Riippuvuudesta

Minulla on (ollut) paha riippuvuus.

Tästä on ollut vaikea kirjoittaa, koska aihe on roolini huomioiden arka. Olen nettiriippuvainen.

Kirjoitan internetissä blogia, jonka sisällölle toivon lukijoita, mutta samalla internet sisältöineen on ollut itselleni ongelma. Erityisesti sen sosiaaliset kanavat, mutta myös tiedollinen ulottuvuus.

Tiedetään, että internet koukuttaa, mutta sen käyttö ei muodostu ongelmaksi kaikille.

Vaikka netti- ja someriippuvuuksista puhutaan paljon, tosiasiassa moni käyttää nettiä täysin kohtuuden rajoissa ja terveellä tavalla. Toisille se syystä tai toisesta muodostuu koukuttavaksi ympäristöksi ja käyttö alkaa lopulta vaikuttaa koko elämään.

Minulle kävi näin. Perheessäni kukaan muu ei ole ongelmakäyttäjä, sisareni voivat unohtaa internetin päiväkausiksi eivätkä seuraa säännöllisesti mitään sosiaalista mediaa. Äitini avaa sähköpostin kerran viikossa. Mikä altisti juuri minut riippuvuudelle? Tätä olen miettinyt viime vuodet. Internet palkitsee minua tavalla, jota muut dopamiinin lähteet eivät tee.

MITEN KAIKKI ALKOI

Aloin käyttää internetiä vuonna 1996. Muistan sen elävästi, sillä tuona vuonna näin Soundgardenin heidän viimeisellä kiertueellaan ennen 1997 tapahtunutta hajoamista. Hakeuduin nettiin, koska halusin päästä kontaktiin muiden Soundgarden-fanien kanssa. Ensimmäinen URL jonka koskaan kirjoitin selaimen osoiteriville oli Soundgardenin silloinen kotisivu. Liityin Soundgardenia käsitteleville bulletin board -keskustelupalstoille, ne olivat suosittuja siihen aikaan. Sain yhdeltä palstalta jopa pitkäaikaisen hongkongilaisen ystävän joka lähetti minulle Soundgarden bootleg-kasetin josta olin aivan haltioissani. Vastalahjaksi lähetin hänelle Iittalan kynttilälyhtyjä, nainen oli kiinnostunut suomalaisesta lasimuotoilusta (!).

Jo ensimmäisessä internet-kosketuksessani olivat mukana ne elementit, jotka tulisivat minut koukuttamaan: sosiaalinen vuorovaikutus samasta aiheesta kiinnostuneiden kanssa ja tiedon saatavuus.

Olen tietonarkkari. Ennen internetin maailmaa olin hautautunut kirjoihin. Ahmin romaaneita mutta luin myös tietokirjallisuutta laidasta laitaan; jos kiinnostuin Mozartista (kuten tein 15-vuotiaana), luin kaikki kirjastosta löytyneet Mozart-kirjat. Jos bongasin mielenkiintoisen näköisen kirjan puutarhanhoidosta, lainasin ja luin senkin, vaikka en edes harrasta puutarhanhoitoa. Minusta oli vain kiinnostavaa oppia siitä. Ja katsoa kauniita kuvia.

Olin ahkera kirjeenvaihtaja ja innostunut keskustelija. Oli kiehtovaa ja palkitsevaa vaihtaa ajatuksia ihmisten kanssa ympäri maailmaa. En tiennyt mitään parempaa kuin kirjoittaa ja saada kirjeitä.

Kunnes tuli netin ja somen aikakausi. Netti tyydytti kummankin tarpeeni ylitsevuotavasti

Internetin käyttöni pysyi pitkään hallinnassa. Saimme modeemiyhteyden kotiin verrattaen myöhään, eikä minulla ollut kotona nettiä vielä 24-vuotiaanakaan muuttaessani Ahvenanmaalle. Käytin nettiä kirjastossa tai töissä työvuoron jälkeen.

Vuonna 2006 löysin kauneusaiheiset keskustelupalstat. Ensimmäinen palsta jolle liityin oli Hairstoren legendaarinen foorumi. Se oli menoa.

Ensimmäistä kertaa löysin ympäristön, jossa sain kunnolla vastakaikua kosmetiikkaharrastukselleni. Aloin viettää palstoilla yhä pidempiä aikoja. Saatoin istua kirjaston koneella sulkemiseen asti. Hankin viimein oman nettiliittymän vuonna 2008. Nyt tuntuu hassulta, mutta toisaalta helpottavaltakin ajatella, että elin 29-vuotiaaksi ilman että kotonani oli internet-yhteyttä.

Sitten tulivat blogit. Aloitin itsekin blogin kirjoittamisen. Vuonna 2009 seurasin kymmeniä blogeja ja kirjoittelin niin kotimaisilla kuin ulkomaisilla kosmetiikkapalstoilla. Facebook nautti uutuudenviehätystä ja sielläkin tuli oltua aktiivinen. Yhtäkkiä aika, jonka olin ennen laittanut Stephen Kingin lukemiseen tai kirjeen kirjoittamiseen, kului kavereiden kuvavirtaa selaillessa, blogeja tai foorumeja lukiessa tai loputtomassa informaatiovirrassa kelluessa. Ah, kiinnostavaa tietoa hiusten värjäyksestä, ja tästä pääsenkin valmistajan houkuttaville sivuille, käynpäs äkkiä kilpailevan firman sivulla vertaamassa tuotteita, ja ai niin hei piti katsoa sen yhden verkkokaupan tarjoukset ja lukea mitä mieltä foorumilla ollaan tästä shampoosta. klik.

En huomannut tai halunnut huomata riippuvuuttani pitkään aikaan. Ärryin, jos joku huomautti, että olin istunut koneella jo kolme tuntia. Minulla oli aina jokin perustelu, miksi netissä oloni oli tärkeää ja tarpeellista. Ajantajuni muuttui enkä aina edes hahmottanut, kauanko istuin ruudun äärellä. Asiasta huomauttelevat tekivät vain kiusaa. Saatoin tajuta ajattelevani suosikkifoorumini ihmissuhdekeskustelua ruokapöydässäkin. Kohta piti juosta taas koneelle katsomaan mihin keskustelu oli edennyt.

Eniten vietin aikaa nimenomaan blogien ja keskustelupalstojen parissa, mutta yhtä lailla saatoin eksyä tunneiksi lukemaan mehiläisten hoidosta tai pietarsaarelaisen kirkon historiasta. Minun oli yhä vaikeampi pysyä aiheessa tehdessäni esimerkiksi taustatyötä omiin blogijuttuihini. Jos jollain sivulla oli kiinnostava linkki muuhun aiheeseen, olin kohta siellä ja paria tuntia myöhemmin havahduin siihen, etten ollut päässyt puusta pitkälle varsinaisessa tehtävässäni.

Välillä tunnen, että kiinnostavan tiedon määrä internetissä on volyymissaan lähes lamaannuttavaa. En osaa hallita sitä enkä pysyä kohtuudessa. Olen tiedon äärellä kuin lapsi karkkikaupassa jossa saa ottaa kaiken mitä haluaa. Minun on vaikea vastustaa kiinnostavien linkkien klikkausta. On ollut myöhäisiä iltoja ja aamuyön tunteja, jolloin silmiin koskee ja rintakehää puristaa, enkä ole voinut lopettaa aina vain uusien YouTube-videoiden klikkaamista.

Aloin ymmärtää addiktioni syvyyden kunnolla vasta kolmisen vuotta sitten. Vaikka ongelman sisäistää, se ei tarkoita että osaisi tai kykenisi heti tekemään tarvittavia korjausliikkeitä. Kun internetissä olemisesta on muodostunut elämäntapa, sitä ei ole ihan helppo murtaa. Niin usein tiedämme, mikä olisi oikein, mutta emme kuitenkaan käytännössä osaakaan tehdä oikeita valintoja.

Ensimmäisiä itselleni antamia nettivieroitustehtäviä oli soittaa jollekin ystävälle jonka kanssa en ollut jutellut pitkään aikaan, kun teki mieli mennä selaamaan nettiä. Yritin myös kokeilla aikarajoituksia. Osa vieroitustoimenpiteistä toimi paremmin, osa huonommin.

Merkittävin edistys on tapahtunut viimein kuluneen vuoden aikana. Olen vähentänyt netissä viettämääni aikaa huomattavasti. Kirjojakin olen saanut luettua, oikeita, paperisia kirjoja <3 Kirjoitin myös pitkän kirjeen vanhalle oululaiselle kirjeystävälleni. Käsin. :)

Auringonlasku Onkiniemessä

Vastareaktiona kaikille digimaailmassa jumittamilleni kuukausille ja vuosille olen ottanut tavaksi lähteä ulos niin usein kuin mahdollista.

Eräänä iltapäivänä viime keväänä olin lounaalla Näsinneulan ravintolassa, ja maisemaa katsellessani havahduin siihen, että en ollut koskaan käynyt Onkiniemessä.

Sen jälkeen aloin tehdä tutustumisretkiä keskustan kaupunginosiin ja kortteleihin. Olin luullut tuntevani Tampereen keskustan, mutta siellä on paljon alueita jotka näennäisestä tuttuudestaan huolimatta ovat todellisuudessa jääneet minulle vieraiksi. Tammela on yksi sellainen alue. Ilahduin, kun pyöräretkellä löysin tunnelmallisen Puu-Tammelan. Ja voitteko kuvitella, että en ollut koskaan aikaisemmin käynyt Sorsapuistossa..?

Tällä hetkellä internetin käyttöni on kohtuuden rajoissa ja varsin ”terveellistä”.

Riippuvuus on kuitenkin riippuvuus, eikä alttiudesta todennäköisesti pääse koskaan eroon.

Joudun varmasti aina varomaan, etten jää selaamaan nettiä tai somen syötevirtaa liian pitkäksi aikaa. Mitä pidempään ruudun äärellä yhtäjaksoisesti viettää, sitä vaikeampi siitä on irtaantua.

Lopuksi: minua hävettää myöntää olevani nettiriippuvainen. Se tuntuu ristiriitaiselta asialta myöntää, kun on kirjoittanut pitkään blogia jolla on samalla tuonut hyvää mieltä niin itselle kuin monille lukijoille. Tuntui, että nyt halusin siitä kuitenkin kirjoittaa. Ehkä osana jonkinlaista itsetutkiskelun matkaa.

P.S. Kaikkien vuosien jälkeen olen viimein käynyt myös Rajaportin saunassa Pispalassa <3 

Kuvat: Sanni ja Unsplash

Kommentit (18)
  1. Kiitos että jaoit. Tunnistan tässä itseäni. Olen myös karkkiaddikti (tai sokeri-) ja jostain syystä myös neulomisen ja sarjojen katsomisen yhdistelmä koukuttaa tosi pahasti, ja monena kesäpäivänä olen harmitellut, että miksi en mennyt ulos kun oli kaunis sää.. Järkyttävää! Tuntuu, että ainoa tie parempaan elämään on nollatoleranssi, ja siksi olenkin pitänyt taukoja tietyistä sivustoista ja esim. pyrin siihen, että työpäivän ajan puhelin pysyy laukussa. Poden häpeää siitä, jos olen ”liian” aktiivinen jollain keskustelufoorumilla ja kuvittelen, kuinka muut ajattelevat, että en tee juuri mitään muuta. Teen mielestäni tarpeeksi paljon juttuja elämässä, mutta kummasti ehdin joka välissä myös olla netissä ja osallistua keskusteluihin. Ajattelen, että elämäni olisi parempaa ja ”aidompaa” ilman somea, mutta toisaalta siellä minulla on mm. yksi tärkeä vertaistukiryhmä, joten kohtuukäyttö olisi varmasti parempi kuin täyslakko. Koen, että eläisin enemmän arvojeni mukaista elämää, jos söisin vähemmän sokeria ja olisin netissä vähemmän. Silti ”lipsun” joka päivä uudelleen.. No sokerin kanssa on onneksi helpompaa, sitä ei mene päivittäin, mutta kuitenkin. Huomaan olevani tyytyväinen niinä hetkinä, kun olen täysin unohtanut puhelimen.

    1. Netissä on puolensa, siellä on paljon hyvää ja tärkeääkin. Vertaistuki ei ole vähäisimpiä niistä <3 Kohtuudessa pysyminen on haaste ihmiselle ylipäänsä, kohteet vain vaihtelevat. Oikeat valinnat vaativat vahvuutta, mutta samalla lempeys lipsumisia kohtaan on yhtä tärkeää. On inhimillistä lipsahtaa. Täytyy vain aina jaksaa yrittää uudelleen. <3

      1. Oikeassa olet :) ihmeesti luontoon menemine kyllä auttaa pysymään erossa.

  2. Tunnistan itseni monesta kohtaa, paitsi että tietokoneen sijasta mä surffailen pääasiassa puhelimella. Mies usein vitsailee, että mulla kasvaa google kädessä.

    Tänä viikonloppuna olis tarkoitus joka tapauksessa heittää puhelin repun pohjalle. Olen lähdössä kahden ystävän kanssa viikonlopuksi Seitsemisen kansallispuistoon :)

    1. Seitseminen on ihana! Rentouttavaa viikonloppua teille..!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *