Parhaat silmämeikinpohjustajat
* Sis. mainoslinkkejä
Minulla oli blogissa viime viikolla arvottavana maailman paras silmämeikinpohjustaja.
(Sen muuten voitti nimimerkki Kukka, en ole saanut sinulta vastausta sähköpostiin, tarkistathan sähköpostisi ja myös roskapostin…)
Hämmästyin vastauksia lukiessani, kun edelleen niin moni ei käytä tai ole edes tutustunut silmämeikinpohjustajaan, ja tunnustaa kärsivänsä ilmiöstä jossa silmämeikki on iltapäivään mennessä kasautunut luomivakoon rasvaiseksi viiruksi. Ystävät, sen estämiseen oikeasti ON keino ja tehokkaita tuotteita :) Kun on kerran tutustunut pohjustajaan, jonka avulla liejuuntuneet luomiväriviirut ovat historiaa, ei enää tajua miten on niin pitkään viitsinytkään olla ilman.

Koska nämä taikatuotteet vaikuttavat edelleen olevan monelle vähemmän tuttuja ja koska luin niin monesta kommentista tuskailua, joka kuulosti erittäin tutulta omilta ajoiltani ennen loistopohjustajien löytämistä, haluan nyt tuoda kootun listauksen kaikista parhaiksi kokemistani silmämeikinpohjustajista saatavuustietoineen.
Silmäluomi on jatkuvassa liikkessä valveillaoloaikana ja lisäksi silmäluomi rasvoittuu useimmilla ihmisillä luonnostaan päivän aikana, nämä olosuhteet tekevät silmämeikin paikallaanpysymisen todella haastavaksi.
Jotkut onnekkaat syntyvät silmäluomilla joilla meikki pysyy ilman pohjustustakin, toisilla toimii klassinen meikkivoide + puuteripohjustus, mutta monilla tämäkin apu on yhtä tyhjän kanssa (itse mm. kuulun heihin). Meikkivoiteen koostumus on ihan erilainen kuin pohjustajan, eikä sen voi odottaa toimivan pohjustajan tavoin etenkään jatkuvasti räpsyvällä ihoalueella. Siksi ei kannata masentua jos tämä monen mielestä edelleen hyvin perinteinen silmäluomien pohjustustapa ei toimi, sillä kunnollinen silmämeikinpohjustaja kyllä toimii. (Tai sanotaanko näin, että he, joilla mikään varsinainen silmämeikinpohjustajakaan ei toimi, ovat aika harvassa.)
Parhaat kolme pohjustajaa ovat nämä:
1. Urban Decay Eyeshadow Primer Potion
- kulttimaineen saavuttanut klassikko, meikkareiden lemppareita jo yli vuosikymmenen
- hinta-laadultaan paras
- useita eri koostumuksia ohuemmasta (Original) peittävämpiin (sävytetyt) ja hoitavaan (anti-age)
- minun suosikkini on Original
Urban Decayn pohjustajaa myyvät Suomessa Sokos ja Stockmann (valikoidut myymälät).
Jos kaupungissasi ei ole ”valikoitua myymälää”, Urban Decayta voi tilata näiden tavaratalojen verkkokaupasta. Sokoksen verkkokauppa ei jostain syystä toimita kaikkia sävyjä (kuten Originalia) vaan ne ovat ainoastaan saatavilla myymälässä.
Stockmann.com* puolestaan toimittaa kaikkia sävyjä JA Stockan hinta on Sokosta halvempi: kaikki sävyt (Anti-Age mukaan luettuna) maksavat 21,90€. Sokoksella hinta on 22,90€ ja Anti-Age-versio maksaa 26,90€…!
2. Elizabeth Arden Eye-Fix Primer
- vähintään yhtä hyvä ellei muutamilta ominaisuuksiltaan jopa parempi kuin Urban Decayn Primer Potion
- mutta kalliimpi: UD:n pakkauksessa on tavaraa 10 ml, Ardenin pakkauksessa 7,5 ml ja hinta on 27,70€.
- hakkaa UDPP:n peittävyydellään ja paremmalla säilyvyydellään
Ardenin Eye-Fix Primer vertautuu UDPP:n Originaliin, kummankin ollessa nudeja ihonsävyisiä voiteita. Se millä Arden hakkaa UDPP:n on parempi peittävyys ja säilyvyys.
Kaikki eivät tähän jaksa ryhtyä, mutta tuubin saavuttaessa loppuaan säästäväinen meikkifriikki leikkaa primer-tuubin halki ja kaapii arvokkaat voiteen jämät talteen pieneen purkkiin josta tuotetta voi vielä käyttää. UDPP kuivahtaa uuteen purkkiinsa valitettavan nopeasti, Arden ei, vaan säilyy notkeana ja käyttökelpoisena kuukausitolkulla. Kyseessä on siis todellakin aivan hemmetin hyvä primer, ja tällä hetkellä se voittaa UDPP:n hienoisesti myös nokallisella tuubipakkauksellaan, kun Urban Decay vaihtoi oman Primer Potioninsa takaisin applikaattorilliseen tuubiin. Tämä on tietysti makuseikka mutta toiset (kuten minä) tykkäävät nokkatuubista enemmän, ja se tuntuu myös hygienisemmältä.
Mutta, Eye-Fix on tosiaan paljon UDPP:ta kalliimpi. Ardenin saatavuus on myös hitusen heikompi kuin Urban Decayn, eikä kaikilla Ardenin jälleenmyyjillä ole Eye-Fix Primeria valikoimassaan. Ardenia myyvät Suomessa ainakin Kicksit ja Stockmann (Stockan valikoimasta en Eye-Fixiä löytänyt).
Verkosta Ardenin Eye-Fixin voi tilata eleven.fi-kaupasta*.
(elevenillä on muuten näköjään nyt meneillään kamppis, jossa saa 20% alennusta normaalihintaisia tuotteita sisältävän tilauksen loppusummasta kun tilaus on minimissään 60 euroa. Eli jos sattuisi olemaan jotain muutakin tilattavaa niin 60 euron tilaus muuttuu 48 euron hintaiseksi..! Ihan kiva tarjous.)
3. Indelible Creme Eye Shadow Bare Necessity / MAC Paint Pot
- peittävämpiä kuin ylempänä esitellyt
- yhtä kestäviä
- useita sävyvaihtoehtoja
Niputan nämä kaksi tuotetta samaksi koska Indelible on ikäänkuin halpisversio MACistä. Heidän suosituin pohjustussävynsä, Bare Necessity, jopa nimetään myyjän sivulla samankaltaiseksi kuin MACin Painterly (”similar to MAC painterly”). Indeliblen sävy Nude Frost taas on MACin Bare Studyn ”kopio”.
Kyseessä on voidemainen luomiväri jota on saatavilla useissa ihanissa sävyissä, mutta nämä ihonsävyiset nudesävyt toimivat parhaiten universaaleina pohjustajina kaikensävyisille meikeille. Mattainen Bare Necessity ja Painterly ovat suosikkejani, Indeliblen halpisversiota olen käyttänyt monta purkkia (se kuluu paljon nopeammin kuin varsinaiset pohjustajat koska koostumus on paksumpi). Nude Frost ja Bare Study ovat hohtavia.
Bare Necessity tekee todella peittävää jälkeä ja kätkee kaikki kuultava verisuonet ja sinertävyydet luomella. Se tekee meikistä yhtä kestävän kuin Urban Decayn ja Elizabeth Ardenin pohjustajat. Hintakin on vain 12 dollaria (purkki 3 g). Tuotteen miinus on se, ettei sitä saa Suomesta. Se on tilattava amerikkalaisesta verkkokaupasta, jonka postikulut (tällä hetkellä 9 dollaria) nostavat hinnan lähes samaan luokkaan kuin UDPP:n. Itse tilailin tätä vielä aikoina jolloin postikulut olivat 4-6 dollaria.
Bare Necessity, samoin kuin muut voidemaiset kestoluomivärit, voivat primeria paksumman koostumuksensa vuoksi tuntua vähemmän miellyttävämmiltä kuivaihoisella etenkin pitkäaikaisessa käytössä.
Indeliblejä voi tilata Madminerals.biz-sivulta.

MACin Paint Potit maksavat 23 euroa (5 g purkki). MACiä myydään Suomessa Helsingin, Tampereen ja Turun Stockmannilla sekä Stockmann.com-verkkokaupassa.*
*
LUONNONKOSMETIIKAN PARHAAT
Luonnonkosmetiikan puolella ei ymmärrettävistä syistä ole yhtä tehokkaita pohjustajia ja meikin kiinnittäjiä kuin normikosmetiikassa, mutta olen löytänyt kaksi ihan hyvää: Benecos Natural Eyeshadow Base ja Lily Lolo Prime Focus.
Kovin paljon ei markkinoilla kilpailevia tuotteita olekaan, koska niiden valmistus luonnonkosmetiikan keinoin on niin haasteellista.
Nämä eivät pysyvyydessään tule lähellekään synteettisiä, eivätkä kestä hikisimpiä ja kuumimpia olosuhteita, mutta ovat parhaiten toimivat pohjustajat jotka luonnonkosmetiimetiikkamerkeiltä tunnen.
Benecosin alkuperäinen arvostelu demokuvineen löytyy täältä. Lily Lolon täältä.

Benecosin pohjustaja ei kirpaise 7,70€ hinnallaan ja sitä myyvät Suomessa ainakin Ruohonjuuret.
Verkkokaupoista Benecosin pohjustajaa myy Biodelly.*
Lily Lolon pohjustaja/peiteaine-duo on vähän arvokkaampi 15,70€ hinnallaan ja sitäkin myy Suomessa Biodelly* ja Biodellyn kivijalkamyymälä Turussa.
*
Toivottavasti listauksesta oli apua ja joku arvontapostauksen tuskailijoista innostuu vihdoin kokeilemaan kunnon pohjustajaa ja kokee vihdoin mitä suurimman ahaa-elämyksen… ^_^
.
P.S. Tuli vielä lopuksi mieleen lisätä: mikä erottaa tosihyvän pohjustajan, kuten tässä jutussa mainitut Top 3 -tuotteet, ”ok”-pohjustajasta? Vastaus:
Loistavat pohjustajat levittyvät sileästi ja notkeasti ja jättävät tasaisen pinnan eivätkä tunnu liian kuivilta eivätkä myöskään liian rasvaisilta. Ne luovat pohjan johon luomiväri tarttuu ihanteellisesti sekä saavat luomivärin sävyn erottumaan intensiivisempänä. Tietysti myös kestävyys on omaa luokkaansa eivätkä nämä hievahda hikisimmässäkään menossa.
”OK”-pohjustajat saavat kyllä meikin kestämään ihan hyvin, jopa koko päivän, mutta niiden koostumuksessa on parantamisen varaa. ”Ihan ok”/keskivertopohjustajan koostumus saattaa levittyä muruisesti ja epätasaisesti ja jättää kuivakan epämiellyttävän tai vaihtoehtoisesti vähän rasvaisen pinnan. Tai pohjustaja on niin läpikuultava, ettei se tasoita luomen sävyä tarpeeksi, eikä päälle levitetty luomiväri erotu sen voimakkaammin.
Minun kirjoissani tällaisia ”ihan ok” -pohjustajia ovat mm. Kicksin, H&M:n ja Lumenen pohjustajat. Ne hoitavat sinänsä hommansa sillä silmämeikki ei liejuunnu luomivakoon päivän aikana (ainakaan yhtä pahasti tai nopeasti kuin ilman pohjustajaa), mutta meikki saattaa vähän haalistua ja tuotteiden koostumus voisi olla parempi.
Ilman toimivaa silmämeikipohjustajaa olisi itsellä aivan turhaa edes laittaa luomivärejä. Raskaiden luomien vuoksi jo alta tunnissa silmämeikki olisi pilalla. Onneksi on ratkaisu tähänkin pulmaan.
NARS Smudge Proof Eyeshadow Base on oma suosikkini ja ihan ässä. Kokemusta löytyy myös too facedistä ja urban decaystä, jotka on hyviä, mutta Nars on mielestäni näistä paras.
Oletko päässyt testaamaan Narsia?
Nars on vielä testaamatta, täytyykin muuten ostaa se seuraavalla Sephora-visiitillä :) Onko se sellainen ihonsävyinen?
Se on valkoista, mutta ei tee kuitenkaan luomea valkoiseksi.
Ok.
Myös täältä ääni NARSille, todella toimiva tuote! Seuraavaksi ostan tuon UD:n primer potionin kun narsia ei Suomesta saa…
Macin tuotteita saa kohta sokkarilta! Työkkärin sivuilla oli haussa counter manager Jyväskylään, Tampereelle, Helsinkiin ja Espooseen! Täälllä yksi ilosta kiljuva jyväskyläläinen! :D Haussa myös myyjiä ja meikkaajia. Ihanaa vihdoinkin pääsee oikein ajan kanssa tutkimaan Macin valikoimaa!
?? Mahtavaa!
UDPP on myös oma lempparini, tosin Macin primeriakin tekisi mieli testata. Minäkin huomasin tuon työpaikkailmoituksen Jyväskylän Sokokselle! En malta odottaa :) Yleensä kun Macin valikoimaa on päässyt hypistelemään vain lomareissuilla :D
Olen suoraan sanottuna ihmetellytkin miten Stocka on saanut pitää MACin yksinoikeuden Suomessa niin pitkään. On hassua, että MACin kaltaisella supersuositulla merkillä on Suomessa niin vähän myyntipisteitä. Ehkäpä asia korjaantuu nyt Sokoksen myötä? (En tiedä onko MAC tai omistaja Estee Lauder itse vaikuttanut Suomen jälleenmyyjätilanteeseen, ehkä he ovat halunneet pitää merkin täällä jotenkin, eh, tosi eksklusiivisena..?)
Niinpä, samaa olen pohtinut itsekin! Ehkä tosiaan MAC on haluttu pitää Suomessa eksklusiivisena?
Toisaalta on myös hauska seurata, muuttuuko oma suhtautumiseni MACiin helpomman saatavuuden myötä. Ainakin NYX ja UD ovat alkaneet tuntua huomattavasti tavallisemmilta merkeiltä nyt kun niitä saa Sokokselta. :)