Skyroksen Sanni

Tämä kuva Skyrokselta on yksi lempikuviani minusta. Itselaukaisimella otettu kuva ei ole hienosti sommiteltu, mutta pidän valtavasti siitä tunnelmasta mitä kuva välittää. Näytän onnelliselta ja seesteiseltä. Minulla on selvästi rauhallinen olo.

Kuva on otettu syksyllä 2014. Olen tuolloin jo ollut matkalla uupumukseen ja raja työn ja vapaa-ajan välillä oli vakavasti katoamassa kotioloissa. Matkoilla pystyin kuitenkin vielä rentoutumaan ja irrottautumaan niistä sisäisistä vaatimusten äänistä, jotka kotona pitivät minulle kuria.

Kuva tekee minut iloiseksi, mutta se tekee minut myös hieman haikeaksi.

Tunnen naisen kuvassa, ja kaipaan häntä. Tämä on ristiriitaista. En ole varma, mitä hänessä kaipaan. Moni asia oli tuolloin toisin, ja moni asia on nyt paremmin.

Sisäisesti olen nyt eri paikassa. Kuri on vaimentunut ja olen pehmentynyt. Olen sulanut ja antanut myöten. Silti tuo seesteinen, onnea ja rauhaa henkivä Skyroksen Sanni ei ole palannut.

Näytän ihan erilaiselle. Enkä pelkästään siksi, että olen 6 vuotta vanhempi.

Kasvoni ovat kuin jonkun toisen. Ne ovat minun, mutta jotain puuttuu. Kasvoillani on selittämätön kireys ja kuivuus, joilla ei ole tekemistä ihosolujen kosteusvarastojen kanssa.

Niistä kuvastuu väsymys, jota en ole vielä nukkunut pois. Viime vuosien kumuloitunut matka.

Siksi Skyroksen Sanni nostaa haikeuden pintaan. Kaipaan häntä. Pehmeää katsetta ja olemusta, jossa on rauhaa ja luottamusta.

Jonain päivänä haluaisin vielä nähdä tällaisen kuvan itsestäni. Kun olen 48. Tai 54.

Otan sen tavoitteeksi. ❤️

Kommentit (12)
  1. Tämä kosketti <3

  2. Voi Sanni <3
    Niin tuttuja ajatuksia. Toivottavasti rauha löytyy.

    Mä mietin monesti, että haluaisinko pyyhkiä pois vaikeita vuosia, mutta toisaalta kuitenkin pidän itsestäni enemmän nykyään kuin ennen niitä.
    Olen joka tapauksessa ottamassa ammatillisessa mielessä askelta aikaan jolloin asiat oli tosi hyvin. Saas nähä mitä siitä seuraa.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *