Punaa huuleen: Kjaer Weis The Red Edit

Esittelyssä Kjaer Weisin The Red Edit -huulipunasarjan neljä uutuussävyä. 💋

Huulipunat olen saanut töistä. Hassua kyllä huulipunista on nykyään muodostunut meikkivoiteiden ohella minulle lempparimeikkituotteita esitellä blogissa. :) Hassua siksi, että en ole koskaan ollut ultimaattinen huulipunaihminen vaan meikkityylini on ehdottomasti enemmän silmämeikkipainotteinen. Nyt iän myötä tässä on kuitenkin selvästi tapahtumassa muutos.

”Pakinoin” tästä muutoksesta lisää postauksen lopussa. :)

Kirkas punainen huulipuna on itselleni luumun sävyjen ohella se kaikkein epä-omimman tuntuinen huulimeikki, mikä ihan harmittaa, sillä rohkean punaiset huulet ovat yksinkertaisuudessaan upea look.

Minun ja kirkkaanpunaisen huulimeikin ”vaikea” suhde pohjaa epäilemättä huulteni sävyyn ja laatuun. Minulla on luonnostaan hyvin kalpeat huulet joissa on epäselvä raja, ja pelkästään tämän vuoksi voimakkaan sävyisen huulimeikin tekeminen vaatii työtä, aikaa ja huolellisuutta.

Huulimeikkiin voi mennä minulla paljon pidempi aika kuin silmämeikkiin, sillä symmetrian saavuttaminen lähes rajattomilla huulilla ei ole helppoa. Siksi läpikuultavat huulikiillot ja pehmeät, murretut huulipunasävyt ovat aina olleet minulle mieluisampia kuin vahvat huulipunavärit.

Käytän punaista huulipunaa lähes pelkästään juhlatilaisuuksissa. Ja niitäpä ei tässä ihan hurjasti ole ollut tarjolla pariin vuoteen. Siksi… tuntuu vilpittömästi tosi kivalta, kun on blogin kautta ikäänkuin perusteltu ”tilaisuus” laittaa punaista huulipunaa. 😍

Luksusluonnonkosmetiikkasarja Kjaer Weisin The Red Edit -huulipunakokoelma täydentyi lokakuussa neljällä uudella sävyllä, jotka saapuivat Suomeen joulun alla.

Sävyt ovat creme-laatua; eivät täysin mattaisia mutta eivät kiiltäviäkään. Olisiko oikea termi sitten semi-matta..? Fearless on sävyistä ainoa, jossa on aavistus metallista helmiäisyyttä. Peittävyys on erinomainen, sävyissä on runsas pigmentti ja ne ovat koostumukseltaan ”jämäköitä”. Authentic on sävyistä liukuvin.

Euphoria – lämmin, hieman tiileen taittava punainen

Authentic – viileä, marjainen punainen

Fearless – viileä ja kirkas punainen, aavistuksen metallinen

Confidence – lämmin, kirkas, oranssiseen koralliin taittava punainen

Confidence on sävyistä rohkein, se on todella kirkas ja sopii nimensä mukaisesti itsevarmalle henkilölle. Sanoisin, että todellinen statement-huulipuna!

Authentic on mielestäni sävyistä ”helpoin”, sen pehmeästi murrettu marjaisuus tekee siitä sopivan monelle ihonsävylle.

Euphoria on mattaisin ja parhaimmillaan selvästi lämpimällä ihonsävyllä.

Fearless-sävyn kevyt metallisuus tekee siitä kiehtovan ja jännittävän. Se on sävyistä tummin ja yllätyin, miten hyvin se sopi minulle..!

Arvaatteko, mikä sävyistä on suosikkini..? :)

Paljastan sen lopussa! ☺️

Olen käyttänyt Kjaer Weisin huulipunia näissä meikkikuvissa myös poskipunana. Rakastan voidemaisia poskipunia ja ne ovat kasvoillani nykyään imartelevampia kuin puuterimaiset. Voimakkaan sävyisestä huulipunasta saa helposti lantrattua miedomman sävyn poskille sekoittamalla sitä meikkivoiteeseen. Sekoita sävy valmiiksi kämmenselällä. Kevyt ja kosteuttava meikkivoide on tähän hommaan paras! (Liian pigmenttinen syö huulipunankin pigmentin.) Käytin omassa sekoituksessani Essen meikkivoidetta.

Authentic

Lookin tuotteet:

Meikkivoide: Esse Foundation, sävy 3

Poskipuna: Kjaer Weisin huulipuna sävyssä Fearless sekoitettuna Essen meikkivoiteeseen

Luomivärit: Kjaer Weis Charmed ja Transcend

Rajaus: Kicks Beauty One Stroke Liquid Ink Eyeliner sävy Brown

Ripsiväri: Kjaer Weis Im-Possible Mascara

Kulmaväri: Kjaer Weis Brow Gel sävyssä Medium Brown

Fearless

Lookin tuotteet:

Meikkivoide: Dermosil Silky Perfecting Foundation, sävy Natural Beige

Poskipuna: Kjaer Weisin huulipuna sävyssä Authentic sekoitettuna Essen meikkivoiteeseen

Luomivärit: MAC Sable ja Kjaer Weis Charmed

Rajaus: Kicks Beauty One Stroke Liquid Ink Eyeliner sävy Brown

Ripsiväri: L’Oreal Volume Million Lashes Feline

Kulmaväri: Kjaer Weis Brow Gel sävyssä Medium Brown

Confidence

Lookin tuotteet:

Meikkivoide: Esse Foundation, sävy 3

Poskipuna: Lavera Charming Rose

Luomivärit: nudensävyistä vaaleaa essencen Mosaic Blush -poskipunasta sekä häivähdys MACin Naked Lunch -sävyä

Rajaus: Laveran luomiväri sävyssä Matt’n Copper

Ripsiväri: L’Oreal Volume Million Lashes Feline

Kulmaväri: Dermosil-kulmakynä, sävy Medium

Euphoria

Lookin tuotteet:

Meikkivoide: Dermosil Silky Perfecting Foundation, sävy Natural Beige

Poskipuna: Kjaer Weisin huulipuna sävyssä Euphoria sekoitettuna Essen meikkivoiteeseen

Luomivärit: MAC All That Glitters ja MAC Wedge

Rajaus: yläluomella Kicks Beauty One Stroke Liquid Ink Eyeliner sävy Brown, alaluomella Chanel Stylo Waterproof -kynä sävyssä 887 sekä MACin Sable-ja Wedge luomivärit

Ripsiväri: L’Oreal Volume Million Lashes Feline

Kulmaväri: Dermosil-kulmakynä, sävy Medium

Mun suosikki näistä on:

Authentic 💋

Niin. Ja siitä huulipuna vs. silmämeikki -aiheesta. :) Olen huomannut omilla kasvoillani, että mitä vanhemmaksi tulen, sitä enemmän voimakas ja tumma silmämeikki vanhentaa minua (lisää). Vahvat silmämeikit eivät enää imartele vaan päinvastoin tuovat tunkkaisen ja raskaan vaikutelman. Sitä vastoin huulimeikit raikastavat ja tekevät ilmeestä nuorekkaamman.

Tietysti asiaan vaikuttaa myös se, että ikä näkyy silmänympäryksilläni paljon enemmän kuin huulillani. Vahva meikki silmissä korostaa ohentunutta kreppi-ihoa, ja kun iho veltostuu, ei silmämeikkiä ylipäänsä voi enää rakentaa samoilla nyansseilla kuin nuorempana. Tilanne huultenympärysiholla on vielä toinen, joten satsaan nyt mieluummin siihen osastoon :) Jos vaikka maskiaika ehtisi päättyä ennen kuin suun ympäryskin valahtaa…! :D

Oletteko te huomanneet muutoksia meikkimieltymyksissä iän myötä? 

kauneus meikki
Kommentit (37)
  1. Kyllä, valitettavasti iän myötä on meikkaaminen hiipunut,kun se tosiaan tekee raskaamman ilmeen 🙁. Itsellä on tummat piirteet, joten sinänsä ei tarvitse esim. kulmia ja ripsiä juuri värjätä ja vahvakin meikki saattoi sopia. Sain jo kuitenkin 3kymppisenä kuulla että kevyt meikki sopii mulle paremmin ja näin itsekin koin.

    Rakastin kyllä kokeilla luomiväriyhdistelmiä kaikissa sateenkaaren väreissä, mutta nykyisin ei tule laitettua kuin maanläheisiä sävyjä, ja niitäkin ainoastaan juhliin (eli todella harvoin) 😃. Sanoisin meikkaamisen myös hiipuneen sen vuoksi, ettei tule enää baareissa, yökerhoissa tai juhlissa riekuttua. Mihinkäs muualle sitä bilemeikin voisi tehdä 🙉.

    Ja mitä tulee huulipuniin, niin tykkäisin kyllä käyttää, mutta en jotenkin osaa. Niistä tulee liian juhlava fiilis ja saa kuulla kommentteja tyyliin ”mihin olet menossa”. Olen kyllä yrittänyt käyttää myös vaaleampia punia, mutta jotenkin tuntuu että ne myös vanhentavat omaa ilmettä. Ehkä hölmö kysymys mutta onko sinulla ideoita missä tilanteissa voisi tummempia punia käyttää?

    1. Saan kiinni kaikesta mitä kuvailet ja voin samaistua moneen..! Mulla tosin voimakkaan meikin käyttö lähti hiipumaan ennen kaikkea sen seurauksena, kun lopetin myyjän työt. Myyjän työssä ns. inspiroiva meikki kuului työasuun, ja oli tosi kivaa meikata juuri siksi kun tiesi, että sillä oli selkeä funktio ja se tuki mun ammattiroolia. Toki olin tykännyt meikata omaksi huviksenikin jo 14-vuotiaasta, mutta kyllä ne kaikkein näyttävimmät meikit ilman muuta sijoittuivat aikaan, kun olin töissä kosmetiikkaliikkeessä. Baareissa käymisen lopetin jo alle 3-kymppisenä, ja itse asiassa aloin meikata vahvemmin vasta sen jälkeen..! :D

      Huulipunasta tuli minullekin pitkään juhlava fiilis, ja tulee edelleenkin, mutta ei maanläheisemmistä ja hillitymmistä sävyistä. Persikkaisia ja murrettuja marjan ja roosan sävyjä voin käyttää helposti arjessakin. Voimakas huulipunasävy on kuitenkin todellakin se kaikkein juhlavimman tunteen tuova osa meikissä, eikä mikään silmämeikkiviritys parhaina vuosinanikaan tule lähelle punaisten huulten juhlavuutta..!

      Ehkä hölmö kysymys mutta onko sinulla ideoita missä tilanteissa voisi tummempia punia käyttää?

      Mun vastaus ei ehkä tuo apua, mutta vastaan näin: minusta tummempaa punaa kannattaa käyttää milloin vain, vaikka lähikaupan maidonhakureissulla, jos se tuntuu itsestä hyvältä ja omalta. :) Minusta meikkiin ei ole sääntöjä, vaan meikki on parhaimmillaan osa kantajansa persoonaa ja itseilmaisua. Se on kuin vaate, asuste tai hiustyyli. Se on parhaimmillaan osa sinua sellaisena kuin just sä olet. Jos jokin huulipunasävy tuntuu vaikealta ja tulee tunne, että pitää ”keksiä” paikkoja tai yhteyksiä joissa sitä käyttää, sanoisin, että älä käytä.

      Mä en varmasti koskaan tule käyttämään arjessa punaista huulipunaa vaikka se päheältä näyttääkin. :) Se ei vain ole minua. Punainen huulipuna on mulle juhla-asuste, ja juhlissa nautin, kun saan kantaa sellaista ”korua”. ☺️

  2. Kauniita kaikki! Rakasta vahvan punaista huulipunaa, enkä yleensä muunlaisia käytäkään. Mutta näin keski-ikäisenä suurin kammotus on punan karkaaminen huulilta suuta ympäröiviin juonteisiin tai muuten vaan sellainen suhruuntuminen. Apua! Mikä olisi pomminvarma (tai edes -varmin) keino estää tämä? Pohjustus, millä? Tarpeeksi kuiva huultenrajauskynä, mikä?

    1. Apua! Mikä olisi pomminvarma (tai edes -varmin) keino estää tämä? Pohjustus, millä? Tarpeeksi kuiva huultenrajauskynä, mikä?

      Pomminvarmaa keinoa en ikävä kyllä tunne, mutta hyvä pohjustus ja kestävä huulipunalaatu auttaa ilman muuta. Valitettavasti en saa nyt millään päähäni mun THE suosikki-huulimeikin pohjustajaa jota myin kaikille asiakkaille myyjävuosinani, se oli silikoninen puikko jolla pystyi käsittelemään myös huulten ympärykset. Se täytti huultenympärysihon pieniä juonteita estäen huulipunan karkailua ja toimi taianomaisesti. Saattaa kyllä olla, ettei ko. tuotetta enää edes ole, koska mun myyjävuosista on niin kauan. Olin hetken aikaa varma, että ko. tuote oli Bare Mineralsin, mutta Google ei löytänyt huulimeikinpohjustajaa tältä merkiltä.

      Tuollainen silikoninen, väritön tuote jolla voi käsitellä huulten ympärykset toimii jopa paremmin ikääntyneillä huulilla kuin perinteinen huultenrajauskynä. Kun huulten ympärillä on juonteita, on kaiken a ja o muodostaa ”stopperi” joka estää huulipunaa karkaamasta näihin juonteisiin. Kestävä ja hieman kuivakka huulipunalaatu auttaa myös, sillä kuivakka ja jämäkkä koostumus ei luonnollisestikaan karkaa yhtä herkästi kuin notkea ja rasvainen.

      Jos joku tätä lukeva saa päähänsä, mikä tuo kuvailemani puikon muotoinen, silikoninen huulimeikinpohjustaja on, pliis huikatkaa..! Vähänkö ärsyttää kun en saa nimeä millään mieleen, yritin selata blogin arkistojakin koska olen ihan varma että olen joskus kirjoittanut siitä tänne, mutta ei löydy… Jollain toisella merkillä voi toki oli vastaavia tuotteita. Tuleeko kellään mieleen..?

      1. En tiedä tuotetta, mutta kysyin eräältä ystävältäni joka käyttää juuri juonteiden takia huuliprimeria, niin hän sanoi käyttävänsä sekä MACin, että Elizabeth Ardenin huuliprimereita. Jälkimmäinen on tuubissa ja MACin puikkomuodossa.

        1. Mulle tuli myös vastaan tuo MACin tuote, kun googlailin huuliprimereita, mutta jäin miettimään, onko se kuitenkin olennaisesti erilainen kuin tuote, jota ajan takaa. Kicksin sivulla tuotetta kuvataan näin:

          ”Prep + Prime Lip on neutraali kosteuttava huultenpohjustustuote, joka silottaa huulten juonteita. Huulipunan tai huulikiillon alla käytettynä se tekee huulimeikistä tasaisemman, kauniimman ja kestävämmän.
          Levitä sitä huulipunan päälle päivän aikana virkistääksesi lookia ja pehmentääksesi huulia.”

          Se tuote, joka minulla on mielessä, ei missään tapauksessa sovi huulipunan päälle levitettäväksi eikä sitä kyllä voi kosteuttavaksikaan kutsua. MACin tuote kuulostaa notkealta ja huulirasvamaiselta, ja mun on jotenkin vaikea kuvitella, miten sillä saisi ihanteelliset ja kestävät stopperit huulten ympäryksille? Tuotteen kerrotaan pehmentävän ja silottavan juonteita huulten pinnalla (kuten huulirasva tekee), mutta ei mainita mitään siitä, voiko tuotetta levittää myös huulten reunojen ulkopuolelle täyttämään ihossa olevia juonteita. Täytyy joskus tutustua tähän tuotteeseen kun kuljen MAC-pisteen ohi :)

          Sen sijaan tuo Elizabeth Ardenin Lip Fix kuulostaa ominaisuuksiltaan juuri siltä tuotteelta, jota Katariinalle suosittelisin! 😍 Se vain ei ole puikossa eli ei ole sama tuote jota itse myin, mutta pääasia että ominaisuus ja käyttötapa on sama :)

          https://www.kicks.fi/elizabeth-arden/meikki/huulet/lip-primer/advanced-lip-fix-15-ml

          1. Tuli muuten ihan yhtä-äkkiä mieleen, että voisiko Patykan Wrinkle Filler toimia huulten ympärillä? Luonnollisena vaihtoehtona. :) En voi itse kokeilla, kun juuri huulten ympärillä ei ole juonteita, mutta tuli vain ajatuksena mieleen.

            1. Täyyypä kokeilla :) Ainakin se varmasti silottaa myös huulenympärysjuonteet, mutta toimiiko se yhtä tehokkaana stopperina huulipunan karkailulle kuin synteettinen vastine, sitä on vaikea sanoa.

      2. Olisko kyseessä Guerlainin..? Heillä ainakin oli entisaikaan kuvausta vastaava tuote..
        (Huom: ei-huulipunaihmisellekin tämä on jostain syystä iskostunut mieleen.. ehkä siksi, että se oli aikoinaan niin hehkutettu ..)

        Suosikkisävysi on oikein kaunis, ei lainkaan liian hillitty tai kevyt :) Itselleni en uskaltaisi noin näyttävää laittaa, joten mukava aina katsella upeita punia muiden ihmisten huulilla…

        1. Guerlain ei kuulunut meidän liikkeen valikoimaan, joten Guerlain se ei voinut olla. Mutta googlasin, ja Guerlainin KissKiss Liplift Primer tosiaan toimii myös huulten ympärillä, tai ohjeiden mukaan sitä voi levittää myös huulten rajojen ulkopuolelle. 🙂👍

          Kicksin sivuilta löysin tällaisen tuotteen, joka ulkonäöltään vastaa lähes täysin sitä, jota itse tykkäsin myydä, mutta merkki on eri:

          https://www.kicks.fi/lh-cosmetics/meikki/huulet/huultenrajauskynat/ultimate-lips-primer?gclid=CjwKCAiA3L6PBhBvEiwAINlJ9Eh27_qrNSTTd2oeBYyKd1JNSJ6UeOC3OZRtJ6MJkckhLT_-bX_qhBoCVYsQAvD_BwE

      3. haley_quinn
        26.1.2022, 13:54

        Trinny London-merkillä on myös nimenomaan pienten juonteiden täyttöön tarkoitettu silikonipohjainen tuote, Miracle Blur, jonka tarkoitus on estää huulipunan karkailu juonteisiin ja silotella hieman esim. otsajuonteita tai aknearpien muodostamia ”koloja”. Pakkaus on hieman epäkätevän oloinen purnukka ja hintakin posti-ja tullikuluineen korkea, mutta tuotteesta on ainakin brändin sivuilla hyvin esimerkkikuvia ja mahdollista googletella käyttökokemuksia, jos se kuitenkin voisi toimia juuri omiin tarpeisiin.

    2. Hei
      Nuorena ihmettelin noita huulipunan karkailuja. Nyt ymmärrän, mistä on kyse!

      Estän huulipunan karkaamisen levittämällä huultenrajaukseksi ”silmäliimaa” eli UD:n Eyeshadow Primer Potionia, jota käytän myös luomilla. Minulla toimii!

      1. Minullekin tuli mieleen UDPP, mutta sitten ajattelin, että se saattaa jonkun huultenympärysiholla olla vähän liian kuivaa, niin en uskaltanut suositella..! :D Mutta hyvä kuulla, että ainakin jonkun iholla toimii..! 🙏🏻

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *