Riippuvuus kauneusammattilaisesta

Istuin kirjoittamaan muusta, mutta kun katsoin käsiäni, tartuin kameraan ja kirjoitin tämän.

Kynnet250715

Kynteni ovat hirveässä kunnossa.

Etusormien geelivahvistukset ovat irronneet kokonaan vieden kynnen mukanaan ja loppujenkin kynsien geeli on irronnut pinnasta niin, että on vain ajan kysymys, koska nekin katkeavat/on leikattava. Kävin huollossa vasta kaksi viikkoa sitten. Tekijöitä todellakin on moneen lähtöön, ja näiden kynsien kohdalla tekijän viilauskommenteista saattoi kenties jo päätellä jotain henkilön ammattitaidosta… Pinta oli myös sen näköinen että vakkarilaittajani olisi saattanut päästää pienen kirkaisun jäljen nähdessään.

Viitteeksi: vakkarilaittajani tekemä geelivahvistus pysyy moitteettomana viisikin viikkoa, ja pysyisi varmaan pidempäänkin mutta kasvuraja vaatii tietysti huollon.

Kynnet250715_vasen2

Tarkoitukseni ei kuitenkaan ole kirjoittaa huonoista kynsiteknikoista, vaan ylipäänsä kauneustoimenpiteistä, jotka aiheuttavat riippuvuuden tekijäänsä. Kynnet, ripsenpidennykset, mahdollisesti hiustenpidennyksetkin. Ja ehkä joillekuille kampaaja yleisestikin, tai jopa kosmetologi, jos iho on tottunut saamaan tietyn, ihon kuntoa merkittävästi ylläpitävän hoidon tasaisin väliajoin. Ja onhan vielä valoimpulssikäsittelyt ihokarvoille… Ne jos mitkä ovat ehdottomasti säännölliseen ajankohtaan sidottuja.

Kynnet, ripset, kauniit hiukset ja kaunis iho. Sallin nämä turhamaisuudet jokaiselle naiselle. Mutta ne kun saattavat myös hankaloittaa elämää sisältämällään tekijäriippuvuudella. Kuten minunkin kynsitapaukseni osoittaa, aina ei vain voi luottaa korvaavaan hätäapuun. Toinen tekijä saattaa pahimmillaan jopa pilata huollettavan kohteen. Kun menen seuraavan kerran vakkarilleni, joudumme aloittamaan alusta ja kynteni täytyy muotittaa mikäli haluan niistä taas pitkät.

idKynnet250715_oikea

Kuulostaa hurjan triviaalilta asialta, mutta mikäli haluan säästyä esimerkiksi tämän hetken tilanteelta, jossa joudun käytännössä teippaamaan sormenpääni jotta pystyn pesemään hiukset (joka on pessyt hiuksiaan puoliksi irronneilla geelikynsillä tietää mitä tarkoitan), minun on suunniteltava huoltotoimenpiteet jo kauan ennen matkaa ja varmistuttava, että olen vakkarini paikkakunnalla juuri ennen lähtöä. Aina se ei tietenkään ole mahdollista, ja voihan vakkarilaittajakin olla lomalla tai sairaana. Sitten kärvistellään ja mietitään, että kaikkeen sitä asettaa itsensä vain jotta saa nätit kynnet/ripset/hiukset jne.

Kynnet250715_vasen3

Tietyt kauneustoimenpiteet tekevät meidät riippuvaisiksi.

Kuka tunnustaa olevansa riippuvainen kauneusammattilaisestaan?

Minkä kauneustoimenpiteen tekijään teillä on riippuvuussuhde? Onko jakaa joitain ”kauhutarinoita” tilanteista, joissa ei ole päässyt vakkarilleen ja hiukset/kynnet/ripset on hoitanut joku muu vähemmän mairittelevin seurauksin?

Kommentit (48)
  1. Mulla on nimenomaisesti tuon riippuvuuden takia jäänyt nuo kaikki hyvin lyhyiksi kokeiluiksi; kynnet oli joskus vuosia sitten vain kesän ajan (olisinkohan kertaalleen ne siinä huollattanut..) ja ripset parin huollon verran.. Jotenkin ensinnäkin sen oikeasti ammattilaisen etsintä on ihan mielettömän vaikeaa (siis tarkoitan tällä myös sitä kemioiden kohtaamista ja, että sattuisi löytymään oikealta alueelta..) – tämän vuoksi mun kampaajalla käynnitkin on vähän milloin sattuu :D – ja sitten pitäs tosiaan vielä aina hyvissä ajoin osata se aika varata ettei huoltovälit veny liian pitkiksi.. Äääh. Mulla ei vaan toimi, tai ei oo tähän mennessä toiminut :D

  2. En tunnusta olevani riippuvainen, mutta sinuna tekisin reklamaation noiden kynsien tekijälle. En tiedä, ehkä olet tehnytkin jo. :) Toihan on ihan ala-arvoista laatua.

    1. Kaikenlaiset sitten pääsevätkin kynsientekijöiksi… jokainen on joskus aloittelija, mutta eikö makasvalla asiakkaalla jo ole jokin oikeus vaatia ammattilaislaatua…?

    2. Tekisi kyllä mieli reklamoida, mutta en tiedä jaksanko vaivautua… Tiedän että geelien pysyminen on kiinni myös geelilaadusta ja -merkistä, ja tekijä voi aina vedota siihen että just tämä merkki ei toimi sun kynsillä. Minusta tuo on ihan ymmärrettävää, vaikka toki myös tekijän ammattitaito vaikuttaa. On vain lopulta hankala todistaa kumpi on vaikuttavan tekijänä…

      Omalla tekijälläni on viikon takuu kynsissä, jos irtoavat viikon sisällä niin saa uudet veloituksetta.

      Tänään katkesi vielä kaksi kynttä…

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *