Karkkipäivä
Karkkipäivä

Naamakohtaus

Mun iho sai kohtauksen.

Tämä ei varmasti näytä millään lailla pahalta monellekaan teistä, mutta taustatietona kerrottakoon, että mun iho ei ole näyttänyt tältä varmaan…. no, ainakaan 10 vuoteen. Etenkään sen jälkeen kun vaihdoin kohta kuusi vuotta sitten (herranjestas, joko siitä on niin pitkä aika..?) mineraalimeikkipohjaan. Mä olen kai aika onnekas kun ihoni on oikeastaan aina hyvässä kunnossa.

Mutta tänään näytän yhtäkkiä tältä. Tilanne, että mulla olisi näin paljon näppyjä naamassa kerralla, on kerrassaan vieras.

Eilen blogissa ihasteltiin kauniin kuultavaa keskiviikkomeikkiä ja mun iho näytti aamulla otetuissa kuvissa tosi hyvältä. Tänään iho on kuin toisen ihmisen.

Eilen päivän aikana ihoon alkoi mystisesti ilmestyä kohoumia, ja kun pesin illalla meikin pois alta paljastui punalaikukas, näppyinen nassu. Yöksi levitetty Schrammek Blemish Balm’kaan ei auttanut, ja aamulla näytin siis tältä. Aikamoinen ero eilisaamuun.

Myös toinen puoli kasvoistani on kohtauksen vallassa.

Tämä on oikeasti hyvin, hyvin mystistä.

Olen parhaillaan testaamassa yhtä uutta kasvovoidetta josta olen tykännyt aivan mielettömästi, ja olen jo valmistellut tulevaa hehkutuspostausta. Nyt täytyy pitää taukoa tuosta voiteesta ja katsoa jos iho rauhoittuu, ja ottaa se uudelleen käyttöön vaikka parin viikon kuluttua. Jos iho taas reagoi, niin sanonpa vain että onpa harmi. Haluaisin kovasti antaa testivoiteelle kehut..!

MUTTA. Tästä harvinaislaatuisesta näppykohtauksesta on jotain hyötyäkin. Voin vihdoin testata eri meikkipohjien peittävyyttä, kun on jotain peitettävää…! :D Kerroin teille Flow-mineraalipostauksessa, että en pitänyt Flow’n pohjaa kovin peittävänä. No, katsokaapas alla olevia kuvia!

Kuvia ei ole käsitelty millään lailla rajausta lukuunottamatta, tällä kertaa en edes säätänyt kuvien kirkkautta tai kontrastia. Ja peittäähän tuo Flow! Laitoin tosin huomattavasti reilummin kuin normimeikkiini, tällä kertaa n. neljä kerrosta.

Kerrostuksesta huolimatta meikki ei näytä mitenkään hirveän pakkelilta. (Kuvan saa klikattua isommaksi.)

Otin vielä yhden vertailukuvan nyt illalla että näette miten pohja on kestänyt päivän ajan. Näpyt ovat nyt paremmin näkyvissä kuin tuoreeltaan meikattuna (mihin saattaa vaikuttaa valaistuskin), mutta pohja on muuten mielestäni erittäin siisti. En lisännyt päälle päivän aikana mitään muuta kuin poskipunaa.

No, Flow on nyt todettu peittävämmäksi meikkipohjaksi mitä aluksi luulin. Pitäisiköhän tässä peräti toivoa että iho pysyy näin kirjavana jonkun aikaa että saan testattua kaikkien meikkipohjieni ja BB-voiteiden peittävyyden perusteellisesti…! ^_^

Saako teidän ihot välillä tällaisia mysteerikohtauksia?

Kommentit (100)

  1. Kaisa S

    Heippa! Olen huomannut, että mulla alkaa naama pukata näppyjä, jos en muista juoda ahkerasti vettä. Unohdan aika usein päivän aikana juoda vettä, ruuan kanssakin juon vain pienen lasillisen ja se näkyy pian näppyinä. Uskoisin ainakin, että satunnaiset kasvojen katastrofit johtuvat tuosta, sillä kun taas muistan juoda enemmän vettä, niin näpyt häviävät. Sulla ei ehkä tästä ole kyse, mutta tuli vaan mieleen! :) Raskaaksi tuleminen oli mulla myös toinen näppyjen aiheuttaja pari vuotta sitten. ;)

    • Sanni

      Mä en ole koko elämäni aikana juonut kunnolla. :/ Päivässä nestettä saattaa mennä pahimmillaan alle 5 dl. Ei vain ole jano. :( Jos yritän juoda kerralla useamman desin vettä alkaa melkein oksettaa. Juominen on vastenmielistä.

      • Aria

        Dehydraatioon auttaa parhaiten tasainen pienten määrien juominen. Kokeile juoda vähemmän, mutta useammin. :) Jos juot liikaa kerralla ei siitä mene kauhean paljon käyttöön vaan läpi menee iso osa. Juo vaikka pari kulausta aina välillä.

        Varsinkin kesällä juominen on tärkeetä ja nestehukka voi tulla vaivihkaa, vaikka olisi vain kotona hengaamassa. Ei se silti tarkoita, että naamakohtauksen syy olisi siinä. Mutta jotenkin 5 dl ei kuulosta siltä että sillä pysyisi terveenä, urheileva nuori ihminen kun olet. (taidat pistää kuitenkin vedensaannin alakanttiin ja onneksi vettä tulee muualtakin kuin lasista)

  2. maria

    Vauh. Onpa erikoista. :O

    Kokeiletko LiLoakin? Itse en saa noin hyvin peittävää pohjaa LiLolla muuttamatta sitä pakkeliseksi. Oon ennenkin todennut, että pyrin lähinnä tasottamaan väriä. :) Tuumailen tässä, että lähtee pohja vaihtoon jos Flow toimii mukavammin kuin LiLo.

    • Sanni

      Kokeilin eilen Lololla, kuvamateriaalikin tallennettu. :) Peitti kyllä yhtä hyvin, tosin alla mulla oli vielä Schrammekin BB:tä joten tulos oli hitusen raskaampi kuin edellisen päivän Flow.

  3. Edl

    Saa!!! Nytki on yhtäkkisesti iho alkanu kukkia, pakko ostaa tota :—D

  4. R

    Myös minulla on viime aikoina iho ollut todella huonossa kunnossa. Aina kun saan vanhat finnit hoidettua pois, niin uutta pukkaa esiin. :( Sitten tajusin todennäköisen syynkin tälle: lopetin keväällä e-pillerit (jep, vauva olisi tervetullut). Nyt en sitten vain tiedä, millä nuo iho-ongelmat saisi kuriin. Ikävä kulkea finninaamaisena ja odotella raskautumista (johon saatta mennä vaikka kuinka kauan aikaa?). Tuntuu, että kun hormonit pistävät naaman kukkimaan niin mikään puhdistus/kosteutus ei tehoa.

  5. Heini

    Moikka Sanni!

    Blogisi innoittamana olen ajatellut kokeilla luonnonkosmetiikkaa, ja haluaisin kysyä vähän tuotevinkkejä. Tähän asti olen käyttänyt lähinnä apteekkisarjoja. Ihoni on pintakuiva ja herkkä, mutta usein vähän näppyläinen – näyttää aika samalta kuin sinun ihosi näissä kuvissa. Iho tuntuu uusiutuvan todella hitaasti (kosmetologi kuvaili ihoani sanalla laiska), ja näpyistä ja nirhaumista jää jälket pitkäksi aikaa. Mustapäitä tai öljyisyyttä ei niinkään ole, vaan näpyt johtuvat jostain muusta.

    Mitähän putsaria ja kosteusvoidetta kannattaisi lähteä ensimmäisenä kokeilemaan? Meikkipohjan ajattelin vaihtaa Lily Loloon, tai muuhun vastaavaan.

    Kiitokset vielä mielenkiintoisesta ja erittäin hyvin toteutetusta blogista!

  6. AriaIsHanna

    Voi voi voi!
    Kadehdin syvästi ihmisiä joiden pahin päivä näyttää tuolta..
    Olen viimeaikoina kiinnittänyt enemmän huomiota ihooni: puhdistanut aktiivisemmin kasvovedellä, käyttänyt syväpuhdistavia mömmöjä yms. ja edelleen se palkitsee mut punasena helottavilla jättifinneillä.

    Voisitko muuten avata meille hieman BB-voiteiden saloja? Niitä on nyt jokapuolella mutta mihin niitä periaattessa käytetään, miksi, tehoaako ne ja mitkä ovat parhaita?

  7. rriina

    Itselläni tapahtui pari päivää sitten samanlainen ilmiö, normaalisti naamastani ei löydy näppyjä laisinkaan mutta nyt niitä sitten oli useampikin.. Pitääpä itsekkin kokeilla tuota Flow meikkipohjaa :)

  8. Jasmin

    Moikka, mulla ihan samanlaista naamassa, mutta paljon enemmän ja toisella puolella kasvoja vaan. Toisella puolella on ihan muutama mut toisella taas enemmän. Kuinka kauan sulta kesti, että noi lähtivät? Käytitkö sen aikana mitään kauneustuotteita ja mistä näpyt johtuivat tarkkaleen tiedätkö? Mulla noita näppyjä nyt on ollut 1 kk verran, välillä enemmän välillä vähemmän.

    • Sanni

      Kuinka kauan sulta kesti, että noi lähtivät? Käytitkö sen aikana mitään kauneustuotteita ja mistä näpyt johtuivat tarkkaleen tiedätkö?

      Näpyt johtuivat eräästä hormonivalmisteesta jota käytin, lääkäri oli unohtanut mainita että sivuoireena tulee usein iho-oireita. Kuurini kesti muistaakseni kuukauden-pari, mutta näpyt lähtivät parissa viikossa ihon totuttua lääkkeeseen.

      Käytin näppyjen täsmähoitoon Ella Bachen voidetta ja muuten ihan normaalisti niitä tuotteita mitä muutenkin käytän.

  9. Juuli

    Oli kuule pakko tulla kehumaan tätä Flown meikkipohjaa sulle! lueskelin yks päivä näitä sun vanhoja postauksia mineraalimeikeistä, koska oon miettiny, että kokeilisin taas mineraalimeikkipohjaa (joskus kolme-neljä vuotta sitten kokeilin lilyloloa, joka oli aivan liian kevyt ja kuiva mun naamalla ja kaiken lisäksi teki näppyjä). Oon aina miettiny mistä puhut, kun sanot mineraalimeikillä saavas ”meikittömän näköisen” pohjan MUTTA nyt tajuan! :D kokeilin ensimmäistä kertaa Flowta ja voi että! Meikki oli yhtä peittävä mitä oon lumenen cc:llä saanu, mutta niin paljon luonnollisemmannäköinen! Pohja oli edelleenkin vähän kuiva poskilta (mulla on vähän kuiva iho muuteki, voi myös johtua lääkityksestä mitä käytän finniarville) ja pohja oli aika matta. Toivon, ettei tällä kertaa tuu mitään näppyräjähdystä tai muutakaan huonoa:) sitä piti kysyä, että onko kaikissa mineraalipohjissa semmonen ”luonnonkosmetiikan tuoksu”? Mun mielestä Flow tuoksu jotenki itäiselle/yrttiselle, mutta tuoksu kuitenkin katosi, kun oli ollut kasvoilla jonkun aikaa. Anteeksi, tuli kauheen pitkä viesti, innostuin niin paljon tästä puuterista :)

    • Sanni

      Mahtavaa kuulla että mineraalipohja toimii sullakin :)

      Mitä tuoksuun tulee, mä en muista koskaan haistaneeni missään mineraalipohjassa tuoksua. Pitikin nyt ihan käydä haistamassa omaa Flow’n Peach-pohjaani ja joo, kyllä siinä tuntuisi olevan aistittavissa hyvin vieno vähän itämainen tuoksu kun oikein läheltä sniffaa. En ole koskaan tuota aiemmin aistinut, on niin mieto että ei varmaan tuoksu siitä pienestä määrästä minkä iholle kerralla levittää. Aika mielenkiintoinen tuo tuoksujuttu, kun mitään hajustettahan Flow’n mineraalipuuterissa ei ole. Mistähän kummasta tuoksu siis tulee…? Voisikohan itse muovipakkauksessa olla joku tuollainen materiaalituoksu..?

      • Juulia

        Samaa ihmettelin itsekin. No onneksi tuoksu ei ole häiritsevä. Pitää varmaan vielä testata sitä idun meikkipohjaa, koska sekin on vaikuttanu hyvältä sun postauksien perusteella:)

  10. Jennamon

    Täällä yksi ihottumista kärsivä (erityisesti silmäluomet, nenän ja huulten ympärys) herkkäihoinen atoopikko! Hiljattain vaihdoin kasvojenpuhdistusaineet EkoPharmaan ja meikkivoiteen IDUN-mineraalimeikkiin.. Eli siis vaihto normikosmetiikasta luonnonkosmetiikkaan ja ai että kun iho on siitä tykännyt! Iho lähti vauhdilla paranemaan. Kiitos aiemmista postauksista, missä hehkutit näitä em. merkkejä. Ovat mainensa veroisia! :)

    • Sanni

      Mahtavaa kuulla :)

  11. Tiltu

    Jälleen Google ohjasi mut blogiisi kun etsin tietoa, mihin perustuu väite, että tehokas ihonhoitotuote voi aluksi aiheuttaa ihon kunnon huononemista.
    Eli luvataan tuotteen X olevan niin tehokas, ettei iho ole niin tehokkaaseen kamaan tottunutkaan, jonka johdosta ihon kunto huononee radikaalisti kun tuotteen käyttö aloitetaan, mutta kun vaan sitkeästi jaksaa käyttää, luvataan ihon olevan parempi kuin koskaan. Tätä olen kuullut puhuttaessa myös ravintolisistä.
    Osaatko sanoa, pitääkö paikkansa?

    • Sanni

      En valitettavasti osaa sanoa onko tuossa ihan biologista tai fysiologista perää (en tiedä kumpi sana sopii tähän yhteyteen :D) mutta olen itsekin kuullut tuosta usein. En ole kuitenkaan ehkä kuullut asiasta niin luotettavissa/vakuuttavissa yhteyksissä että olisin pannut asialle paljon painoarvoa.

      • Tiltu

        Ok. Voisikohan esim kalvonmuodostajat jotenkin kerrostua ihon pintaan ja uuden tuotteen käytön myötä (siis toki sellaisen, joka ei kalvonmuodostajia tms muoveja jne sisällä) aiheuttaa esim voimakasta hilseilyä?

        • Sanni

          Luin tämän monta kertaa mutta nyt ilmeisesti aivot jotenkin jumittaa kun en ymmärrä kysymystä :D Tarkoitatko siis että henkilö olisi ennen käyttänyt paljon kalvonmuodostajia sisältäviä tuotteita, ja sitten vaihtaa sellaisiin joissa niitä ei ole tai on vähemmän, ja sitten nuo edellisten tuotteiden jättämät kalvoa muodostavat ainesosat aiheuttaisivat iholla hilseilyä…? Sen ei pitäisi olla mahdollista, sillä kaikki voiteet kyllä huuhtoutuvat kalvoineen iholta puhdistuksen yhteydessä. Eli joka ilta kun peset kasvosi, olettaen että käytät asianmukaista meikin(kin) irrottavaa puhdistusainetta, kaikki iholle levitetyt ainesosat irtoavat.

          Hiuksissa on eri juttu; voimakkaasti takertuvat silikonit kuten dimetikoni voivat tarttua hiukseen (ja päänahkaankin) ja kerrostua, ja pysyä kiinni hyvinkin pitkään, etenkin jos henkilö jatkuvasti käyttää dimetikonipitoisia tuotteita.

          • Tiltu

            :D
            Sitä siis haen, että ne kalvot tai joku muu ainesosa olisivat jotenkin estäneet ihon normaalia uusiutumista/toimintaa ja sitten kun lopettaa ”kalvollisten” voiteiden käytön,niin iho alkaa kuoriutua kiivaammalla tahdilla. Tai että naama rupeaa pukkaamaan näppylää kun vaihtaa vaikkapa silikonittomaan kosteusvoiteeseen, kun huokoset ovat olleet ”tukkeessa”.
            Mielenkiinnosta kyselen, kun näitä väitteitä niin kuulee.

            • Sanni

              Sitä siis haen, että ne kalvot tai joku muu ainesosa olisivat jotenkin estäneet ihon normaalia uusiutumista/toimintaa ja sitten kun lopettaa ”kalvollisten” voiteiden käytön,niin iho alkaa kuoriutua kiivaammalla tahdilla.

              Aa, okei :) En mä oikein usko tuohon henkilökohtaisesti, vaikka mitään varmaa tietoa ei mulla olekaan. En usko että mikään kalvoa muodostava kosmetiikan ainesosa voi varsinaisesti estää marraskeden ihosolujen irtoamisen, vaikka tukkia ne voivat häiritsemällä hiki- ja talitiehyiden toimintaa.

              • Tiltu

                Kiitos mielipiteestä :)

  12. Minttu

    Ootko saanut hoidettu tota vieläkään kun mulla on tommoisia enkä käytä mitään meikkivoidetta vain joka aamu ja ilta rasvaa.

    • Sanni

      Tästä on jo monta vuotta ja selvisi, että iho-oireet liittyivät silloin syömääni lääkekuuriin.

Kommentoi »

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.