Karkkipäivä
Karkkipäivä

Sannin Yves Rocher -lempparit kevääseen

Olen mukana Indiedaysin ja Yves Rocherin kevätkampanjassa, joka onkin minulle oikein mieluisa sillä ideana on esitellä omia kevätkauteen sopivia suosikkejaan merkin tuotteista. Oli jopa hieman vaikea valita mitä lemppareista tähän juttuun valitsisi. Tässä tärppituotteet ihon ja hiusten herättelyyn ”talviunilta”. ^_^

Vartalon kuorinta on kauneusrutiini, jonka puolesta jaksan aina puhua. Toki kasvojenkin, mutta monet jättävät ihon kuorinnan siihen ja hoitavat kroppaa vain suihkugeelillä ja vartalovoiteella. Kun toissa-syksynä olin reissun takia 3 kk kuorimatta ihoa, en enää koskaan halua kokea sitä miltä iho sen jälkeen tuntui! Normaalisti kuorin vartalon kerran viikossa.

YR_OrganicVanilla_kuorinta

Ei ole kuorintaa tehokkaampaa tapaa poistaa ihon pinnalta kuollutta ihosolukkoa, edes karhea pesusieni ei tee sitä yhtä hyvin kuin rakeinen kuorinta-aine. Eron huomaat viimeistään ihon tunnussa – harva pesusieni jättää hipiää silkkisen sileäksi ;)

Minusta Yves Rocherilla on ihan parhaat kroppakuorinnat. Olen aiemmin julistanut Les Plaisirs Nature -linjan Oliivi-kuorinnan yhdeksi lemppareistani, ja suosittelen sitä edelleen aina kun joku kysyy jotain tosi hyvää kroppakuorintaa. Oliivi-kuorinta sai parhaat pisteet pari vuotta sitten tekemässäni vartalokuorintavertailussa. :)

Kampanjan tiimoilta oli mahdollisuus kokeilla uusiakin tuotteita, ja halusin kokeilla saman sarjan Vanilja- ja Persikka-kuorintoja. Näissä on samat kuorivat ainesosat kuin oliivissa eli aprikoosinsiemenjauhe ja oliivinkivijauhe, ja koostumus on ihanan hiekkainen. Minä olen kunnon tehokkaan kuorinnan ystävä ja pidän tiheästä raekoostumuksesta, joka ei kuitenkaan raavi. Les Plaisir Nature -kuorinnoissa on juuri tällainen koostumus. <3

YR_YellowPeach_kuorinta

Nuo purkitkin on niin söpöjä! Kaivan ainetta aina lusikalla. Koostumuksessa on vaahtoava ainesosa joka helpottaa tuotteen levitystä iholle, mutta nämä eivät vaahtoa samalla lailla kuin varsinaiset suihkukuorinnat.

Vanilja-kuorinta on todella makean tuoksuinen, kuin kuorisi itsensä jälkiruoalla. :D Kuorinta-aineen tuoksu tulee aidosta, luonnonmukaisesti viljellystä vaniljasta. Mmmm… Ei mitään synteettistä esanssia! Persikka-kuorinta on sekin makean mutta raikkaan tuoksuinen. Ihania kaikki kolme.

YR_ExfoliatingGel

Jos purkkisysteemi tuntuu liian vaivalloiselta suihkuun käytettäväksi, vinkkaan toisesta kuorinnasta joka on myös tosi hyvää. Botanical Slimming Key -kuorintageeli on tuubissa joten se on nopsampi ja helpompi annostella. Jos olet sitruksen ystävä, tykkäät tästä! Pullon ulkonäkö ei jotenkin anna odottaa hedelmäistä tuoksua, mutta kultamustaan tuubiin kätkeytyykin vallan ihana, mehukas verigreipin tuoksu! *peukut!* Rae on pientä ja tiheää, koostumus notkeampaa kuin Les Plaisir Naturen kuorinnoissa. Tuote ei vaahtoa.

YR_SummerGlowMoisturiser

Kevääseen sopii tietysti myös itseruskettaja. En ole itse innostunut koko vartalon ”purkkipäivetyksestä”, mutta kasvoilla olen käyttänyt erilaisia itseruskettajia jo teinistä saakka (kaikkien aikojen ensimmäinen ”itsarinikin” oli Rocherin, elettiin vuotta 1993). Yves Rocherin asteittain päivettävä, kevyt Summer Glow Moisturiser on ollut käytössä viimeiset kolme vuotta. Tämä tuote sopii hyvin vaaleaihoisille tai henkilöille, jotka arastelevat käyttää itseruskettavia liian tumman, oranssin tai muuten vain luonnottoman värisen tuloksen pelossa. Voide antaa sävyä vain aavistuksen kerrallaan, eikä rajoista ole pelkoa.

.

Monoi-sarjan perinteinen öljy on yksi vanhimpia YR-suosikkejani, ja olen siitä kirjoitellut aiemminkin (viime vuonnahan sen koostumus päivitettiin mineraaliöljyttömäksi! :). Nyt ajattelin nostaa esiin linjan kuivaöljyn, joka sopii myös hiuksille.

YR_hiusoljy_kuivaoljy

Käytän öljyjä säännöllisesti hiustenhoidossa, perinteisesti joko hoitoaineeseen sekoitettuna tai esihoitona kuiviin hiuksiin ennen shampoopesua. Monoi-kuivaöljy sopii kumpaankin tarkoitukseen, mutta keveytensä ansiosta vielä kolmanteenkin, nimittäin hiuksiin jätettävänä, kiiltoa tuovana hoitosuihkeena. Monet öljyt ovat koostumukseltaan niin tuhteja, että jättävät etenkin hennon hiuksen rasvaisen ja klimppisen näköiseksi. Monoi-kuivaöljyä pystyn kuitenkin käyttämään hiuksiin jätettävänä tuotteena; se tuo kiiltoa ja ihanaa tuoksua ja on kevyempi kuin silikonitipat. Annostelen öljyä kaksi suihkausta kämmeniin, hieron kämmenet yhteen ja levitän pituuksiin.

Kuvassa vasemmalla on toinen öljysuosikkini Yves Rocherilta, syvähoitavampi ja erittäin kuiville hiuksille sopiva Hair Repair Oil. Tämä öljy sopii esihoidoksi ennen shampoopesua. Itse laitan sen vaikuttamaan yön yli kun hiukset tuntuvat oikein ritisevän kuivilta, ja johan pehmenee!

YR_Monoi_kuivaoljy_ennen_jalkeen

Kuvassa Monoi-kuivaöljydemonstraatio – ennen ja jälkeen. Tässä luonnollisempi vaihtoehto silikonipitoisille latvankiillotusseerumeille.

Todellinen monitoimituote! Tästä on nyt tullut minulle uusi mökkikaveri – samalla tuotteella hoidan hiukset ja kosteutan vartalon.

Oliko joukossa jo teille aiemmin tuttuja purkkeja? :)

.

Yves Rocherin verkkokaupasta saa 10.4. saakka koko valikoimasta 30% alennuksen koodilla YR30.

*

En hyödy mahdollisista ostoksistanne Yves Rocherilla.  (Tiedän että tämän kaltaisista maininnoista on ollut blogosfäärissä viime aikoina keskustelua ja toiset kokevat ne erittäin turhiksi, mutta itse haluan kuitenkin tuoda esiin sen ettei tuotesuositusteni motivaattorina ole hyöty teidän mahdollisista ostoksistanne.)

Kommentit (44)

  1. Heppu

    Olipa erittäin hyvä että satuit kirjoittamaan vartalokuorinnoista, nimittäin tästä tajusin etten ole kuorinut vartaloani pitkääääään aikaan! Viimeisin kuorintapalloni (Lontoon Lushista ostettu ihanan karhea vihreä puolipallo) loppui kesällä ja sen jälkeen olen vain satunnaisesti päässyt kuorimaan ihoa.

    Tästä innostuneena (tai hätkähtyneenä enemmänkin) tampsin tänään ostamaan uuden kuorintavoiteen. Tosin ihan Yvesille asti en matkannut valitsemaan tuotetta vaikka nuo purkit houkuttelivatkin, vaan keskitin ostokseni Sokokselle. Korresin ihanan luontaisen kuorintavoiteen löysin parilla kympillä, ja tämä onkin nyt merkin ihan ensimmäinen ostokseni! Matkaa lähti samalla uusi vartalovoidekkin Santelta nyt kun sillä osastolla olin… :) Mukavaa ihan näin myös päästä tutustumaan täällä blogissa tutuksi tulleeseen Korresiin jossain muodossa!

  2. Rauu

    Täältä lähti myös tilaus, ensimmäinen sellainen! :) Tilasin tuota vaniljan tuoksuista kuorintajuttua…kauanko sellainen kestää? Koskaan en ole ihoani kuorinut, kasvot vain. Eli ihan uusi juttu minulle, samoin kuin tämä blogisi! :) Ja tykästyin heti, tosi hyödyllisiä juttuja. Kiitos!! :)

    • Sanni

      tilasin tuota vaniljan tuoksuista kuorintajuttua…kauanko sellainen kestää?

      Jos kuorii ihon kerran viikossa tai kahdessa (niinkuin itse kuorin), niin purkki kestää kolme-neljä kuukautta. Ainakin minulla kestää :) Riippuu tietysti ihan siitä, miten paljon tykkää ainetta kroppaansa holvata. :) Minä käytän noin vajaan ruokalusikallisen kerralla.

      Kiva että olet löytänyt blogiini, tervetuloa lukijaksi :)

      • rauu

        Vajaa ruokalusikallinen, riittääkö siis mihin kaikkialle kuorimiseen? :o :)

        Selailin kirjoituksiasi aika pitkälle, ihonhoitoon ja meikkipohjaan liittyen.. Osaisitko sanoa mikä ”normikaupasta” saatava puuteri (0-20€) olisi paras rasvoittuvalle iholle. Monta puuteria olen käynyt jo läpi, mutta oikeaa ei löydy.

        Tällä hetkellä käytän puuterin alla kasvorasvaa ja BB-voidetta, sitten jos tiedossa on jotain spesiaalia niin kasvorasva/pohjustusvoide/BB-voide/meikkivoide ja puuteri. Rasvainen iho jo tunti meikkauksen jälkeen.. :( ja kun käyttää pelkkää BB-voidetta niin menee muutama tunti.

        • Sanni

          Vajaa ruokalusikallinen, riittääkö siis mihin kaikkialle kuorimiseen? :o :)

          Levitän mönjää painelemalla sitä käsivarsiin, reisiin ja sääriin (kostutetulle iholle, tietenkin ;)). Koska aine on niin kiinteää, se ei valu samantien lattialle vaan sillä yhdellä ruokalusikallisella voi hieroa koko kropan ilman että täytyy koko ajan annostella lisää. :)

          Osaisitko sanoa mikä “normikaupasta” saatava puuteri (0-20€) olisi paras rasvoittuvalle iholle.

          En osaa sanoa mikä olisi paras, sillä oma puuterikokemukseni on aika suppea. Käytän itse tosi vähän puuteria ja käsitykseni puuterituotteiden toimivuudesta perustuukin lähinnä vain asiakkailta tulleeseen palautteeseen. Esimerkiksi IsaDoran puuterit ovat saaneet paljon hyvää palautetta. Etenkin Velvet Touch -puuterista mieleeni jäi kerran kun yksi asiakas kertoi ihonsa pysyneen tuolla puuterilla siistinä ja mattapintaisena koko illan Pacifique-bileissä. IsaDoralla on myös varsinainen Anti-Shine Mattifying Powder rasvoittuvalle iholle, mutta olen kuitenkin kuullut enemmän suitsutusta tuosta Velvet Touchista.

  3. Kikkis

    Tilasin tuota kuorinta-ainetta vaniljan tuoksuisena, koska olevinaan olen todennut kintaat paremmiksi kuin aineet ja silti en niitä käytä.. Jospa nyt tsemppaisin? Hyvälle tuoksuu, testannut en vielä ole (äsken noudin paketin). Tilasin myös itseruskettavaa suihketta testiin, kun kesällä tykkään holvailla rusketusta näppärästi purkista, kun en enää näin ”vanhemmalla” iällä (alle 30) tunnu ruskettuvan. Jospa en muuttuisi oranssiksi, kuten monella muulla aineella.. Asteittain ruskettavista harvemmin pidän, koska en rusketu vaan oranssistun asteittain. :D

    Eipä muuten ollut kallis tilaus, kun oli nuo, käsisaippuaa, vartalosaippua ja Monoi-kuivaöljy mukana ja maksoi 25 euroa. :O Ja kaiken huipuksi valitsin ”tuoksupaketin” kaupan päälle ja oletin saavani minikokoisia näytteitä. Vielä mitä, laatikossa oli mukana täysikokoinen 50ml (!) Flower Party -hajuvesi sekä itseruskettavan mukana tullut reilu kuorinta-aine tuubi. :O Täh!! Olin suorastaan ällistynyt. Olen tilannut aiemmin ja saatan tilata jatkossakin, koska tuotteet edullisia ja kivoja. :)

    • Sanni

      Vielä mitä, laatikossa oli mukana täysikokoinen 50ml (!) Flower Party -hajuvesi sekä itseruskettavan mukana tullut reilu kuorinta-aine tuubi. :O

      Ohhoh, wow! Jopas siellä on ”kevättä rinnassa” näköjään kun noin avokätisesti laittavat kaupanpäällisiä :D

Kommentoi »

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.