Karkkipäivä
Karkkipäivä

Satutyttö

Aina kun vietän pidempään aikaa lapsuuskodissani, herkistyn tutkimaan vanhoja lelulaatikoita, koulukirjoja, valokuva-albumeita tai muita muistoja. Blogissa on kerrottu ponimuistoja ja jaettu teini-iän kirjevihkoihin kätkeytyneitä juttuja. Mun lempparipostauksia, niin ihana noloa! ^_^ Ja on kurkattu ysäriaikojen valokuva-albumeihin.. Iik mikä tyyli!

En tiedä miksi minusta on kiva välillä kertoa tällaisia juttuja itsestäni, mutta nyt on taas sellaisen nostalgiapostauksen vuoro.

Sanni_talvella_1986_IMG_0756

Joulun aikana muistelimme, kuinka olen aina tykännyt kirjoittaa tarinoita, jo ennen kuin osasin kirjoittaa. Ennen kuin opin itse kirjoittamaan, sanelin tarinoita joita muut saivat kirjoittaa ylös. Kuvat olivat tärkeä elementti tarinoissa, ja ensimmäiset tarinat syntyivätkin kiiltokuvien ja tarrojen pohjalta. Tekstiä kuvien ympärille..? Hmm, kuulostaa tutulta ;D Juttua irtoaa edelleen vaikka shampoopullon kuvasta :)

Ihan silmä kostui kun äiti kaivoi esiin kaikkein vanhimpia satujani joita hän on säästänyt. Muistan vihot joihin äiti, perhetutut ja hoitotädit saivat kirjoittaa kun sanelin, mutta en ole nähnyt näitä vihkoja koko aikuisiälläni. Apua miten liikuttavia..! Joskus jemmausgeenistä on iloakin, ihana äiti kun on säästänyt nämä..! <3

Sannin_sadut_IMG_0738

Tässä kiiltokuvien inspiroimassa tarinassa pikku kissa on menossa ensimmäistä päivää kouluun. Tarina päättyy niin, että kissa on suruissaan kun opettaja ei huomaa tervehtiä häntä (!).

Sannin_sadut_IMG_0737

SanninSadut_IMG_0744

Seuraava askel kiiltokuviin pohjautuvien tarinoiden jälkeen on ollut alkaa itse kuvittaa tarinoita. Joku muu on kuitenkin edelleen saanut kirjoittaa sadut ylös. Olen näemmä tykännyt myös tehdä omia satukirjoja sitomalla sivuja yhteen villalangalla. :)

Sannin_sadut_IMG_0749

Sitten saavutaan ikään jolloin olen oppinut kirjoittamaan itse.

.

Seuraava tarina on ylpeyteni, sillä se on yksi harvoja pidempiä, juonellisia tarinoita jonka olen koskaan saanut loppuun. Kirjoitin kaiken maailman kauhunovelleja vielä teini-iässäkin, mutta en saanut mitään niistä loppuun. Kertomuksen Porkkanamaasta olen kirjoittanut 8-vuotiaana, kun  olin juuri oppinut käyttämään isän kirjoituskonetta. En osannut vetää koneen telaa ns. loppuun saakka, vaan jokainen rivi alkaa vähän eri paikasta ^_^

Porkkanamaa on tarina Eeva-tytöstä joka nukahtaa kirjastossa ja päätyy seikkailemaan porkkanoiden kansoittamaan maahan. Nauroimme yksityiskohdalle jossa paljastuu, että Porkkanamaan asukkaat syövät ravinnokseen vain porkkanoita – kannibaaleja, siis.

Porkkanamaa

Tarinassa on 10 lukua ja parikymmentä sivua.

Tämä on säästynyt – Stephen Kingin inspiroimat pateettiset kauhutarinan tyngät eivät. Ehkä ihan hyvä niin :D

Sanni_ja_isa_IMG_6824

Olen todennäköisesti saanut kirjoitusgeenin tai -innostuksen isältäni. Tässä hän istuu kirjoittamassa ja pikku-Sanni on tullut antamaan hyvän yön suukkoa. (”Ei saa häiritä isää kun hän kirjoittaa”, voin kuulla äidin sanovan.) :)

*

Lopuksi on totta kai kerrottava teille yksi saduistani. Tämä on iltasatu jonka olen sanellut ennen kuin opin kirjoittamaan.

Sannin_sadut_IMG_0743_2

Kultakala ja aarteet

Kultakala ui lämpimässä merivedessä ja lintu lensi auringon valossa. Mutta kala polskutteli vain vedessä, sillä siitä se oli ihanaa.

