Paalusolmuja ja aivosolmuja

Tänä kesänä pidin köysiä jälleen käsissäni ja tunsin hämmentävän epäuskon tunteen. Oli kolmas sesonkini purjeveneellä ja katsoin köyttä kuin se olisi kädessäni ensimmäistä kertaa. ”Puhu minulle”, sanoin köydelle mielessäni. ”Tule nyt sieltä..!”

Avuttomuuden tunne oli valtava ja samalla tuttu viime vuosilta. Vaikka kuinka maanittelin, se ei tullut: aiemmin oppimani taito muodostaa yksinkertaisinta solmua tai kiinnittää köysi laiturin pollariin. Edelliskesänä olin jopa käynyt purjehduksen alkeiskurssin ja hankkinut kotiin köysiä, joilla harjoittelin intensiivisesti. Ja nyt? Köysi oli edessäni ihan hiljaa. Se oli vain köysi, eikä minulla taitoa tehdä sille asioita, joita veneillessä kuuluu tehdä.

Tämä kirjoitus on yksi tapani käsitellä sitä surua, mitä uupumuksen jälkipyykkinä jääneet oireet minulle aiheuttavat.

Kirjoitin aiheesta viimeksi tammikuussa. Minulla on kroonistuneita muisti- ja tietojenkäsittelyongelmia kahdeksan vuotta kestäneen stressi- ja ylikuormitustilan jäljiltä. Lisäksi minulla on itseaiheutettu keskittymishäiriö ADT. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että minun on vaikea keskittyä, painaa mieleen asioita ja hahmottaa ja omaksua laajoja tiedollisia kokonaisuuksia erityisesti uusiin asioihin liittyen. Osaan suhtautua näihin jo monella tavoin lempeästi ja ymmärryksellä, ja olen antanut itselleni anteeksi sen, että uuvutin itseni.

Silti… Aina välillä kognitiiviset ongelmat ilmenevät tavalla, joka saa minut tuntemaan erityistä surua, turhautumista ja kiukkua. Häpeääkin. Minussa ryöpsähtää tunteita jotka sanovat, ”noniin, tällainen susta on tullut, katso nyt itseäsi..! Olet säälittävä.”

Kognitiiviset haasteeni ovat välillä niin absurdeja, että tekisi mieli itkeä. Ei vain voi käsittää, miksi asioiden mieleen painaminen on niin vaikeaa – vaikka tietää syyt ilmiön taustalla.

Olin juuri ihanalla lomalla, jonka aikana ilon läpi koko ajan koin, että kylläpä olen h*lvetin tyhmä. Tiedättekö miltä tuntuu, kun tajuaa, että kaikki, mitä on oppinut edellisen kahden kesän aikana, on haihtunut mielestä. Katsoo samoja veneen osia, joita on katsellut ja käyttänyt kaksi kautta ja on vain, ”Mitä nää nyt tekikään.”

Puhumattakaan siitä, miten pahalta tuntuu näyttäytyä niin hitaasti käyvänä läheisilleen. Olen aiemminkin kirjoittanut siitä, miten kummalliselta ja surulliselta tuntuu, kun edes omat lähimmät ihmiset eivät tunnu täysin ymmärtävän, mitä käyn läpi, kun en muista asioita. Jatkuva unohteluni aikaansaa myötätunnon sijaan lähinnä ärtymystä. Koska minua yleisellä tasolla pidetään ihan älykkäänä ja osaavana ihmisenä, muistiongelmia ei jostain syystä pystytä ymmärtämään.

Taitojen ja monenlaisten detaljien unohtaminen on tietysti luonnollistakin veneilyn kaltaisessa harrastuksessa, jota kausiluontoisena harrastetaan vain lyhyt aika vuodesta, ja taitojen ylläpito jää joka vuosi väkisinkin pitkälle tauolle. Mutta normaalisti toimivassa muistissa aiemmin opittujen taitojen pitäisi harrasteympäristössä aika nopeasti palautua mieleen. Minun kohdallani ei ole näin.

Kävin jälleen läpi mitä on skuuttaus, mihin päin vinssiä pyöritetään, mikä köysi vinssinvapauttimesta johtaa mihinkin ja miten jiippi ja venda eroavat toisistaan. Vaikka miten yritin, en kerta kaikkiaan osannut enää tehdä paalusolmua, vaikka miten koetin palauttaa mieleen klassiset ”käärme nousee lammesta” -ohjeet. Montako sataa kertaa olin tehnyt solmun viime kesänä.

Ilmeisesti olin maksanut kalliista kurssistakin ihan turhaan.

Loman aikana paljon aikaa kului siihen, että surin tilannetta ja häpesin.

Toinen kipeä esimerkki on kreikan kieli. Olen matkustellut Kreikassa yli 20 vuoden ajan ja viettänyt maassa yhteensä varmaan toista vuotta. Opettelin kreikan aakkoset jo parikymppisenä. Luen sujuvasti katukylttejä ja ravintoloiden menuja. Voisi kuvitella, että kieli tarttuisi päähäni kuin itsestään. Jos olisin aktiivisesti opetellut kreikkaa 25- tai 30-vuotiaana, se varmaan olisikin. Mutta nyt? Päätin uupumuksen toipilaana viimein mennä kreikan kielikurssille, mutta kreikka ei tartu päähäni sen helpommin kuin veneilijän solmut.

Olen käynyt alkeiskurssin nyt kahdesti, ja kun en niiden jälkeen edelleenkään osaa laskea kreikaksi edes kymmeneen, puhumattakaan että osaisin taivuttaa verbejä, olen niin lannistunut ja järkyttynyt, että en tiedä menenkö kurssille enää ikinä.

Sanotaan, että aivot pystyvät toipumaan ja palautumaan stressin aiheuttamista vaurioista ja kognitiivisista häiriöistä, mutta minun pääni ei kaikilta osin ole palautunut.

Aiemmin tällä viikolla purskahdin melkein itkuun, kun tajusin keittiöremonttiini liittyvien materiaalivalintojen menneen päässäni sekaisin jo ties kuinka monetta kertaa. Materiaalit lukevat sopimuksessa ja sama sekaannus on viimeksi käyty läpi alkukesästä. Kuitenkin – taas olin unohtanut asiat ja aiheutin hämmennystä esittämällä samat kysymykset urakoitsijalle jälleen kerran. Tunsin, että puuseppä alkaa pian varmaan huolestua minusta, kun sovitut asiat eivät millään jää asiakkaan päähän. Se nolouden tunne. Mitä minusta ajatellaan..?

(Se tunne on: minusta ajatellaan, että nainen ei taida olla kovin välkky.)

Ennen kuin uuvuin, olin tyyppi joka tekee kaikkea ja haalii tietoa koko ajan hirveällä vauhdilla. En tuntenut tylsyyttä mutta en toisaalta myöskään kuormitusta siitä, että mitään olisi liikaa. Imin itseeni kaiken kiinnostavan ja valmiuteni ja energiani kaikkeen uuteen tuntui olevan loputon.

Innostus ja kiinnostus uuteen on yhä jäljellä, muisti ja keskittymiskyky ei. Tämä on tragedia, jota käsittelen ehkä koko loppuelämäni.

Pahinta on se, miten vaatija-Sanni saa näistä isossa kuvassa aika merkityksettömistä ongelmista bensaa tankkiinsa.

Mitä sillä on väliä, jos en opi kreikkaa tai muista solmuja (tai kunkin omega-rasvahapon yksilöityjä vaikutuksia, onneksi niistä on olemassa nopeasti tavoitettavat muistiinpanot), kun kuitenkin elämä ja arki sujuu ja olen työ- ja toimintakykyinen?

Ei sillä olekaan väliä. Mutta vaatija-Sanni saa näistä aina voimaa, ja ah miten mielellään hän morkkaa minua siitä, että tällainen ongelma on jäänyt matkamuistoksi uupumuksesta.

Eräänä päivänä seisoin etupurjeen jumittunut skuuttiköysi kädessäni ja kuulin, kuinka mies huutaa taustalla että kerää se nyt herranjestas kasaan, nyt on kiire, ja itse vain tuijotin köyttä jähmettyneenä kuin peura ajovaloihin. En kerta kaikkiaan tiennyt, mitä köydelle pitäisi tehdä, vaikka asia oli päivän selvä.

Sellaisina hetkinä tekisi mieli vain luovuttaa tai ainakin kadota pois siitä hetkestä.

Ja hiipiä kaikessa hiljaisuudessa sellaiseen turvalliseen ympäristöön, jossa hallitsee asiat. Kuten vaikka tavaratalon kosmetiikkaosastolle neuvomaan asiakkaita sopivan seerumin löytämisessä. Sen mä ainakin osaan. Pysyvästi.

Lääke tähän ongelmaan ei ole mikään muu kuin salliminen ja lempeys.

Tämän hetkinen lempeyden tasoni ei selvästikään riitä. Minun täytyy sallia itselleni se, että jotkut asiat ovat nykyään vaikeita omaksua, ja että se voi olla pysyvä tila. Ja että se on ok. Ehkä sallia sekin mahdollisuus, ettei tämä liitykään uupumukseen. Jos en vain enää vanhemmiten opi asioita samalla tavalla kuin nuorempana? Voihan se olla niinkin.

Asioista kuten Kreikassa matkailusta ja veneilystä voi ja saa joka tapauksessa nauttia, vaikkei hallitsisikaan kaikkia niihin liittyviä erityistaitoja. Toivottavasti tunnen näin ensi kesänä, kun minä ja purjeveneen köydet kohtaamme jälleen.

hyvinvointi mieli
Kommentit (23)
  1. Mulla on ihan samojen asioiden kanssa muistamis-/ oppimisongelmia. Purjehduskurssit on käyty, mutta veneessä ja etenkin köysien kanssa olen ihan tumpelo. Italiaa olisi ihana osata, mutta huolimatta kursseista, ei asiat pysy päässä. Toisaalta siellä päässä pysyy koko joukko muita asioita, niin kuin näemmä sinullakin. Minun olisi turha yrittää muistella kosmetiikan aineosien nimiä ja miksi mikin toimii niinkuin toimii ja siksipä niitä onkin mukava lueskella täältä asiantuntevaan ja ymmärretävään muotoon pureksittuna :)

    Vanhemmaksi tultuani olen myös huomannut, että ylipäätään uusien asioiden opettelu on merkittävästi hankalampaa kuin ennen ja siinäpä juuri pitää olla armollinen itselleen. Pääasia kai on kuitenkin pitää mielensä avoimena ja olla edelleen kiinnostunut opettelemaan uusia asioita. Uskon, että jo pelkästään se tekee avoille hyvää, vaikka kaikki niin täydellisesti sinne mieleen tarttuisikaan. Kannattaa myös kehitellä erilaisia itselle sopivia niksejä (listat, toisto, visualisointi, keskustelu jne), joista on apua muistamiseen.

    Solmu-asioihin liittyen olen omalta kohdaltani myös todennut, että olen aina ollut käsitöissä ihan tumpelo ja laitan solmut sinne samaan laariin. Kielissäkin tykkään enemmän siitä ajatuksesta, kuina ihana olisi sujuvasti puhua eri kieliä, mutta niiden tankkaaminen ei koskaan kuulunut lempipuuhiini, koska se perustuu paljolti ulkoa opetteluun. Onneksi englanti ja ruotsi on tullut aloitettua niin nuorella iällä, että ne ovat tarttuneet”automaattisesti”. En koskaan ole ollut hyvä oppimaan ulkoa asioita tai ylipäätään asioita, joiden kontekstia en täysin ymmärrä. Vasta aikuisena (amk ja yliopisto) olen päässyt loistamaan, kun on saanut täysillä perehtyä nihin asioihin jotka itseä kiinnostaa, eikä ulkoa opettelu ole enää se metodi jolla pärjää. Samojen riittämättömyyden tunteiden kanssa sitä kuitenkin aika ajoin painii, kun huomaa ettei ole enää ihan niin timanttisessa terässä kuin ennen. Lempeys itseä kohtaan tässäkin asiassa on oikein hyvä neuvo!

    1. Kiitos kommentistasi Gloria. ❤️ Vertaistuki helpottaa haasteiden kanssa painimista. (Se on myös yksi syy, miksi kirjoitan näistä julkisesti. Jo tällaisten asioiden ääneen sanominen keventää reppua jonkin verran.)

      Saako kysyä, kuinka pitkään sinä olet ”opetellut” veneilyä..? Purjehtiminen on aivan ihanaa, mutta haluaisin pystyä nauttimaan siitä myös sillä luvalla, että voin olla vain ”vieraana” ilman vastuuta taidoista, jotka ovat selvästi yli tämän hetken kykyjeni. Saattaisivathan taidot kertyä lopulta 10 tai 20 vuoden aikana, jos saisi jatkaa harrastusta niin pitkään. Ehkä vaadin itseltäni liikaa, kun odotan oppivani täysin uuden taidon kolmen lyhyen kauden aikana, ilman mahdollisuutta harjoitella kausien välillä. (Silti uskon, että nuorempana köydet ja solmut olisivat jääneet paremmin mieleen. Nuoruudessa on se ihana etu, että usein asiat, joille ”altistuu” riittävästi, tarttuvat päähän itsestään, kuten sinäkin kirjoitit 🙂)

      mutta huolimatta kursseista, ei asiat pysy päässä. Toisaalta siellä päässä pysyy koko joukko muita asioita, niin kuin näemmä sinullakin.

      Mulla pysyy mielessä asiat ja kokonaisuudet, jotka olen oppinut ja omaksunut ennen kuin uuvuin.
      Olen tehnyt kosmetiikan myynnin ja markkinoinnin parissa töitä niin pitkään, että tiedot ovat tallentuneet säilömuistiini. Tietojen ylläpidossa auttaa vielä se, että olen keskeytyksettä jatkanut kosmetiikkatiedon käsittelyä päässäni joka päivä kaikki nämä vuodet. Näin kosmetiikkaan liittyvät tiedot ovat pysyneet aktiivisina, ja kun aihepiiri on hallussa ja tuttu, on myös helpompaa täydentää tietoja. (Se kontekstien ymmärrys ✨). Kosmetiikka ja ainesosien kemia on alue, jota olen pystynyt opiskelemaankin ja tallettamaan uutta muistiin.

      Täysin uudet asiat kuten purjehtiminen tai kodin remontissa huomioon otettavat asiat ovatkin sitten vaikeita, koska mitään niihin liittyvää ei ole säilömuistissa. Minulle esimerkiksi huonekalujen materiaalit ovat asia, jota en ole miettinyt koskaan aikaisemmin elämässäni, eivätkä eri materiaalit sano minulle mitään. 😔 Siksi ne eivät meinaa jäädä mieleen. 😢

      Pääasia kai on kuitenkin pitää mielensä avoimena ja olla edelleen kiinnostunut opettelemaan uusia asioita. Uskon, että jo pelkästään se tekee avoille hyvää, vaikka kaikki niin täydellisesti sinne mieleen tarttuisikaan.

      Olen ihan samaa mieltä. 🦉📖🙏🏻

  2. Olen melko varma, että on olemassa yrttejä ja lisäravinteita, joilla tilasi kohenisi, vaikka ei paranisikaan kokonaan. Aivot on kuitenkin ihan fyysinen elin, johon fyysiset aineet vaikuttavat riippumatta siitä mikä ongelman on aiheuttanut. Aloittaisin gingko bilobasta ja rosmariiniöljystä.

    1. Kiitos vinkistä Verde. Olen avoin kaikelle. Itse uskon kuitenkin, että muistiongelmieni syvin syy on yhä se, että elämässäni on liikaa asioita, mikä puolestaan on estänyt tai hidastanut aivojen palautumista stressikierteestä. Mun pitäisi yhä karsia paljon. Päässä on vain koko ajan liikaa asioita joita pitäisi pitää mielessä. Jossain tulee raja vastaan, eikä luokkahuoneeseen enää mahdu enempää oppilaita.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *