Karkkipäivä
Karkkipäivä

Prahan paloja: kosmetiikkaa, katukuvia ja vessoja

Aina yhtä ihana Praha.

Olen vieraillut kaupungissa kymmenisen kertaa, ensimmäisen kerran vuonna 1995. Tuolloin kohtaamani Praha oli vielä hyvinkin ”neuvostoliittolainen” ja länsimainen elämäntyyli loisti poissaolollaan. Keskustassa oli vain muutamia ankeita, niukan valikoiman kauppoja joissa myytiin paikallisia tuotteita tiskin takaa niinkuin kommunistisissa maissa oli tapana. Ruokatarjonta oli yhtä kuin perinteiset tshekkiläiset oluttuvat rasvaisine makkaroineen ja pihveineen. Muistan kuinka mielettömän vaikeaa oli tuolloin löytää kaupungista kasvisruokaa.

Kun seuraavan kerran saavuin Prahaan neljä vuotta myöhemmin, oli kaikki muuttunut. Venceslauksen aukio oli kuin toisesta maasta kauppoineen ja tavarataloineen. Oli tapahtunut länsimaistuminen. Muistan kuinka kurkistin uteliaana sisään Yves Rocherin liikkeeseen, se oli ensimmäisiä Tshekkiin saapuneita länsimaisia ketjuja. Myymälän edustalla seisoi aseistettu vartija (!) joka tuijotti sisääntulijoita kulmat kurtussa.

Vuosien varrella Praha on muuttunut vuosi vuodelta ja tänä päivänä kaupungin kattaus ostostennälkäisille tai kulinarististen elämysten etsijöille ylittää jo melkein kulttuuritarjonnankin, josta kaupunki tietysti aina on ollut erityisen tunnettu. Kasvisruokaakin täältä löytää nykyään jopa enemmän kuin Helsingistä, uskaltaisin väittää!

idPraha_IMG_0689_2

Tänään siis vähän Prahan tunnelmia.

Mutta teille kosmetiikkalukijoille, joita matkajutut eivät niin kiinnosta, ladataan ensin pieni kosmetiikka-annos niin voitte sitten skipata loppujutun ^_^ Ruoasta kiinnostuneille teen myöhemmin kokonaan erillisen postauksen.

Praha_IMG_0482_2

Edellisen vierailuni jälkeen, joka oli 2011, on myös Sephora viimein saapunut kaupunkiin. Liikkeitä on keskustassa useitakin.

Valitettavasti hinnat ovat samaa tasoa kuin Ranskassa :( Toivoin niin löytäväni edullisempaa Urban Decayta, Benefitiä ja Make Up For Everiä mutta hinnat ovat samat kuin kalliimmissa naapurimaissa. Paikallisten silmissä Sephoran täytyy olla todellinen luksusmyymälä, niin kalliita tuotteet ovat tshekkiläiseen hintatasoon verrattuna.

Praha_Inglot

Venceslauksen aukion Debenhams-tavaratalon sisällä olevasta Douglas-myymälästä bongasin Inglotin, muissa Douglaseissa (joita Prahassa on runsaasti) en Inglotia ole toistaiseksi nähnyt.

Inglot on Prahassa yhtä edullinen kuin muuallakin: paletteihin kerättävät irtonapit maksavat 100 korunaa eli alle 4 euroa. Vähän tässä harkitsen pitäisikö suorittaa hankintoja… ;D Sephoran jätän suosiolla väliin koska tein jo Pariisin Sephorassa ne hankinnat joita sieltä halusin.

Praha_IMG_0470_2

Yves Rocherin alkuperäinen Prahan liike Venceslauksen aukion reunassa on edelleen paikallaan, mutta ilman vartijoita :)

Ihastelin Rocherin suihkugeeli – & vartaloemulsiolinjan uudistusta, kerrassaan herkullisia uutuustuoksuja ja onnistunut, kaunis pakkauspäivitys. Ennen Les Plaisirs Nature  -nimellä kulkenut sarja on pudottanut LPN-nimensä ja samalla pakkausten ulkonäköä on päivitetty uudella muotoilulla ja käytännöllisemmällä klikkikorkilla (vanhoissahan oli kierrekorkki). Myös koostumus on muokattu luonnollisemmaksi: nyt suihkugeelit ovat 97-prosenttisesti luonnollisista ainesosista. Uutuustuoksuihin kuuluvat mm. Vadelma-Piparminttu, Sitruuna-Basilika ja Mango-Korianteri. Nam!

Kyllä suretti kun ajattelin, että Suomessa en enää voi mennä liikkeeseen hypistelemään ja tuoksuttelemaan näitä :(

Praha_IMG_0550_2

Matkamuistomyymälöistäkin voi bongata kosmetiikkaa; miten olisi Myyrä-shampoo tai hoitoaine? :)

Tshekkiläisiä kosmetiikkamerkkejä ei ole osunut silmiin paljonkaan, oikeastaan vain yksi: Manufaktura. Tyylikkään näköisiä purnukoita mutta ei toisaalta mitään niin houkuttavaa että ihan lähtisin kotiin kantamaan. Tuotteet eivät ole luonnonkosmetiikkaa mutta ainakin merkillä näyttäisi olevan Leaping Bunny -logo.

Manufaktura_Men

Miesten tuotelinja on aika hauskan näköinen, voi olla että ostan miehelle jonkun setin kuitenkin. :)

Kosmelukijat: teidän osuus päättyy tähän :)

*

Praha_IMG_0467

Tshekki ei ole tunnettu juustoistaan, mutta juustoliikkeitä täältä toki löytyy – ja ahhhh miten edullisia hintoja..! Olen edelleen pitäytynyt yllättävän uskollisesti ruokavaliokokeiluni kehyksissä ja syönyt juustoa hyvin vaatimattomasti. Vähänhän se harmittaa mutta tällä mennään nyt.

Pakallista raejuustoa olen kyllä testaillut ja se on oikein hyvää, kermaisempaa kuin meillä myytävä.

Sitten muutama sana uudesta ”kamerastani” eli iPhone 6S:sta. Teissä olikin kiinnostuneita kuulemaan mitä mieltä olen ollut kamerasta, kun sen ominaisuuden vuoksi koko pelin käytännössä hankin.

Tiivistettynä:

1 Kamera on sen verran hyvä että en ole tällä matkalla juuri Olympusta käyttänytkään (E-PL 5 on normaalisti ollut mun matkakamera).

2 Kamera on hyvä ennen kaikkea automaattisen HDR-ominaisuuden vuoksi. Ihmettelin pitkään miten miehen puhelimellaan ottamat kuvat haastavissa valaistusolosuhteissa (kuten paikoissa joissa on paljon sekä kirkasta valoa että tummaa varjoa) olivat huomattavan paljon parempia kuin minun Canon 6D:llä ottamani (ja se on sentään ammattilaistason järkkäri), ja syyhän olikin lopulta niin simppeli kuin tuo HDR-toiminto.

(Useimmat teistä varmasti tietävät mitä HDR tarkoittaa mutta jos termi on jollekin vieras, niin kirjaimet ovat lyhenne sanoista ’High Dynamic Range’. HDR-kuvauksella tuotetaan useamman peräkkäisen valotuksen kautta kuvia, joiden sävyalue on laajempi kuin mitä yhdellä valotuksella saadaan aikaan. Kamera ottaa peräjälkeen monta kuvaa jotka se sitten yhdistää yhdeksi kuvaksi.)

3 Zoomatessa kuvien laatu kuitenkin heikkenee välittömästi ja niistä tulee muruista pikselimössöä.

Summa summarum: täydellä laajakulmalla otetut kuvat ovat useimmiten erittäin hyviä ja fantastisesti valottuneita kiitos HDR:n, kun taas lähikuvat tai zoom-kuvat ovat laadultaan heikkoja. Kamera siis sopii parhaiten yleiseen maisema- ja tilannekuvaukseen.

Voin sanoa olevani hankintaan tyytyväinen :) Nyt en missaa mitään tilaisuutta minkä haluan ikuistaa.

Praha_IMG_0498_2

Esimerkki zoom-kuvasta: kuva on pehmeän mössöinen ja rakeinen.

Praha_IMG_0512

Tässä toinen. HDR-valotuksen kautta sekä valossa että varjossa erottuu yksityiskohtia, mutta kuva on auttamattoman puuroinen.

Praha_IMG_0535_2

Tässä taas esimerkki loistavasti onnistuneesta, ei-zoomatusta kuvasta päiväsaikaan. Jos olisin ottanut tämän kuvan Canonilla tai Olympuksella, katu olisi ollut käytännössä musta vailla kiveyksen yksityiskohtia tai auringon valaisemat rakennuksen osat olisivat olleet valkoisiksi ylivalottuneita.

Praha_IMG_0555_2

Tässä toinen mielestäni hienosti valottunut esimerkki. Mustassa autossakin on erotettavissa kaikki yksityiskohdat, samoin kuin hyvin tummassa katukiveyksessä ja tolpissa, samalla kun erittäin vaaleat talojen seinät ovat myös säilyttäneet detaljinsa.

Praha_IMG_0557

Tässä yksi Prahan lukuisista kasvisravintoloista, Malá Stranan Nerudova -kadun Vegan’s.

Praha_iPhone_valotusdemo

Ja vielä yksi valotusdemo: vasemmalla ei-HDR-kuva, oikealla HDR. Kummatkin ovat ylivalottuneita oikeasta reunastaan mutta HDR-kuvassa taivaan sini ja pilvet ovat säilyneet.

Jos ette meinaa saada oikeanpuoleisen näköisiä kuvia aikaiseksi kameroillanne (joissa ei ole sisäänrakennettua HDR-toimintoa), on syynä se että yhdellä valotuksella ei ole mahdollista valottaa oikein sekä kovin tummia varjoalueita että hyvin vaaleita valoalueita. Tämä on tietysti paljon kuvaaville itsestäänselvää peruskauraa, ei ole tarkoitus loukata kenenkään älyä :D Mutta kaikki eivät ehkä tule ajatelleeksi kameran valotuksen haasteita, kun ihmissilmä kuitenkin näkee maisemat aina täydellisesti ja tasapainoisesti valottuneina, kiitos aivojemme oman ”HDR-toiminnon”. :)

Praha_Piparit

En muuten tiennyt että piparkakut ovat Tshekissä yleinen ja perinteinen leivonnainen, ei pelkästään joulun aikaan kuuluva herkku :) Tämä söpö piparkakkuliike on Nerudova-kadulla.

Praha_IMG_0567_2

Ylempänä kuvaamani Vegan’s -ravintolalla on ehkä maailman söpöin kahden hengen kattoterassi ^_^ Tuonne mä niin haluaisin syömään!

harmillisesti Mr. Karkkipäivää on aivan turha maanitella vegeravintolaan, sitä päivää ei ilmeisesti tulla näkemään että misteri ottaisi lihan tai kalan sijaan vapaaehtoisesti pelkkiin kasviksiin rakentuvan annoksen.

Praha_IMG_0570_2

Prahan linnakukkula ja sen alla levittäytyvä Malá Strana kuuluvat lempikaupunginosiini.

Tämä alue on vanhankaupungin (Staré Mesto) jälkeen Prahan turistillisin, mutta ei ihan yhtä paha kuin Staré Mesto. Ryysis ei korkeuserojenkaan vuoksi ole ihan niin valtava, kaikki eivät jaksa kävellä Malá Stranan mäkisiä katuja ja tyytyvät ihailemaan linnaa Kaarlensillalta käsin. :)

Praha_IMG_0578_2

Triviaa: Starbucksin isoin latte maksaa 98 korunaa eli noin 3,60€. Costa-ketjun vastaava maksaa 94 korunaa :) Paikallisittain erittäin kalliita. Kummastakin saa laten myös soijamaidolla ilman extrakulua :)

Iso soijalatte on minulle arjen luksusta parhaimmillaan… Referenssiksi: samaan hintaan voi myös syödä kokonaisen aterian, kun vain löytää oikean paikan. Turistillisissa ravintoloissa 100 korunalla saa yleensä vain jonkun alkuruoan kuten keiton, tosin nekin ovat paljon suurempia kuin Suomessa.

Praha_IMG_0583

Malá Stranan Mostecká-katu.

Praha_IMG_0685_2

Kampan saari, Prahan mini-Venetsia.

Praha_Radka_Sanni_IMG_0896

Olen ehtinyt treffaamaan Prahassa paikallista ystävääni Radkaakin.

Radkalta sain mm. kuulla faktaa hintatasosta. Suomalaiselle kun esimerkiksi turistipaikkojenkin hinnat tuntuvat suhteellisen edullisilta (esimerkiksi kalaruoka 300-500 korunaa = 11 – 18 euroa), mutta täkäläisille ne ovat luksustasoa ja moisia summia maksetaan vain jos ollaan menossa syömään juhlavasti johonkin hienompaan ravintolaan. Radkan mukaan 150 korunaa on aika normihinta pääruoasta, 200 vielä ok mutta 300 jo kallis.

Kun kerroin suunnitelmastamme mennä tiistaina syömään yhteen Prahan Michelin-tähden ravintoloista Radka melkein haukkoi henkeään illallisen hinnan kuullessaan. Kieltämättä Michelin-tason ravintoloiden hinnat täällä vaikuttavat sellaisilta, ettei niitä ole mitoitettu ihan perustshekkiläisen palkoille. Ehkä niissä käyvät syömässä vain paremmin toimeen tulevat…? No, mielenkiinnolla odotan millaista porukkaa huomisessa ravintolassa aterioi, vai onko siellä pelkästään turisteja :)

Praha_IMG_0719_2

Säät eivät oikein ole suosineet tällä matkalla. Vain yhtenä päivänä on ollut lämmintä ja aurinkoista, muuten on saanut vetää kaikki neuleet ja takin päälleen ja varautua sateenvarjolla.

Kuvia Malá Stranasta:

Praha_IMG_0744

Praha_IMG_0751

Praha_IMG_0746

Praha_IMG_0760_2

Praha_IMG_0757_2

Lisätään tänne vielä kamerahuomio selfien näkökulmasta: en tajua miten jengi saa otettua niitä upeannäköisiä selfieitä mitä somessa näkee :D Minkä filtterin läpi ne niitä kuvia vetää? ^_^ Eihän kännykkäkameran laajakulmalla voi saada imartelevia kuvia kun kulma tuo auttamattomasti horseface-efektin. :)

Jos siis jostain saa ”undo horseface effect” tai ”undo root growth” -filtterin niin vinkkejä tänne päin :D

Loppuun pari kuriositeettia:

Praha_IMG_0466_2

Praha on toistaiseksi ainoa paikka maailmassa jossa olen törmännyt siihen, että matkalaukulle täytyy ostaa julkisessa liikenteessä oma lippu.

Praha_IMG_0595

Täällä on aivan häkellyttävän siistit vessat kaikkialla. Kuppaisimmissakin pubeissa. Kuvan WC on kuvattu Raatihuoneen aukion irkkupubissa, jonka muu decor ei todellakaan antaisi odottaa näin puhdasta, juuri pestyn näköistä vessaa.

Praha_IMG_0848

Tämä vessa on puolestaan ikuistettu eilen paikallisjunassa. Jos ikivanhan, ränsistyneen R-junan vessakin näyttää tältä, niin ei voi kuin antaa ison käden maan vessahuollolle :D

Kaduillakaan ei muuten näy roskia ollenkaan.

Siisti maa. Ja kiva sellainen :) Tule sinäkin Prahaan jos et ole vielä käynyt ^_^

Kommentit (42)

  1. Kaina

    Oih, Praha <3 Olin siellä kesävaihdossa vuonna 2009 ja tuolla matkalla tutustuin myös nykyiseen poikaystävääni. Näiden kuvien myötä krooninen Praha-kaipuuni taas yltyi, pitäisi ehkä napata tuo mies mukaan ja lähteä tsekkailemaan tuttuja paikkoja. Vaikka toisaalta mieli tekisi myös moneen muuhun kaupunkiin, hmm… Hirveä matkustuskuume!

  2. May

    Oi Praha, todellakin! Olin siellä elokuussa 1968 ja palasin kotiin 3 päivää ennen kuin neuvostotankit tulivat… Kieltä osaamattomana turistina en tajunnut poliittisesti jännittynyttä ilmapiiriä, päin vastoin aistin prahalaisissa toiveikasta vapautuneisuutta. Järkytys oli sitäkin suurempi, kun tiedotusvälineistä alkoi tulvia uutisia Tshekkoslovakian miehityksestä. – Nyt tuo kaikki on jo kaukaista historiaa ja Prahassakin puhaltavat länsimaisen vapauden tuulet. Kaupunki on ihana ja toivottavasti sellaisena säilyykin kaupallisuuden vyörystä huolimatta.

    • Sanni

      Teet varmasti lukijoiden joukossa ennätyksen siinä kuka on ollut Prahassa aikaisimmin ^_^ On kyllä varmasti ollut niin eri fiilis maassa tuolloin ettei me vasta 90-luvulla tai sen jälkeen maassa vierailleet edes pystytä sitä kuvittelemaan.

      • NG

        Oma isäni taas oli Prahassa juuri kun tankit vyöryivät kaduille .. hengissä selvisi siitäkin hässäkästä :)

        Kaupungilla on todella pitkä perinne (trauma-sellainen) valloittajien suhteen…

        Törmäsin muuten tällaiseen suomalaiseen(!) luonnonkosmetiikkasarjaan kuin:
        http://www.valkoinenlanka.fi/

        ehkä olet siitä maininnutkin, en muista. Aina vain näitä pulpahtelee markkinoille, ja hyvä niin… saisi tulla enemmänkin!

        • NG

          Niin ja Prahasta vielä, että kävin siellä itsekin 1990 :)

          Aika haastavaa oli slaavilaisia kieliä osaamattomalle. Englantia eivät vielä silloin juuri ymmärtäneet, ja saksan kieli, noh, sehän toi myös kielteisiä assosiaatioita.
          Unkari oli jo paljon helpompi siinä suhteessa: kieliä osattiin ja myös haluttiin puhua.

          • Sanni

            Huimaa miten nopeasti muutokset joissain maissa ja kulttuureissa tapahtuvatkin… Kun itse mietin eroa vuosien 1995 ja 1999 Praha-visiittien välillä joka oli jo ihan mieletön, niin voin vain kuvitella miten valtava muutos on ollut tuon sun vierailuvuoden jälkeen… 26 vuotta on lopulta mitättömän lyhyt aika, miten paljon esim. Suomen kulttuuri ja mentaliteetti on muuttunut sinä aikana? Eipä juurikaan.

        • Sanni

          Oma isäni taas oli Prahassa juuri kun tankit vyöryivät kaduille .. hengissä selvisi siitäkin hässäkästä :)

          Ooo, on vähän erilaiset matkamuistot..! :-O

          Valkoisesta Langasta – olen tainnut törmätä siihen silloin kun joskus viime vuonna ensimmäistä kertaa luin FiNatura-serifikaatista ja sertifikaatin saaneista sarjoista: http://www.finatura.com/uusi-sivu

          FiNaturan ilmaantumisella kentälle vaikuttaisi olevan oikein positiivinen vaikutus maamme luonnonkosmetiikka-sceneen :) Olen nyt testannut kaksi ko. sertifikaatin omaavaa sarjaa ja kummatkin oikein hyviä, kolmas lähtee testiin itse asiassa juuri tänään :)

  3. Anne-Mari

    Onpa kiva kuulla tuore matkakertomus Prahasta. Olemme lähdössä kesäkuussa sinne. Harmi sinänsä, että itselläni kosmetiikan käyttö on äärimmäisen vähäistä. Inglotin värit näyttää nimittäin melko herkuilta. Manufakturan myymälä sijaitsee ihan lähellä hotelliamme, joten siellä aion käydä. Vierailitko Palladiumissa? Jos kävit, niin mitä tykkäsit? Osaatko suositella edullisia ruokapaikkoja, perheystävällisiä?

    • Sanni

      Onpa kiva kuulla tuore matkakertomus Prahasta.

      Ravintola- ja kosmetiikkaostosvinkkejä vielä tulossa :) Ravintolavinkkijuttua kirjoitan itse asiassa juuri parhaillaan :D

      Palladiumissa vierähtäisi vähintään puoli päivää, tosi paljon liikkeitä ja mukavasti kosmetiikkatarjontaa.

  4. Kukka

    Viiveellä kommentoin, kun nyt vasta luin tämän. Eikä kovin ihmeellinen kommenttikaan, mutta piti vaan kertoa, että Latviassa myös joutuu ostamaan matkatavaroille oman lipun. Tai ainakin joutui silloin, kun siellä viimeksi (2012) olin. Se oli mulle eka kokemus moisesta.

    • Sanni

      Latviassa myös joutuu ostamaan matkatavaroille oman lipun.

      Aa, okei :) Mun laukku taisi mennä Riikassa pummilla kun en tuota tiennyt :D

      • Kukka

        Hmm, voi tosin olla, että tuo pätee vain kaukoliikenteessä (itse menin bussilla kauas pois Riikasta)

        • Sanni

          Eihän tuosta ”laukkupummista” jää käytännössä kiinni ellei tarkastaja satu kohdalle :) Prahassakin varmasti valtaosa turisteista kulkee julkisissa laukkuineen autuaan tietämättöminä laukkulipusta.

Kommentoi »

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.