Kala ui lähemmäksi rantaa ja näki intiaanien kylän ja näki savun tulevan intiaanikotien savupiipuista.

Mutta äkkiä rupesi satamaan ja kultakalan piti uida syvälle meriveden sisälle ettei kastuisi.

Kun kaltakala oli sukeltanut tarpeeksi syvälle hän löysi arkun. Hän otti avaimen pyrstöönsä ja avasi arkun.

Avain oli liian painava joten hänellä meni pitkä aika avata arkkua. Mutta vihdoin arkku tuli auki.

Arkusta tuli paljon kultahelmiä ja hopeahelmiä ja kultarahaa. Kultakala oli onnellinen.

Hän laittoi kultakruunun päähänsä ja punaiset kultahelmet kaulaansa. Kylläpä hän nyt oli hieno, aurinkokin katsoi suu auki.

Sitten hän jätti kalleutensa siihen paikkaan ja lähti pinnalle katsomaan oliko sade jo loppunut. Ja olihan se. Meri oli tyynenä ja aurinko paistoi.

Sitten kultakala meni nukkumaan. Eiköhän sinunkin täytyisi jo mennä nukkumaan, kun kerran ilta jo on.

Sannin_sadut_IMG_0741

…”kultakalan piti uida syvälle meriveden sisälle ettei se kastuisi”… <3

Mukavaa viikonloppua kaikille! :)

Kommentit (46)

  1. Jonttu

    Luin Kultakala-sadun linja-autossa ja tuli itku. Lapsuus puhuttelee myös itseäni, ja teenkin samaa kuin sinä eli palaan tietoisesti muistojen kautta lapsuuteen esim. vanhempien luona käydessäni (tosin muistoihin tulee palattua möys muualla ollessani ilman varsinaisia muistoesineitä). Aivan yli-ihana postaus. <3

    • Sanni

      Luin Kultakala-sadun linja-autossa ja tuli itku.

      <3 Nooh, Jonttu <3

  2. Katar

    Tunnistin heti ensimmäisen kuvan vasemmalla sivulla olevat kolme kiiltokuvaa, kissat ja nalle. Löytyy edelleen lapsuuden kiiltokuvakansiosta jonka olen säilyttänyt.

    • Sanni

      Eikäh, mieletöntä..! :-O Mikä sattuma, kiiltokuviahan on varmasti julkaistu tuhansittain. Painetaankohan niitä muuten enää..? Tykkääkö nykyajan lapset ollenkaan kiiltokuvista vai onko ne jo ihan vanhanaikaisia?

      • Elise

        Taitavat olla jo pois muodista :D Minä olen pienempänä niitä vielä keräillyt, mutta ei taida monet enään minun ikäluokan jälkeen sitä harrastaneet..

  3. Minä vain

    Mahtavaa että on säilynyt, ihania tarinoita. Mulla varmaan kaikki heitetty pois.

  4. miimii

    Minäkin sain pari vuotta sitten lapsuudenkodista pois muuttaessani äidin säästämät ala-asteen tarinavihot mukaani. Niitä on tullut monesti lueskeltua ja samalla olen itkenyt ja nauranut. Suosikkini on kuvataiteen aarrekarttatyön pohjalta kirjoitettu tarina, jossa olemme siskoni kanssa piilottaneet helmiaarteen lähellä olevaan autioon metsään. Metsään meneminen on kielletty, mutta käymme katsomassa aarretta salaa joka maanantai ja keskiviikko (mitenniin järjestelmällinen? :D). Myöhemmin selviää, että aarre on meren pohjassa.

    Siis meren pohjassa, keskellä autiota metsää?

    • Sanni

      Aaahahaa, niin mahtavaa tää lasten logiikka <3

  5. SiiriS

    Voi eikä miten hellyyttäviä. :3 minulle tehtiin lapsena korteista ”kirja” jossa kaksia korttia oli ommeltu aina toisiinsa kiinni. olin sitten tyytyväisenä pitkiäkin aikoja istunut mummolassa yksin lastenhuoneessa selittämässä yhtäkin aukeamaa pitkään, tiiä sitten mitä olen tarinoinut kun en vielä osannut puhua edes. :D olen kanssa joskus ala-asteella piirtänyt/maalannut oman kirjan ja kirjoittanut jonkin tarinan. :D

    • Sanni

      Söpöä <3

Kommentoi »

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.