Paluu salille kahden vuoden tauon jälkeen

Jatkoa edellisen postauksen ”mukavia uutisia” -teemalle.

Haluan jakaa tämän: palasin yli kahden vuoden tauon jälkeen kuntosalille. Tää on itselleni iso juttu, sillä aloitettuani säännöllisen salitreenin 17 vuotta sitten mulla ei ole koskaan ollut näin pitkää totaalitaukoa kuntosalilta.

Salikorttini mukaan olin loggautunut sisään edellisen kerran kesällä 2020.

Luulen, etten ole ainoa, jolta korona katkaisi sali- tai ryhmäliikuntaharrastuksen kokonaan. 😕

Blogiani pitkään seuranneet saattavat muistaa, ettei mulla suinkaan ole mikään helppo suhde liikuntaan. (Vitutuksen lyhyt oppimäärä.) Haluan liikkua, koska se tekee hyvää, ja olen vuosien varrella oppinut pitämäänkin siitä – mutta mä en ole se euforiassa aamulenkkeilevä tennarityyppi tai jatkuvaa kehitystä hakeva dedikoitunut raudan nostaja. Olen samoja sabluunoja toistava perusatasolle tyytyväisenä juuttunut, pt-ohjelmia seuraava treenaaja, joka saa iloa ja energiaa yksinkertaisesti siitä, että liikun ja annan keholle ja lihaksille stimulaatiota.

Yhtä yksittäistä kokeilua lukuunottamatta mulla ei ole ollut mitään tavoitteita kehittyä. Oon tosi tyytyväinen sillä tasolla millä olen.

Mutta… nyt olin tipahtanut pois lähes kaikilta tasoilta. Pitkään jaksoin pandemian alettua tehdä kotijumppaa, ja viimeisin liikuntaan liittyvä kirjoituksenikin liittyy tähän – tehokas pakaratreeni kotona syksyltä 2020. Oi että, tuohon aikaan oli vielä paljon iloa ja virtaa liikuntaan, ja rutiini oli säilynyt yllä. Olen hyvin rutiinien kuljettama ihminen. Kun saan muodostettua rutiinin, minun on helppo olla sille uskollinen. Jopa vähän vastenmielisillekin rutiineille. Mutta kun rutiini jostain syystä särkyy… annas olla, on tosi vaikea nousta takaisin rattaille.

Tänä vuonna kotitreenit ovat hiipuneet hiipumistaan, ja käsipainot ja kahvakuulat ovat yhä vain harvemmin päässeet ulos vaatehuoneen nurkasta. Hyvä jos on yksi löysä jumppa vedetty viikkoon tai kahteen. Syksyllä huomasin, että motivaatio oli lähes kokonaan kadonnut, ja viimeistään Kreikan matka yhdistettynä koronaan tekivät lopun kaikesta treenistä melkein kahdeksi kuukaudeksi.

Koronan aikana tunsin konkreettisesti, kuinka veltolta ja energiattomalta keho todella tuntui. Se ei tuntunut mun keholta. Liikuntaa säännöllisesti harrastavat tietävät, että vaikka liikunta kuluttaa energiaa, se myös antaa energiaa. (En tiedä mitkä luonnon lait tämän takana ovat… miksi energiaa vievä toiminta myös antaa sitä..?)

Tämä energisoiva tunne oli täysin kadonnut, ja se oli sanalla sanoen ihan *rseestä. Päätin, että nyt loppui tekosyiden keksiminen ja liikunta palaa mun elämään, kunhan korona on sairastettu.

Viime viikonloppuna palasin salille.

Sinne meno tuntui karulta, koska syyllisyyden tunne oli niin suuri. Suunnilleen hävetti kirjautua sisään respan työntekijöiden silmien alla. Oli mielettömän kömpelö olo. Kotona olin joutunut miettimään, mitä salille edes pakataan mukaan – niin kauas oli tämä lähes kahden vuosikymmenen harrastus kaikonnut.

Mutta…. kun astuin juoksumatolle, minut täytti saman tien tuttuuden tunne. Hyvä tunne, tervetulleeksi toivottava tunne. Kun aloin siinä hitaasti hölkytellä, suu kääntyi hymyyn.

Eikä se hymy tainnut hiipua koko treenin aikana, ja näytin varmaan ihan pöhköltä nostellessani (aika kevyitä) painoja ja hymyillessäni iloisesti peilikuvalleni. Ai että se tuntui kivalta! Sen lyhyen 45 minuutin aikana koin suurta huojennusta, turvallisuuden tunnetta ja iloa – ja palautunutta varmuutta siitä, että juuri tämä liikuntamuoto kaikessa yksinkertaisuudessaan on just se mun juttu! Mä en ole ryhmäliikuntaihminen enkä crossfittaaja enkä maratoonari enkä padelin pelaaja. Mä tykkään nostella painoja ja saada lihaksille vastusta. Ihan kehittymättäkin mihinkään! 😍❤️ Se tuntuu mun kehossa hyvältä ja saan siitä valtavasti energiaa.

(Pitkään tunsin syyllisyyttä siitäkin, että en tykkää muista lajeista ja olen tylsä kun olen jumittunut vain salitreeniin, mutta tämä syyllisyys on sittemmin selätetty. On hyvä asia, jos ylipäänsä löytää lajin, josta tykkää! Ja hei – olenhan mä myös löytänyt talvella hiihdon..!)

Tänään oli mun neljäs kerta salilla tauon jälkeen ja kehoa kolottaa joka puolelta, mutta se on hyvää kolotusta. Joka kerta kun olen pakannut salikassin, olo on ollut entistä innostuneempi. Miten voi olla näin iloinen näin pienestä asiasta! 🤗

Tästä se rutiini taas lähtee rakentumaan. 🙂

(Rutiinit on kultaa, ja niihin kuuluu mun kohdalla ehdottomasti myös iPod salilla! En suostu kuuntelemaan musiikkia puhelimesta ja oon aina ihmetellyt, miten joku jaksaa kantaa painavaa puhelinta treenissä kroppaan ”teipattuna”…. 😀 Jopa se tuntuu hyvältä, kun avaa iPodin ja siellä on ne samat vanhat tutut soittolistat vuosien takaa…! ❤️💪)

Olisi kiva kuulla mitä teidän liikuntaharrastuksille on käynyt pandemian aikana? Oletteko palanneet esim. ryhmäliikuntatunneille samaan tapaan kuin ennen pandemiaa ja rajoituksia?

treeni-ja-ravinto treenit
Kommentit (25)
  1. Aktiivisina harrastuksina on kuorossa laulaminen ja tanssi. Korona-aikaan kuoroharrastus oli melko pitkälti jäissä, koska ei saanut kokoontua ja tanssistudiomme oli rajoitusten takia suljettu. Joitain online-treenejä tuli satunnaisesti tanssittua ja rajoitetulla ryhmäkoolla treenattua laulamistskin.
    Kun rajoitukset loppui, meinasi ekalla tanssitunnilla ja kuorotreeneissä itku tulla, niin onnellinen olen, että pääsi taas harrastamaan. Molemmat lajit ovat mielenterveydelleni niin henkireikä.
    Kuorotoiminta on jatkunut normaalisti ja nytkin ollaan keikkailemassa.
    Joitain paikallisia tanssi- ja liikuntayrityksiä on joutunut harmillisesti koronan takia laittamaan lapun luukulle, mutta onneksi tuo meidän tanssistudiomme porskuttaa <3

    1. Kun rajoitukset loppui, meinasi ekalla tanssitunnilla ja kuorotreeneissä itku tulla, niin onnellinen olen, että pääsi taas harrastamaan.

      🙏🏻❤️

      Ihan kamala ajatella, kuinka monelle tärkeät sosiaalisen kanssakäymisen muodot olivat niin pitkään pois ulottuvilta pandemian takia. Äitini harrastaa myös kuoroa, ja se on hänelle henkireikä. Tuntui tosi ikävältä, kun me lapsetkin asumme kaukana hänestä ja siellä hän istui kotona yksin monta kuukautta pääsemättä tapaamaan kuoroporukkaansa ja kokemaan yhdessä laulamisen ja olemisen iloa. Onneksi nämä ovat nyt takana päin…!

      (Huomaan, että minullekin kuntosali on jollain tapaa ’sosiaalinen’ asia, vaikka en käykään ryhmäliikuntatunneilla. Siellä kuitenkin näkee muita ihmisiä ja onpa siellä tuttujakin vakkarikävijöiden joukossa, joita tulee tervehdittyä ja välillä vaihdettua muutama sana. ☺️ Muuten mun päivät on 90% tällaista yksin läppärin tai kameran äärellä olemista. Jo se virkistää, kun pääsee muiden ihmisten keskelle. ❤️)

  2. Tykkään salitreenistä, haluaisin käydä salilla, mutta ylipainoisena ja ikäneitona en kehtaa 🙁 ihailen heitä jotka pystyvät ja piut paut välittää muiden kommenteista tai ennenkaikkea katseista. Jotenkin on vaan tunne, että ensin pitäis laihduttaa että vois mennä.

    1. Kukkis, saan kiinni siitä mitä tunnet. (Itselläni on ollut toisenlaisia vartaloepävarmuuksia jotka estivät nuorempana monenlaisia asioita.) Ei välttämättä helpota tunnetta jota koet, mutta haluan silti sanoa (tämä on mun kokemus) että liikuntaa harrastavat ihmiset jakavat fiiliksen, että on vaan mahtavaa, että liikkuu. Oli liikkuja minkä näköinen, ikäinen tai kokoinen tahansa. Salilla kukaan ei tuijota toista tai käyttäydy epäystävällisesti. Tietysti kuntosalejakin ja asiakasryhmiä on erilaisia, ja toiset salit kohdentuvat enemmän hardcore-treenaajille. Tämän tyyppisillä saleilla on mun mielestä ihan yhtä ystävällinen ilmapiiri, mutta ymmärrän, että ’tavis-treenaajalla’ voi silti olla siellä vähän hömelö olo. Myönnettävästi itsellänikin on ollut, kun on sellaisella salilla käynyt. Sitten taas toiset salit ovat enemmän ”joka miehen saleja”, joilla käy laidasta laitaan liikkujia ikäihmisistä nuoriin vasta-alkajiin kaiken kokoisina ja näköisinä. Mun vakkarisali on tällainen. Sen tyyppiselle salille voi olla matalampi kynnys mennä, kuin kisakuntoon treenaavien punttisaleille. Mun seurana treenaa useimmiten senioreita, koska tykkään käydä keskellä päivää, jolloin on rauhallisempaa ja monet työikäiset ovat töissä. :) Ihanan leppoisa tunnelma ja salilla vallitsee ystävällinen ja sanoisinko lempeä tunnelma. Jos kohtaa jonkun katseen, saa useimmiten hymyn takaisin.

      Toivottavasti löytäisit omalta paikkakunnaltasi tämän tyyppisen salin ja rohkenet mennä mukaan. Uskallan sanoa, että _kukaan_ ei katsoisi sinua millään muulla tavoin kuin ihailevasti ja kannustavasti. Koska sä oot siellä pitämässä itsestäsi huolta ja hakemassa hyvää oloa, niinkuin ne muutkin! ❤️

      1. Oi mulle sopisi seniorien seura täydellisesti. Tosin, heissäkin voi olla aikamoisia teräsmummoja ja -vaareja :) hyvä niin, on rohkaiseva ajatus, että lihaskunto kohenee kypsemmälläkin iällä..
        Lohduttaudun sillä idealla, että joskus kuusikymppisenä olen timmi… :D

        1. Mun äiti on esimerkki ”teräsmummosta”! ❤️ 7-kymppisenä hän käy yhä salilla 2-3 kertaa viikossa ja on todella hyvässä kunnossa.

          Oma äitini oli aikoinaan mulle esikuvana ja inspiraationa, kun 25-vuotiaana potkin itseni aloittamaan liikuntaharrastuksen.

    2. Täällä päin ainakin kaupungin omilla kuntosaleilla ja uimahalleilla näkee ihmislajin ruumiinrakenteen koko kirjon laajalla ikähaitarilla. Sinne sulautuu joukkoon ja hintakin on sopiva. Yst.terv. Lihava ja keski-ikäistyvä

    3. Suomalaisten ylipaino kasvaa koko ajan.
      Joskus on tullut hymyilyjä, mutta ei enää vuosikymmeniin.

      Sinne vaan ja huomaat oot voittaja.

      1. Sinne vaan ja huomaat oot voittaja.

        Just näin 👍

    4. Charming Nails
      27.11.2022, 08:01

      Kuopiossa asuessa saleja oli laidasta laitaan. Uskon että jokaiselle löytyy omannäköinen paikkansa treenata :) On muuten totta että päivällä voi olla hiljaisempaa jos haluaisi käydä vaikka tutustumiskäynnin tekemässä henkilökunnan kanssa? Mä en ole ikinä nähnyt että salilla tai ryhmäliikunnassa kukaan tuijottaisi. Enkä tuijota itsekään. On minuakin joskus hävettänyt mennä että osaako siellä mitään, mutta jokainen on joskus ollut uusi. Voisiko sinne saada vaikka kaverin mukaan tutustumaan ja kokeilemaan? Henkilökunta on kuitenkin aina ammattimaista ja varmasti osaa rohkaista saliharrastukseen, jokaisella siellä on omat tavoitteensa eikä kukaan vertaile tai arvostele ketään :)

      1. Kuopiossa asuessa saleja oli laidasta laitaan. Uskon että jokaiselle löytyy omannäköinen paikkansa treenata :)

        🙏🏻 Niin mäkin..!

        Kivasti kirjoitettu, Taina!
        Jokainen on joskus uusi, näin se on.

    5. Sinne vaan sekaan, meillä kaikilla on oikeus voida hyvin ja tehdä mielekkäitä, itselleen tärkeitä asioita. Minä 40+ vee käyn ryhmäliikunnassa ja yhdessä kuntoryhmistä olen nuorimmasta päästä enkä todellakaan vetrein. 😀

      Kun käy kokeilemassa, niin kyllä nopeasti huomaa onko joku sali/ryhmä tai liikuntamuoto se oma juttu. Minä en mene raudannostosalille, koska ei. Sen sijaan olen käynyt uimahallin kuntosalilla alkeisporukan kanssa ja tosiaan ryhmäliikunnassa vain tunnelmaltaan iloisissa ryhmissä, joissa on kuitenkin haastetta keholle.

      Tule mukaan, täällä me muutkin ollaan! 🙂

      1. Uimahallien kuntosalit on tosi hyviä matalan kynnyksen saleja! 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *