja suunnitelmistaan samaan tyyliin kuin pikkupoika, joka huutaa ”katso äiti, ajan ilman käsiä” tai pikkutyttö, joka esittelee äidille kärrynpyöriään ja tarvitsee äidin sanoja ”voi kun olet taitava”.

    Sitten, jos yli 30 vuotiaskin on vielä kovasti huomion tarpeessa, nauttii enemmän tekemistensä kertomisesta ja elämänsä esittelystä kuin itse tekemisestä, tarvitsee jatkuvasti palautetta toisilta onko hänen ostamansa tai suunnittelemansa vaate tai aloittamansa harrastus hyvä, ollaan alueella jossa henkilön identiteetti on jäänyt normaalilla tavalla kehittymättä ja sitä myöden myös itsetunto on heikoilla kantimilla tai hänelle on hyvää vauhtia kehittymässä narsistinen addiktio huomion saamiseen ja hakemiseen.

    Sosiaalien media tarjoaa hyvän välineen niille ihmisille, jotka ovat liian huomionhakuisia, haluaisivat olla julkkiksia, olematta sitä. Se luo helposti illuusion siitä, että on kiinnostavampi ja suositumpi kuin todellisuudessa on. Elämänsä, valintojensa ja tekemistensä esittelijä saa helposti peukkuja ja palautetta elämässään pitkästyneiltä seuraajilta tai muuten vain kohteliaisuudesta ”tosi hieno” kommentoijilta, vastaanottajan tajuamatta, ettei suurin osa noista kommenteista ja palautteista ole annettu mitenkään vakavasti tai sydämestä, se on vain sitä small talkia, kommentoija voi jopa naureskella, että typerän näköiset housut, mutta peukuttaa kohteliaisuudesta.

    Huomionhakuiselle ihmiselle tulee kymmenistä palautteista helposti tunne, että hän on kiinnostava ja erikoinen ihminen, mikä yllyttää häntä entistä aktiivisemmin virtuaalimaailman narsistiseen kierteeseen.

    99,9% meistä on kuitenkin tavallisia tallaajia, valtaosa myös julkkiksista on sellaisia, heillä on vain käynyt tuuri ja mainoskoneisto hoitaa loput. Heillä voi olla joku kyky, vaikka hyvä laulutaito, muun imagon luo markkinointikoneisto, vaikka kotioloissa ”gaga” voi olla samanlainen lerppahousu kuin kuka tahansa. Kun uskonnon merkitys on länsimaissa vähentynyt, ihmiset tarvitsevat palvonnan kohteita muualta ja niitä heille luodaan.

    Varmasti FB:tä ja vastaavia käytetään myös hyödyllisesti esim. harrastustoiminnan suunnittelussa ja siihen liittyvässä vuorovaikutuksessa. Samoin jotkut kaveriporukat voivat käyttää sitä koollekutsumisessa. Kuitenki melkein kaikkien elämä on arkea, työtä ja perheen parissa vietettyä aikaa tai sinkuilla ystävien kesken livenä yhdessä olemista. Monet harrastukset suunnitellaan lukukaudeksi kerrallaan aikatauluineen ja sisältöineen, jolloin on mukava pitää suunnittelukokous kahvitteluineen livenä ja sen jälkeen on homma kalenterissa kaikilla, harvalle sopii jatkuva säätäminen ja ekstempore elämä.

    Some kulttuuri on myös hämärtänyt yksityisyyden suojaa ja heikentänyt siihen liittyviä hyviä käytöstapoja. Ihmisiä joutuu neuvomaan tämän tästä, että yksityistilaisuuksien tai ihmisten kuvia ei saa laittaa nettiin ilman kuvattujen lupaa, sanoipa laki mitä tahansa, kyse on hyvästä käytöksestä. Sama pätee elämän jakamiseen siltä osin, kun se koskettaa muita ihmisiä.

    Pinnallisemman kaveruuden lisäksi on hyvä muistaa, että ystävien välinen viestintä ei ole seinillä julistamista, jota sitten seuraajat nöyränä lukevat ja kommentoivat. Ystävyyteen kuuluu aina henkilökohtainen viestintä sähköisiä välineitä käyttäen ja livenä. Jos joku ei suostu ja halua keskustella kanssasi henkilökohtaisesti sähköpostitse, puhelimessa, livenä (tai vaikka sitten somen yksityisviestien kautta), vaan on odottaa sinun seuraavan elämääsi julkisen tai rajatulle seuraajajoukolle suunnatun seinän kautta ja kommentoivan siellä, sekä toisinpäin, ei hän ole ainakaan ystäväsi, korkeintaan joku kaukainen ei-läheinen sukulainen tai ”kaveri”. Toiset kaipaavat myös tällaisia kavereita paljon, toiset haluavat vain pienen joukon valikoituja, hyviä ystäviä. Tälle jälkimmäiselle ryhmälle fB tyyppisillä palveluilla ei ole oikeastaan käyttöä.

  5. Kristalli

    Tiivistit hyvin sen, mitä itsekin ajattelen tästä ilmiöstä, eli liityn muumiokerhoon ihan mielelläni, en esimerkiksi omista kunnollista älypuhelinta, mikä tuntuu jo olevan outoa nykypäivänä. Jo pelkän fb:n kautta seuraamalla tulee usein sellainen olo, että muut tekevät koko ajan jotakin hauskaa, heidän elämänsä on aina ihkuttelua ja hehkuttelua ja täynnä mielenkiintoista sisältöä, vaikka eihän se tietenkään ole se ”todellisuus” vaan luotu imago, ”ihanneminä” joka näissä päivityksissä seikkailee. Joskus tuota vaan on hankala muistaa, ja tuntee itsensä huonommaksi, kun oma elämä on vaan sitä tavallista, tylsää arkea. Oon siis todennut, että mun on parempi pysytellä poissa instagrameista sun muista, ihan oman mielenrauhani kannalta. Luojan kiitos silloin kun olin teini ei vielä ollut tällaista somevillitystä, sillä olisin varmasti ollut juuri se epävarma tyttö, joka murehtisi kun ei saa yhtä paljon tykkäyksiä kuin ne koulun suositut ja hyvännäköiset, coolit tyypit.

Kommentoi »

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.