Santorini — ma chérie

Santorini. Tunnetuin, kaunein, kuvatuin Kreikan saari.

Astuin saarelle ensimmäistä kertaa 27.9.2012.

Olin myös alkanut ensimmäistä kertaa kirjoittaa blogiin matkoista. Jännitti. Mitä kauneusyleisöni ajatteli, kun meikkibloggaaja karkasi reppunsa kanssa reissuun kolmeksi kuukaudeksi ja alkoi kirjoittaa tarinoita matkaltaan?

Ensisanani Santorinista blogissa:

”Nyt tulee tällainen impulsiivinen pikapostaus ilman sen kummempia tekstejä, mutta olen niin häkeltynyt Santorinin upeudesta että se on vain pakko päästä jakamaan jonkun tai mielellään jopa monen kanssa.

Kävelin tänään vain kamerani kanssa suu ammollaan. Olinhan kuullut että Santorini on kaunis, mutta tämä…. Miten tällaista on olemassakaan?”


Jep. Miten sellaista on olemassakaan…

Santorini on paljon. Se on kaunis, herkkä, ainutlaatuinen, romanttinen, idyllinen. Se on ylituristillinen, osin matkailun pilaama, paikallisten pilkkaama.

Niin, paikallisethan eivät ole saaren kauneimpiin kyliin mahtuneet itse enää vuosiin. Paikalliset ja sesonkityöntekijät hädin tuskin mahtuvat pian minnekään saarella. Tilanne alkaa jo olla absurdin tuolla puolen.

Turisteja hamutaan saaren kyliin yhä enemmän ja enemmän ja yhä vain uusia, toinen toistaan komeampia hotelli-, apartments- ja resort -komplekseja nousee Oiaan, Firaan, Imerovigliin ja Firostefaniin. Kehitys alkaa näkyä myös Pirgoksessa ja muissa aiemmin vähemmän turistillisissa kylissä.


Turisteja houkutellaan ja turistithan saapuvat. Sillä seurauksella, että turisteja palvelevat työntekijät tai saarella ympärivuotisesti asuvat paikalliset eivät meinaa mahtua Santorinille.

Maat ja talot ostetaan tai pakkolunastetaan ja valjastetaan palvelemaan turismia. Mihin tämä päättyy? Saako maailman romanttisin saari saa pian edustalleen  kelluvan tekosaaren työntekijöiden taajamaksi?

Santorini. Ristiriitaisten tunteiden, käsistä riistäytyneen matkailukehityksen ja samalla Kreikan upeimman kauneuden ainutlaatuinen kehto. Kreikkalaiset sen itse sanovat; ”On saaria, ja on Santorini.”

Santorini-kokemus on kullekin uniikki. Toiset rakastuvat, toiset ahdistuvat ja haluavat äkkiä pois.

Santorini voi olla liikaa. Kun kesäisenä iltana saaren pikkuisen, kaikkein kuvauksellisimmaksi tituleeratun Oian kylän kapeat kujat täyttyvät jopa kymmenistä tuhansista auringonlaskun katsojista, tunnelma on kuin surrealistisesta, kokeellisesta teatteriesityksestä. Täytetään kylän muotoinen amfiteatteri niin monella ihmisellä kuin ikinä mahdollista ja kun tuhansien yhteenpuristettujen turistien massa suuntaa katseensa horisontissa valuvaan oranssinpunaiseen palloon, jännitetään henkeä pidätellen koska napsahtaa ja jonain kauniina iltana joukkohysteria tai vakava klaustrofobian kokemus valtaa sardiinipurkin.

Ja mitä sitten tapahtuu.


Minä kuulun niihin, jotka ovat rakastuneet. Minä kestän massaturismin. Rehellisesti, hädin tuskin huomaan muita turisteja.

Santorinilla ollessani olen niin lumoutunut saaren kauneudesta, valosta ja ainutlaatuisesta tunnelmasta, että ärsyttävinkään ohitungeksiva turistiryhmä tai edessäni selfie-tikkuja heilutteleva joukko ei pysty tulemaan siihen väliin.

It’s just me and Santorini.


Pastellikaramellin värisiksi maalattujen hotellien, viiden tähden ravintoloiden ja satojen turkooseina kimmeltävien uima-altaiden läpi näen Santorinin 60 vuotta sitten.

Se Santorini on yhä olemassa Oian, Firan ja Pirgosin kaduilla. Näitä kyliä ei ole rakennettu alun perin turisteille. Päälle on voitu maalata värikäs 2000-luvun postikortti-Santorini, mutta se ei poista saaren historiaa. Maanjäristyksissä pahasti tuhoutuneinakin kylien henki on yhä siellä. Tunnen kuinka se virtaa lävitseni ja täyttää keuhkoni, sydämeni, mieleni.

1700-luvun luolatalot. Ainutlaatuiset calderan reunalle kohonneet, pehmeään laavakiveen rakennetut historialliset kylät. Talot, jotka valuvat jyrkänteellä kuin painovoimaa uhaten…


Se on minun Santorinini. Näen ja tunnen sen kaiken maalin läpi. Se tekee minut onnelliseksi.

Toivon, että Santorini selviää. Toivon, että sijoittajat ja Santorinin matkailubisneksen ahneet mogulit heräävät, ennen kuin on liian myöhäistä. Antakaa saari takaisin asukkailleen. Älkää myykö itseänne kokonaan pois. Tehkää vaikka vierailurajoituksia, tehkää mitä hyvänsä että saari säästyy.

Niin, että sekä paikallisten että meidän Kreikassa vierailevien maata rakastavien matkailijoiden lapsenlapsetkin voivat vielä nähdä häivähdyksen alkuperäistä, taianomaista Santorinia.

.

Löydät kaikki Santorini-kirjoitukseni tästä Kreikka-hakemistosta, jossa on kaikki vierailemani saaret listattuna saariryhmittäin. Suosittelen Santorini-kaipuuseen esimerkiksi näitä kirjoituksiani:

Santorini – kun sanat eivät riitä

1700-luvun luolatalossa

Budjettiluksusta Santorinilla

Kommentit (7)
  1. Santorini on ollut mulla haaveissa jo pitkään <3 tällä hetkellä ajatus matkustelusta tuntuu kaukaiselta eikä ollenkaan niin houkuttelevalta kuin yleensä, mutta ehkäpä tämä maailmantilanne vielä tästä rauhoittuu niin, että jonakin päivänä pääsen sinne :)

  2. Olin ekaa kertaa Santorinilla 2002. Turisteja toki oli, mutta oikeastaan vain Kamarissa, Oiassa ja Firassa. Kiertelin viikon mopolla saarta ja autiota aitoa Kreikkaa oli vaikka kuinka ja paljon. Eli näköjään jo kymmenessäkin vuodessa turismi on lisääntynyt kovasti. Puhumattakaan tästä päivästä!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *