Palauttavaa liikuntaa ja luontodokkareita uupuneelle

En ole pitkään aikaan kirjoittanut liikunnasta. Ei ole ollut syytäkään.

Lopetin vuodenvaihteessa 2017/2018 melkeinpä kaiken liikunnan, en tehnyt yhtään mitään puoleen vuoteen. En käynyt lenkillä, en käynyt jumpassa, en katsonutkaan puntteihin päin.

Kesällä 2018 tein rauhallisen paluun salille ja pääsin taas säännölliseen treeniin kiinni, mutta liikunta ei alkanut maistua entiseen tapaan. Puolen vuoden tauko oli romahduttanut vaivalla hankkimani juoksukunnon täysin, ja turhauduin parin lenkkiyrityksen jälkeen. ”Olkoon. Mä en juokse”, sanoin.

Jätin aerobisen liikunnan kokonaan pois ja kävin vain suorittamassa salia. Tajusin, että siitä nimenomaan oli kyse; suorittamisesta. Liikunta ei tuntunut mukavalta ja raahauduin tutun rutiinin läpi koska pääni sanoi, että tämä on hyväksi.

”Harrastathan liikuntaa? Se edistää toipumistasi”, sanoi lääkärikin viime keväänä.

”Joo, harrastan”, sanoin.

Mutta edistikö minun zombie-salitreenini todella palautumistani vuosien uupumuksesta ja stressikierteestä? Ei varmastikaan.

Kaikeksi onneksi tapahtui niin iloinen asia, että sain keväällä sisareltani hänen vanhan polkupyöränsä. Aloin pyöräillä ensimmäistä kertaa yli 15 vuoteen. Ja ai että minä pyöräilinkin. Violettihiuksinen nainen nähtiin kiertämässä pyörineen Tammelaa, polkemassa Nekalantietä ja parkkeeraamassa Hiedanrantaan. Pyöräilin joka päivä.

Pyöräilen edelleen. ❤️

Syksyllä pysähdyin eräänä päivänä asuintaloni portaissa ja kuuntelin puuskuttavaa hengitystäni. Olin jo pitkään ollut taas tässä pisteessä; peruskunto niin pohjalukemissa että kahden kerroksen portaat saivat keuhkot anomaan armoa. Leppoisa pyöräily voi tehdä hyvää mielelle mutta tässä asiassa se ei auttanut.

Tein päätöksen; nyt lopettaisin väsyneen salisuorittamisen ja alkaisin kuntouttaa itseäni oikeasti. Tarvitsisin siihen apua. Olin toipumassa kriisistä ja pitkästä uupumuksesta eikä vanhoihin kaavoihin kangistunut liikunta”harrastukseni” selvästikään tukenut toipumistani.

Kävelin kuntosalini asiakaspalveluun ja kerroin etsiväni personal traineria palauttamaan minut lempeästi liikunnan ilon pariin. Ei muuta tavoitetta kuin voida hyvin ja tuntea taas hyvää mieltä liikkuessa. Ja joo – kävellä portaat ylös hengästymättä.

Selailin kuntosalini personal trainereiden listaa, ja joukosta erottui nainen, jonka kasvot olivat aiemmin jääneet mieleeni salillani. Hän vaikutti sympaattiselta tyypiltä, ja kun naisen CV:ssä mainittiin arjen voimavarat, mindfulness ja esikoisteos ”Miksi suoritamme?”, tunsin että tässä voisi olla minun valmentajani.

Marisasta tuli personal trainerini, ja olen vihdoin oikealla tiellä liikunnan kanssa.

Ensimmäistä kertaa 15 vuoteen minulla ei ole varsinaista painoharjoitteluohjelmaa lainkaan, vaan teen salilla toiminnallisen lihaskuntoharjoituksen kaksi kertaa viikossa. Sen lisäksi teen kerran viikossa aerobisen harjoituksen ja kerran viikossa intervallilenkin.

Ohjelma on helppo ja hauska, ja sitä on tosi kiva tehdä! Ja vaikka se on helppo, olen sykettä nostavien liikesarjojen jälkeen ihan puhki. :) Kuntoni on huono, mutta se nousee pikkuhiljaa. Jonain päivänä en enää olekaan ihan niin puhki kyykkyhyppyjen tai punnerruskävelyn jälkeen :)

Marisa on myös pilates-ohjaaja, ja tulen tulevaisuudessa tekemään myös pilates-treenejä. Ainakin kokeilemaan!

Ne voisivat olla hyväksi avaamaan jäykkää kroppaani joka ei ole koskaan ollut innostunut venyttelystä. Harmittaa kun jätin joogan, joka oli niin hyvää kehonhuoltoa – mutta olen liikunnan harrastuspaikkojen suhteen laiska ja mukavuudenhaluinen, sitä ei voi kieltää. Kun kansalaisopiston edulliset joogatunnit siirtyivät lähikorttelista kaupungin toiseen päähän, jätin joogaharrastuksen.

Perheessäni on kaikilla ”tanssijan nilkat” – vain minun nilkkani ovat jättäneet tämän fysiologisen edun hyödyntämättä ;)

Ehkä näillä jaloilla voisi joskus myös kokeilla nyt-niin-trendikästä barre’ta..?

MILLÄ MUILLA TAVOILLA OLEN TUKENUT PALAUTUMISTANI

LUONTO

Itsestään selvä vinkki on luonnossa liikkuminen. Mikään ei vähennä kierroksiani ja maadoita niinkuin luonto, erityisesti metsä.

Aina ei ole mahdollista päästä suureen metsään niinkuin kansallispuistoon, mutta lähialueilta löytyy pienempiäkin alueita joissa metsän voimaannuttava vaikutus toteutuu. Tampereella Pyynikki ja Kuopiossa Puijo ovat minun lähimetsiäni. Maarianhaminassa metsän virkaa toimittaa Västerhamnin pieni havupuinen luonnonalue. <3

ULKOILMA

Ulos meneminen rauhoittaa levottoman mielen ja kohentaa mielialaa. Ulos mennessä saa muuta ajateltavaa ja virikkeitä kuin neljän seinän sisällä. Ulkona ei tarvitse olla mitään kohdetta tai tavoitetta. Lähtee vain ja katsoo mihin päätyy. :) Se voi olla jännääkin. Olen löytänyt monia uusia kivoja paikkoja vain kävelemällä tai pyöräilemällä kaupunginosaan tai kortteliin jossa en ole ennen käynyt.

Ennen minulla piti olla aina ”syy” miksi mennä ulos. Kauppaan, lenkille, salille, ravintolaan, siskon luokse, juna-asemalle… Nyt menen ulos vain ollakseni ulkona. Kuullakseni ja nähdäkseni muutakin kuin omat ajatukseni.

Tämä on minulle ihan ehdoton apu rauhoittumiseen:

YLE AREENAN LUONTODOKUMENTIT

Laitan kotona luonto-ohjelman pyörimään taustalle vaikka en varsinaisesti seuraisikaan sitä. Tiedättehän luontodokumenteille tyypillisen rauhallisen ja lempeän kertojanäänen. Linnuista, koralliriutoista ja eläimistä kertova ääni on äärimmäisen tyynnyttävä ja tuo turvallisen olon.

Joskus sitä saattaa jopa oppia jotain kuunneltuaan saman Avara Luonto -jakson viisi kertaa peräkkäin. :)

Onko teillä hyviä omia vinkkejä rauhoittumiseen, palautumiseen ja itsestä huolen pitoon?

Kommentit (25)
  1. Tämä oli todella kiva postaus! Itse olen vielä siinä pisteessä, että ulos ja luontoon meneminen on liian raskasta. Mutta ensimmäinen etappi on mennä ihan vaan viereiseen metsään vaikka seisoskelemaan, sieltä löytyy järven rantakin. Vielä keräilen tähän voimia, etenkään yksin en tähän vielä pysty. Mutta kun tämä uupumus tästä helpottaa, on luonto se paikka missä eheytyy. Ja mulle on käynyt liikunnan kanssa ihan samoin, en saanut siitä enää nautintoa, ja nyt odotan että voi alkaa vaikka kävellä pikku hiljaa. Voimia tähän pimeään vuodenaikaan ja tsemppiä kunnon kohottamiseen. <3

    1. Mutta ensimmäinen etappi on mennä ihan vaan viereiseen metsään vaikka seisoskelemaan, sieltä löytyy järven rantakin.

      Juuri näin, hyvä Satu! ❤️👍 Metsässä ei tarvitse tehdä mitään, sinne voi vain pysähtyä olemaan. Kävellä puiden keskelle ja kun tuntee että on hyvä olo, voi jäädä siihen. Ja sitten jos jonain päivänä tekee mieli kävellä vähän pidemmälle, sitten voi tehdä niin :) Ja vaikka pakata eväskorin mukaan.

      Rauhassa vain.

      1. Tämä oli siitäkin syystä hyvä juttu, että tässä vaiheessa vuotta tulee joka paikasta ahditumiseen asti mainoksia, miten itseään tulisi muuttaa. Laihemmaksi tai paremmaksi. Tämä sun juttu oli tosi armollinen sulle itsellesi, ja antoi samalla samaa armollisuutta lukijallekin. ”Ole tänä vuonna parempi versio itsestäsi” oli yksi mikä hyppäsi silmille. Mitäs jos kelvattaisiin itsellemme ja muille juuri näin. Ollaan ihan joka päivä paras versio, heikkouksinemme ja vahvuuksinemme.

        1. Mitäs jos kelvattaisiin itsellemme ja muille juuri näin. Ollaan ihan joka päivä paras versio, heikkouksinemme ja vahvuuksinemme.

          No juuri näin 🙏🏻 Ei voisi paremmin kiteyttää.

          Itse olen mm. hyväksynyt, että minusta ei koskaan tule juoksijaa, ja olen halannut minussa olevaa hölkkääjää. ❤️ Voin aina jäädä hölkkääjäksi eikä tarvitse tavoitella muuta. Se riittää.

  2. Mun henkireikä on jo vuosia ollut lapset. Omia ei ole eikä näillä näkymin tosiaan tule, mutta kummilapsien ja muiden lähipiirin tyyppien kanssa touhuilusta saa virtaa tosi paljon :)
    Viime vuonna mä päätin parin vuoden tauon jälkeen pitää synttäribileet, mutta perinteisten aikuisten juhlien sijasta pidin uimahallijuhlat lähipiirin ipanoille (ja toki myös niiden vanhemmille). Oli niin kivaa, että tarkoitus on järkätä miehen synttäreille sama setti :)

    Toinen tärkeä asia on musiikki. Mä olen aina tykännyt keikoista ja festareista ja aikuisena olen löytänyt mukaan vielä baletin ja oopperan. Oopperatalo onkin Helsingissä yksi niistä paikoista, jossa koen aina olevani kotona. Vastaava paikka on Korkeasaari, jossa on myöskin aina yhtä hyvä olla.

    1. Viime vuonna mä päätin parin vuoden tauon jälkeen pitää synttäribileet, mutta perinteisten aikuisten juhlien sijasta pidin uimahallijuhlat lähipiirin ipanoille (ja toki myös niiden vanhemmille). Oli niin kivaa, että tarkoitus on järkätä miehen synttäreille sama setti :)

      Tämä kuulostaa ihan mahtavalta ❤️❤️ Mikä idea…!

      Toinen tärkeä asia on musiikki.

      Mullekin musiikki on tosi tärkeää, mutta olen muuttunut sen kuluttajana. Kun nuorempana oli tärkeää saada kuunnella tiettyjä lempiartistejaan ja -levyjään, nyt valitsen musiikkia genren, tunnelman ja vireen perusteella. Tietysti Spotify’n kaltaisia palveluita ei nuoruudessani ollut, ja ehkä olisin silloinkin ollut tämän tyyppinen musiikin kuluttaja jos tämä mahdollisuus olisi ollut tarjolla.

      Konserteissa ja keikoilla käyn nykyään enää tosi harvoin, vaikka sekin oli nuorena äärettömän tärkeää.

      (Helsingin Ooppera on mulla edelleen kokematta, muistan kun jokunen vuosi sitten kirjoitin sulle jossain kommentissa että NYT tulen sen kyllä sinä vuonna kokemaan… Still pending :))

      1. Jos vaikka tänä vuonna pääsisit Oopperaan asti :)
        Mä vein vanhimman kummitytön sinne ekaa kertaa, käytiin ennen joulua katsomassa Peppi Pitkätossu -baletti. Neiti 10v tykkäsi niin paljon, että lupasin ottaa vuosittaisen perinteen tästä. Hänellä on synttärit ikävästi joulupäivänä, mutta joulun aikaan menee yleensä kivoja klassisia baletteja. Itsellä on nyt siis kolmen kausikorttivuoden jälkeen tauko menossa ja tullut harmittavan vähän käytyä, joten tästä saa hyvän syyn :)

        1. Kausikorttikin, wauuu…! (Kausikorteista puheen ollen, itse olin vähällä ostaa kausikortin Kuopion Puijontorniin, mutta kun en enää asu Kuopiossa niin ehkä se ei kuitenkaan olisi maksanut itseään takaisin :D ^_^)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *