Spa-hetki viidellä eurolla: Organic Shop Body Scrub

Organic Shop. Merkki, josta kuulin ensimmäistä kertaa viime joulun tienoilla lukijan kysyessä olinko jo tutustunut merkin tuotteisiin. Halpaa, sertifioitua luonnonkosmetiikkaa, melkein kaikki tuotteet maksavat alle kympin.

Merkki oli vielä vuodenvaihteessa minulle ihan vieras, eikä Googlekaan paljon auttanut tutustumisessa. Sittemmin jälleenmyyjien määrä on tässä puolen vuoden aikana kasvanut huimasti ja nyt tuntuu että törmään Organic Shoppiin milloin missäkin.

Organic Shop Body Scrub

Markkinointi- ja kotimaa-ihmettelyä (hyppää yli jos haluat vain lukea ihanasta vartalohoidosta :D)

Erikoisesti, vaikka merkki on nyt meilläkin tunnetumpi, syvempää tietoa sarjan kotimaasta tai valmistajasta ei edelleenkään ole helposti tarjolla. Tämä saattaa ehkä olla ihan epäoleellinen asia nostaa esiin, mutta koska minua kiehtovat kosmetiikkamaailman ”kulissit”, höpöttelen mielelläni pätkän myös tästä.

Yleensähän eri sarjojen kotimaat, ihonhoitofilosofiat, perustajat ja heidän tarinansa (tyypillisesti tyyliä ”En löytänyt herkälle iholleni mistään sopivaa tuotesarjaa niin lopulta kehitin sellaisen itse..”) ovat näkyvästi esillä sarjojen markkinoinnissa. Organic Shopin taustalta ei löydä mitään sellaista tietoa. Merkillä ei ole omaa kotisivua eikä tuotetiedoissa mainita edes sarjan kotimaata, suomalaisten jälleenmyyjien tiedoissa kerrotaan vain että ”Tuotteet valmistetaan Virossa sillä-ja-sillä-tehtaalla”.

Eikö ole hassua kommunikaatiota, minkä muun merkin kohdalla olette nähneet korostettavan minkä maan nimetyllä tehtaalla sitä valmistetaan..? Monelle kuluttajalle aika epäolennainen tieto.

OrganicShop_kuva
Kuva: Organic Shop

Jälleenmyyjien antamien tietojen pohjalta moni Organic Shopista kirjoittanut media onkin päätynyt kutsumaan sarjaa virolaiseksi, mutta sitä se ei ole (eihän Estelle & Thild’kään ole tanskalainen sarja vaikka tuotteet valmistetaan Tanskassa). Sarjan salamyhkäisyys näyttäytyi minulle suorastaan haasteena, ja lopulta Google auttoi sen verran tätä ”Cosmetic Inspector Gadgetia”, että selvisi, että Organic Shop on suuren venäläisen kosmetiikkavalmistajan Pervoe Reshenien brändi ja Reshenien vuonna 2011 lanseeraaman luonnonkosmetiikkamyymäläketjun nimi. Arvatenkin Organic Shop -tuotteet ovat alkujaan tämän ketjun oma talon sarja, niillä on sama logo kuin myymälällä.

Organic Shopin tuotteet valmistetaan Virossa samalla tehtaalla missä venäläisen (ja ihan avoimesti venäläiseksi tunnustautuneen :D) Natura Siberican tuotteet. Venäläiset merkit näemmä tykkäävät käyttää kyseistä tehdasta.

Eipä tässä sen kummempia, kuin ihmetys, miksi Organic Shopin tausta halutaan pitää niin epämääräisenä..? Miksi sarjalla ei ole edes omaa, virallista kotisivua? Se on erikoista ja harvinaista. Jäin ihan miettimään, onko Venäjällä tällä hetkellä kenties niin negatiivinen kaiku, että sen esiintuomista halutaan välttää kosmetiikan markkinoinnissa?

Noniin, mutta sitten tähän ihanaan tuotteeseen ^_^

Organic Shop Body Scrub

Cinnamon & Honey Scrub

5,80€ / 250 ml

Minullekin sitten päätyi blogin kautta testiin joulukuussa kommentoineen lukijankin ihastelema sokeripohjainen hunajakanelikuorinta, ja se osoittautui yhdeksi hemmottelevimmista vartalotuotteista joita olen koskaan käyttänyt.

Niin simppeli tuote joka ei tavallaan antanut odottaa mitään kovin ihmeellistä – sokerikuorintoja olen testannut aiemminkin, ja kuorintahan nyt on aina kuorinta, mutta Organic Shopin Scrub on jotain paljonkin enemmän. Ainakin tämän testaajan mielestä.

Ainesosat: Sucrose, Glycerin, Cetearyl Alcohol, Butyrospermum Parkii Butter, Mel*, Cinnamomum Zeylanicum Bark Extract*, Helianthus Annuus Seed Oil, Cocamidopropyl Betaine, Aqua, Parfum, CI 77491, CI 77492, CI 77499. (*) – issued from organic agriculture

Yksinkertaisesta ainesosaluettelosta voimme lukea, että tuote koostuu sokerista, glyserolista, setearyylialkoholista (emulgaattori), sheavoista, hunajasta, kaneliuutteesta, auringonkukkaöljystä, cocamidopropyl betainesta (puhdistava aine, yksi näitä mietoja sulfaatittomia tensidejä), vedestä, hajusteesta ja väriaineista.

Erittäin kosteuttava, hoitava koostumus. Ei oikeastaan mitään ylimääräistä, ellei nyt hajustetta halua pitää sellaisena, mutta toisille kuluttajile sekin on tärkeä. Tuote tuoksuu itse asiassa niin miedolle että olisi voinut kuvitella sen tulevan jo hunaja- ja kaneliraaka-aineista itsestään.

Organic Shop Body Scrub

”Kosteuttava ja hoitava”, kirjoitin tuossa ylempänä – ominaisuuksia jotka yleensä ovat kuorintatuotteissa toisarvoisia, kuolleen ihosolukon poiston ollessa tuotteen pääasiallinen tehtävä. Nimeäisin Organic Shopin kuorinnan mieluumminkin kokonaisvaltaiseksi hoitotahnaksi joka kuorii miedosti, puhdistaa, kosteuttaa, pehmentää ja toimii vieläpä antibakteerisesti (kaneliuute on antimikrobinen aine).

Tuotteesta on tullut minulle ihan suosikki saunakäyttöön, sillä saunan lämmössä sen hemmotteleva koostumus pääsee parhaiten oikeuksiinsa. Tuote toimii ikäänkuin kaksivaiheisesti; kun sitä hieroo ihoon, saa ensin kuorivan vaikutuksen sokerirakeiden ollessa vielä ehjiä. Rakeet alkavat kuitenkin sulaa pian, ja niiden sulaessa jäykähkö, kiteinen tahna muuttuu juoksevaksi, liukkaaksi ja täyteläiseksi balsamiksi jota on todella miellyttävä hieroa ihoon.

”Do-it-yourself”-spa-hoitokäsittely. :) Sheavoi-hunaja-auringonkukkaöljy-seos ei imeydy ihoon nopeasti vaan sallii pyörittelyn iholla minuuttitolkulla. Olenkin käyttänyt ”scrubbia” myös hierontaan, tilasin mieheltäkin hunajakaneliselkähieronnan yhdellä mökkireissulla ^_^ (Toki hieroin vastapalveluna myös misterin selän :)) Iho kannattaa käsittelyn jälkeen huuhtoa vain vedellä, ei suihkugeelillä tai saippualla, että hoitavia rasvoja ja öljyjä jää ihoon sitomaan kosteutta. Iho jää ihanan pehmeän tuntuiseksi.

Organic Shopin valikoimassa on sokerikuorintoja monella herkullisella tuoksu- ja raaka-ainekombolla, miltä kuulostavat mm. Brasilian kahvi, belgialainen suklaa, Kenian mango tai vadelma-kerma…? Sarjaan kuuluu myös veden kielelle herauttavia vartalovoiteita, shampoita, hiustenhoitoaineita ja suihkugeelejä. Kaikki paitsi body butterit maksavat alle kympin.

Organic Shop -tuotteita myyvät ainakin Sokos, Stockmann, Ruohonjuuri, Biodelly ja Hyvinvoinnin Tavaratalo.

P.S. Miten sitä saakin yhdestä pienestä purkista ja sen merkistä näin paljon asiaa? :D

Kommentit (65)
  1. ”miksi Organic Shopin tausta halutaan pitää niin epämääräisenä..? Miksi sarjalla ei ole edes omaa, virallista kotisivua? ” Ja onko Trump tähänkin sotkeentunut? ?

    Mulla on näitten pienemmässä purkissa olevaa mansikka voidetta joka haisee pahalle ja isommassa purkissa olevaa body dessert voidetta banana ? milkshake joka on taas syötävän herkullista !

    1. Ja onko Trump tähänkin sotkeentunut? ?

      XD XD XD

      … ja mä tulkitsin sun kommentin ensin niin että tarjosit merkin epämääräisyyden syyksi sen että mansikkavoide haisee pahalle… XD

      1. Ei , se vaan on ihan kauheen hajusta. Syystä tai toisesta ?

  2. Mango odottaa kylppärissä kokeilua, kuulosti niin herkulliselta. :)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *