Kun päässä lyö tyhjää

Tämä kirjoitus kertoo siitä miltä tuntuu, kun on muuttunut tyhmemmäksi.

Kun päässä lyö yhä useammin ja useammin tyhjää. Unohtaa asioita. Post-it-lapuista ympäri asuntoa on tullut arkea. Ei ymmärrä tai muista asioiden yhteyksiä. Uutiset eivät jää mieleen. Ystävien kuulumiset ja uusien tuttavuuksien nimet pitää kirjoittaa paperille että ne muistaa. On vaikea keskittyä ja mieli hyppii koko ajan asiasta toiseen.

Muisti_9

Tältä minusta on tuntunut kasvavassa määrin viimeiset yhdeksän vuotta. Pystyn määrittämään ajan aika tarkasti, sillä tuntemukset alkoivat muutettuani Ahvenanmaalta Tampereelle. Muuttoa seuranneena vuonna elämässäni tapahtui lyhyen ajan sisällä asioita, jotka muuttivat elämäntapaani ratkaisevasti.

Olen kirjoittanut aiheesta blogiin jo kerran aikaisemminkin, keväällä 2011. Tuolloin ajattelin, että syypää on internet ja tietokoneella vietetty aika. Kuvailin, kuinka pää tuntui pehmentyneen ja minun oli vaikea painaa mieleen asioita samalla lailla kuin ennen ja keskustella ajankohtaisista aiheista. Jos kokemus oli tuolloin vahva, on se nyt moninkertainen.

Muisti_6

Tällä hetkellä tilanne on se, että koen minulla olevan vakavan asteisen keskittymis- ja muistihäiriön ja alan olla todella huolissani tilanteesta. Pohjat saavutettiin viime kesänä kun tein hetkellisesti työpaikallani eri vaativuusluokan työtehtäviä jotka vaativat normaaleja tehtäviäni laajempia tietojenkäsittely- (ja kieli) taitoja. ”Entiselle” minulle tehtävät eivät olisi olleet erityisen haastavia, mutta nyt niiden hallinta tuntui olevan kykyjeni äärilaidoilla. Joinain päivinä itkin matkalla kotiin koska tunne hitaudesta ja avuttomuudesta oli niin musertava. Saatoin vain ajatella; ”Minusta on tullut tyhmä”.

Mitä minulle on tapahtunut? Miksi asiat jotka olivat ennen helppoja ovat nyt vaikeita oppia ja hahmottaa? Ja ennen kaikkea: muistaa?

Keväällä mietin jo lääkäriin hakeutumista, mutta nyt luulen että alan oivaltaa, mitä olen itselleni ja päälleni tehnyt.

Muisti_8

Syy ei ole yksin internetin ja muutosten, joita sen klikkailu-perusteinen, nopeaan ja pinnallisempaan käsittelyyn kannustava informaatioympäristö tekee aivojemme hermosoluille. On jo tutkittu, että internet heikentää muistiamme ja on muuttanut tapaamme oppia, muistaa ja ratkaista ongelmia.

Avainsana kohdallani on yleisesti aivojen ylikuormitus, jossa internet ja sen parissa vietetty aika muodostavat vain osan.

Olen muuttanut elämäntapani sellaiseksi, joka kroonisesti ylikuormittaa aivojani. Ei välttämättä ole liioiteltua sanoa, että olen saattanut itseni krooniseen stressitilaan jossa olen ollut viimeiset yhdeksän vuotta.

Muisti_1

Tämä on oivallus, jota olen nyt työstämässä.

Turha syyttää pelkkää nettiä, olen täyttänyt elämäni liialla sisällöllä. Ja on myös myönnettävä, että tietyt sisällöt eivät ole olleet parasta ”jumppaa” juuri minun aivoilleni. Kaikki me olemme yksilöllisiä ja mikä saa yhden pään solmuun, ei ole ongelma toiselle. Meillä on erilainen kapasiteetti asioihin ja niiden käsittelyyn. Joku toinen pystyy kevyesti siihen mikä on vienyt minun pääni ylikierroksille.

Muisti_7

Elämäni ennen vuotta 2009: päiväni koostuivat selkeistä palasista joihin sisältyi sekä työtä että lepoa ja ei-kuormittavaa viihdettä. Töissä yhdeksästä viiteen, illalla ja viikonloppuisin kirjojen lukemista, kirjeiden kirjoitusta, tv:n katselua ja liikuntaharrastuksissa käymistä. Hyvin vähän internetin käyttöä; hankin nettiliittymän vasta loppuvuodesta 2008. Kiireen tunne tuntematon.

Elämäni vuodesta 2009 eteenpäin: epäsäännöllinen työrytmi, ensin iltatyötä, sitten päivätyötä eri työvuoroissa, blogin ilmestyminen elämään, vapaa-ajan täyttyminen internetistä, lukeminen ja kirjeenvaihtoharrastus eli pitkäjänteinen, pidempää keskittymistä vaativa tekeminen jäi pois, parisuhteen ja yhä vain enemmän aikaa nielevän harrastuksen (=blogi) yhteensovittaminen. ”Pitääkö sun aina olla siellä koneella?” Jatkuva kiireen tuntu.

Muisti_5

Ensimmäinen oivallus tuli vuodenvaihteessa kun luin K&T:llä Stressitohtori-blogia pitävän Sanna Leinon silmiä avaavan kirjoituksen Vähennä aivojen ylikuormitusta. Sanna on käyttäytymistieteilijä ja stressi hänen rakkaimpia kiinnostuksen kohteitaan.

Tekstin luettuani totesin että ”hei, tuollahan puhutaan minusta..!” Juttu alkoi kappaleella: ”Oletko huomannut, että joidenkin työpäivien jälkeen saatat olla aivan kuitti, vaikka mitään sinänsä ihmeellistä ei olisi töissä tapahtunutkaan? Kyse voi olla siitä, että aivosi ovat ylikuormittuneet ärsykkeistä, informaatiosta ja jatkuvista keskeytyksistä. (…) Aivojen ylikuormituksen tunnistaa usein siitä, että keskittymiskyky huononee ja luovuus sakkaa. Uuden oppiminen ja mieleenpainaminen on haastavaa, ja muisti pätkii.”

Jutussa Sanna avaa aivojamme ylikuormittavia tekijöitä; päätöksenteko, multitasking, keskeytykset ja asioiden mielessä pitäminen.

Kaikki asioita, joilla palloilen päivittäin. Asioita, joita me kaikki teemme päivittäin, mutta minulle asioita, joita on ollut viime vuosina ihan liikaa.

Muisti_4

Olen tehnyt elämästäni sellaisen, jossa joka päivä teen valtavasti asioita aamusta iltaan, useimmiten päällekkäin, kuvaan, kirjoitan, meilaan, suunnittelen seuraavaa projektia samalla kun edellinenkin on vielä kesken. Haalin tietoa kaikesta ja yritän oppia ja olla hyvä ja tietorikas kaikilla kiinnostukseni alueilla. Mutta se ei ole mahdollista.

Oikeasti minun kapasiteetillani ei voi tehdä kaikkea sitä mitä olen halunnut tehdä viime vuodet. Yrittäessäni mahduttaa mukaan kaiken olen päätynyt pirstomaan kognitiiviset kykyni palasiksi ja samalla vaikuttanut heikentävästi myös sosiaalisiin ominaisuuksiini. ”Sanni, sinä et taida olla ihan läsnä… kuuntelitko sinä edes ollenkaan mitä minä sanoin?”

Olen siinä pisteessä, että valokuvan valitseminen blogipostaukseen tuottaa välillä lähes ylitsepääsemätöntä stressiä.

 Jokainen tehty päätös, olkoonkin vaikka kuinka pieni, vaatii aina energiaa. Mitä laitan tänään päälleni? Mitä huomenna syödään? Olisiko tämä parempi vai tuo?” Stressitohtori kirjoittaa. Ah, niin…

 Muisti_2

Olin viime keväänä jo varaamassa aikaa lääkäriin, mutta taidan tietää, mikä minua vaivaa. Keittiöpsykologin diagnoosini täydentyi viimeistään, kun luin alkukesästä Yliopiston Apteekin Uniikki-lehdestä jutun muistihäiriöistä. ”Apua, olenko tyhmentynyt?” jutun väliotsikossa luki osuvasti.

Artikkelissa muistisairauksiin erikoistunut erikoislääkäri Ari Rosenvall puhuu paljon samoista teemoista kuin Sanna Leino tammikuisessa bloggauksessaan. Rosenvallin mukaan työikäisten muistiongelmien taustalla on usein työkuormittumista ja uupumusta, ei varsinen muistisairaus. Hän teilaa myös multitaskingin. ”Ihminen pystyy keskittymään vain yhteen asiaan kerrallaan, se on tutkittu moneen kertaan”, Rosenvall sanoo.

Jjjep. (Mr. Karkkipäivä olisi toista mieltä…. Miehet ja multitaskaus…)

Kiinnostuin jutussa mainitusta Minna Huotilaisen kirjasta Tunne Aivosi, jonka varausjonossa olen ollut koko kesän. Tänä vuonna ilmestyneessä kirjassa aivotutkija Minna Huotilainen ja toimittaja Leena Peltonen kirjoittavat itseaiheutetusta ADT (attention deficit trait) –ilmiöstä, jossa valinnoillamme ja kiireellämme saamme aikaan tarkkaavaisuushäiriötä muistuttavan tilan. Tässä tilassa emme saa aikaan juuri mitään, hyppelemme tehtävästä toiseen, juutumme epäolennaisuuksiin ja koemme, että emme pysty enää hallitsemaan asioita.

 Kuulostaa tutulta.

Muisti_10

Onko joku teistä joskus ihmetellyt, miksi minulla joskus kestää kauan julkaista kommentteja tai vastata niissä esitettyihin kysymyksiin? Ei aina, mutta välillä ihan yksinkertaisten ja ns. ”kevyidenkin” kommenttien, joissa ei ole esitetty pitkää pohdiskelevaa sisältöä, julkaiseminen saattaa kestää vaikka vuorokauden.

Se johtuu siitä, että kyetäkseni lukemaan kommentit ajatuksella, minun on oltava täysin häly- ja häiriövapaassa tilassa. En pysty lukemaan kommentteja kesken jonkun muun tilanteen, ja muu tilanne saattaa olla vaikka ruoanlaitto, tv-ohjelma tai keskeneräinen uuden blogiartikkelin kirjoitus. Jos minulla on samanaikaisesti kesken muu asia, minun on vaikea keskittyä lukemaani. Tai kuulemaani, jos joku puhuu minulle.

Kommentissa voi lukea vaikka vain ”Kokeilin tätä deodoranttia ja minulla se ei toiminut.”  Tai ”Olipa kiva postaus, tulin tästä hyvälle mielelle”. Kommentteja, jotka eivät välttämättä vaadi mitään vastausta. Mutta haluan lukea nekin rauhassa ja tuntea, että oikeasti luin ne. Vaikka siihen menisi vuorokausi.

 

 

Hitaasti raksuttaen, kohti nopeampaa tulevaisuutta toivon mukaan mennen,

 

Sanni

 

Onko kellään muulla samanlaisia tuntemuksia?

*

Artikkeleita aiheesta:

Kodin Kuvalehti: Aivot tarvitsevat lepoa jatkuvilta ärsykkeiltä

HS: Katkeileeko ajatuksesi kesken lauseen? Et ole huonomuistinen, vika on työssäsi

 

Kuvat ylintä lukuunottamatta: Unsplash.com

 

Kommentit (86)
  1. Mä tuun välillä kotiin ja ilmotan miehelle, että nyt ei sit tuntiin puhuta sanaakaan. Pyrin myös siihen, että täksi ajaksi kaikki elektroniikka laitetaan pois päältä ja hetki vaan relataan. Siinä ajassa ehtii lukea postin, jos sellaista on tullut tai hetkeksi sulkea silmät ja rentoutua. Mun kohdalla tämän nollaustarpeen aiheuttaa työni, jossa palvelen muita. Työni on mielekästä, mutta kuormittavaa ja välillä tuntuu, etten enää ymmärrä, mitä mulle puhutaan vaikka kyse on ennemminkin siitä, etten enää jaksa täysillä keskittyä. Pystyn uskomaan, että liika tieto kuormittaa myös.

    1. Mä tuun välillä kotiin ja ilmotan miehelle, että nyt ei sit tuntiin puhuta sanaakaan. Pyrin myös siihen, että täksi ajaksi kaikki elektroniikka laitetaan pois päältä ja hetki vaan relataan.

      Mä toivoisin meillä välillä myös ”elektroniikatonta” oleilua mutta toistaiseksi en ole itsekään oikein pystynyt siihen… vähintään musiikkia pitää olla koko ajan taustalla. Ajanvietto täysin hälyttömässä, ärsykkeiltä rauhoitetussa ympäristössä tekisi minulle hyvää. Joskus ärsyttää kun mies pystyy olemaan ihan rela vaikka kaikki talouden viihdelaitteet huutaisi päällekkäin (hän voi tyynesti seurata TV-ohjelmaa, katsoa YouTube-videoita ja kuunnella musiikkia kaikkia samanaikaisesti), mutta toisaalta en itsekään mitenkään aktiivisesti tee aloitteita tietokoneen sulkemiseen :/ :’-(

      Pystyn uskomaan, että liika tieto kuormittaa myös.

      Aivan varmasti. Mutta mistäs sen tiedonjanon ja ylenpalttisen kiinnostuksen niin moniin asioihin saisi laitettua pois päältä…. :/

      1. Minä stressaannun pelkästään tuollaisesta ympäristöstä lukemisesta…
        En pystyisi ajattelemaan ja pakenisin varmaan johonkin komeroon. Tuohon tilanteeseen ei ole mitään pikaratkaisua tai retriittiä olemassa.
        Suosittelen aloittamaan siitä, että on hiljaa ja ajattelematta silmät kiinni viisi minuuttia joka päivä. Ihan vaan on jossain paikassa, jossa on hiljaista.
        Se saattaa tuntua ensin pahalta, koska silloin on läsnä oman mielen kaaokselle. Kyseessä on vähän sama asia kuin ensimmäisen kerran nostaa punttia ja tajuaa kuinka heikko on lihas. Mutta se on tehtävä jos haluaa vahvistua ja motivoitua muutokseen.

  2. Kuulostaa tutulta. :( En ole varsinaisesti huomannut tyhmentyneeni, mutta olen jo pidemmän aikaa huomannut yhteiskunnallisten, filosofisten tms keskusteluiden uuvuttavan minua tavallista enemmän. Ajoin itseni keväällä edelleen jatkuvaan burn outiin liiallisella liikunnalla, stressillä, opintojen ja työn yhdistämisellä, jatkuvalla kivojenkin asioiden ylisuorittamisella ja liiallisella innolla mahduttaa kalenteriin kaikki mahdollinen. Vapaat hetket selasin nettiä tai katselin ohjelmia. Näistä tavoista on tosi vaikea päästä irti, vaikka olen sairaslomalla ja pitäisi levätä. Taidan seuraavaksi poistaa kaikista viestipalveluista ilmoitusäänet, jotta voisin unohtaa puhelimen helpommin. En varmaan parane, jos aivoni käyvät ylikierroksilla koko ajan. Kiitos, kun linkkasit Stressitohtorin blogin!

    1. Sepäs siinä onkin kun kivoillakin asioilla voi uuvuttaa itsensä… Se on matematiikan laji, jota en ilmeisesti hallitse. Sitä haluaa tehdä ihan hirveästi kaikkea kun on niin paljon kivaa ja innostavaa ja kiinnostavaa, ja perehtyä ja paneutua ja uppoutua, ja samalla yhtälön toisella puolella lukee kuitenkin ”ei mahdollista, doesn’t compute”. On jotenkin kauhean vaikea hyväksyä ja ymmärtää omien resurssiensa rajat. Vaikka olisi kuinka kivaa ja kiinnostavaa, kaikkea ei vain voi tehdä ja ahmia.

      Stressitohtori-blogi on kyllä aivan mahtava. Ja ilokseni ehdin jopa lukea kaikki Sannan kirjoitukset kun blogi päivittyy niin rauhalliseen tahtiin. :)

    2. Lisää tuohon kuvioon lapset niin aivosi ovat täysin sekaisin. Tai ainakin tuttavillani juuri lapset jatkuvassa tarpeessa vievät kaiken energian ja muistin. Aivot ovat ylitilassa huonosti nukuttujen öiden jälkeen. Heti herättyä alkaa vaatimukset milloin mistäkin.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *