Oooooh mikä meikkivoide! <3 Nui Cosmetics!
Kaupallinen yhteistyö: Biodelly. * Sis. mainoslinkkejä
Aijjai, olen päässyt vuoden aikana tutustumaan jo toiseen ihan huikeaan luonnonkosmetiikan meikkivoiteeseen. (Ensimmäinen oli Avrilin BB-voide <3). Kehitys kehittyy ja luonnonkosmetiikassa tätä kehitystä on aivan erityisen mielenkiintoista seurata, etenkin kun olen seurannut sceneä läheisesti jo yhdeksän vuotta ja muistan vielä kuin eilisen miltä ensimmäiset kokeilemani luonnonkosmetiikan meikkivoiteet iholla tuntuivat. Ja voin sanoa: hyvin erilaisilta kuin nyt.
Aletaan lähestyä aikoja jolloin luonnonkosmetiikan meikkivoiteiden tekniset ominaisuudet alkavat saada kiinni synteettistä kosmetiikkaa mitä tulee levittyvyyteen ja iholle kiinnittymiseen. Etuna tietysti edelleen luonnollisen meikkivoiteen hoitavampi koostumus, sekä ekologisuus, sille kuluttajaryhmälle jolle kosmetiikan ympäristöystävällisyys on tärkeä arvo.
Nui Cosmetics on merkin nimi ja ihastukseni on Natural Liquid Foundation. Sain Biodellyltä testattavaksi myös muutaman muun Nui-tuotteen mutta pääspotlightin tässä esittelyssä saa meikkivoide, ja ymmärrätte miksi kun luette eteenpäin.
Nuin meikkivoide on ollut minulla eniten käytössä meikkipohjana sen jälkeen kun sen kuukausi sitten sain, ja olen vain odottanut koska pääsen siitä kirjoittamaan. Odotus johtui merkin lanseerauksen siirtymisestä, mutta nyt Nui on vihdoin myynnissä Suomessa. Muutama muu luonnonkosmetiikkabloggaaja on jo tämän hehkuttanut, joten en ehtinyt ensimmäisenä..!
Saksalaisen Nui Cosmeticsin tarina liittyy huulipunaan. Sarjan kehittäjät Wantje ja Annika von Uehm huomasivat, että on vaikea löytää täysin luonnollisista raaka-aineista valmistettua kirkkaanpunaista huulipunaa joka on vieläpä vegaaninen. He lähtivät luomaan tällaista sävyä itse, ja niin syntyi täydellinen kirkkaanpunainen sävy Aroha, ja sen ympärille kokonainen meikkisarja vegaanista luonnollista värikosmetiikkaa.
Natural Liquid Foundation kolmella sanalla: täyteläinen, vaniljainen ja peittävä.
Mutta laitetaan nyt useampi sana :D
Koostumus on voidemaisempi ja kermaisemman tuntuinen kuin aiemmin kokeilemani luonnonkosmetiikan meikkivoiteet. Se on myös peittävämpi. Mutta toisin kuin muut peittävämmät luonnonkosmetiikan meikkipohjat, jotka ovat tuntumaltaan usein vähän jäykkiä tai jopa kuivakoita ja levittyvyydessä on ollut paljon toivomisen varaa, Nui levittyy kuin unelma.

Peittävämpi koostumus tarkoittaa myös ”puuterisempaa” koostumusta, sillä peittävyys tulee titaanidioksidista ja mineraaliväripigmenteistä jotka ovat jauhemaisia ainesosia. Tämän vuoksi luonnonkosmetiikan peittävämmät laadut ovat helposti kuivakan ja hankalasti levitettävän tuntuisia. Fiilikseen vaikuttaa olennaisesti myös se, ettei niissä ole synteettisen kosmetiikan käyttämiä silikoniyhdisteitä helpottamassa levittyvyyttä.
Nui levittyy todella notkeasti ja tasaisesti ja asettuu iholle älyttömän kauniisti. Koostumus ei ”jumahda” ihoon heti vaan meikkivoide sallii pienen työstövaran. Myös kerrostus onnistuu ilman rantuista ja röpelöistä tulosta.
Meikkivoiteesta on saatavana seitsemän sävyä josta minulle sopii täydellisesti sävy Intense Taiao, virallisen kuvauksensa mukaisesti ”warm light to medium shade, slightly darker than Taiao”.
Meikkivoidesävyihin voi tutustua tarkemmin Biodellyn sivuilla *.

Kirsikkana kakun päällä Nui-meikkivoiteen pinta kuivuu iholla samettisen puuteriseksi eikä vaadi erillistä puuterointia kiinnittyäkseen iholle. Toki rasvoittuvaihoinen varmasti haluaa käyttää puuteria ja itsekin sitä nenään ja leukaan lisään, mutta puuteri ei ole välttämättömyys. Poskipunankin voi levittää meikkivoiteen päälle ilman puuterointia koska pinta ei tosiaan jää yhtään nahkeaksi.
Pinta kestää ihollani hämmentävän hyvin. Ottaen huomioon miten hoitavan voidemaiselta meikkivoide tuntuu, jotenkin odottaisin, että se myös herkästi ”sulaa” ja mössööntyy päivän aikana ihohuokosiin. Mutta ainakaan minun ihollani tällaista ei tapahdu vaan saan illallakin ihastella siistiä ja kaunista pintaa.


Minulla ei ole tälle meikkivoiteelle kuin kauniita sanoja <3 Se on ihanin koskaan kokeilemani luonnonkosmetiikan meikkivoide ja tuntumaltaan lähimpänä synteettisen meikkivoiteen tuntua – ilman synteettisiä kemikaaleja.
Ainiin, mainitsin vaniljaisuuden – meikkivoiteessa on ihanan vieno, vaniljauutteen tuoma luonnollinen tuoksu. Se yhdessä kermaisen koostumuksen kanssa tekevät käyttöelämyksestä ylellisen.
Nuin valikoimaan kuuluu myös monitoimivoiteita, Tints, toiset englanninkieliseltä nimiversioltaan ”Creamy Blush” ja toiset ”Natural Illusion Cream Eye Shadow.” Kumpiakin voi käyttää niin poskilla, silmäluomilla kuin huulilla.
Pititi-sävy on kaunis mattainen ruusu, tosin ”mattainen” ei Nuilla tarkoita täysmattaa vaan himmeästi kuultavaa vailla helmiäistä. Pititi-sävy luo kasvoille ihastuttavan terveen raikkaan punan joka näyttää todella luonnolliselta. Puna, joka ei välttämättä paljasta että käyttäjällään mitään poskipunaa onkaan. Pititi sopii kaikille ihonsävyille.
Mawhero-sävy on hohtava nuderoosabeige ja sopii mielestäni parhaiten korostuksiin. Toki se jättää ihoon myös hieman sävyä ja toimii poskipunana etenkin vaaleilla ihonsävyillä.
Biodelly on valinnut kutsua näitä sivuillaan ”Multi-stickiksi”, älä siis etsi sieltä ”poskipunaa”. :)
Mitä kuivempi ja aikuisempi iho, sitä paremmin voidemainen poskipuna sopii puuterimaisen sijaan.
Voidemainen saattaa tuntua kinkkisemmältä levittää, mutta sen pinta sulautuu puuteria luonnollisemmin meikkipohjaan ja parhaimmillaan voiteen tuoma puna on kuin ihosta itsestään kumpuavaa. Puikosta voiteen voi kätevästi vetää suoraan poskille ja häivyttää sitten sormin, mutta jos tämä tekniikka arveluttaa (”en halua mitään värikiitorataa poskeen..!), ota sävyä ensin vähän sormiin, lämmitä voide sormien välissä ja sivele iholle.

Minusta Nuin puikkoposkipunan koostumus on helpompi levittää kuin purkkeihin pakatun voideposkipunan, ja se on voimakkuudeltaan ”kiltimpi” kuin nestemäinen poskipuna, jonka pigmentti saattaa olla ärtsympää ja vaatii tarkemman häivytyksen.
Natural Illusion Cream Eyeshadow Piari on neutraali, hohtava shampanjan sävy.
Luomiväri-nimellä myytävän tuotteen koostumus on puikkoon pakattua Blush-tuotetta kovempi, mutta muuten se käyttäytyy iholla kuta kuinkin samoin. Biodelly on nimennyt Cream Eyeshadow -tuotteet sivuillaan korostusvoiteeksi, ja tätä nimeä minäkin käyttäisin mieluummin kuin ’luomiväri’, sillä korostuksessa nämä rasvapohjaiset voidetuotteet ovat ehdottomasti parhaimmillaan. Jatkuvasti liikkeessä olevalla silmäluomella ei tämän tyyppinen voideluomiväri pysy paikoillaan kuin ”harvoilla ja valituilla”, rehellisesti sanottuna olen aina vähän ihmetellyt miksi rasvapohjaisia luomivärejä valmistetaan.

Nuin ”eyeshadowt” ovatkin siis paremminkin voidemaisia korostustuotteita. Valkoinen sävy Hukarere sopii viileälle ja todella vaalealle iholle, neutraali, shampanjan sävyinen Piari on omiaan neutraalille vaalealle ja keskivaalealle iholle, lämpimän ruusuinen Puawai sopii parhaiten lämpimälle iholle.
Suomalaiset ovat edelleen vähän varovaisia voidemaisten korostustuotteiden käyttäjiä mutta ehkä hekin pikku hiljaa oppivat. :)
Huulipunista valitsin esiteltäväksi raikkaan läpikuultavan ja tyttömäisen pinkin Moanan sekä peittävämmän, murretun ”matta”liilan Ruihan.
Ruiha-sävyn virallisessa kuvauksessa puhutaan matasta mutta kuten poskipunalaadussa, Nuin ’matta’ tarkoittaa vain helmiäistyyppisen hohdon puuttumista. Ruihassa on kaunis satiininen kuulto, kuten kuvasta näkee.
Ihana, mustikkainen sävy! <3


.
Hintatietoja:
Meikkivoide 40€ / 30 ml
Korostusvoide 38,50€ / 3 g
Poskipuna 33,50€ / 5 g
Huulipuna 32,90€ / 4,5 g
.
Nuin meikkituotteet ovat nyt saatavilla Biodellyn verkkokaupassa * sekä Turun myymälässä.
Miltäs merkki teidän mielestänne vaikuttaa? Vieläkö on tilaa uusille luonnollisille meikkisarjoille? :)
Vegaanisille luonnonkosmetiikan meikkisarjoille ainakin tuntuu olevan jatkuvasti enemmän kysyntää. Nuin tuotteet ovat siis vailla mm. mehiläisvahaa, lanoliinia tai eläinperäisiä pigmenttejä kuten karmiinia.
Vaikuttaa aika kivalta sarjalta, pisteet etenkin huulipunista. :)
Innoistuin ja kiinnostuin merkistä kovasti, kunnes näin hinnat. Valitettavasti oma elämäntilanteeni mahdollistaa lähinnä budjettikosmetiikkaan sijoittamisen, mutta onneksi mieluisia ja hyvälaatuisia tuotteita löytyy siitäkin kategoriasta.
Oletko koskaan kokeillut Burt’s Beesin huulipunia/punakyniä? Kokemusteni mukaan ovat todella hyviä, mutta jälleenmyyjiä ei ole Suomessa kuin muutamia, ja nekin harvat omien käsien ulottumattomissa. Laitoin jopa muutamaan luonnonkosmetiikan nettikauppaan toivetta siitä, että ottaisivat valikoimiinsa, mutta en saanut toivomaani vastakaikua. Yritin katsella incejä sillä silmällä, että onko niissä jotain arveluttavaa, mikä osaltaan selittäisi nettikauppojen haluttomuuden ottaa tuotteita valikoimiinsa, mutta en eläinperäisten ainesosien lisäksi havainnut mitään ”pahista”. Osaisitkohan sinä parempana inci-tuntijana niin tehdä? :)
Joo, Nuin hinnat ja brändäys nojaavat enemmän luksukseen päin, ja siihen laitaan merkki haluaa varmaankin myös profiloitua. Kuten sanoit, onneksi hyviä vaihtoehtoja löytyy halvemmastakin hintaluokasta :)
Burt’s Beesin huulituotteita en ole kokeillut, vaikka meillä oli niitä entisessä työpaikassani myynnissäkin (ei taida olla enää).
En osaa kyllä yhtään keksiä selitystä suomalaisten jälleenmyyjien nihkeydelle ottaa Burtsia valikoimaansa, sarjallahan on kulttimaine ja se on tunnettu ympäri maailmaa. Vaikea uskoa että edes sarjan ”semi-luonnonkosmetiikka”-status vaikuttaisi nihkeyteen, sillä vastaavia sarjoja on muitakin, kuten Korres. Inceissä ei varmasti ole mitään ”arveluttavaa” :)
Vaikka juuri huulituotteita en ole ”Pertiltä” testannut niin muita kyllä, tässä fiiliksiäni viiden vuoden takaa:
http://blogit.terve.fi/karkkipaiva/pertin-mehilaiset-porrasivat-suomeen/