Provencea iholla: L’Occitane
L’Occitane-kokemuksia!
Yksi merkki voidaan taas raksia Pitkään Odottaneiden Kiinnostavien listalta, kun olen tänä kesänä vihdoin viimein tutustunut ranskalaisen L’Occitanen tuotteisiin. En tiedä kuinka monta kymmentä kertaa olen vuosien varrella seissyt L’Occitanen myymälöissä tai hyllyillä hypistelemässä tuotteita ja melkein ostanut, mutta vasta tänä kesänä pääsin kassalle saakka.
Merkki juhlii tänä vuonna 40-vuotispäiväänsä, ja juhlavuoden kunniaksi ostosten mukana sai tuollaisen L’Occitane-auton ja näytekokoisia tuotteita.
Shea Hand Cream 24€ / 150 ml
Sheavoihin pohjautuva käsivoide on L’Occitanen tunnetuimpia ellei ihan se tunnetuin tuote, ja totta kai sellainen sujahti ensimmäisen kokeilusatsin mukaan. Kirjoitin ’ensimmäisen’, sillä kokemusten perusteella vaikuttaa vahvasti siltä etteivät L’Occitane-kokeilut jää yhteen kertaan.
Ostin tuon alkuperäisen voiteen, mutta valikoimassa on myös versioita erilaisilla tuoksuilla.
Voide on odotetusti todella täyteläistä ja ihanan ravitsevan tuntuista, ihanteellisesti kuivien talvikäsien voide. Ei tämä tosin kesälläkään liian täyteläiseltä tunnu nyt kun käsieni iho näyttää muuttuneen kroonisesti kuivaksi. Tuoksu on puuterinen ja ehkä vähän pähkinäinen, miedosti makea. Vaikea kuvailla, mutta tuoksu muuttuu jännästi ihon lämmön vaikutuksesta. Ensin se tuoksuu pelkästään miellyttävältä mutta kun voidetta hieroo ihoon tapahtuu jotain, ja tuoksu muuttuu… ei epämiellyttäväksi mutta kuitenkin siten, että joka kerta kiinnitän siihen huomiota. Ei ihan lempituoksuni.
Ja mitä voiteeseen itseensä tulee – tykkään tästä kyllä tosi paljon, mutta se ei ihan hakkaa the lemppariani eli Crabtree & Evelynin Hand Therapya. Se jää myös toiseksi hyvin samantyyppiselle ja myöskin tämän vuoden testattuihin kuuluvalle The Body Shopin legendaariselle korppukäsien ravitsijalle eli hamppukäsivoiteelle. Minun on pitänytkin blogata tuosta TBS:n hampusta mutta en ole vielä ehtinyt. Tiedän että lukuisat kuivaihoiset vannovat sen nimeen ja sitä pidetään yhtenä ihan parhaimmista ”papyrus-ihon” kosteuttajista, ja voin vain olla samaa mieltä.
L’Occitaneen verrattuna TBS on vielä rasvaisempi ja jättää kiiltävän, rasvaisen pinnan ihoon, sopii siis parhaiten yökäyttöön. L’Occitane ei jää täyteläisyydestään huolimatta yhtä rasvaisen tuntuiseksi, siinä on ainesosia jotka vähän ”puuterisoivat” ihotuntua kun voide alkaa imeytyä.
Sain auton mukana vielä näytekoot käsi- ja jalkavoiteesta, ja ne seurasivat minua heinäkuun matkalle. Tuota pientä 10 millin tuubia käyttäessä muuten huomasi, miten riittoisaa käsivoide on, pieni nokare riitti peittämään kädet pehmeään kelmuun. Mitenkähän pitkään tuo iso 150 millin tuubi kestääkään…
Jalkavoide osoittautui yhtä miellyttävän tuntuiseksi ja pehmentäväksi kuin käsivoide, tästä ei riitä pidempää romaania kirjoitettavaksi :)
L’Occitanen hiustenhoitolinja on aromaterapeuttinen ja jokainen tuote (paria leave-in-hoitista lukuunottamatta) sisältää viiden eteerisen öljyn kombinaation.
Aloitan epäperinteisesti hoitoaineista. Sain auton mukana näytteet kahdesta hyvin erityyppisestä hoitsikasta; Repairing Conditioner lupaa korjata ja vahvistaa kuivia ja vaurioituneita hiuksia, Revitalizing Fresh Conditioner taas on hyvin kevyt, silikoniton, viinietikkapohjainen hoitoaine päivittäiseen käyttöön kaikille hiustyypeille.
Kokemus yllätti; Repairing-hoitis tuntui hiuksissani vähemmän silottavalta ja selvittävältä kuin Revitalizing. En odottanut Revitalizingin tehojen riittävän kuiviin ja voimakkaasti käsiteltyihin hiuksiini mutta hämmästyin kuinka sileän pinnan ”ei-juuri-miltään-tuntuva” vetinen koostumus jätti huuhdellessa. Toisaalta, kun on tullut todettua että etikkahuuhteet toimivat hiuksissani erinomaisesti, ei Revitalizingin tuloksen ehkä pitäisi yllättää.
Revitalizing Fresh Conditioner saa pisteet myös aivan ihanasta tuoksustaan, tämä raikas cocktail on todellakin mieleeni. Hoitoaineessa on piparmintun, greipin, seetrin, timjamin ja laventelin eteerisiä öljyjä. Hengittelin tuoksua hyvänkin tovin suihkukopissa… Siis aivan älyttömän ihana tuoksu, tätä voisin ostaa täyden purkin jo pelkän tuoksun perusteella!
Täysikokoisilla hoitiksilla on hintaa 19,50€ / 250 ml.
Repairing Shampoo 6,50€ / 75 ml, täysikokoinen 19,50€ / 300 ml.
Shampoon tuoksu tuo minulle mieleen appelsiinisuklaan ja niin tuoksumaailma kuin käyttökokemuskin muistuttavat Keunen ihanaa So Pure –shampoota (taas yksi näitä tuotteita joista piti kirjoittaa mutta se on jäänyt kun aiheita on niin paljon…).
Koostumukseltaan ohuehkoa mutta ei ihan sellaista pahinta kämmeneltä lattialle –lirua. Pesee hoitavasti keskivahvalla vaahtoavuudella. Shampoo ei tunnu perinteiseltä synteettiseltä marketti- tai salonkishampoolta mutta ei luonnonkosmetiikaltakaan. Sulfaattejakin siinä on joten en tiedä mistä tunne tulee. Voisikohan eteeristen öljyjen korkea (?) pitoisuus vaikuttaa koostumukseen..? No, pidän tästä shampoosta joka tapauksessa, miellyttävä tuttavuus. Ei latista ja lähmää hiuksia vaikka onkin hoitava.
Angelica Cleansing Gel 19€ / 200 ml
(pullossa ei muuten lue Angelica mutta L’Occitanen sivuilla puhutaan Angelica-sarjasta)
Positiiviset kokemukset jatkuvat; tykkäsin myös Angelica-putsarista. Geeli vaahtoaa erittäin miedosti ja tuntuu puhdistusteholtaankin aika miedolta, tosin en tiedä liittyykö kokemus enemmän vähäiseen vaahtoavuuteen kuin varsinaiseen puhdistustehoon. Myös ihotuntu (ei kiristä) pesun jälkeen tuo vaikutelmaa hellävaraisuudesta.
Tuoksu on kuin pullon väri; hyvin vihreä ja jotenkin ruohomainen. En osaa päättää pidänkö tuoksusta vai en. Ikävä se ei ole mutta ehkä kuitenkin tykkään enemmän makeammista tai kukkaisemmista tuoksuista putsareissa.
Iho jää Angelican jäljiltä miellyttävän tuntuiseksi ja se on minulle putsareissa vaahtoavan koostumuksen ohella tärkeintä. Samoin huuhtelufiilis. En pidä siitä, jos puhdistustuotetta joutuu huuhtomaan kauan että se liukenee iholta. Nyt kun olen taas kuukauden Angelica-käytön jälkeen palannut Mossan Cleansing Creme-Mousseen niin huomaan mistä en Mossassa tykkää; se jää pyörimään iholle ja sitä pitää hieroa ja huuhdella kunnolla ennen kuin se liukenee. Mossa voittaa L’Occitanen Angelican liukkaudellaan ja täyteläisemmällä ihotunnullaan mutta häviää huuhtoutumisominaisuudessa.
Ihanan supermuhkeasti vaahtoavan Immortelle-putsarin esittelin omassa postauksessaan kesäkuussa.
Amande Shower Oil 7 € / 75ml, 20€ / 250 ml
Manteliöljysuihkugeeli… ahh, nyt tullaan mun lemppari-L’Occitaneen (Immortelle-putsarin ohella). Tämä tuote a) tuoksuu aivan ihanalle b) pesee todella pehmeästi ja hoitavasti ja c) toimii hyvin myös kasvoputsarina. Ja d) ei tunnu yhtään öljyiseltä vaikka on öljypohjainen…! Koostumus on täysin vedetön ja alkaa vaahdota miedosti kosketuksissa veden kanssa. Pesin tällä Sveitsin matkalla suihkussa aina kasvotkin (kun tuli megahikisenä ja aurinkorasvaisena päivän patikoilta) ja koko kropan iho varpaista nassuun jäi ihanan pehmeän tuntuiseksi. Olen kuullut monen kehuvan Amande Shower Oilia enkä ihmettele miksi. Liityn faneihin!
(Muuten, muistanko väärin vai onko L’Occitanella ollut joskus valikoimassaan myös vastaavakoostumuksellinen eli öljypohjainen ja vaahtoava putsari myös kasvoille? Minulla on jostain syystä tällaisesta vahva muistikuva… Tai sitten muutkin ovat käyttäneet nimenomaan tätä Amande-suihkugeeliä myös naaman pesuun.)
Miehelle ostin pitkällisen vertailevan Homme-tuoteosaston nuuhkuttelun jälkeen Baux-suihkugeelin.
Bauxissa tuoksuvat sypressi ja mausteet. Tällaiset aromaattiset puutuoksut ovat eniten minun ja misterin mieleen mitä tulee miesten tuoksumaailmaan – vaikkakin kesään sopivat tietysti paremmin raikkaat, sitruksiset ja minttuiset tuoksut. No, Suomessa on talvi melkein 9 kuukautta vuodesta joten nuo lämpimät tuoksut ovat onnen omiaan meidän olosuhteisiin… ;D
Lopuksi – marseillesaippua (5,50€ / 100g). Sekin tuli juhlavuosilahjapakkauksen mukana. Tästä ei ole paljon sanottavaa – tuntuu siltä miltä marseillesaippuat yleensäkin. Eli vaahtoaa miedosti ja tuntuu hoitavalta. Ihofiilis on sellainen, hmh, asteen hienostuneempi kuin perussaippuoissa, jos nyt saippuan kohdalla voi hienostuneesta puhua.
.
Seuraavaksi täytynee kokeilla L’Occitanen kasvovoiteita, ja löytyy sieltä varmaan joku seerumikin. Hajuvedetkin ovat houkutelleet valtavasti… Etenkin Cherry Blossom -tuoksua olen nuuskutellut ja suihkutellut L’Occitane-pisteillä niin moneen kertaan että tuntuu jo kuin omistaisin tuoksun itse :)
Mitenkäs karkkipäiväläiset ja ”Provencen lahja maailmalle”? Löytyykö joukostanne loccitanisteja?
Merkki on siinä mielessä jännä, tai siis näin koen itse, että sen tunnettuus on tosi hyvä ja ainakin kaikki kosmetiikkafriikit sen tietävät ja siitä puhuvat, mutta sitten toisaalta aniharvoin (no, ei koskaan) törmää kunnon vannoutuneisiin L’Occitane-käyttäjiin. En ole koskaan kuullut kenenkään mainitsevan L’Occitanea lempimerkkinään, mikä tuntuu oudolta ottaen huomioon brändin globaalin aseman ja vetovoiman. Ja tuotteiden erinomaisen laadun, kuten voin nyt todeta itse kokeilleena. Vai elänkö mä vain kosmetiikkafriikkikuplassa ja kuvittelen tästä kuplasta käsin merkin olevan Suomessa tunnetumpi ja vetovoimaisempi kuin se onkaan..? Mitä sanotte, millainen käsitys/fiilis teillä on L’Occitanesta?
Tän öljyputsari oli niiiiiin hyvä! Se olikin eka öljymäinen puhdistustuote jota kokeilin,aivan huippu!
Tykkään käsivoiteista myös.
Mä tykkään kovasti L’occitanesta! Ja aah se cherry blossom on iiihana, en juuri muita tuoksuja ole käyttänyt sen saatuani. Paitsi nyt, kun pari viikkoa sitten ostin citrus verbenan. Nyt tuoksutaan pelkästään sitruunalle:)
Oliko tuo hoitsikkanäyte siis pois huuhdeltava? Mä sain sellaisen, ja unohdin ihan vallan mitä myyjä siitä sanoi :D
Kasvoille mulla on öljyputsari, ei se vaahtoa mutta on aivan ihana :)
Jep :)