Karkkipäivä
Karkkipäivä

Netti tekee meistä tyhmiä?

Tällä kirjoituksella ei ole mitään tekemistä kosmetiikan kanssa, joten pelkästään kosmetiikkajutuista kiinnostuneet voivat hypätä postauksen yli.

Stupid4

Minusta vain tuntui siltä, että tästä täytyy avautua.

Toukokuun Olivia-lehdessä oli juttu, joka kiteytti suoraan kaikki viimeaikaiset ajatukseni. Matkalla vapun viettoon mökille kommentoin miehekkeelle taas (teen sitä usein), kuinka koneen äärellä roikkuminen on varmasti pehmentänyt aivoni – ja kun sitten mökillä leväytin auki Olivian, oli siellä artikkeli juuri siitä asiasta. Voin samaistua jutun aloitusaukeaman viimeiseen lauseeseen täydellisesti.

Jotakinomituista

Niin, jotakin omituista.

Onko teillekin?

Viime vuosina olen huomannut itsessäni varsin epämieluisia asioita. En pysty enää lukemaan kunnolla, en jaksa kirjoittaa kirjeystävilleni, en pysty keskittymään mieheni kertomaan juttuun päivän kuulumisista. Muistini on huonontunut hälyttävästi. Joudun kirjoittamaan ylös käytännössä kaikki asiat, jotka haluan saada hoidetuksi. Minun on vaikea priorisoida asioita. Päässäni laukkaa rataa 359 eri asiaa jotka kaikki tuntuvat vaativan huomiota välittömästi, ja koska fokuksen jakaminen niin moneen kohteeseen on mahdotonta, saatan unohtaa ne kaikki ja tajuta päivän päätteeksi että en ole saanut mitään aikaiseksi. Tämän tajuaminen saa minut ahdistumaan entisestään.

Stupid0

Mutta kaikkein voimakkain on tunne, että olen tyhmentynyt. En ole enää ihan viivalla. Voin melkein konkreettisesti tuntea, kuinka aivoni raksuttavat tyhjää. Mieheni yrittää keskustella kanssani eduskuntavaaleista, ja minä pystyn ajattelemaan vain jotain eilen ottamaani kivaa kuvaa koirista jota voisin nyt lähteä koneelle käsittelemään. Ja mitäpä minä osaisin eduskuntavaaleista keskustellakaan. Enhän minä mistään puolueista ja edustajien ajamista asioista mitään tajua. Enkä enää edes tiedä, milloin lempiyhtyeeni uusin levy on ilmestynyt. Tai onko kotikaupungissani meneillään taidefestivaali. Vaikka näiden asioiden pitäisi kiinnostaa minua.

Stupid2

Olin ennen fiksumpi. Ihan oikeasti olin. Ja yleissivistyneempi. Tiesin asioista. Seurasin monia eri kulttuuri-ilmiöitä lehdistä ja tv:stä ja keskustelin niistä ystävieni kanssa maitokahvin äärellä jossain sopivan boheemissa kahvilassa. Olin kiinnostunut ja valveutunut, luin, luin ja luin. Tilasin monia lehtiä jotka kaikki ehdin lukea; Vogue, Kerrang, Condé Nast Traveller, Image. Lukiossa vedin ysejä ja kymppejä kokeisiin lukematta. Olinhan fiksu.

Rakastin kirjoittamista. Hankin kirjeystäviä ympäri maailmaa, ja kirjoitin joka päivä sivukaupalla tekstiä Meksikoon, Sloveniaan, Japaniin tai Norjaan. Suunnittelin matkoja ja uppouduin matkakirjallisuuteen.

Sitten tuli internet (tai Internet, siihen aikaan se kirjoitettiin vielä isolla). Meni vuosia ennenkuin sen vaikutukset minussa alkoivat kunnolla näkyä. Olin viimeisten joukossa jotka hankkivat liittymän kotiin. Se oli itse asiassa niinkin hiljattain kuin keväällä 2008. Se oli kai sitten menoa.

Nyt en juuri muuta tee kuin istun koneen äärellä. Minulla olisi kaikki mahdollisuudet imeä itseeni yhä vain enemmän tietoa, mutta en tee sitä. En oikein edes tiedä mitä teen. Aika vain katoaa jonnekin.

Stupid3

En tiedä, mitä elokuvia lempinäyttelijäni Benicio Del Toro on tehnyt viime vuonna. En tiedä, miksi Libyassa soditaan. En ole soittanut yhdelle parhaimmista kavereistani vuoteen, koska en muista. En myöskään muista varata aikaa hammaslääkärille, jossa viimeksi kävin 2004. Jos kerrot minulle, mitä eroa on Kokoomuksella ja Vihreillä, olen kuukauden kuluttua unohtanut sen. Milloinkahan viimeksi kävin taidenäyttelyssä?

Olivian artikkelissa kerrotaan näin:

”(Tilastojen) mukaan keskittymishäiriöiden diagnoosit ovat lisääntyneet kymmenen viime vuoden aikana ainakin Britanniassa, Yhdysvalloissa ja Suomessa.

Nicholas Carr uskoo, että syypää paisuneisiin lukuihin on internet. Netin logiikka perustuu siihen, että se hajauttaa huomiomme jatkuvasti eri kohteisiin. Klikkaamme linkkiä, katsomme kuvat, kommentoimme kaverin statusta, etsimme halvinta lentoa, kuuntelemme musiikkia, tarkistamme sähköpostit ja suljemme ärsyttävän mainosbannerin. Moni meistä räplää älypuhelintaan myös töiden jälkeen ja muiden ihmisten seurassa.

Tietysti netissäkin voisi keskittyä. Harva kuitenkaan tekee niin.”

Stupid_5

Artikkelissa pohditaan myös, onko kirjojen massalukemisen aika ohi, ja kutistuvatko kirjojen lukijat pieneksi eliitiksi, ”lukevaksi luokaksi”. Tai vaikuttaako uusi teknologia pysyvästi aivojemme rakenteisiin. Emme enää opettele asioita ulkoa, koska minkä tahansa tiedon voi koska tahansa tarkistaa netistä. Internetin keinotekoinen muisti on korvaamassa biologista muistia.

Jutun lopussa kerrotaan, että Yhdysvalloissa on nyt pinnalla ”digitaalinen dieetti”, jonka avulla voi hallita netin liikakäyttöä. Toimittaja on aloittanut oman dieetin, ja kertoo päättäneensä lukea joka päivä kirjaa tunnin verran.  Ilman keskeytyksiä. Siitä minäkin haaveilen.

Lainasin kirjastosta toiveikkaana Harry Potterin ja kuoleman varjelukset. Kuukauden laina-ajan jälkeen olen uusinut lainan kerran, ja olen nyt sivulla 128. 16-vuotiaana olisin lukenut samassa ajassa 4-5 kirjaa. Sotaa ja rauhaa en taida enää tässä elämässä pystyä lukemaan. :(

Kuka tunnistaa itsessään samanlaisia vaikutuksia? Tai onko jollakulla hyviä vinkkejä itsensä asteittaiseen takaisin-sivistämiseen?

Vai oliko tämä vain hemmetin outo postaus?

Kommentit (93)

  1. Mohn

    Heippa! I’m back! ;-) Ja luettavaa on paljon, varmaankaan en voi vastustaa kiusausta kommentoida (minulta) rästiin jääneitä juttuja. ;-)

    Mutta tämä oli kyllä mielenkiintoinen aihe ja jotenkin en nyt oikein osaa suhtautua siihen. Itselläni on aina useampi välilehti auki, parhaimmillaan (pahimmillaan) pari-kolme ikkunaa välilehtineen… Johtunee siitä, että haluan keskittyä yhteen sivuun kerrallaan ja siksi haluan avata lähes kaikki linkit jne. uusiin välilehtiin. Joskus niitä saattaa olla jopa kymmeniä odottamassa vuoroaan.

    Rakastan tiedonhakua ja minusta on tyydyttävää kaivella nettiä ja nähdä vähän vaivaa ja haastaa itseni löytämään tarvitsemani tiedon. Samalla tulee vastaan kaikenlaista mielenkiintoista jonka sitten avaan sinne uusiin välilehtiin ja luen myöhemmin. Minä koen internetin aivojani ruokkivana asiana.

    Aloitin nettailuni sähköpostilistoista ja olin jäsenenä useammalla erilaisella listalla. Kirjoitin todella paljon. Osallistuin myös mielipiteenvaihtoon erilaisilla julkisilla keskustelufoorumeilla. Minusta se oli/on mielenkiintoista (tosin nykyään listat ovat kutistuneet muutamaan hassuun enkä enää niin jaksa vääntää tuolla yleisillä palstoilla koska en jaksa typeriä ja provosoivia hyypiöitä ;) ). Lisäksi minulle sopii kirjallinen kommunikointi niin paljon paremmin kuin korvan lämmittäminen luurin kanssa. Juttelen mieluummin ihmisten kanssa kasvotusten. Elokuvissa en ole ikinä ollut ahkera käymään enkä ymmärrä miksi pitäisikään. Musiikkia rakastan mutta siihenkin löydän kaiken tarvitsemani tiedon internetistä. Minusta jokainen voi itse vaikuttaa siihen mitä tekee koneella ollessaan.

    Toki kone voi nielaista elämän. Itse olen siitä hyvä esimerkki. Pakotin itseni lopettamaan hetkeksi blogiin kirjoittelun ja näiden blogien lukemisen (vaikka seuraankin vain muutamaa blogia) ja muutaman muun huvituksen jonka kone mahdollisti, koska oikeat hommat jäivät muuten helposti tekemättä. Toisaalta kyse on loppujen lopuksi vain minun huonosta itsehillinnästäni, ei varsinaisesti tästä koneesta tai netistä. Samalla tavalla joudun rajoittamaan itseäni kirjojen suhteen; yleensä minun on pakko saada lukea kirjat kannesta kanteen mielellään yhdellä istumalla. ;-) Jos kirja on hyvä siis, huonoja en jaksa loppuun asti väkisin lukea.

    Tietenkin koneaika on pois jostakin muusta, sitä en kiistä. Mutta toisaalta, onko se aina välttämättä huono asia?

    • Sanni

      Jee, Mohn! :)

      Nyt täytyy sanoa, että mä luulin sun oikeasti kuolleen jossain onnettomuudessa tai jotain, kun et vastannut enää blogisi kommentteihinkaan, tai julkaissut niitä. Vähänkö mahtavaa että palasit! Tervetuloa takaisin! :)

  2. Mohn

    Voi kiitos, ihanaa taas olla täällä! :-) Joo, olihan se tosi tyly veto, että lopetin kuin seinään. Tosin kuvittelin, että kukaan ei ollut kommentoinut mitään, kun luulin että kommentit tulee mun sähköpostiin. Mutta ne tuleekin sinne vasta hyväksymisen jälkeen… No, anyways, nyt olen kuitenkin taas nettikartalla. ;-D

  3. anon

    Olen täällä myöhässä mutta antaapi olla. Olen huomannut saman asian. Häiritsee vähän, sillä olen opiskelija, ja ainoat asiat missä tunnun enää pärjäävän ovat sellaiset, missä olen ollut ennestään luonnonlahjakkuus. Asiat, missä olisi parantamista jäävät unholaan, sillä niiden ulkoaopettelu on niin kamalan tylsistyttävää, kun vaihtoehtona on 10 välilehteä Wikipediasta jotka lisääntyvät sitä mukaa mitä enemmän lukee (hemmetin nykyselaimet!).
    Itse luen siis edelleen paljon, mutten oikeita asioita. Yhteen 200-sivuiseen romaaniin meni puoli kesää lukea loppuun. Tekstiä kyllä vilisee jatkuvasti silmieni edessä, mutta ne ovat aina jotain hyödytöntä niinkuin Ilta-sanomien Hullu maailma-osion typeriä huomionhakuisia otsikoita. Kaikkein eniten on kärsinyt opiskelu, ja asiat missä olen huono ovat huonontuneet entisestään. En kyllä ole koskaan jaksanut tehdä pitkään asioita mitä inhoan, mutta yleensä itsekuri on saanut minut menemään edes sieltä, mistä aita on matalin. Onneksi ruotsi ei ole pakollinen oppiaine ylioppilaskirjoituksiin!
    …Toisaalta yliopistoon menemisen kannalta voisi olla hyvä idea käydä kysäisemässä joltain asiantuntijalta, onko keskittymiskykyni tosiaan alittanut ADHD-rajan, sillä tunnen pari sen sairastajaa joiden kertomukset elämästä ennen lääkkeitä ovat olleet vähän samanlaisia fiilikseltään kuin tilanteeni nyt.

Kommentoi »

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.