Nuuskija raportoi: näin ne miehen putelit vajenee..!

Mr. Karkkipäivän ajatukset ”mieskosmetiikasta” eivät liene jääneet blogin historiassa epäselviksi. Muistin virkistykseksi voi vaikka käydä lukaisemassa tämän haastattelun syksyltä 2010, tai sitten misterin kynäilemän, jonkinlaiseksi Karkkipäivän klassikkopostaukseksi muodostuneen arvostelun ACOn miesten tuotteista tämän vuoden elokuulta.

Kielteisestä asenteestaan huolimatta äijä on kuitenkin suostunut vuosien varrella ottamaan vastaan yhden jos toisenkin ihonhoitotuotteen joita meille on Karkkipäivän kautta tarjottu. Olen miettinyt, miten näistä viimeisimmistä oikein pyytäisin arviota, kun tiedän että vastaus on yleensä sitä, ”No, ihan samalta nää kaikki tuntuu” -luokkaa tai luonnonkosmetiikan kohdalla ”Hyi helkkari miten limaista ja haisee pahalle!”.

Päätinkin sitten lähestyä asiaa äänettömällä tarkkailutekniikalla. En kysy mieheltä mitään! Tarkkailen vain. Ja havainnoin mitkä pulloista alkavat vajeta —> merkki siitä että tuotteessa täytyy olla jotain josta mies pitää.

Mieskosmetiikat0

Tällainen rivistö pulloja on kertynyt wc:n lavuaarin reunalle miehen puolelle. Tuo poni-hammasmuki on kyllä eksynyt kaveeraamaan miestuotteiden kanssa mun puolelta..! ^_^

Olen nostellut ja tunnustellut puteleita tasaisin väliajoin koko syksyn ajan ja selvittänyt, mitä niistä on käytetty eniten. Tein myös pienet yhteenvedot tuotteiden ominaisuuksista – jos vaikka joku teistä etsii kosmeettista joululahjaa miehelleen..! ;)

Mieskosmetiikat_AcoFaceLotion

Mieskosmetiikat_KiehlsFacialFuel

Mieskosmetiikat_YRFraicheurHomme

Mieskosmetiikat_Gillettevaahto

Mieskosmetiikat_KiehlsEyeDePuffer

Tämä on siis silmänympärysvoide puikon muodossa. Tästä huomioin, että se on ollut miehellä aina mukana kesästä saakka, jolloin hän sen sai.

Mieskosmetiikat_EllaBacheCremeIntex2

Jos joku on jotenkin onnistunut missaamaan ”Finnintappaja”-postaukset, niin Creme Intex No.2:sta voi lukea vaikkapa täältä.

Lavuaarin reunalla asuvista tuotteista Kiehl’s on selvästi ollut eniten miehelle mieleen. Pullojoukon takaa muuten löytyi Bulldogin Original Moisturiser, joka oli ensimmäinen koskaan miehelle blogin kautta lähetetty kasvovoide. Voide on käytetty lähes loppuun. Heitin pullon pois sillä sisältö haiskahti jo epäilyttävälle…

Mieskosmetiikat_SanctumShaveGel

Peilikaapin sivuhyllyltä löytyy Sanctumin partageeli. Tämä tuote sai mieheltä aikoinaan niin negatiivisen palautteen, että en tajua mitä se enää tekee kahden vuoden jälkeen kylppärissämme..! Heitin roskiin otettuani kuvan.

Töistä joskus tuomaani Clarins Men -näytettä mies ei ole vaivautunut koskaan varmaan edes avaamaan.

Mieskosmetiikat_YR

Suihkun puolelta löytyy myös miehen käyttämää kosmetiikkaa. Täältä löydämme miehen ilmeisen suosikkituotteen – Yves Rocherin kuorivan kasvoputsarin! Tämä puteli on melkein lopussa. Olen havainnoinut, että mies käyttää sitä todella säännöllisesti. Ja huom! Erikseen kehottamatta. Niinkuin kaikkia näitä postauksen tuotteita.

Mies tykkää voimakkaasti tuoksuvista suihkugeeleistä, ja miehiset ”Axe-hajut” ovat kuin vaivihkaa vaihtuneet hedelmäisempiin ja makeampiin… Mies on ihan rakastunut Tigin shampoiden makeaan tuoksumaailmaan, ja jossain vaiheessa hän hyväksyi makeat tuoksut myös suihkugeeliinsä. Tooodella pitkään hän käytti vain ja ainoastaan Axea tai tuoksupakettien mukana tulleita ”miehen hajuisia” suihkutuotteita. Yves Rocherin ei-todellakaan-miehinen hunajasuihkugeeli näyttäisi olevan herralle mieleen.

Mieskosmetiikat_BullDogWash

Pyykkikoneen päältä eri pesuaineiden seasta bongasin hämmästyksekseni Bulldogin kasvoputsarin. Täälläkö tämä on..? Olin jo tyytyväisenä kuvitellut miehen käyttäneen sen loppuun. Mutta ei, Bulldog-puhdistusgeeli ei ole huvennut juuri lainkaan. Päätelmä: mies pitää kuorivista putsareista. Ne tuntuvat miehen mielestä varmaan… tekevän jotain? :) Toisin kuin pelkkä putsari? Kun naaman perusputsaus hoituu muutenkin suihkussa shampoolla.

   idMieskosmetiikat5

Myös työreissuille mies pakkaa kosmetiikkaa mukaan! Näppäsin tämän salakuvan pari viikkoa sitten. Tästä voimme päätellä, että mies on jo oikeasti tottunut käyttämään kosmetiikkaa. Siitä on tullut… rutiinia? Oooo, wow! :) Hän haluaa ottaa putsarin ja kasvovoiteen mukaan matkalle lähtiessään.

…mutta mikä on tuo Blonde-shampoo? saatatte ihmetellä. Mr. Karkkipäivällä on tummanruskeat hiukset. Ei, miehelläni ei (ainakaan pitäisi olla) suhdetta toiseen blondiin työreissuillaan, vaan hän käyttää tuota shampoota itse. Lisää aiheesta ensi viikon hiusteemaviikolla..! :)

Kuka muuten meinasi ostaa miehelleen/poikaystävälleen jotain kosmetiikkaa joululahjaksi?

* * Postauksen tuotteista Kiehl’sin, ACOn, Yves Rocherin, Bulldogin ja Sanctumin tuotteet on saatu blogin kautta. Ainoat ihonhoitotuotteet jotka mies on koskaan ostanut itse ovat Lushilta ja Ella Bachélta (suihkugeelit ja dödöt poislukien) * *

Kommentit (39)
  1. Oon kanssa koittanut saada miehen päivärutiineihin upotettua edes pari perus ihonhoitorutiinia, kyllähän tuo jo välillä jotain puhdistusvaahtoja ja jopa kuorintavoidetta jaksaa käyttää. Tosin huomasin pari viikkoa sitten että mies oli pari kertaa käyttänyt ihonpuhdistajaa kosteusvoiteena, piti sitten vähän selventää että tämä sitten muuten kuuluu pestä pois. :D Mutta ainakin yrittää kovasti! Varmaan ostan sitten joululahjapakettiin vielä sen kunnon kosteusvoiteen.

    1. Tosin huomasin pari viikkoa sitten että mies oli pari kertaa käyttänyt ihonpuhdistajaa kosteusvoiteena, piti sitten vähän selventää että tämä sitten muuten kuuluu pestä pois. :D

      Voiii miestä…! :) Tosin tuollaista käy miehelle varmaan helpostikin, etenkin jos putelit on ihan samannäköisiä niinkuin esim. ACOlla.

  2. Tiina Eliisa
    13.12.2013, 13:38

    Haha! Tää oli kyl paras ikinä lukemani postaus! Oot huippu! <3 kuinka sen tosiaan muuten saa tietää mikä/mitkä tuotteet on miehen mieleen kuin salapoliisityö ;) oikeasti, oon koittanut kysellä joskus et mistä pitää niin saippua, aina saippua.. On miehelläni nuita purnukoita muutama, ja taidan tehdä myös tutkimusta asiasta :) oot kyllä huippu ja tuo poni-muki! Mäki haluun!! :)

    1. oot kyllä huippu ja tuo poni-muki! Mäki haluun!! :)

      Hihi..! Kiitos Tiina Eliisa..! :) En kertonut miehelle tästä postauksesta, toivottavasti se ei hermostu kun kuvailin tuon matkoilla ja saunareissuilla kulkevan ”kosmebägin” sisällönkin… :p

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *