Patykan uutuudet urbaanien rasitteiden ihohaasteisiin

Tänään puhutaan 2000-luvun ihohuolenaiheesta numero 1.

Iho vanhenee, se on vääjäämätön fakta. Toisilla nopeammin, toisilla hitaammin.

Perimä ja ihotyyppi määrittävät osaltaan ikääntymisen tahdin ja millä lailla se kullakin ilmenee, ulkoiset tekijät määrittävät osan.

Ulkoiset tekijät vaikuttavat ennen kaikkea ihon ennenaikaiseen ikääntymiseen, nopeuttaen ikääntymisen merkkien ilmenemistä. Nykytiedon valossa ulkoiset tekijät ovat vastuussa ihon ikääntymisen merkeistä jopa enemmän kuin sisäiset, luonnollisiin prosesseihin liittyvät.

Iholle haitallisia ulkoisia rasitteita ovat UV-säteily, ilmansaasteet, tupakointi, stressi ja valvominen.

Osaan voimme vaikuttaa itse, osaa emme voi sulkea pois. Aurinko paistaa ja ulkona tupruttavat tehtaat ja autot. Nykyinen tehokkuutta ihaileva elämäntyyli on myös, kurjaa kyllä, omiaan lisäämään stressiä ja lyhentämään yöunia.

Kaikki tämä näkyy ihollamme.

Tämä on moderni ihon huoli. Anti-stress- tai -pollution tuotteista ei kukaan ollut kuullutkaan 50- ja 60-luvuilla, tuskin 70-luvun tuotekehittelijätkään paljon mietiskelivät miten ehkäistä saasteiden ja pitkäksi venyneiden palavereiden piirtämiä varjoja ja kuoppia kasvoilla. Ulkoisilta stressitekijöiltä suojaava ihonhoito on 2000-luvun ilmiö, ja perusteltu sellainen.

Millaisilla tuotteilla ja ainesosilla ulkoisia stressitekijöitä vastaan sitten taistellaan kosmetiikan keinoin? Moni teistä on sen verran valveutunut että tietää jo vastauksen; näen monen käden viittaavan ja sieltä kuuluu: ”antioksidanteilla”. Aivan oikein.

UV-säteily, ilmansaasteet, stressi ja tupakansavu tuottavat vapaita happiradikaaleja, ja nämä puolestaan synnyttävät ihossa oksidatiivista stressiä joka johtaa ihosolujen vaurioihin. Antioksidantit ovat ainesosia, jotka neutraloivat happiradikaalien toimintaa ja hidastavat ja ehkäisevät oksidatiivista stressiä ihosoluissa.

Hyvä uutinen on se, että antioksidantteja on tarjolla aivan valtavasti, niin ravinnossa kuin kosmetiikassakin. Meillä on siis hyvät eväät kumota ympäristön epäsuotuisia vaikutuksia ihollamme.

Antioksidanttien ohella UV-suoja on ilman muuta erittäin tärkeä ja tehokas kosmetiikan keino ehkäistä ympäristörasitteiden vaikutuksia iholla.

Patykan uutuussarja Defense Active on kehitetty yllä kuvailemaani 2000-luvun ihohuolenaiheeseen numero 1.

(Disclaimer: olen töissä Patykan maahantuojalla ja olen saanut tuotteet, sekä toiveen esitellä sarja, töistä.)

Defense Active perustaa tehonsa antioksidantteihin ja muihin ainesosiin, jotka ”suojaavat ihoa ulkoisten tekijöiden aiheuttamilta haitallisilta vaikutuksilta”. Luonnollisestikin sarjan tuotteet myös kosteuttavat ja ravitsevat ihoa.

(Tämä ”ihoa suojaava aine” on muuten ihan mielenkiintoinen kosmetiikan ainesosaryhmä, englanniksi skin protecting, johon haluan syventyä enemmän. Kiinnostuin tämän jutun taustatyötä tehdessä siitä, miten ”skin protecting” eroaa antioksidanttisesta tai okklusiivisesta suojasta. Ahh, niin mielenkiintoista..! 😍 // Kosmetiikan ainesosanörtti vaikenee.)

RADIANCE REGENERATING SERUM 51,90€ / 30 ml

Defense Active -sarjan seerumi on kehitetty nimensä mukaisesti palauttamaan iholle heleyttä. Stressin, valvomisen ja ilmansaasteiden vaikutuksesta iho muuttuu sameaksi ja pintakuivaksi. Pintaverisuonet kuultavat herkästi läpi kun lymfakierto ei toimi ihossa tehokkaasti, ihon kosteustasapaino heikkenee ja kosteusköyhällä iholla myös juonteet piirtyvät esiin selkeämmin. Iho näyttää väsyneeltä ja veltolta.

Radiance Regenerating -seerumi sisältämät antioksidanttiset ainesosat karpalovesi, sophora (japanin pagodipuu)-uute sekä gojimarjauute, kosteuttava duo hyaluronihappo ja sakkaridiyhdiste sekä ihon puolustusmekanismia vahvistava ja solujen uudistumista buustaava ruskea merileväuute palauttavat iholle sen optimaalisen kosteustasapainon ja hehkun.

Ihanan kukkaisen tuoksuinen seerumi on koostumukseltaan geelifluidimainen ja imeytyy hetkessä.

DETOXIFYING NIGHT CONCENTRATE 51,90€ / 30 ml

Defense Active -linjan yötiiviste on päiväseerumin yöaikainen vastapari. Siinä missä päiväseerumi kosteuttaa ja tuo antioksidanttista suojaa, yötiivisteen päätyö on puhdistaa ihoa ja neutraloida syvälle ihohuokosiin päivän aikana päätyneen mikrolian aikaansaamia haitallisia vaikutuksia. Siis: detox.

Tätä hommaa Detoxifying-tiivisteessä hoitaa ihmekukkauute.

Ihmekukan lisäksi yötiivisteessä on sarjan signature-ainesosa; ruskean merilevän oligosakkarideja, hyaluronihappoa ja rauhoittavaa meiramiuutetta.

Myös yötiivisteessä on kukkainen tuoksu, kuten koko sarjan tuotteissa. Hyvin patykamainen, makeahko tuoksu.

MULTI-PROTECTION RADIANCE CREAM 51,90€ / 50 ml

Linjan päivävoide kosteuttaa ja suojaa ihoa. Koostumuksia on kaksi; normaalille ja sekaiholle sekä kuivalle iholle. Testasin itse normaalin ja sekaihon voiteen, jossa pehmentävästä vaikutuksesta vastaa seesaminsiemenöljy. Kuivan ihon ravitsevammassa koostumuksessa on sheavoita ja skvalaania.

Antioksidanttisen ja kosteuttavan päivävoiteen muita hoitavia ainesosia ovat karpalovesi, hyaluronihappo, hurtanminttu-uute, gojimarjauute, auringonkukansiemenöljy sekä ruskean merilevän oligosakkaridit.

Normaalin ihon voide on sekin muuten aika täyteläinen, sanoisinko nimensä mukaisesti suojaavan tuntuinen. Voide imeytyy hyvin ja jättää himmeän, samettisen pinnan.

ENERGIZING EYE GEL 35,90€ / 15 ml

Silmänympärysgeeli on miellyttävä tapaus; sen koostumus on nestemäisen ohut, mutta siinä on myös mukavasti ravitsevuutta. Incin kärjessä onkin auringonkukansiemenöljyä ruiskukkaveden, glyserolin ja karpaloveden jälkeen. Tykkään tästä! Päiväkäyttöön ihana, virkistävän ja todella kosteuttavan tuntuinen geeli.

Hoitaviin ainesosiin lukeutuvat granaattiomenan siemenuute, kofeiini, ruskea merilevä, hyaluronihappo, kahvinsiemenuute, kaurauute ja aloe vera. Silmänympärystuotteessa on muuten itse asiassa sarjan monipuolisin hoitavien aineiden kattaus…! Sanoisin, että jopa laadukkain ainesosakokonaisuus 👌

Patykan Defense Active -linja on pikkuhilja rantautumassa jälleenmyyjille, korvaten aiemman 1st Signs Of Ageing-linjan. Tällä hetkellä Defense Active -linja on kokonaisuudessaan myynnissä Joliessa, voit tutustua tuotteisiin täällä. (Tiesittekö muuten, että Jolie on myös Patykan alkuperäinen maahantuoja? :))

Muita tapoja lisätä ihon (ja koko kehon) antioksidanttista suojaa ja vahvistaa sitä ympäristörasitteita vastaan:

  • Sisällytä ruokavalioon runsaasti värikkäitä kasviksia, hedelmiä ja marjoja
  • Liiku ja ulkoile
  • Lepää riittävästi ja huolehdi palautumisesta

🌿🌲🍎🍊🥦

Kommentit (3)
  1. Johannes Suni
    20.10.2020, 12:53

    Tuo kasvotuote kelpaili minullekkin!

  2. Pakko tunnustaa, että en itse osaa sijoittaa tätä voidetyyppiä oikein mihinkään kategoriaan. :) Onko esimerkiksi tätä sarjaa tarkoitus käyttää anti-age tuotteiden sijaan vai niiden rinnalla? Vai ovatko nämä kaupunkivoiteet tarkoitettu niille, jotka eivät vielä käytä anti-age voiteita?

    Tuo yöseerumi kuulostaa kivalta. Ajatus siitä, että joku voide puhdistaa ihoa unen aikana, on aika mukava. :)

    1. Onko esimerkiksi tätä sarjaa tarkoitus käyttää anti-age tuotteiden sijaan vai niiden rinnalla? Vai ovatko nämä kaupunkivoiteet tarkoitettu niille, jotka eivät vielä käytä anti-age voiteita?

      Kaikkiin näistä voisi vastata ”kyllä” :D

      Olen samaa mieltä siinä, että tätä sarjaa on nimensä puolesta vaikeampi kategorisoida kuin edellistä 1st Signs Of Ageingia, jonka nimi välittömästi kertoi, millaiselle kohderymälle se on suunnattu. Defense Active siis korvaa tuon 1st Signs -sarjan, ja idea on sama; antioksidanttisuus. DA vain lähestyy aihetta ”iättömämmällä” anti-stress/pollution -teemalla, siinä missä 1st Signs korosti ikää, jossa iholla alkavat näkyä ensimmäiset ikääntymisen merkit. (Vaikka kummassakin tapauksessa voivat olla kyseessä ne ensimmäiset juonteet ja kuivuminen..!)

      Defense Active on ikäänkuin ”anti-age light” -sarja ja kohderyhmä nuoret, kaupunkilaiset aikuiset.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *