Karkkipäivä
Karkkipäivä

Kun päässä lyö tyhjää

Tämä kirjoitus kertoo siitä miltä tuntuu, kun on muuttunut tyhmemmäksi.

Kun päässä lyö yhä useammin ja useammin tyhjää. Unohtaa asioita. Post-it-lapuista ympäri asuntoa on tullut arkea. Ei ymmärrä tai muista asioiden yhteyksiä. Uutiset eivät jää mieleen. Ystävien kuulumiset ja uusien tuttavuuksien nimet pitää kirjoittaa paperille että ne muistaa. On vaikea keskittyä ja mieli hyppii koko ajan asiasta toiseen.

Muisti_9

Tältä minusta on tuntunut kasvavassa määrin viimeiset yhdeksän vuotta. Pystyn määrittämään ajan aika tarkasti, sillä tuntemukset alkoivat muutettuani Ahvenanmaalta Tampereelle. Muuttoa seuranneena vuonna elämässäni tapahtui lyhyen ajan sisällä asioita, jotka muuttivat elämäntapaani ratkaisevasti.

Olen kirjoittanut aiheesta blogiin jo kerran aikaisemminkin, keväällä 2011. Tuolloin ajattelin, että syypää on internet ja tietokoneella vietetty aika. Kuvailin, kuinka pää tuntui pehmentyneen ja minun oli vaikea painaa mieleen asioita samalla lailla kuin ennen ja keskustella ajankohtaisista aiheista. Jos kokemus oli tuolloin vahva, on se nyt moninkertainen.

Muisti_6

Tällä hetkellä tilanne on se, että koen minulla olevan vakavan asteisen keskittymis- ja muistihäiriön ja alan olla todella huolissani tilanteesta. Pohjat saavutettiin viime kesänä kun tein hetkellisesti työpaikallani eri vaativuusluokan työtehtäviä jotka vaativat normaaleja tehtäviäni laajempia tietojenkäsittely- (ja kieli) taitoja. ”Entiselle” minulle tehtävät eivät olisi olleet erityisen haastavia, mutta nyt niiden hallinta tuntui olevan kykyjeni äärilaidoilla. Joinain päivinä itkin matkalla kotiin koska tunne hitaudesta ja avuttomuudesta oli niin musertava. Saatoin vain ajatella; ”Minusta on tullut tyhmä”.

Mitä minulle on tapahtunut? Miksi asiat jotka olivat ennen helppoja ovat nyt vaikeita oppia ja hahmottaa? Ja ennen kaikkea: muistaa?

Keväällä mietin jo lääkäriin hakeutumista, mutta nyt luulen että alan oivaltaa, mitä olen itselleni ja päälleni tehnyt.

Muisti_8

Syy ei ole yksin internetin ja muutosten, joita sen klikkailu-perusteinen, nopeaan ja pinnallisempaan käsittelyyn kannustava informaatioympäristö tekee aivojemme hermosoluille. On jo tutkittu, että internet heikentää muistiamme ja on muuttanut tapaamme oppia, muistaa ja ratkaista ongelmia.

Avainsana kohdallani on yleisesti aivojen ylikuormitus, jossa internet ja sen parissa vietetty aika muodostavat vain osan.

Olen muuttanut elämäntapani sellaiseksi, joka kroonisesti ylikuormittaa aivojani. Ei välttämättä ole liioiteltua sanoa, että olen saattanut itseni krooniseen stressitilaan jossa olen ollut viimeiset yhdeksän vuotta.

Muisti_1

Tämä on oivallus, jota olen nyt työstämässä.

Turha syyttää pelkkää nettiä, olen täyttänyt elämäni liialla sisällöllä. Ja on myös myönnettävä, että tietyt sisällöt eivät ole olleet parasta ”jumppaa” juuri minun aivoilleni. Kaikki me olemme yksilöllisiä ja mikä saa yhden pään solmuun, ei ole ongelma toiselle. Meillä on erilainen kapasiteetti asioihin ja niiden käsittelyyn. Joku toinen pystyy kevyesti siihen mikä on vienyt minun pääni ylikierroksille.

Muisti_7

Elämäni ennen vuotta 2009: päiväni koostuivat selkeistä palasista joihin sisältyi sekä työtä että lepoa ja ei-kuormittavaa viihdettä. Töissä yhdeksästä viiteen, illalla ja viikonloppuisin kirjojen lukemista, kirjeiden kirjoitusta, tv:n katselua ja liikuntaharrastuksissa käymistä. Hyvin vähän internetin käyttöä; hankin nettiliittymän vasta loppuvuodesta 2008. Kiireen tunne tuntematon.

Elämäni vuodesta 2009 eteenpäin: epäsäännöllinen työrytmi, ensin iltatyötä, sitten päivätyötä eri työvuoroissa, blogin ilmestyminen elämään, vapaa-ajan täyttyminen internetistä, lukeminen ja kirjeenvaihtoharrastus eli pitkäjänteinen, pidempää keskittymistä vaativa tekeminen jäi pois, parisuhteen ja yhä vain enemmän aikaa nielevän harrastuksen (=blogi) yhteensovittaminen. ”Pitääkö sun aina olla siellä koneella?” Jatkuva kiireen tuntu.

Muisti_5

Ensimmäinen oivallus tuli vuodenvaihteessa kun luin K&T:llä Stressitohtori-blogia pitävän Sanna Leinon silmiä avaavan kirjoituksen Vähennä aivojen ylikuormitusta. Sanna on käyttäytymistieteilijä ja stressi hänen rakkaimpia kiinnostuksen kohteitaan.

Tekstin luettuani totesin että ”hei, tuollahan puhutaan minusta..!” Juttu alkoi kappaleella: ”Oletko huomannut, että joidenkin työpäivien jälkeen saatat olla aivan kuitti, vaikka mitään sinänsä ihmeellistä ei olisi töissä tapahtunutkaan? Kyse voi olla siitä, että aivosi ovat ylikuormittuneet ärsykkeistä, informaatiosta ja jatkuvista keskeytyksistä. (…) Aivojen ylikuormituksen tunnistaa usein siitä, että keskittymiskyky huononee ja luovuus sakkaa. Uuden oppiminen ja mieleenpainaminen on haastavaa, ja muisti pätkii.”

Jutussa Sanna avaa aivojamme ylikuormittavia tekijöitä; päätöksenteko, multitasking, keskeytykset ja asioiden mielessä pitäminen.

Kaikki asioita, joilla palloilen päivittäin. Asioita, joita me kaikki teemme päivittäin, mutta minulle asioita, joita on ollut viime vuosina ihan liikaa.

Muisti_4

Olen tehnyt elämästäni sellaisen, jossa joka päivä teen valtavasti asioita aamusta iltaan, useimmiten päällekkäin, kuvaan, kirjoitan, meilaan, suunnittelen seuraavaa projektia samalla kun edellinenkin on vielä kesken. Haalin tietoa kaikesta ja yritän oppia ja olla hyvä ja tietorikas kaikilla kiinnostukseni alueilla. Mutta se ei ole mahdollista.

Oikeasti minun kapasiteetillani ei voi tehdä kaikkea sitä mitä olen halunnut tehdä viime vuodet. Yrittäessäni mahduttaa mukaan kaiken olen päätynyt pirstomaan kognitiiviset kykyni palasiksi ja samalla vaikuttanut heikentävästi myös sosiaalisiin ominaisuuksiini. ”Sanni, sinä et taida olla ihan läsnä… kuuntelitko sinä edes ollenkaan mitä minä sanoin?”

Olen siinä pisteessä, että valokuvan valitseminen blogipostaukseen tuottaa välillä lähes ylitsepääsemätöntä stressiä.

 Jokainen tehty päätös, olkoonkin vaikka kuinka pieni, vaatii aina energiaa. Mitä laitan tänään päälleni? Mitä huomenna syödään? Olisiko tämä parempi vai tuo?” Stressitohtori kirjoittaa. Ah, niin…

 Muisti_2

Olin viime keväänä jo varaamassa aikaa lääkäriin, mutta taidan tietää, mikä minua vaivaa. Keittiöpsykologin diagnoosini täydentyi viimeistään, kun luin alkukesästä Yliopiston Apteekin Uniikki-lehdestä jutun muistihäiriöistä. ”Apua, olenko tyhmentynyt?” jutun väliotsikossa luki osuvasti.

Artikkelissa muistisairauksiin erikoistunut erikoislääkäri Ari Rosenvall puhuu paljon samoista teemoista kuin Sanna Leino tammikuisessa bloggauksessaan. Rosenvallin mukaan työikäisten muistiongelmien taustalla on usein työkuormittumista ja uupumusta, ei varsinen muistisairaus. Hän teilaa myös multitaskingin. ”Ihminen pystyy keskittymään vain yhteen asiaan kerrallaan, se on tutkittu moneen kertaan”, Rosenvall sanoo.

Jjjep. (Mr. Karkkipäivä olisi toista mieltä…. Miehet ja multitaskaus…)

Kiinnostuin jutussa mainitusta Minna Huotilaisen kirjasta Tunne Aivosi, jonka varausjonossa olen ollut koko kesän. Tänä vuonna ilmestyneessä kirjassa aivotutkija Minna Huotilainen ja toimittaja Leena Peltonen kirjoittavat itseaiheutetusta ADT (attention deficit trait) –ilmiöstä, jossa valinnoillamme ja kiireellämme saamme aikaan tarkkaavaisuushäiriötä muistuttavan tilan. Tässä tilassa emme saa aikaan juuri mitään, hyppelemme tehtävästä toiseen, juutumme epäolennaisuuksiin ja koemme, että emme pysty enää hallitsemaan asioita.

 Kuulostaa tutulta.

Muisti_10

Onko joku teistä joskus ihmetellyt, miksi minulla joskus kestää kauan julkaista kommentteja tai vastata niissä esitettyihin kysymyksiin? Ei aina, mutta välillä ihan yksinkertaisten ja ns. ”kevyidenkin” kommenttien, joissa ei ole esitetty pitkää pohdiskelevaa sisältöä, julkaiseminen saattaa kestää vaikka vuorokauden.

Se johtuu siitä, että kyetäkseni lukemaan kommentit ajatuksella, minun on oltava täysin häly- ja häiriövapaassa tilassa. En pysty lukemaan kommentteja kesken jonkun muun tilanteen, ja muu tilanne saattaa olla vaikka ruoanlaitto, tv-ohjelma tai keskeneräinen uuden blogiartikkelin kirjoitus. Jos minulla on samanaikaisesti kesken muu asia, minun on vaikea keskittyä lukemaani. Tai kuulemaani, jos joku puhuu minulle.

Kommentissa voi lukea vaikka vain ”Kokeilin tätä deodoranttia ja minulla se ei toiminut.”  Tai ”Olipa kiva postaus, tulin tästä hyvälle mielelle”. Kommentteja, jotka eivät välttämättä vaadi mitään vastausta. Mutta haluan lukea nekin rauhassa ja tuntea, että oikeasti luin ne. Vaikka siihen menisi vuorokausi.

Hitaasti raksuttaen, kohti nopeampaa tulevaisuutta toivon mukaan mennen,

 

Sanni

Onko kellään muulla samanlaisia tuntemuksia?

*

Artikkeleita aiheesta:

Kodin Kuvalehti: Aivot tarvitsevat lepoa jatkuvilta ärsykkeiltä

HS: Katkeileeko ajatuksesi kesken lauseen? Et ole huonomuistinen, vika on työssäsi

Kuvat ylintä lukuunottamatta: Unsplash.com

Kommentit (82)

  1. Ohis

    Tuttua ja vaivaa erityisesti monia keski-ikäisiä naisia. Sain keväämmällä elämäni ensimmäisen älypuhelimen työn vuoksi ja olen todennut, että sen käyttäminen vapaa-ajalla huonontaisi vointiani. Älypuhelin vaatii jatkuvasti, joko ääni- tai kuvamerkein, plus laitteen käyttöön liittyvä someodote painostaa katsomaan puhelinta usein. Kotona en älypuhelinta kaipaa ja suoraan sanoen vituttaa, jos siihen on jäänyt äänet päälle ja kuuluu pieni ”pliplip”-ääni, jonka aivot poimivat vaikka olisi kauempanakin.

    Taisin tästä asiasta aiemminkin puhua, eli siitä että meillä ei ole älypuhelimia (vaikken siis ole teknologiavastainen), ei maksukanavia, eivätkä läppärit pyöri olkkarissa tai keittiössä, vaan niillä on omat pysyvät paikkansa ja käyttöaikansa. Työaika on työaikaa, kotona ollaan kotona, harrastukset ovat säännöllisiä, uni- ja ruokarytmit pyritään pitämään samoina. Tämä ei tarkoita, että meillä eletään harmaudessa, ankeudessa ja sääntöjä ahdistuneesti noudattaen, vaan ihan muutamalla niksillä pysyy elämä tasapainossa ja on sitten tarpeen mukaan kiva venyä pitkiiin iltoihin ja isompiin työpyrskähdyksiin.

    Jatkuva hälytilassa oleminen, eli ympäristön tarkkailu (äänet, visuaaliset jutut jne.), järjestelemättömät asiat (kyllä kotonakin työskennellessä on hyvä suunnitella töiden hoitaminen kalenteriin) ja epätasapaino työn, perheen ja oman vapaa-ajan välillä laittavat ihan kenelle tahansa stopin.

  2. Hyvä mieli

    Ottamatta kantaa juuri Sannin tilanteeseen, vaan yleisellä tasolla keskusteluun ylikuormituksesta täältä mt- palveluiden työkentältä:
    Useimmilta työpaikoilta löytyy työterveyssopimus, johon kuuluu psykiatrian puolen konsultaatiomahdollisuus. Monen täällä kuvaamat tilanteet ovat niitä, missä sitä voi käyttää. Valitettavan usein sitä ei tarjota, vaan mahdollisuus pitää itse tietää ja osata sitä vaatia. Tarvittaessa psykiatri kyllä ohjaa myös somaattisen puolen tutkimuksiin, esim. magneettikuviin, jos katsoo, että on hyvä selvitellä että kaikki on ok. Yksityisillä lääkäsiasemilla ajan psykiatrille voi varta suoraan itse. Se ei vaadi lähetteitä, mutta n. 100-150€ rahaa. Ja aina on olemassa oma alueellinen terveysasema, mistä voi aloittaa.
    (Työterveyden) psykologin ja/tai psykoterapeutin kanssa voi myös lähteä tilanteen selvittelyssä eteenpäin, löytää oireiden ja niiden hoidon sijasta syyt ja korjata niitä. Muutenhan tilanne ei muutu, koska kuormittavat tekijät ovat olemassa, mahdollisista lääkityksistä huolimatta. (Alla voi tietysti olla sellainen kriisi, johon ei ole itse tai kukaan muukaan voinut vaikuttaa, jolloin tilanne on eri.)
    Psykologit tekevät monenlaisia kartoituksia ja arviointeja, joissa yhdessä selvitellään esim. onko lähimuistissa tai muissa kognitiivisissa toiminnoissa jotakin, mikä kiinnittää huomiota. Samalla voidaan seurata, ovatko ne tilapäisiä ja korjaantuvatko, jos esim. työtahti kevenee tai vaikkapa vain nukkuminen paranee. Kognitioita voidaan myös tukea esim. uudempien masennuslääkitysten avulla ja sitä kautta tukea palautumista ja mahdollista terapeuttista työskentelyä.
    Muisti- ja keskittymishäiriöt ovat usein unihäiriöiden lisäksi niitä ensimmäisiä itse havaittuja merkkejä polusta joka vie tilaneen jatkuessa ennallaan ylikuormittumisesta (työ)uupumiseen ja/tai masennukseen. Sikäli itsehavainnot kannattaa kyllä ottaa ajoissa todesta! Pidempikestoinen mielen ylikuormitustila vaatii aikaa toipumiseen, kuukausia, joskus useamman vuoden. Usein silloin puhutaan työikäisen masennuksen hoidosta, jota Kela tällä hetkellä tukee kuntouttavan psykoterapian muodossa hyvin.
    Jos tilanne on tuntunut jatkuneen jo pidemmän aikaa, en jäisi yksin odottamaan sen mahdollista korjaantumista, vaan hakisin tukea ammattilaisilta, jotka ovat sitä varten olemassa. Vienhän autonikin ammattilaiselle huoltoon enkä leikkaa itse hiuksiani tai paikkaa hampaitani. Miksi en huoltaisi omaa mieltäni ja satsaisi omaan hyvinvointiini mielenterveyden ammattilaisen, vaikkapa sen oman terapeutin kanssa?

    • Sanni

      Kiitos tästä, Hyvä mieli. Tarpeellinen asia tiedostaa ja rohjeta myös hyödyntää.

  3. RipRap

    Tiedän niin tuon tunteen. Opiskelin juuri 3,5 vuoden opinnot 2 vuodessa ja elämässä tapahtui kaikkea muutakin. Tietysti. Jo jonkin aikaa olenkin kokenut olevani kuin varhaisiän dementikko. Kaikille läheisille pitää aina sanoa, että muistuttavat mua mun lupauksista, koska muuten ne saattaa tippua mun mielestä. Mutta nyt opinnot on valmiit, joten uskon että kyllä aivot toipuu kun saavat levätä. Tsemppiä sulle!

  4. Cerp

    Kuulostaa tutulta. Mun aivokapasiteetti pieneni huomattavasti, kun aloitin viitisen vuotta sitten kolmivuorotyön. Tällä hetkellä teen pääosin yötä ja välillä oon tosi muistamaton. Toinen asia, mikä vaikuttaa ”skarppiuteen”, on kilpirauhasen vajaatoiminta. Se on ollut riesanani yli puolet elämästäni, mutta aina kun se pahenee, musta tulee täysin zombi. Joskus mietin, että pitäisikö alkaa pitämään tietokoneettomia ja internetittömiä päiviä ja harrastaa jotain järkevää sen sijaan. Mutta pakko myöntää, oon auttamattomassa some/nettikoukussa :D

  5. Hannah-Tuulia

    Tulipa todella oikeaan ajankohtaan tämä sinun tekstisi :) tätä asiaa olen nyt havainnut nykyisessä työssäni. Varmaan juuri rytmin muutokset, jatkuvat ihmiskontaktit (as.palvelija/myyjä) ja uuden työtehtävät ovat kuormittaneet juuri aivoja liikaa. Pää on ollut yksinkertasesti niin jumissa ettei selkeetä ajattelua ole pystynyt tuottamaan. Väsymys on kyllä yksi mikä painanut. Harmitti vaan kun tiesin osaavani mutta hitaus ja tahmeus teki olon etten vaan pysty enkä osaa. Mutta se että hyväksyy ne päivät jolloin on tahmea niin helpottaa oloa hieman.

    Itsellä auttaa selkeästi muun arjen rauhottaminen. Olen hyötynyt paljon mindfulnessista :) jooga ja läsnäolon harjoittaminen toimii myös. Jotenkin helpottavaa kuulla ettei se tahmeus tai pää jumissa olo ole nykypäivänä epätavallista. Ero pitkän vapaan ja työn välillä on huima. Vapaalla jaksaa olla jopa luova ja toteuttaa itseään mutta työmoodissa ei pysty moneen päivään muuhun kuin rutiineihin. Jooga ja meditoiminen hellittää ja auttaa hieman.

    Kiitos todella hyvästä ja kattavasta tekstistä :)

    https://aktiivinensohvaperuna.blogspot.fi

  6. sara

    Minä olen ns. tietotyöläinen, joka tekee töitä pääasiassa avokonttorissa ja työhön kuuluu jatkuva uuden oppiminen ja toisaalta vanhan osaamisen soveltaminen. Työ keskeytyy ja keskeytykseen joko tarvitsee reagoida tai sitten ei. Meillä töissä puhutaan paljon aivohuollosta ja miten jokaisen pitää etsiä itselle ominainen ja paras tapa työskennellä. Toimistolla on esim. tiloja hiljaiseen työhön. Tärkeää on myös oppia priorisoimaan ja hyväksyä se, että joskus on tyydyttävä vain keskinkertaiseen/hyvään lopputulokseen eikä aina voi odottaa kaikista parasta, koska työt on myös saatava tehdyksi ajallaan. Ammattibloggauksessa säännöllisen/kiinteän työajan puuttuminen voi olla ongelmallista, jos on taipumusta perfektionismiin.

    Samoja asioita sovellan myös omassa arjessa. Aina ei jaksa olla sosiaalinen, maailma ei kaadu vaikka koti ei aina niin siisti olekaan, liikuntaharrastuksissa tärkeintä on tekeminen eikä suorittaminen ja teho riippuu aina sen hetkisestä fiiliksestä jne. ja joskus on parempi jäädä sohvalle ja arki rullaa vähemmälläkin stressillä ja to do- listoilla. Ajoittainen kiire on kivaa, mutta jatkuva kiire on usein itse rakennettua, sillä yksi ihminen ei voi tehdä kaikkea ja silloin vain pitää opetella priorisoimaan. Ihmiset myös ymmärtävät, jos joku ei aina ehdi ja jaksa. Itse pystyn hyvällä mielin välillä mennä alta riman ja toisinaan taas pyrin parhaaseen ja saman ymmärrän myös muiden kohdalla.
    Liikunta, luonnossa liikkuminen ja kirjojen lukeminen on minulla toimivin tapa nollata työasiat ja tarvitsen aikaa ilman suuria ärsykkeitä. Toisinaan taas multitaskaus kuten sivusilmällä telkkarin katsominen, netissä pidempien juttujen lukeminen ja ehkä kirjoittaminen, juttelu perheen kanssa ja vaikka huomisen ruokalistan miettiminen onnistuu aivan hyvin ja se on vain yhteistä ajanviettoa.

  7. Jukka

    Hei Sanni, kirjoititpa jälleen ajankohtaisen ja monia koskettavan postauksen. Täytyy kyllä ihailla tuota avoimuuttasi ja omaa tilanneanalyysiäsi. Lukuisista kommenteista näkyy selvästi miten monia tämänkaltaiset ongelmat koskettavat (myös itseäni) ja näistä tarinoista löytyy paljon samankaltaisuuksia ja kytköksiä tähän nykyiseen maailmanmenoon. Olen itse huomannut, että etenkin silloin kun on liikaa palloja ilmassa, siis liikaa tekemättömiä töitä tai mikä vielä pahempaa, liikaa aloittamattomia ’työjonossa olevia’ töitä, niin aivojen kuormitus on korkeimmillaan ja silloin kyllä muisti alkaa pätkia. Usein myös yöuni muuttuu heikkolaatuiseksi ja tästä johtuva väsymys sitten heikentää muistia (ja hoksottimia) entisestään. Tämä on se kierre, joka kokemuksieni mukaan ensimmäiseksi pitäisi kyetä katkaisemaan.
    Väittäisin, että sinunkin tapauksessa kyse on pikemmin ’multitaskingin’ aiheuttamasta ’tietojenkäsittelykapasiteetin’ ylikuormitustilanteesta eikä todellakaan mistään muuttumisesta ’tyhmemmäksi’…. Vaikken nyt mitenkään sen kummemmin aivojen lääketieteellistä toimintaa tunnekaan, niin taatusti myös alitajunta syö tuota ’prosessointikapasiteettia’ ja jos noita hoidettavia asioita on liikaa, niin pyörivät ne kuitenkin vähintään tuota alitajuntaa kuormittamassa.
    Lohdullista oli lukea, että matkoillasi tilanne muuttuu paremmaksi…. Näin on asia myös omalla kohdallani…. Harvoin on mieli kirkkaampi kuin istuessani rannalla raikkaan merituulen puhaltaessa ja katsellessani sinisenä kimmeltävää aurinkoista meren ulappaa…. Sama vaikutus syntyy myös lähimaisemissakin ihan vain luonnossa liikkuessa, kunhan vain osaa olla ajattelematta rästissä olevia hommia.
    On vaikea sanoa, johtuuko tämä muistiongelmien ym. lisääntyminen vanhenemisesta vaiko siitä, että maailmanmeno vain on muuttunut vuosi vuodelta hektisemmäksi… Varmaankin nämä kaksi tekijää vaikuttavat yhdessä ja molemmat valitettavasti samaan suuntaan? Joskus tottakai on tilanteita, että on vain ’painettava pitkää päivää’, mutta tämä ei kyllä saisi olla pysyvä olotila. Joskus on pakko painaa jarrua ja antaa armoa itselleen. Ymmärrän, että varsinkin yksityisyrittäjälle ja freelancerille tämä on todella vaikeaa, koska se samalla tarkoittaa joistain hyvistäkin mahdollisuuksista luopumista… Palkkatyöstä kun on jotenkin paljon helpompi hakea saikkua. Toivottavasti löydät aikaa säännöllisesti myös vähän hengähtää (useammin kuin vain matkoillasi) ja tätä kautta myös parempiin fiiliksiin ?
    (Ne muistilaput sinänsä ovat hyvä ajatus (nimimerkki kokemusta löytyy), koska silloin poistuu huoli tärkeiden asioiden unohtamisesta ja huoli jonkin tärkeän unohtamisesta ei tällöin syö muistikapasiteettia…. Eikähän niitä lappuja varmaan ihan jatkuvasti tarvitse selailla? ;) Kiitokset tästä postauksesta/ keskustelun avauksesta sekä aurinkoista ja hyvää alkavaa syksyä toivottaen!

  8. KittyKat

    Voin todellakin samaistua tahan kirjoitukseen! Viimeiset kuusi vuotta ovat olleet todella stressaavia ja valilla olen parjannyt ihan okei, mutta varsinkin parin viime vuoden aikana olen jo valilla miettinyt, etta onko tassa taustalla joku vakavampikin sairaus…

    Omia tahtihetkiani ovat mm. olleet ruoan taysin pohjaan palaminen hyvin usein, koska unohdan etta olen laittanut liedelle jotain (n. 10 minuuttia aiemmin). Aina kun nain kay, yritan skarpata kunnes kay taas uusi ’tapaturma’. Muistini ei todellakaan noin yleisesti ottaen pelaa yhta hyvin kuin ennen. Abstraktien konseptien kasittelyssa on ongelmia, esim. niiden paassa pyorittely, arviointi, yhdisteleminen yms. on vaikeaa. Kun kirjoitan, puuttuu tekstista usein sanoja ja/tai teksti on rikkonaista. Ei hyva, kun pitaisi nama opinnotkin saada paatokseen.

    Vaikka oikeasti tiedostankin, etta muisti- ja muut kognitiiviset hairiot johtuvat todennakoisesti kroonisesta ylikuormituksesta, valilla taustalla kummittelevat mm. ADD ja nuoruus(?)ialla puhjennut dementia….! Voi herrajestas.

    Olen yrittanyt lievittaa tilannetta siten, etta viikossa olisi ainakin yksi paiva, jolloin en tee mitaan opintoihin liittyvaa. Talloin hakeudun ymparistoihin, joissa keskityn siihen mita siella juuri silla hetkella tapahtuu. Tama siksi, etta en vatvoisi opintojeni ongelmakohtia paassani ainakaan ns. tietoisesti. Olen myos jattaytynyt pois harrastuksista, jotka ovat kivoja, mutta liian sosiaalisia taman hetkiseen olotilaani. Tarvitsen aikaa ihan omien ajatusteni kanssa. Sosiaalisia suhteita pidan toki ylla muuten, esim. lahimpien kavereiden ja mieheni kanssa.

    Omasta hyvinvoinnista huolehtiminen on tosi tarkeaa. Jos/kun aivot leikkaa kiinni, on sita solmua aika hidasta purkaa ja prosessi vie niin kauan kuin se vie, eika sita valttamatta millaan ihmeellisilla tempuilla voi nopeuttaa (mika on vaikeaa hyvaksya ainakin minulle, koska olen vahan tallainen ’kaikki mulle heti nyt’-tyylinen).
    Tassapa tallaista tajunnanvirtaa… :D

  9. Katri

    Hei. Ihan näin aiheen ulkopuolelta, etsin tietoa Clarinsin Everlasting meikkivoiteesta ja tuolta blogin arkistoistahan se löytyi. Kiitoksia. En tiedä oletko vielä samaa mieltä meikkivoiteesta kuin parin vuoden takaisessa arvostelussa, mutta minua ilahdutti löytää edes jonkinlaista tietoa tästä meikkivoiteesta mitä niin monet ovat ”hehkuttaneet”. Itse ostin juuri tällä viikolla Lumenen Blur-meikkivoiteen sävyssä 1, joten ihan heti ei ole tarvetta uudelle :)

    • Sanni

      En ole Clarinsin meikkivoiteiden kanssa ollut enää tekemisessä sen jälkeen kun jätin myymälätyöt, joten sinällään en osaa sanoa olisinko Everlastingista vielä samaa mieltä. Mutta jos Clarins ei ole tässä vuosien saatossa (epäonnistuneesti) muuttanut sen koostumusta, niin epäilemättä se on yhä erittäin hyvä meikkivoide, jos se oli hyvä silloin niin varmasti se on sitä edelleen :)

  10. Anette

    Suosittelisin käymään lääkärissä. Jos oireesi johtuvat oikeasti jostain vakavammasta, se olisi hyvä havaita mahdollisimman aikaisin. Itsensä diagnosointi netin kautta toimii joskus, mutta ei kannata riskeerata neurologisten oireiden kanssa.

  11. Selja

    Samaistun tähän… Aloitin vuosi sitten työn jota teen tietokoneella, joka vaatii paljon multitaskingia ja netissä olemista, työajat vaihtelevat tosi paljon ja työ on melko stressaavaa. Vaikka työtunteja ei kerry päivässä/viikossa kovin paljon, koen usein oloni tosi ylikuormittuneeksi ja on vaikea keskittyä vaikka kirjan lukemiseen, vaikka lukeminen oli ennen lempiharrastukseni. Tykkään työstäni, mutta ahdistaa nimenomaan tuo muistamattomuus ja tyhmentymisen tunne joka on alkanut samoihin aikoihin kun aloitin nykyisen työni :( Aiemmin harrastin luovaa kirjoittamista ja maalaamista, mutta vuoteen ei ole ollut mitään inspiraatiota niitä kohtaan. Syvälliset keskustelut, joista ennen pidin tosi paljon, tuntuvat hankalilta ja työajan ulkopuolella olen mieluiten hiljaa itsekseni ja lataan akkuja. Myöskään kielten opiskelu, suuri (entinen?) intohimoni ei jaksa enää innostaa, koska keskittyminen ja muistaminen on niin vaikeaa. Viime aikoina olen onneksi saanut työkuvioita vähän säännöllisemmäksi, ja nyt on sentään joka viikko kaksi vapaapäivää jolloin tietokonetta ei ole pakko avata ollenkaan. Pitää varman alkaa harrastaa jotain aivojumppaa :D Toistaiseksi olen pyrkinyt olemaan nuo kaksi vapaapäivää luonnossa ja mahdollisuuksien mukaan täysin ilman elektroniikkaa, olen myös aloittanut meditoinnin (kröhöm johon on myös vaikea keskittyä, mutta joka toivottavasti auttaa vähäsen).

    • Sanni

      Minulla on sama juttu että jopa meditointiin on vaikea keskittyä… todella vaikea. Se on auttanut mielestäni paljon, mutta jo niinkin lyhyen ajan kuin 10-minuuttisen harjoituksen aikana on vaikea pitää ajatukset koossa ja mieli harjoitukseen keskittyneenä. Lepattavan levottomuuden kirjaimellisesti tuntee päässään.

      Tässä muuten aiheeseen liittyvä hyvä artikkeli Hesarista, kognitiivinen ylikuormitus työpaikoilla.

  12. Kronos

    Huomasin tyhmentyneeni siinä vaiheessa kun kävin lukiota 2006. Keskittymiskyky ei riittänyt edes kirjan lukemiseen, enkä tajunnut oikeastaan yksinkertaisempiakaan asioita tai osannut yhdistää oikein. Syy oli masennus. Tila jatkui vuosia kunnes osasin hakeutua hoitoon (siihen liittyi paljon muutakin) Pikkuhiljaa tyhmyys väistyi-onneksi. Nyt se sama ”tyhmyys” ja muistamattomuus tulee esiin kun on stressitilassa. Onneksi on oppinut tunnistamaan oireet itsessään ennen kuin on unettomuuskierre ja suorituskierre tuloillaan. Monesti auttaa kun keskittyy yhteen asiaan kerrallaan vaikka ympärillä olisi metelikaaos kuten täällä usein on.

  13. Elli A

    Voi, et ole yksin, mulla olisi niin paljon kirjoitettavaa ja kommentoitavaa aiheesta, mutta juuri nyt ei ole mahdollisuutta kirjoittaa.

    Tyydyn sanomaan tässä vaiheessa <3 <3

    Pahin puoli unohtelussa ja hajamielisyydessä on mielestäni se, että se saattaa ilmetä muille välinpitämättömyytenä tai välittämisen puutteena. Ja voi että se ei voisi ainakin omalla kohdallani olla kauempana siitä..

    • Sanni

      Pahin puoli unohtelussa ja hajamielisyydessä on mielestäni se, että se saattaa ilmetä muille välinpitämättömyytenä tai välittämisen puutteena.

      Kyllä, juuri tämä…. :/ :/ Yksi tilan ikävimpiä lieveilmiöitä. :/ Olen saanut tästä jo kuulla :’-( Nohh, tuottaahan rehellisesti sanottuna kommentteihin vastaaminenkin välillä haasteita, koska joudun lukemaan etenkin pidemmät ja pohdiskelevat/asiapitoisemmat kommentit moneen kertaan että täysin ymmärrän ja sisäistän niiden sisällön, ja sitten oma numeronsa on miettiä miten asetella sanansa vastaukseen niin että solmussa päässä risteilevät sanat ja hukassa olevat verbaalit ilmaisut välittäisivät sen ajatuksen, mitä haluaisin sanoa… En usko että ”normaalilla” järjenjuoksulla varustettu ihminen voi samaistua tähän tunteeseen ja kokemukseen.

      Mitä enemmän asiaa mietin, sitä selvempää minulle on miksi minulla esimerkiksi menee todella kauan yhden postauksen kirjoittamiseen. Pääni työskentelee lause- ja kappalerakenteiden ja ilmaisujen kanssa epäilemättä paljon tahmeammin kuin ei-kuormittuneen tai muuten vain nopeaälyisemmän mielen. Saatan säätää jotain yksinkertaista tekstiä ihan hirveän kauan… :/

      • Elli A

        Ja se on niin kipeää kuulla, kun joku läheinen sanoo että ”etkö välitä yhtään kun unohdit tämänkin..” Ihan tulee kyyneleet silmiin. Ei se ole oikeasti niin että vain tärkeät asiat muistetaan ja ei-tärkeät unohdetaan. Olen unohtanut tosi tärkeitä juttuja ja voi se syyllisyys sen jälkeen kun ne muistaa myöhemmin.

        Eräs ruotsalainen naistutkija (he hee, yllättäen en muista juuri nyt nimeä, mutta löydän kyllä sen) tutki jo kauan sitten sitä ilmiötä että ihminen oikeasti muuttuu tyhmäksi stressin alla. Se ei ole siis kuvitelmaa. Ilmiö on väliaikainen, mutta tätä ”tyhmyyttä” tutkittiin monelta eri kantilta. Muisti oli vain yksi osa sitä. Onneksi stressistä on kuitenkin mahdollista päästä irti.

  14. saya

    Kuulostaa tutulta, vaikkakaan ei ihan samassa mittakaavassa kuin sinulla. Kesätöissä olen tänä vuonna ollut ison huoltamon kahvilatyöntekijänä, ja vaikka homma ei sinänsä kuulosta vaativalta niin siinä nimenomaan täytyy käsitellä informaatiotulvaa koko ajan: katsoa pitääkö keittää kahvia, hakea lautasia, tehdä tilauksia, jne jne… Asiakkailta ja muilta työntekijöiltä tulee informaatiota: kotikalja/vessapaperi/kahvikupit on loppu, asia täytyy pitää mielessä kunnes ehtii tehdä homman ja edellisen unohtaa kun uutta tietoa tulee. Samalla tietenkin kytätä kaiken aikaa sivusilmällä tuleeko joku kassalle. Stressaavaa… Tämän takia en malta odottaa että pääsen jatkamaan pian opintoja: yliopistossa saan keskittyä ja perehtyä _yhteen_ asiaan kerrallaan, olkoonkin sitten vaikka sellainen pakollinen paha kuin matematiikan tehtävä :D Sopii omille aivoille paljon paremmin.

  15. Henni

    Tutulta kuulostaa tämä kaikki. Teen kolmivuorotyötä ja viime aikoina hyvin paljon yövuoroja. Aamuvuoroissa ja vapaa päivinä tunnen kulkevani ihan sumussa. Työkseni hoidan muiden mielenterveyttä, mutta samalla työhön kuuluu paljon puheluita, kirjaamista, raportointia ja kaikenlaista itsensä jakamista moneen hommaan samanaikaisesti. Silti pitäisi olla intensiivisesti läsnä. Kaikkeen tähän kun yhdistää vuorotyön niin yhä useammin on olotila…..mitätähhäh ja suusta tulee sanoja joita kukaan ei ole kuullutkaan aiemmin. Kun olen kuormittunut..ja joudun töissä puhumaan melko paljon, alkaa kirjaimet mennä puheessa sekaisin. Se on välillä todella noloa. Ja se että koko aika pettyy omaan tyhmyyteensä ja toimintaansa alkaa vaikuttamaan myös itsetuntoon.

  16. Sanni

    Kiitos kaikille kommentoineille <3 En ehdi valitettavasti vastaamaan kaikkiin mutta jokainen kommentti on luettu ja sen sisältö myötäeletty – osa useaankin kertaan. Pointteja on otettu talteen ja olen kiitollinen siitä vertaistuesta mitä täällä on jaettu. Sympatiani menevät kaikille joille nämä tuntemukset ovat tuttuja. On oikeasti huolestuttavaa, että maailma ja itse luomamme ympäristö ovat nykyään sellaisia että tällaiset tuntemukset ja oireet ovat näinkin yleisiä :/

    • Riina

      Sisäilmaongelmat ja niistä oireilu aiheuttaa juurikin samanlaista. Harva vaan osaa yhdistää näitä kahta toisiinsa. Mutta meitä jo sairastuneita kannattaa uskoa :).

      • Sanni

        Miten sisäilmaongelmista voi ”parantua”..? Joudun tunnustamaan että en ehkä ihan ymmärrä tätä… Mitä ovat sisäilmaongelmat ja onko ratkaisu olla ulkona…?

        • Tarja

          Sisäilmaongelmista voi parantua pääsemällä pois tiloista, joiden ilma aiheuttaa oireita. Voi viedä aikaa, jos altistusta on jatkunut pitkään… Mistäkö tiedän? Olen kärsinyt oireista viimeiset pari vuotta :( Ovat varmasti osasyy huonoon olooni. Kognitiiviset vaikeudet ovat ilmeisesti yksi sisäilmaoire, muita ovat mm. päänsärky, silmien kutina, hengitystieoireet kuten yskä ja nenän tukkoisuus, poskiontelo-tuntemukset ja pitkittyneet flunssat. Tällä hetkellä teen töitä etänä em. syistä. Erikoista näissä oireissa on, että kaikki samoissa tiloissa työskentelevät eivät oireita saa. Toisaalta: kerran herkistynyt huomaa huonon ilmanlaadun heti. Googlaapa sisäilmaoireet, niin saat lisätietoa!

          • Sanni

            OK, kiitos lisäselvityksestä. Noita fyysisiä oireita ei kohdallani oikein ole, joten en tiedä miten potentiaalinen vaikuttaja sisäilma voisi olla minun oireisiini. Mutta eihän näistä koskaan tiedä….

  17. Mintsi

    Kovin tuttua tekstiä kirjoitat. Kuvaa varmaan omaa tilannettani, että halusin vastata heti, kun olit tekstin kirjoittanut, mutta en osannut päättää, mitä kirjoittaisin. Päivien miettimisellä tilanne ei ole helpottanut yhtään. Toisaalta mitä voi odottaa ihmiseltä, joka ei pysty päättämään kahvilassa, haluaako kahvia vai teetä.

    Tuo itsensä tunteminen tyhmäksi on todella tuttu tunne. Minusta tuntuu, etten enää edes osaa käyttää päätäni, vaikka pystyisinkin motivoitumaan jonkun haastavan jutun tekemiseen. Ennen uppouduin vähemmän kiinnostaviinkin asioihin ihan mielelläni ja täysillä. Nyt ei tunnu onnistuvan edes ne kaikista kiinnostavimmat. Ei vaan pysty keskittymään ja ajatukset hyppivät milloin mihinkin. Ihan sama onko muita ärsykkeitä vai ei. Ne ärsykkeet tulevat tarvittaessa pään sisältä.

    Minulla on edessä korvien välin tutkimuksia. Saa nähdä löytyykö sieltä selitystä.

    • Sanni

      Kuvaa varmaan omaa tilannettani, että halusin vastata heti, kun olit tekstin kirjoittanut, mutta en osannut päättää, mitä kirjoittaisin.

      Näin minäkin koen monien kommenttien kohdalla… eli voin todellakin ymmärtää.

      Minulla on edessä korvien välin tutkimuksia. Saa nähdä löytyykö sieltä selitystä.

      Ehkä tulos voi helpottaakin, selitti se tuntemuksiasi tai ei..? Minäkin tavallaan haluaisin jonkun oikean virallisen syyn tälle tilalle, vaikka eihän se välttämättä sen ”virallisemmaksi” tai lääketieteellisemmäksi muutu kuin tuo ylikuormitus… Mutta kyllä minullakin edelleen tarkoitus käydä juttelemassa lääkärille, vähintään saadakseni varmuuden ja poissulkeakseni muut vaihtoehdot.

      Tsemppihalaukset Mintsi. Täällä veneessä meitä on monia joiden päässä sakkaa….

  18. Aurinkoinen

    Kuulostaa nykyihmisen ammattitaudilta.
    Olen viimeaikoina miettinyt, että elämä oli muutamia vuosia sitten oikeastaan parempaan, kun se oli yksinkertaisempaa. Nykyään tulee joka kanavasta mielenkiintoista asiaa, tietoa on helppo etsiä jne., on vaikea laittaa itse stoppia infotulvalle, omalle mielenkiinnolle ja uteliaisuudelle. Pitäisi varmaan alkaa jonkinlaiseen infotulvalakkoon tai -diettiin. Puhun siis itsestäni :)
    http://www.kodinkuvalehti.fi/artikkeli/voi-hyvin/psykologia/aivot-tarvitsevat-lepoa-jatkuvilta-arsykkeilta

    • Sanni

      Linkkaamasi artikkeli on täyttä asiaa jokainen sana…. Miten hyvin siellä onkaan kuvailtu se kaikki mitä itsekin koen ja ajattelen siitä mikä on johtanut tilanteeseeni.

      ”Nykyihminen saa jatkuvasti liikaa virikkeitä, kun päivät täyttyvät kuvista ja tiedon paljoudesta.
      Jatkuvat ärsykkeet saavat keskushermoston ylivirittyneeksi. Silloin muisti heikentyy, keskittyminen kärsii ja ihminen alkaa seurata sokeasti kaikkialta tulevia impulsseja. Netin päämäärätön selailu on hyvä esimerkki tästä. Ylistimulaatio addiktoi. Ärsykevirran keskeltä on vaikea erottaa, mikä on oikeasti merkittävää. Kun turhaa pitää tärkeänä, elämästä tulee monimutkaisempaa kuin onkaan.”

      Niinpä…….

      Kiitos lehtijutun jakamisesta, Aurinkoinen. Jokainen asiaa käsittelevä artikkeli auttaa minua jotenkin käsittämään paremmin mitä päässäni tapahtuu. Nyt vain pitäisi löytää toimivat, kestävät keinot katkaista ärsykeaddiktio ja saada aivoille rauhaa. Lyhyet oleskelutkin luonnon keskellä tietysti auttavat, mutta eivät katkaise pysyvästi ylikuormitustilaa josta pitäisi päästä kokonaan pois jos mielii elää loppuelämänsä vielä terveenä.

      elämä oli muutamia vuosia sitten oikeastaan parempaan, kun se oli yksinkertaisempaa. Nykyään tulee joka kanavasta mielenkiintoista asiaa, tietoa on helppo etsiä jne., on vaikea laittaa itse stoppia infotulvalle, omalle mielenkiinnolle ja uteliaisuudelle.

      Olen tästä niin samaa mieltä. Mielenkiintoista asiaa on yksinkertaisesti liikaa tarjolla ja liian helposti. Se on haasteellinen ympäristö etenkin niille, jotka muutenkin ovat aktiivisia ja tekevät ja harrastavat paljon ja uppoutuvat mielenkiintonsa kohteisiin.

      Olen aina kokenut, että en ole elämässäni ikinä tuntenut tunnetta, että ei ole mitään tekemistä. En koskaan. Tylsyys? Mitä se on? Päin vastoin tekemistä on aina ollut niin paljon etteivät vuorokaudessa riitä tunnit. Näin koin jo 16-vuotiaana istuessani lapsuuden kotini keittiössä aamuyöllä kello 2 kirjoittamassa kirjeitä kirjeystävilleni. Tai lukemassa viimeisintä Stephen Kingin romaania….

      • Aurinkoinen

        Koira. Jos et reissaisi, niin oma koira, voisi olla sinulle ”ratkaisu”. Sen kanssa oleminen ja ulkoilu voisi rauhoittaa ja pitää poissa muusta tekemisestä. Ottaisin itsekin koiran, jos se olisi mahdollista.

        Tavaraähky. Matkustamisessa on vapauttavaa, kun majoituksissa ei yleensä ole paljon tavaraa, kuten kotona. Omaa tavaraa vain pari laukkua ja kaikki tarpeellista. Eikä mitään tekemätöntä siivousta, järjestelyä tms. mitä kotona on, kun ei ole pystynyt konmarittamaan kotiaan loppuun saakka. Näin minulla.

        Epäsäännöllinen työaika. Bloggaajana voi tulla helposti tunne, että pitää olla aina tavoitettavissa ja pitää vastata kaikkiin kommentteihin ja vielä niin, ettei tule mielensäpahoittajia. 8-16 työssä on helpompi sulkea ovi ja puhelin ja unohtaa työasiat, hyvät ja huonot. Minulle vain säännöllinen työaika, kiitos.

        • Sanni

          Koira. Jos et reissaisi, niin oma koira, voisi olla sinulle ”ratkaisu”. Sen kanssa oleminen ja ulkoilu voisi rauhoittaa ja pitää poissa muusta tekemisestä. Ottaisin itsekin koiran, jos se olisi mahdollista.

          Tämän vuoksi rakastankin niin hoitaa Tottia ja Viiviä (sisareni chihuahuat jotka onneksi ovat meillä aika usein). Niiden seura on rauhoittavaa ja ”maadoittavaa”. Ne olivat minulla nyt kesällä neljä viikkoa ja aamuiset kävelymme hiljaisen kaupungin kaduilla aamun levollisessa valossa ovat lempimuistojani tältä kesältä…<3

          Ja kyllä – tavaraähkyn taaksejättäminen on epäilemättä yksi niistä asioista, jotka tekevät matkustamisesta minulle niin vapauttavan kokemuksen. Matkoilla tunnen vähiten stressiä. Jos ollenkaan.

          Epäsäännöllinen työaika. Bloggaajana voi tulla helposti tunne, että pitää olla aina tavoitettavissa ja pitää vastata kaikkiin kommentteihin ja vielä niin, ettei tule mielensäpahoittajia. 8-16 työssä on helpompi sulkea ovi ja puhelin ja unohtaa työasiat, hyvät ja huonot. Minulle vain säännöllinen työaika, kiitos.

          Niin… tässä on puolensa ja puolensa, joita olen täällä joskus ruotinutkin. Juuri tuo ”aina tavoitettavissa oleminen” ja tunne siitä, ettei ole koskaan ”valmis”, stressaavat minua koska minun on vaikea rentoutua jos jotain on kesken. Blogihan ei koskaan ole ”valmis”… Säännöllinen työaika säännöllisine rutiineineen vähentää stressiä ja olen nauttinut suunnattomasti kun olen ollut koko kesän ”normityössä”. Sitten taas blogityöllä on ne kiistattomat hyvät puolensa, joista vähäisimpiä eivät ole luovuus, vapaus ja itsensä toteuttaminen.

          Ei ole helppoa sanoa millainen työ lopulta olisi se paras ratkaisu.

      • Aurinkoinen

        Loma. Milloin olet viettänyt 3 vkon loman, jolloin et tee etkä ajattele työasioita? Niinpä, helppo tässä sanoa sinulle, kun tiedän miten vaikeata se on toteuttaa nykyisessä työssäsi.

        • Sanni

          Milloin olet viettänyt 3 vkon loman, jolloin et tee etkä ajattele työasioita?

          Kesällä 2008.

          Onhan siitä jo aikaa…..

Kommentoi »

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.