Oriflame-nostalgiaa 80-luvulta

Kosmetiikkanostalgiaa vuodelta 1987!

Ihana lukijani lähetti minulle Oriflamen esitteen 35 vuoden takaa. Hämmästyin vähän, kun esitteen kannesta käy ilmi, että Oriflame on tuolloin juhlinut jo 20-vuotisjuhlavuottaan..! En tiennyt, että Oriflame on niin vanha sarja..!

Vaikka Oriflame on minulle tuttu brändi, en ole koskaan käyttänyt sarjan tuotteita. Kun mietin, miksi olen jo ”penskana” tuntenut Oriflamen, en oikein tiedä miksi…? Sarjan tuotteita myytiin nuoruudessani ns. kotikutsuperusteisesti (silloinhan ei tietenkään ollut verkkokauppoja), mutta tuttavapiiriin ei kuulunut ketään Oriflame-myyjää. Muistini haluaisi sanoa, että Oriflamea olisi myös pystynyt tilaamaan lehtien mainoskuponkien kautta, mutta luultavasti tämä muisto sekoittuu Vevay-brändiin. (Googlasin ja ilmeisesti Vevay’kin on yhä olemassa – apua..! 😅)

Jos joku muistaa, missä Oriflamea 80- ja 90-luvulla myytiin, kertokaa ihmeessä.

Joka tapauksessa, oma suhteeni Oriflameen on sellainen, että pidin sitä nuorena halvempana ja vähemmän vetovoimaisena versiona Yves Rocherista. Tuotteet eivät lainkaan vetäneet minua puoleensa. Kun katsoo tämän kuvaston kuvia, voi todeta, että Oriflamen tyyli on todella muistuttanut Yves Rocheria – jopa niin paljon, että brändit voisi ulkonäön perusteella helposti sekoittaa toisiinsa.

Silti – varmaankin koska itse kasvoin Yves Rocher -perheessä ja olin hyvin lojaali Rocherille -, koin Oriflamen olevan kuin jokin halpa Yves Rocher -wannabe, joka ei tietenkään voinut olla yhtä hyvä! 😅 Minusta olisi varmaankin ollut jonkinlaista petturuutta, jos olisin tilannut Oriflamen ihonhoitotuotteita..!

Jos lukijoiden joukossa on Oriflame-käyttäjiä, olisi kiva kuulla muistojanne..! Ovatko tämän kuvaston tuotteet jolle kulle tuttuja..?

Nyt kun aurinkotuotteet ovat jälleen sesongissa, on erityisen mielenkiintoista katsella vanhoja aurinkotuotemainoksia. 80- ja 90-luvun minimaaliset suojakertoimet ovat jotain, jota tänä päivänä ei meinaa pystyä käsittämään – mitä ihmeen vaikutusta SPF 4:llä oikeasti on voinut olla..?

Omistin aiheelle oman postauksen kaksi vuotta sitten kesällä, tässä jutussa perattiin Yves Rocherin aurinkovoiteita 90-luvun puolivälistä. Oriflamen 80-luvun aurinkovoiteita katsoessa voi todeta, että suojakerroin-trendi on ollut hyvin pitkään sama: 90-luvulla kertoimet olivat edelleen nelosen ja kutosen luokkaa.

Suojakerroin 20 luokiteltiin huippukorkeaksi ja muistan, että sellainen aurinkovoide oli perheelläni käytössä vuoden 1993 Turkin matkalla..! :) Muistan äitini perustelleen, että nyt olisi hyvä suojata iho erityisen hyvin kun oltiin niinkin kuuman auringon alla. Totta tosiaan, se olikin ensimmäinen varsinainen etelän matkani ja iho altistui ensimmäistä kertaa hyvin voimakkaalle UV-säteilylle. Muistan, että SK 20 -voide oli hyvin paksua ja sitä oli vaivalloista levittää iholle. Ja muistan, että en mielestäni oikein ruskettunut koska suojakerroin oli niin korkea, ja se harmitti minua..! 😄

Vuonna 1987 suojakerroin 8 on ollut se ”herkästi palavan ihon” aurinkosuojakerroin. Voi, kun pystyisi jututtamaan jotain UV-säteilyyn ja ihon suojaamisen historiaan perehtynyttä ihotautilääkäriä tai tutkijaa joka osaisi selittää, miten kummassa iho ei ole aikaisempina vuosikymmeninä palanut auringossa näin heppoisilla voiteilla – kun kerran tänä päivänä nähdään, että herkästi palavalle aurinkoihotyypille SPF 50 on aivan ehdoton minimisuoja!

Onko ihmisten ihossa tai UV-suojavoiteiden koostumuksissa tapahtunut jotain ratkaisevaa, joka on muuttanut UV-suojavoiteiden toimintaa? UV-säteilykin toki on voimistunut, mutta joistain asiantuntijalähteistä olen lukenut, että säteily ei kuitenkaan ole parissa vuosikymmenessä voimistunut niin paljon kuin moni kuvittelee. Ei ainakaan niin paljon, että pelkästään sillä voisi perustella jättimäiset suojakerroin-harppaukset.

Toinen aurinkovoidetrendiin liittyvä mielenkiintoinen aspekti on kasvoaurinkovoiteiden läpilyöminen ja mainstream-suosio. 90-luvulla kasvoaurinkovoiteita oli aniharvalla brändillä, oikeastaan vain selektiivisillä. Yves Rocherin tai Oriflamen kuvastoista et kasvoaurinkovoiteita löytänyt, eikä myöskään suurilla aurinkovoidebrändeillä kuten Nivealla, Piz Buinilla ja Ambre Solairella ollut kasvoaurinkovoiteita. Kasvoaurinkovoiteiden esiinmarssi on lopulta niinkin tuore ilmiö, että niitä on alkanut näkyä markettibrändeillä vasta viimeisen 10 vuoden aikana. Tänä päivänä pidämme niitä itsestään selvinä ja kaikkiin aurinkotuotesarjoihin kuuluu myös kasvoaurinkovoide.

Vanhoissa meikkimainoksissa yksi huvittava ilmiö oli meikkisävyjen esittely piirretyillä swatcheilla..!

Luomivärin, huulipunan tai meikkivoiteen sävyt esiteltiin tietokoneen väreillä piirrettyinä..! En tajua eikö tuohon aikaan vain osattu tai oltu keksitty sitä mahdollisuutta, että värikosmetiikan tuotteiden sävy voidaan tuoda esiin myös kuvaamalla suoraan tuotteen tekstuuri tai luomivärin ollessa kyseessä ihan vain ne napit itsessään? Niin hassua..!

Muistan kuin eilisen kun itsekin aina valitsin Yves Rocherin luomivärejä tällaisten väriruutujen avulla..! Välillä luomivärin oikea sävy oli hyvinkin kaukana näistä ”swatcheista” ja tilausta avatessa sai aina yllättyä. :)

Tsekatkaas tämä: kollageeni-hiustuotteita..! Mitä ihmettä, eihän hiuksissa ole kollageenia vaan keratiinia!  Kollageenilla markkinoidaan perinteisesti ihonhoitotuotteita ja hiustuotteiden puolella käytetään keratiinia.

Eikä kosmetiikan kollageeni tunnetusti tee mitään muuta kuin sitoo kosteutta, se ei vaikuta millään lailla ihon omaan kollageenin tuotantoon. Kollageeni ei vahvista, korjaa tai ”paikkaa” ihoa tai hiuksia. Kollageeni on yksi harhaanjohtavimmista markkinointiainesosista, mutta nykyään aika moni peruskuluttajakin on jo käsittänyt, ettei kosmetiikan kollageeni tee muuta kuin kosteuttaa.

Toki hiustuotteisiinkin laitetaan kosteuttavia aineita, mutta mielestäni juuri kollageenin valinta hiustuotelinjan markkinointiainesosaksi on jokseenkin huvittavaa ja kömpelöä. :D Se on varmasti 80-luvulla kuulostanut vielä vakuuttavalta, jännältä ja tehokkaalta..!

Lopuksi: ahh, tsekatkaa golfaajan byksat! 😍👌

Jäin vain miettimään, onko kuva jostain 70-luvulta, kaverin look hiuksineen kaikkineen ei ole minusta myöhäistä 80-lukua. Joka tapauksessa, ihana stailaus ja koko sivu on niin liikuttavan harrastelijamaisesti taitettu, että ihan sydäntä lämmittää. Mutta siihen aikaan vaikutelma on varmaankin ollut eri. :)

2050-luvulla naureskellaan tämän hetken mainosgrafiikoille..! ☺️

Mukavaa viikonloppua, ihmiset! :)

kauneus meikki
Kommentit (52)
  1. Minun mielikuva lapsena Oriflamesta oli se, että se on ylellisempi kuin Yves Rocher! :) Johtui varmaan siitä, että Oriflamea sai vain kotikutsujen kautta ja serkkuni äidillä oli joku iso salkku Oriflamen tuotteita ja Yves Rocheria sai taas itse tilattua.

    Nuo meikki swatchit on kyllä huvittavia! Ihmetyttää myös miten aurinkovoiteiden suojakertoimet on ollut noin alhaisia ja kiinnostaisi tietää mitä tuohon aikaan tiedettiin uv- säteilyn vaikutuksista, oliko aurinkovoiteiden teho erilainen jne. Muistan kyllä, että aurinkovoidetta suositeltiin jos aikoi ottaa aurinkoa, mutta muuten sitä ei sen erikoisemmin käytetty.

    1. Minun mielikuva lapsena Oriflamesta oli se, että se on ylellisempi kuin Yves Rocher! :) Johtui varmaan siitä, että Oriflamea sai vain kotikutsujen kautta ja serkkuni äidillä oli joku iso salkku Oriflamen tuotteita ja Yves Rocheria sai taas itse tilattua.

      Heh, tässäkin kyllä pätevä logiikka :) Mä luulen, että mun YR-asenteeseen (ja puolueellisuuteen..! :D) vaikutti ilman muuta se, että äitini oli harras YR-tilaaja ja kasvoin arvostamaan Rocheria.

      Muistan kyllä, että aurinkovoidetta suositeltiin jos aikoi ottaa aurinkoa, mutta muuten sitä ei sen erikoisemmin käytetty.

      Äitini on kertonut, ettei hänen nuoruudessaan koskaan puhuttu aurinkovoiteista, ja että hän on tullut tietoiseksi aurinkovoiteista vasta 80/90-luvun vaihteessa, jolloin hän oli ostanut ensimmäinen aurinkovoiteensa itselleen ja meille lapsille.

  2. Muisto aurinkovoiteista: mieheni lähti n. 40 vuotta sitten huhtikuussa Rodokselle luokkaretkelle. Tämä oli hänen ensimmäinen ulkomaanmatkansa. Pakkasin hänelle mukaan pienet aurinkovoidepullot 4 ja 6 suojilla. Niitä käytti ilmeisesti koko porukka. Mieheni tuli ruskettuneena kotiin. Ei ollut polttanut ihoaan, vaikka hänellä on punapigmenttinen iho. Että näin ennen vanhaan.

    1. 😀👍

      Mieletöntä että muistat tämän..! 😍

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *