Nostalgiapläjäys & pitkästä aikaa Awards-ehdokkuus

Muistatteko, kun yhteen aikaan joka taholla järjestettiin Blog Awardseja? Indiedaysilla niitä oli jossain vaiheessa jopa kaksi kertaa vuodessa…! Huh…!

Ihan mukavaa totta kai, että blogit saivat tunnustusta, mutta rajansa kaikella näkyvyydellä, ja tuo 2010-luvun alkupuoliskon palkintogaalameininki meni ainakin allekirjoittaneen mielestä ihan överiksi. Ehdolla oleminen ”parin kuukauden välein” ja lukijoilta äänten pyytäminen alkoi olla kunnian sijasta noloa.

Järjestäjätkin tajusivat viimein, että Awardsit alkoivat väsyttää niin somevaikuttajia kuin seuraajiakin, ja nyt blogigaaloja ei ole järjestetty muutamiin vuosiin.

Tänä vuonna bloggaajia ja muita somealan vaikuttajia palkitaan jälleen, mutta kyseessä ei ole pelkästään somevaikuttajia nostava tempaus, vaan yleisesti hyville ja menestyneille internet-sivuille ja -kanaville tunnustusta jakava FINNISH WEB AWARDS.

FWA järjestetään nyt kolmatta kertaa, ja blogit ovat ensimmäistä kertaa mukana. Ehdolla olevat blogit on ennalta valinnut tuomaristo. Marraskuussa palkitaan sekä tuomariston valinnat että yleisön suosikit.

Kauneustädit Sanni ja Virve edustavat vuonna 2013…

Vaikka olen otettu ehdokkuudestani, en edelleenkään koe mielekkäänä mainostaa tällaista ehdokkuutta mediassani, koska äänten ”kärttäminen” seuraajilta on minusta noloa. Just näin.

FWA haluaa kuitenkin muistuttaa minua viikon välein äänestystilanteella ja sillä, että kukaan ei ole äänestänyt Karkkipäivää koska kukaan ei tiedä sen ehdolla olosta :D. Joten… no h*mmetti, ehkä olisi kiva jos mun blogi lopulta saisi vaikka viisi yleisöääntä. Joten lukijani; käykää äänestämässä jos siltä tuntuu 🧡 Kerron sitten jäinkö jumboksi…! 😁

Voi muistoja..! Vuoden 2013 Kauneusblogivoittajat Mimmi, Sanni ja Saara <3

Äänestämään pääsee tästä.

Äänen voi antaa kerran päivässä kilpailuajan loppuun asti – josta en tosin tiedä, päättyykö se 31.7. vai 30.9., sillä FWA antaa kummankin tiedon..! 😅 Sivun ylälaidassa lukee ”heinäkuun loppuun asti”, sivun alalaidassa ”Yleisöäänestys 15.6.-30.9.”

Ote mun esittäytymisestä FWA:n sivulla:

Koska rakastan nostalgiaa ja vanhojen muistelua, kokosin tähän muidenkin (kuin itseni) viihteeksi kavalkadin mun Blog Awards -lookkeja vuosien varrelta:

Huomaa, että olen (mekko)tyyliltäni aika… ennustettava…? :D

Lokakuun 2015 look on mun ehdoton suosikki, hiuksista vastasi mun luotto(kampaaja)ystävä Leena 💗

Saman vuoden huhtikuun meikki- ja hiuslookista en oikein tykännyt, täytyy tunnustaa näin jälkikäteen. Se oli ainoa kerta, kun joku muu meikkasi minut gaalaan, ja en vain tykännyt meikistä (liian vahva) enkä myöskään hiuksista (kaipaan pään päälle aina volyymia).

Huhtikuun 2015 Blog Awards -look ei ollut ”minua”

Vuoden 2013 gaala oli ihkaensimmäinen johon osallistuin, taisi olla ensimmäinen Indiedaysin järjestämä Blog Awards.

Kuka muistaa, kun etsin Barcelonassa mekkoa päälleni gaalaan… Minulle oli kerrottu etukäteen, että mut palkitaan, ja olin aivan järkyttävän kiusaantunut ajatuksesta, että joutuisin nousemaan lavalle. En tule ikinä tuntemaan oloani luontevaksi saatika mukavaksi korokkeella muiden edessä. Enkä tuohon aikaan omistanut yhtäkään ns. edustavaa mekkoa – en todennäköisesti yhtäkään mekkoa (!), aloin käyttää niitä vasta jokunen vuosi myöhemmin.

Kaksi vaaleaa ja yksi oranssi neito syksyn 2016 gaalassa

Josta tulikin mieleen muisto siitä ainoasta kerrasta, kun blogini on saanut ykköspalkinnon, eli valittu Parhaaksi Kauneusblogiksi The Blog Awards Finland -gaalassa. Se tapahtui syyskuussa 2015 ja olin silloin Kreikassa. Sain tiedon voitostani jonkun kaverin somesta…! :D Olin tietysti otettu voitosta, mutta valtavan onnellinen siitä, että olin kaukana lavoista ja gaalahumusta….

Vielä toinenkin nostalgia-annos. Tämä on kuulkaa tooosi kaukaa: järjestin keväällä 2010 blogissa bannerikilpailun! 😍 Lukijat saivat osallistua banneriehdotuksillaan, joissa tuli näkyä rakkauteni violettiin väriin sekä jollain tapaa karkki-elementti.

Yhdeksäntoista banneria osallistui kilpailuun, ja tässä ne ovat:

Kaksi kysymystä:

Kuka muistaa, minkä bannerin valitsin? :)

Ja:

Onko lukijoiden joukossa yhä näiden bannerien tekijöitä…? Olisi aivan ihana kuulla, jos olette vielä siellä…! ❤️

Nyt lähtee ”Vain Elämää” -tunteilun puolelle, mutta kyllä tässä vähän tulee tippa linssiin, kun miettii blogin yli 11-vuotista taivalta…. Kiitos, kun olette tehneet tätä reissua mun kanssa. 💜

Kommentit (18)
  1. Muistan bannerikilpailun ja sen voitti kai… silmämeikki ja puhekupla? Erikoista että tästä on niin kauan… 😳

    1. sen voitti kai… silmämeikki ja puhekupla?

      Oikein..! 😊

  2. Olen seurannut blogiasi monta vuotta, nykyään myös instassa.Äänestän ilman muuta sinua:)

    1. Kiitos Sanna 😘

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *