Pihistä & panosta – miksi valita kallis tai halpa tuote? Onko niissä lopulta paljon eroa?

Ihana aihe! Suorastaan kutkuttava!

Sain töissä ehdotuksen; kiinnostaisiko sinua kirjoittaa meidän brändien tuotteista ”Pihistä & panosta” -teemalla? Vertailisit edullisia ja luksus-tuotteita?

No totta maar kiinnostaa!

Itse asiassa voi suorastaan ihmetellä, miksi en ole jo aiemmin kirjoittanut tämän tyyppisiä postauksia. Rakastan kosmetiikkatuotteiden sisällön vertailua ja hinta- & laatutekijöiden analysointia, ja ylipäänsä kaikkea kosmetiikkamaailman mielikuviin ja markkinointiin liittyvää pohdiskelua ja tarkastelua.

Olen itse perheestä, jossa ei ostettu ylellistä kosmetiikka, eikä ylellistä mitään. Kaikessa lähdettiin mahdollisimman edullisista vaihtoehdoista. Blogiani pitkään lukeneille tämä veressäni sihisevä laihialaisuus on varmasti käynyt ilmi. :)

Kuitenkin, tälläkin taustalla, – ja vaikka yhä hykertelen tyytyväisyydestä löytäessäni edullisen sekä laadukkaan vaihtoehdon, omiin kosmetiikkavalintoihini ovat aina vaikuttaneet myös esteettiset ja sensoriset tekijät. Olen se kuluttaja, joka ei kuitenkaan ole koskaan ostanut halvinta, vaan olen ostanut minua eniten miellyttäviä tuotteita.

Siksi mun kylppäristä ei ole esimerkiksi koskaan löytynyt Doven tai Palmoliven suihkugeeliä, tai Garnierin kasvovoidetta. En tykkää siitä, miltä ne näyttävät, tuoksuvat tai tuntuvat iholla, vaikka ne varmasti suoriutuvat ihan hyvin funktioistaan.

Tällä pienellä pohjustuksella halusin kertoa, että toimiva & halpa ei aina kuitenkaan ole se, mitä kaikki meistä haluavat. Saatamme haluta maksaa enemmän, jotta saamme miellyttävän tuotteen. Joka ei vain kosteuta, puhdista ja tuoksu, vaan tuo myös muunlaista arvoa. Yhdelle se on tunne luksuksesta, toiselle toive kylppärin sisustukseen sopivasta minimalismista, kolmannelle tieto tuotteen vegaanisuudesta tai kotimaisuudesta.

Onneksi on olemassa kaikenlaisia vaihtoehtoja. Ei vain Palmoliveä ja Herbinaa, tai toisaalta La Mer’iä ja Dioria.

Pohdintaosuus pulkassa, nyt itse tuotteisiin! :) Olen saanut kaikki tuotteet töistä.

PUHDISTUSGEELI: TAIKA VS. WHAMISA

PIHISTÄ – Taika-puhdistusgeeli  7,50€ / 150 ml (litrahinta 50€)

PANOSTA – Whamisa-puhdistusgeeli 32,80€ / 200 ml (litrahinta 164€)

Lähdetään ihon puhdistuksesta. Tässä meillä on kaksi puhdistusgeeliä. Ne ovat kummatkin sertifioitua luonnonkosmetiikkaa, Taikalla Ecocertin myöntämä Cosmos Natural -sertifikaatti ja Whamisalla BDIH:n. Kummatkin ovat myös sulfaatittomia.

KOOSTUMUKSESTA. Taikan koostumus on löysässä juoksevuudessaan arkinen, ja sitä hulahtaa tuubista kerralla ulos vähän enemmän kuin napakampaa ja paksumman geelimäistä Whamisaa. Taikan pesuteho on myös hieman miedompi, minkä vuoksi geeliä ehkä tulee muutenkin käytettyä kerralla enemmän kuin Whamisaa.

AINESOSISTA. Whamisan puhdistusgeelissä on aivan eri profiilin reseptiikka kuin Taikassa, ja tuotteessa käytetään Whamisan koko sarjalle ominaisia fermentoituja ainesosia sekä korkealaatuisia kosteuttavia ja ihoa hoitavia aineita kuten hyaluronihappoa, pionujuurta ja lakritsiuutetta. Whamisan tuoksu tulee aidoista eteerisistä öljyistä joilla on terapeuttinen vaikutus, Taikan tuoksu tulee luonnollisista tuoksuaineista, jotka eivät kuitenkaan ole kokonaisia eteerisiä öljyjä.

👛 MIKSI PIHISTÄÄ? Putsari huuhdotaan iholta nopeasti, joten hoitavat aineet eivät ehdi vaikuttaa iholla kauaa. Vähemmänkin hoitava putsari hoitaa hommansa; eli puhdistaa. Taikan geeli on hellävarainen ja sisältää kosteuttavia ainesosia, ja on sekin ainesosiensa puolesta oikein hyvä, vaikka ainesosat ovat edullisempia ja enemmän ”perus” kuin Whamisan.

⭐️ MIKSI PANOSTAA? Whamisan geeli on vaikutukseltaan tiivistetympi, eli pienempi määrä geeliä riittää puhdistamaan tehokkaasti. Tuoksu luo pesukokemukseen oman aromaterapeuttisen lisänsä. Fermentoidut ja superlaadukkaat ainesosat saattavat myös tuntua itsestäänselvältä valinnalta puhdistustuotteeseen, jos on valinnut muutenkin hoitaa ihoaan korkealaatuisen ainesosaprofiilin tuotteilla.

KASVOVOIDE: URANG VS. MOSSA

Valitsimme vertailuun kaksi rauhoittavaa, ravitsevaa ja kosteuttavaa kasvovoidetta.

PIHISTÄ: Mossa Derma + Calming Moisture Cream 15,40€ / 50 ml (litrahinta 308€)

PANOSTA: Urang Rose Ceramide Cream 54€ / 50 ml (litrahinta 1080€)

KOOSTUMUKSESTA. Kummassakin voiteessa on ravitseva koostumus, joka sisältää kuivaa ja stressaantunutta ihoa rauhoittavia aineita. Urangin voide on ravitsevampaa ja jättää ihon pehmeämmäksi kuin Mossa, ja sen vaikutus iholla kestää pidempään. Mossa tuntuu levittäessä täyteläiseltä, mutta imeytyy ihoon nopeammin kuin Whamisa, eikä jätä yhtä hoitavaa tunnetta iholle. Urang-voiteen silkkisen täyteläinen koostumus on todella hienostuneen tuntuinen, Mossan emulsiomainen voide arkisempi.

AINESOSISTA. Urang sisältää ihoa rauhoittavaa ruusuvettä ja ruusuöljyä, ihoa uudistavaa ruusunmarjansiemenöljyä, ravitsevia keramideja sekä kasviöljyjä kuten makadamiansiemenöljyjä. Mossa sisältää ihoa rauhoittavaa puolukansiemenöljyä sekä ihoa ravitsevaa auringonkukansiemenöljyä ja jojobaöljyä, sekä ihoa kosteuttavaa hyaluronihappoa.

Lähes kaikissa voiteissa käytetään sekä esteröityjä eli hajotettuja että kokonaisia kasviöljyjä. Niiden suhde on yksi avain tuotteen hintatasoon ja laatuun. Esteriöljyt ovat edullisempia, kokonaiset öljyt arvokkaampia ja hoitavampia. Katsoessa Urangin ja Mossan ainesosia, ero koostumuksen hinnassa on selvä: Mossa sisältää enemmän estereitä suhteessa kokonaisiin öljyihin, Urangissa suhde on päinvastoin.

Tulen kirjoittamaan lähiaikoina syväluotaavamman artikkelin esteriöljyistä kosmetiikassa. On hyvä pitää mielessä, että esteriöljyt eivät tee iholle mitään pahaa, ne ovat neutraaleita ja miellyttäviä ainesosia, mutta niiden funktio on enemmän kosmeettinen eli koostumukseen ja ihotuntumaan vaikuttava, ei hoitava.

👛 MIKSI PIHISTÄÄ? Mossan voide sopii iholle, jolla on ärtymystä ja herkkyyttä, mutta joka ei ole kovin vaativa tai kuiva. Mossan voide sopii kaiken ikäisille.

⭐️ MIKSI PANOSTAA? Urangin voide sopii iholle, joka on kuivempi ja vaativampi. Voide sopii myös ehdottomasti paremmin ikääntyneelle iholle, kiitos sisältämiensä ihoa uudistavien ja elvyttävien ainesosien. Toki Urangin lasisessa purkissa voi myös nähdä esteettisen edun Mossan muoviseen purkkiin nähden.

SILMÄNYMPÄRYSVOIDE: PATYKA & KJAER WEIS VS. TAIKA

PIHISTÄ: Taika-silmänympärysvoide 9,50€ / 15 ml (litrahinta 633€)

PANOSTA: Kjaer Weis The Beautiful Eye Balm 64€ / 15 ml (litrahinta 4266€) tulossa Jolieen helmikuun alussa

PANOSTA: Patyka Youthful Lift Eye Cream 51,90€ / 15 ml (litrahinta 3460€)

Tähän vertailuun valittiin ensin Taika ja Kjaer Weis, koska kummatkin ovat yleiskosteuttavia, kaiken ikäisille sopivia silmänympärystuotteita ja näin ollen vertailukelpoisia. Kjaer Weisin balmimainen silmänympärysvoide eroaa kuitenkin koostumukseltaan niin merkittävästi voidemaisesta Taikasta, että halusin lisätä joukkoon myös Patykan, jonka koostumusta puolestaan voi paremmin verrata Taikaan.

KOOSTUMUKSISTA. Kjaer Weisin silmänympärysvoide edustaa lajissaan harvinaisempaa silmänympärysvoiteen tyyppiä; se on vedetön balmi. Pohjana voiteessa on mehiläisvaha. Koostumus on erittäin notkea, jopa ohuen tuntuinen. Odotin paksua ja jähmeää koostumusta, mutta The Beautiful Eye Balm levittyy erittäin hyvin ja tuntuu ohuelta, miellyttävältä ja ihanasti pehmentävältä.

Taikan ja Patykan silmänympärysvoiteet edustavat perinteistä silmänympärysvoiteen tyyppiä, eli kevyen voidemaista. Taikan voide on äärimmäisen universaali; niin neutraali ja perusmiellyttävä, että sopii todennäköisesti kaikille poislukien hyvin kuiva iho. Patykan voide on yhtä ohutta mutta silkkisempää, ja elegantimman koostumusta säätävän teknologian tuntee heti.

KW:n ja Patykan silmänympärysvoiteet ovat hajustettuja, Taikan on hajusteeton. KW:n Eye Balm tuoksuu miedosti hunajaiselle ja kukkaiselle, Patykan voiteessa on raikas ja hienostunut kukkaistuoksu.

AINESOSISTA. Kjaer Weisin Eye Balm on arvokkuudessaan kaukana voidemaisista sisaristaan. Koska vesi muodostaa emulsioissa suurimman osan tuotteesta, eikä vesi ole kallis ainesosa, on vedetön tuote arvokkaampi jo pelkästään tästä syystä. KW:n balmissa on manteliöljyä, ruusumarjansiemenöljyä, oliiviöljyä, skvalaania, hyaluronihappoa ja vihreän teen uutetta.

Patykan voiteessa on monimuotoisin ainesosateknologia. Teknologiaa ei voi suoraan verrata Taikaan ja Kjaer Weisiin, koska kyseessä on anti-age-vaikutteinen voide, mutta kerron ainesosista lyhyesti. Youthful Lift -voiteen voidepohja rakentuu ruusuvedelle, sheavoille ja shorea robusta – puun voille (kulkee näemmä myös nimellä illipe-voi). Voiteessa on tehokas peptiditeknologia (hexapeptide-11) sekä antioksidanttinen ja juonteita silottava yhdistelmä mikrokapseloitua chlorella-levää, viinirypäleensiemenöljyä ja kaakaovoita. Patykalle ominaisesti voiteessa on myös erittäin hienostunut teknisten raaka-aineiden kokonaisuus, mikä aikaansaa silkkisen koostumuksen ja Patyka-tuotteiden luksus-tuntuman.

Taikan simppeli voide rakentuu muutamalle tehokkaasti hoitavalle ja kosteuttavalle ainesosalle; auringonkukansiemenöljylle, sheavoille, glyserolille, koivunmahlalle sekä ksylitolille. Lisäksi voiteessa on käytetty edullisia ja miellyttävän ihotunnun takaavia teknisiä ainesosia (emulgaattorit, paksuntajat jne).

👛 MIKSI PIHISTÄÄ? Jos ihosi ei ole vaativa tai erityisen kuiva ja haet hyvää, peruskosteuttavaa ja ihon pintaa pehmentävää silmänympärysvoidetta, Taika tarjoaa sellaisen oikein miellyttävällä ja toimivalla ”no nonsense” -koostumuksella.

⭐️ MIKSI PANOSTAA? Jos ihosi on kuiva ja/tai ikääntynyt, ja olet kiinnostunut satsaamaan arvokkaisiin ainesosiin joilla on syvempiä, ihoa uudistavia vaikutuksia, valitse Kjaer Weisin Eye Balm. Kjaer sopii erityisen hyvin myös sinulle, joka haluat minimoida hoitotuotteen tekniset raaka-aineet ja panostaa hoitaviin. KW:n Eye Balmissa on hyvin vähän teknisiä ja erittäin paljon hoitavia aineosia.

Jos haet hienostunutta silmänympärysvoidetta hoitamaan ikääntymisen merkkejä, ja arvostat kauniiden pakkausten estetiikkaa sekä pitkälle hiottujen koostumusten sensorista elämystä, valitse Patyka.

KASVOÖLJY: MOSSA VS. ABSOLUTION

PIHISTÄ: Mossa Vitamin Cocktail Facial Oil 15,90€ / 30 ml (litrahinta 530€)

PANOSTA: Absolution Addiction Face Oil 75,90€ / 30 ml (litrahinta 2530€)

KOOSTUMUKSISTA. Absolutionin öljy on täyteläistä ja hyvin hoitavan tuntuista. Mossan öljy on kuivemman tuntuinen ja nopeammin imeytyvä.

AINESOSISTA. Palaamme jälleen estereihin. Mossan Vitamin Cocktail tuntuu ”kuivalta” ja on nopeammin imeytyvää, koska siinä on käytetty esteriöljystä sekä kasvipohjaisista ”silikonikorvikkeista” muodostuvaa teknologiaa (nörteille: incissä decyl cocoate ja Diheptyl Succinate + Capryloyl Glycerin/​Sebacic Acid Copolymer). Jälleen korostan, että nämä ainesosat eivät ole iholle millään lailla haitallisia, ne vaikuttavat vain kosmetiikkatuotteen ihotuntumaan.

Absolution taas sisältää ainoastaan kokonaisia kasviöljyjä, eikä hintaero jätä ihmettelyn varaa. Toki Absolutionin kaltaisilla brändeillä on usein hinnoissa myös luksuslisää, mutta esimerkiksi tässä kasvoöljyjen vertailussa Absolutionin korkeampi hinta on laadun pohjalta päivänselvä asia.

Mossan Vitamin Cocktailissa on käytetty yhdeksää kokonaista öljyä (mm. vadelmansiemen-, avokado-, helokki- ja luumunsiemenöljyjä) sekä laadukkaita, vitamiinirikkaita kasviuutteita kuten ruusunmarjaa ja tyrniä. Addiction-öljyssä on käytetty yli 20 öljyä, joista ainakin 13 on ihoa hoitavia, ravitsevia ja uudistavia (mm. argan, ruusunmarja, iltahelokki, seesami, hasselpähkinä) joiden lisäksi sekoituksessa on paljon eteerisiä öljyjä, jotka tuovat öljyyn terapeuttisen vaikutuksen sekä tuoksun. (Öljyjä on niin monta, että en jaksanut laskea ja eritellä kaikkien funktioita..! :D Inciin voi tutustua täällä.)

Addictionin tuoksu on syvä ja aromaterapeuttinen, Mossan öljyssä taas on helpompi, hedelmäinen ja sanalla sanoen kaupallisempi tuoksu. Se on kyllä aika herkullinen, ei mitään valittamista :)

👛 MIKSI PIHISTÄÄ? Mossan öljy on loistoesimerkki laadukkaasta ja edullisesta kasvoöljystä. Sen koostumusta muokkaavat esterit ja emollientit hieman verottavat hoitavuutta, mutta tuovat vastapainoksi silkkisen, kuivaöljymäisen tuntuman ja nopean imeytyvyyden. Loistava ”all-round-kasvoöljy” kaikille, paitsi mahdollisesti hajusteherkille ja -allergisille.

⭐️ MIKSI PANOSTAA? Absolutionin öljy sisältää 100% hoitavia ainesosia. Öljyjen vitamiini- ja rasvahappoprofiilit tarjoavat iholle käytännössä kaiken, mitä se tarvitsee. Absolutionin öljy sopii ehdottomasti paremmin myös ikääntyvälle iholle uudistavien ja kollageenin tuotantoa aktivoivien öljyjensä puolesta. Herkkäihoisen kannatta miettiä Addictionin sopivuutta, sillä se sisältää sen verran aktivoivia sekä vahvasti tuoksuvia ainesosia.

KOSTEUTTAVA KASVOSUIHKE: WHAMISA VS. LAVERA

PIHISTÄ: Lavera Hydro Sensation Face Mist 13,20€ / 100 ml (litrahinta 132€)

PANOSTA: Whamisa Deep Rich Mist 44,60€ / 100 ml (litrahinta 446€)

Kosteuttava kasvosuihke on yhtä kuin ”suihkutettava kasvovesi”, mutta usein hoitavammilla ja monipuolisemmilla ainesosilla, kuin pelkäksi ’kasvovedeksi’ nimetty tuote.

KOOSTUMUKSISTA. Kumpikin on tyyppiä ”kevyesti liukas”, eli sisältää sellaisia hoitavia ja/tai öljymäisiä ainesosia, jotka tuovat veteen ravitsevan ja liukkaan tuntuman.

PULLOISTA. Whamisan pullo on lasia ja suihke tulee ulos erittäin hienojakoisena sumuna. Laveran pullo on muovia ja suihke tulee ulos suhteellisen hienojakoisena, ei kuitenkaan ihan sumumaisena. (Kuitenkin paljon hienoisempana, kuin moni muu käytössäni oleva ”pärskijä” ;D.)

Huomio suihkeen laadusta; hienojakoinen mikrosumu tekee tuotteesta riittoisamman kuin isopisarainen suihke, joka tuuttaa kerralla ulos enemmän nestettä. Olen käyttänyt Whamisaani kymmeniä ja kymmeniä kerroja, enkä meinaa uskoa, että se vajentunut noin vähän. Laveraa olen käyttänyt Whamisaa vähemmän, mutta sitäkin kuitenkin kymmeniä kertoja.

AINESOSISTA. Näiden kahden suihkeen kohdalla ainesosaprofiilit ovat kuin yö ja päivä. Whamisan suihkeessa on 7% öljyfaasi (ruusukamelia-, oliivi- ja kehäkukkaöljy) ja se sisältää mittavan liudan fermentoituja, vitamiinipitoisia ja monipuolisesti hoitavia kasviuutteita kuten porkkanaöljyä, lakritsiuutetta, centella asiaticaa ja tomaattiuutetta. Veden sijaan kasvovedessä on aloe vera -pohja.

Laveran suihke on vesipohjainen ja öljytön, ja sisältää yksinkertaisen mutta samalla tehokkaasti kosteuttavan ainesosateknologian: hyaluronihappoa, ruskolevää, kurkku-uutetta, viinirypäleensiemenuutetta ja ksylitolia. Lisäksi suihkeessa on alkoholia (ei kuivattavana pitoisuutena, Lavera käyttää luomutuotettua alkoholia säilöntäaineena).

👛 MIKSI PIHISTÄÄ? Jos haet hyvää, tehokkaasti kosteuttavaa ja samalla kevyesti hoitavaa kasvosuihketta joka jättää ihoon myös pehmeyttä, Lavera on erinomainen valinta. Se todella kosteuttaa, ja kosteuttava teho voi käytännössä olla verrattavissa kalliimpaan Whamisaan.

⭐️ MIKSI PANOSTAA? Whamisan suihke on hoitavuudessaan omaa luokkaansa, ja se on erinomainen valinta kuivalle iholle sekä iholle, jossa näkyy ikääntymisen merkkejä. Sen antioksidanttiset, kosteuttavat, ravitsevat ja kirkastavat ainesosat hoitavat ja kosteuttavat ihoa todella monipuolisesti, eikä koostumuksessa ole mitään ns. täyteaineita.

KUORINTA: CATTIER VS. ABSOLUTION

PIHISTÄ: Cattier White Clay Scrub 10,60€ / 100 ml (litrahinta 106€)

PANOSTA: Absolution La Créme Gommante 31,90€ / 50 ml (litrahinta 638€)

KOOSTUMUKSISTA. Kumpikin kuorinta on voidemainen ja sisältää rakeita. Absolutionin kuorinta sisältää lisäksi hedelmähappoja, eli se kuorii sekä mekaanisesti että kemiallisesti. Cattier-kuorinnan voidekoostumus on ohuempaa ja ”löysempää”, Absolutionin on voidemaisempi ja täyteläisempi.

Absolutionin voidemainen koostumus muodostaa puskurin ihon ja rakeiden välille, mikä tekee tuotteesta hellävaraisemman tuntuisen; rakeiden vaikutusta voi itse säädellä käyttämällä paksumman tai ohuemman kerroksen voidetta.

AINESOSISTA. Absolutionissa tuntuu olevan useampaa eri partikkelikokoa, ja kun voidetta hieroo tarpeeksi, tuntee iholla pienemmät, hiekkamaisemmat jyväset. (Jos haluaa pitää kuorinnan hellempänä, älä hiero näin pitkään :D Mä hieron..!) Absolutionin rakeet ovat mineraalipohjaisia ja löytyvät incistä nimellä diatomaceous earth.

Cattierin rakeet ovat hienojakoista bambujauhetta, ja lisäksi voiteessa on ihoa syväpuhdistavaa valkoista savea. Cattierinkin tuote on siis lopulta kaksivaikutteinen.

TUOKSUSTA. Cattierin kuorinnassa on jäisen raikas mintun tuoksu, todella voimakas ja koukuttava! Olen lukenut useamman ihmisen jääneen koukkuun nimenomaan Cattier-kuorinnan tuoksuun. Luulen pian kuuluvani myös heihin.

Absolutionin kuorinnassa on hienovarainen, lämpimän aromaterapeuttinen tuoksu, jossa aistin sitrushedelmää, ehkä pomeranssia? Incin mukaan tuotteessa on ainakin limeöljyä, sitruunaöljyä, litsea cubeba -öljyä ja appelsiiniöljyä.

👛 MIKSI PIHISTÄÄ? Kuorintatuote on simppeli tuote, jonka tarkoituksena ei ole imeyttää ihoon hoitavia aineita, niinpä yksinkertaisemmankin koostumuksen tuote voi tuoda yhtä hyvän tuloksen, kuin kalliimpi. Tärkeintä on löytää itselleen sopiva raekoostumus; toiset tykkäävät ronskimmista rakeista, toiset hienovaraisemmista. Cattier kuuluu ronskimpaan tyyppiin. Jos tykkäät sellaisesta, ja mintunkin tuoksu miellyttää, Cattier on loistovalinta!

⭐️ MIKSI PANOSTAA? Absolutionin kuorinnan koostumus tarjoaa käyttäjälleen mahdollisuuden kustomointiin. Sen koostumus on samalla sekä hellävaraisempi että tehokkaampi kuin vertailun Cattierin, koska se sisältää tehokkaan raekoostumuksen lisäksi myös hedelmähappoteknologian.

Voiteen paksuus mahdollistaa hankauksen ja sitä myöten mekaanisen kuorinnan voimakkuuden säätelyn, ja halutessaan voiteen voi myös pelkästään jättää iholle vaikuttamaan naamion tavoin, jolloin saa vain AHA-happokuorinnan.

Mitä tykkäsitte tällaisesta postauksesta? Avautuivatko erot kalliimpien ja halvempien tuotteiden välillä paremmin (kuin aiemmin)?

Olen lupautunut tekemään myös toisen postauksen samalla teemalla, aiheena meikit. Se on luvassa helmikuussa :)

kauneus luonnonkosmetiikka meikki
Kommentit (15)
  1. Mielenkiintoinen postaus. Kiitos. :)

  2. Maria Mountains
    1.2.2021, 00:20

    Erittäin hyvä postaus! Itseäni kiinnostaa juuri tällaiset!
    Olisi kiva myös kuulla enemmän tuotesisällöistä, ja kerroitkin paneutuvasi estereihin myöhemmin. Haluaisin kuulla myös hyaluronihaposta! Itse pidän monista hyaluronihappoa sisältävistä tuotteista, mutta instagramissa eräs kauneusvaikuttaja sanoi, ettei hyaluronihappo olisi sen hypetyksen veroista, eikä imeydy niin syvälle ihoon. Haluaisin siis kovasti kuulla pitääkö tämä paikkansa!

    1. Moikka Maria!

      Olen kirjoittanut perusteellisen jutun hyaluronihaposta täällä:

      https://blogit.terve.fi/karkkipaiva/miksi-hyaluronihappo-on-niin-mahtava-ihonhoidon-ainesosa/

      Hyaluronihapon imeytyminen liittyy sen molekyylikokoon. Hyaluronihappoa on neljää eri kokoa (tai molekyylipainoa), joista pienin eli matalapainoisin pystyy imeytymään syvälle ihoon ja suurikokoiset jäävät ihon pintaan. Jos tuotteessa on käytetty vain suurimolekyylistä hyaluronihappoa, se ei imeydy syvälle, mutta kosteuttaa kyllä tehokkaasti siinä ihon pinnassakin.

      Olosuhteet, joissa hyaluronihappo (samoin kuin muut tehokkaat humektantit) ei toimi optimaalisesti, vaan saattaa jopa kuivattaa ihoa, toteutuvat hyvin kuivassa ilmastossa. Tyyppiä aavikkoilmasto. Humektantit toimivat sitomalla itseensä niitä ympäröiviä vesimolekyyleja, eli voiteen tai seerumin mukana tulevaa vettä sekä ilman kosteutta. Mikäli ympäröivä ilma on todella kuiva, ja hyaluronhappoa levitetään iholle ilman runsasta vesikosteutusta, hyaluronihappomolekyylit saattavat alkaa vetää itseensä ihon omaa kosteutta syvemmistä kerroksista.

      Tämän ongelman voi välttää kuivassakin ilmastossa esimerkiksi levittämällä hyaluronihappotuote iholle kosteassa kylpyhuonessa suihkun jälkeen, jolloin kylppärin ilma on kosteaa, tai varmistamalla, että muut ihonhoitotuotteet tarjoavat hyaluronihappomolekyyleille vettä sidottavaksi. Voi esimerkiksi suihkutella ihoon runsaasti kasvovettä ennen hyaluronihapposeerumin levittämistä, ja laittaa seerumin päälle kosteuttavan, hieman okklusiivisen kosteusvoiteen, joka hidastaa kosteuden haihtumista ihosta.

      Tässä vielä vertailuni viidestä hyaluronihapposeerumista:

      https://blogit.terve.fi/karkkipaiva/hyaluronihapposeerumit-vertailussa/

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *