Multi-seerumointia

* Sis. mainoslinkkejä

Toiset harrastavat multimaskingia, minun ihonhoitooni kuuluu multi-seerumointia.

Olen aiemminkin tietysti vaihdellut seerumeita kausittain fiiliksen ja kulloinkin menossa olevan testisarjan mukaan, mutta tänä vuonna olen siirtynyt kunnon suunnitelmalliseen seerumiohjelmaan. Seerumi on ihonhoidon todellinen tehotyöläinen jolla ratkaistaan ihon huolenaiheita silloin, kun iho vaatii muutakin kuin peruskosteutusta.

Vaikka testaan jatkuvasti uusia sarjoja, on seerumien ja tehotiivisteiden säännöllisempi käyttö mahdollista, koska ne ovat muiden hoitotuotteiden alle sujautettavia ”täsmäisku”- ja lisätehotuotteita. Lisäksi olen voinut tuoda iholleni pitkäjaksoisesti tiettyjä samoja aktiiviaineita testisarjojen vaihdellessakin, koska eri sarjoissa on saman tehoaineen ympärille kehitettyjä seerumeita. Tällaisia ovat mm. retinoidit, peptidit ja c-vitamiini.

Nyt olen esimerkiksi käyttänyt retinolia tai muita retinoideja yhtäjaksoisesti jo yli vuoden. Jii-haa!

Ja koen, että jatkuva, johdonmukainen (oikeasti tehokkaiden) anti-age-tuotteiden käyttö näkyy.

Olen räätälöinyt seerumiohjelmani kutakuinkin tämän vuonna 2016 ottamani, ikääntymisen merkkejä ja muita iho”huolia” kuvaavan kartan mukaan.

Ihoni ykköshuolenaihe ovat pintakuivuuden ohella juonteet. (En muuten tykkää suomen kielen sanasta ’huoli’ tai ’iho-ongelma’, se kuulostaa vakavammalta kuin englannin ’skin concern’. Mutta mitäs muuta sanaa käyttäisi…)

Näiden rinnalle ilmestynyt tuoreempi ”huoli” on silmäpussit ja silmänympärysalueen turvotus.

Tämän hetkinen seerumirutiinini näyttää tältä:

OTSA – aamuin sekä illoin The Ordinary Argireline Solution 10%.

SILMÄNYMPÄRYKSET – aamuisin: turvotusta laskeva tai kirkastava tuote. Iltaisin: retinoidituote.

KASVOT – aamuisin: kosteuttava ja/tai antioksidanttinen tuote. Iltaisin: kosteuttava ja/tai rauhoittava sekä yleinen anti-age-seerumi.

OTSA

Otsajuonteeni ovat syvyydessään ja tyypissään sitä luokkaa, että en odota minkään tehotipan niitä merkittävästi häivyttävän. Otsalle muodostuvat juonteet ovat usein ilmeryppyjä joita on haastavampi häivyttää tai ehkäistä kosmetiikan keinoin, kuin kuivuudesta tai ihon ikääntymisestä johtuvia juonteita.

Vaakajuonteet minulla on ollut teini-ikäisestä lähtien, ne näkyvät jo yläkoulun kuvissa. Sen sijaan kulmakarvojen välin ”sibeliukset” ovat syventyneet selvästi vasta iän myötä.

Skeptisyydestä huolimatta aloitin uteliaisuudesta * The Ordinaryn Argireline -tiivisteen käytön, ja olen nyt käyttänyt sitä aamuin illoin kohta kaksi kuukautta. Argireline lupaa vaikuttaa erityisesti ilmejuonteisiin niin otsalla kuin silmänympäryksillä, sitä kutsutaan jopa ”pullotetuksi Botoxiksi”.

En nyt väitä että neste on saanut mitään ihmeitä aikaan kahdessa kuukaudessa, mutta sibeliukset vaikuttaisivat jonkin verran pehmentyneen.

VERTAUSKUVA:

Juonteet toukokuussa 2017


Juonteet toukokuussa 2019

Otsan aluetta selvemmin näen muutoksen silmäympäryksillä, etenkin silmäkulmissa, joissa harakanvarpaat ovat miedontuneet huomattavasti. Tätä olen kommentoinut aikaisemminkin, mutta niiden kehitykseen ei liity Argireline vaan todennäköisesti pitkään käyttämäni retinoidit sekä kollageenilisäravinne.

The Ordinaryn tuotteita saa Suomessa Stockmannilta. Suomalaisista verkkokaupoista Argireline-seerumia voi tilata * Eleveniltä, hintaa on 9,90€. Suoraan The Ordinarylta tilatessa hinta on 7,20 €.

SILMÄNYMPÄRYS – JUONTEET

Silmänympäryksille käytän a-vitamiiniseerumeita. Retinoidit ovat tutkitusti tehokkain pinnallisesti käytettävä aine juonteiden häivyttämiseen, siksi juuri retinoidit ovat ykkösvalintani juonteisiin. (Miksi joku sitten ei valitsisi retinoideja…? Toisten ihoa ne ärsyttävät. Minun ihoani eivät.) Pisimpään olen käyttänyt Paula’s Choicen retinoliseerumeita, joista 1% Retinol Booster on edelleen eniten käytössä.

Paulan Boosterin lisäksi käytössä ovat olleet vaihdellen myös Skin Regimenin ja Verson retinoliseerumit, sekä viimeisimpänä The Ordinaryn suuresti hypetetty * Granactive Retinoid 2% Emulsion.

The Ordinaryn seerumi on todella kosteuttavan tuntuinen, jopa niin kosteuttava etten koe aina tarpeelliseksi laittaa päälle varsinaista kosteusvoidetta. Paulan Boosteri taas on täysin nestemäinen eikä tunnu kosteuttavan lainkaan. The Ordinaryn ylivoimainen etu kilpailijoihinsa nähden on hinta, * Granactive Retinoid Emulsion maksaa Elevenillä 13,90€, The Ordinarylla 9,80€, kun Verso, Paula ja Skin Regimen keikkuvat 58-95 euron hinnoissa. Aikamoinen ero.

Paula’s Choicen ja Verson tuotteita voi tilata postimaksutta Skincitystä. Skin Regimen on hoitolasarja, verkosta sitä voi tilata mm. Stoorlasta.

VERTAUSKUVA:

Silmänympärykset toukokuussa 2017

 

Silmänympärykset toukokuussa 2019

Muutos etenkin harakanvarpaiden kohdalla on sen verran vakuuttava, että koen tehoseerumeiden oikeasti tekevän jotain. Tosin aina on myös se vaihtoehto, että kollageenilisäravinne yksinään tuo tämän kaltaisen tuloksen. Mahdoton sanoa.

SILMÄNYMPÄRYS – JUONTEET JA PIGMENTTILÄISKÄT

Vaihdellen käytän silmänympärysiholla aamuisin ja joskus myös iltaisin kirkastavaa ja antioksidanttista c-vitamiiniseerumia.

C-vitamiini on a-vitamiinin ohella parhaita hoitavia ainesosia ikääntymisen merkkeihin, joten käytän sitä jo ihan tutkimustiedon perusteella. Haluan hoitaa ihoani parhailla ainesosilla joiden hyödyt tunnetaan. A- ja c-vitamiinin vuorottelu on yksi loistava vaihtoehto yleisen anti-age-ihonhoitorutiinin pohjaksi, ja mm. Medik8:n anti-age-lähestymistapa rakentuu sille.

SILMÄNYMPÄRYS – TURVOTUS JA PIGMENTTILÄISKÄT

Nyt kun tunnen löytäneeni aika hyvät tuotteet juonteiden häivyttämiseen ja hidastamiseen, etsin sitä Parasta Tuotetta uusimpaan ongelmaani eli silmänympäryksen turvotukseen.

Olen kuullut The Ordinaryn Caffeine Solutionista paljon hyvää, ja lupauksensa perusteella se tuntuisi kutakuinkin täydelliseltä tuotteelta silmänalusilleni. * Caffeine Solution 5% + EGCG lupaa sekä häivyttää tummuutta ja pigmentaatiota että vähentää turvotusta. Seerumi sisältää erittäin korkean pitoisuuden kofeiinia sekä vihreän teen lehdistä saatava EGCG:tä, jotka kummatkin tunnetaan turvotusta laskevasta vaikutuksestaan.

Olen käyttänyt Caffeine Solutionia noin kuukauden, ja testaus jatkuu. Tässä ajassa en voi sanoa vielä huomanneeni vaikutusta tummuuteen, pigmenttiläiskistä puhumattakaan, mutta kyllä aine tosiaan vaikuttaa laskevan silmänalusten pahinta pussitusta aamuisin. Koostumus on sekä kosteuttava että napakoittava. * Caffeine Solution -seerumi maksaa vain 7,90€ (* Eleven) tai 6,70€ (The Ordinary).

KASVOT – KOSTEUTUS

Rehellisesti, koen että hoitonesteet ovat ihon kosteutuksen todellisia sankareita. Parhaimmat käyttämäni hoitonesteet, kuten Holika Holika, BTB13 sekä Whamisa, tuntuvat vielä seerumeita kosteuttavammilta tai vähintään yhtä kosteuttavilta. Nyt kun olen löytänyt hoitonesteet, en välttämättä koe kosteuttavan seerumin käyttöä aina perusteltuna. Mutta… koska rakastan purkkeja ja niitä kaapeista löytyy, käytän edelleen myös kosteusseerumeita :)

Dermosilin (harmi kyllä nyt poistunut) Nature-kanervaseerumi on ollut parhaita koskaan käyttämiäni kosteusseerumeita (uusi versio odottaa juuri postissa, raportoin siitä teille pian). Aromatican Super Barrier Cica-Panthenol -seerumi on uusimpia löytöjäni ja sopii jopa todella kuivalle iholle vahvistamaan hydrolipidikalvoa. Harmi kun tätä ei edelleenkään näytä saavan mistään Suomesta, mutta ainahan on eBay ja muut ulkomaiset verkkokaupat.

* The Ordinaryn Marine Hyaluronics on sekin tämän talven ja kevään uusia tuttavuuksia, innostuin tilaamaan sen kun luin, että se sopii henkilöille jotka usein kokevat perinteisen hyaluronihapposeerumin liian tahmeana. Olenkin tykännyt kevyen vesimäisestä Marine Hyaluronicsista tosi paljon, se jättää iholle intensiivisen kosteuden tunteen mutta on ihan eri tuntuinen ja vähemmän tahmea kuin klassiset hyaluronihappotiivisteet. * Marine Hyaluronics maksaa Elevenillä 13,90€ ja The Ordinarylla 6,80€.

KASVOT – RAUHOITTAMINEN JA VAHVISTAMINEN

Poskieni couperosa ja yleinen punoitus on voimistunut selvästi 2-3 viime vuoden aikana. Uutena hoitotuotteena olen tänä vuonna alkanut käyttää myös rauhoittavia ja ihoa vahvistavia seerumeita.

Pidempään käytössä on ollut Cattierin ihanan tuoksuinen ja erittäin miellyttävän tuntuinen, fluidiemulsiomainen Gentle Soothing Serum. Viimeiset kolme viikkoa testissä on ollut kotimaisen BTB13-sarjan Sensitive Serum. BTB13:sta on tulossa blogiin pian laajempi esittely tuotekokemuksineen.

Cattierin seerumissa on tehokkaammin kosteuttava koostumus, BTB13 taas on vähemmän kosteuttava mutta enemmän anti-age-vaikutteinen. Cattierin tuotteita saa mm. Ruohonjuurista ja Stockmannilta, BTB13 on hoitolasarja ja verkosta sitä saa mm. Ihokeskuksesta (jossa muuten näkyy nyt olevan kaikki tuotteet -20% 15.5. saakka).

KASVOT – YLEINEN ANTI-AGE

Kosteutuksen lisäksi hoidan ihoa myös kokonaisvaltaisesti vaikuttavilla anti-age seerumeilla. Monissa näistä yhdistyy myös kosteuttaminen, jolloin en aina koe tarvitsevani lisäksi erillistä kosteusseerumia. Räätälöin kulloisenkin aamun ja illan hoitorutiinin ihotuntuman mukaan, ihoa on hyvä aina kuunnella eikä lätkiä pintaan robottimaisesti joka päivä samoja juttuja :)

Mádaran Time Miracle -seerumin kummatkin versiot, niin vanha vihreäpulloinen kuin uudempi mustapulloinen, ovat kummatkin pitkän linjan suosikkejani. Ylipäänsä olen todella tykästynyt Mádara-seerumien valtavan miellyttävään emulsiokoostumukseen (on muuten hyvin samantyyppinen kuin Dermosilin Kanervassa), joka samalla myös pehmentää ihoa.

The Ordinaryn peptidejä ihoon lataava * Buffet tuntuu sekin oikein kosteuttavalta, mutta hajusteeton, nestemäinen koostumus on ilman muuta elämyksellisesti vaatimattomampi kuin muut käyttämäni anti-age-seerumit. Jälleen, hinta alittaa kaikki muut markkinoilla, Buffet maksaa alle 20€ kun esimerkiksi Mádarat ovat 50 euron tuntumassa.

Laveran seerumien raikas maitofluidimainen koostumus on sekin tosi onnistunut, ja Firming-sarjan seerumi on viihtynyt ihollani tiheästi viime syksyisen lanseerauksensa jälkeen. Vielä seerumiakin ihanampi on kuitenkin Firming-ampulli, jonka kaksifaasinen öjy-vesi-koostumus tuntuu niin täydellisesti ihoa hoitavalta että en saa kyllikseni sen hehkutuksesta. (Vinkki; ampullit ovat huomenna tarjouksessa House Of Organicin Luonnonkosmetiikkapäivillä! Laitan siitä huomenna erikseen tietoa :))

KASVOT – ANTIOKSIDANTTINEN SUOJA

Tämän osaston hoitovaikutus toteutuu monessa ylemmänkin ruudun seerumissa, sillä valtaosassa anti-age-seerumeista on myös antioksidantteja. Tykkään silti helliä ihoani välillä myös seerumeilla, joiden pääasiallinen hyöty iholle tulee nimenomaan antioksidanttisesta vaikutuksesta eli vapaiden radikaalien nujerruksesta ja solujen hapettumisreaktioiden ehkäisystä.

Laveran Hydro Effect on raikas, kosteuttava klassikko, japanilaisen V10 Plussan yhteen tähtiainesosaan perustuva Pycnogenol kenties vielä vähän tehokkaampi (mutta kalliimpi) ja Korresin ravitseva C-vitamiinitiiviste on erityisen hyvä kun iholla on pigmenttiläiskiä ja se kaipaa kirkkautta. C-vitamiini on retinoidien ja niasiiniamidin ohella tutkitusti tehokkaimpia ainesosia ikääntymisen merkkien hoitoon ja ehkäisyyn ja c-vitamiiniseerumin kannattaisikin kuulua jokaisen aikuisen ihonhoitorutiiniin. :) Se on niitä ”tekee-kaiken”-aineita, eikä aktivoi nuoremmankaan aikuisen ihoa liikaa.

Laveran seerumi on tässä joukossa edullisin 20 euron hinnallaan, V10 Plus kallein (87€) ja Korres-tiivisteen suositushinta on 60 euron kieppeillä (näkyy nyt olevan alennuksessa Korresin verkkokaupassa).

RIPSET

Minulla on ollut jo pitkään käytössä myös ripsiä vahvistava seerumi. Viime syksystä saakka olen käyttänyt Laveran risiiniöljyyn pohjautuvaa seerumia ja maaliskuussa otin käyttöön BTB13:n oroottihappoon ja l-karnitiiniin perustuvan seerumin, jonka pitäisi stimuloida kantasoluja. Pidentävää vaikutusta en ole huomannut, mutta ripset ovat nyt tasaisemmat ja ehkä vähän tiheämmätkin kuin ”naismuistiin”.

BTB13-seerumi ei ole edullisimmasta päästä 58 euron hinnallaan, mutta ainakin tuubi on riittoisa; kahden kuukauden päivittäisen aamuin-illoin käytön jälkeen hylsy on vajentunut vain viidenneksen.

Laitan ripsikuvan ensi viiko BTB13-postaukseen :)

Onko teillä seerumirutiineja? (No varmasti on, let’s hear them :D)
Myöntääko joku hurahtaneensa ”multiseerumointiin” ihan vain The Ordinaryn kautta? :)

Ennen The Ordinaryn breikkausta ei mikään merkki ole tarjonnut yhtä edullista mahdollisuutta hoitaa ihoaan tehokkailla aktiiveilla, joten pipettipullojen suosion voi ymmärtää. Nyt pidempään The Ordinaryn tuotteita käytettyäni olen vielä paremmin ymmärtänyt, miten pakkausvalinnatkin vaikuttavat hintaan; tuotteet ovat halpoja ja niin ovat pullotkin. The Ordinaryn seerumipullot ovat kaikki identtisiä ja korkit tuntuvat halvoilta, välillä en meinaa saada pulloa kunnolla kiinni kun korkki ei asetu kunnolla jengoilleen.

Koostumukset ovat hajusteettomuudessaan ja pelkistetyssä muodossaan (monet kuin vettä) todellakin epäelämyksellisiä, ja sarja onkin tarjonnut myös mielenkiintoisen tilaisuuden miettiä, mistä maksamme kun maksamme jonkin toisen brändin yhteydessä kalliimman hinnan. Pidän The Ordinaryn filosofiaa aivan mahtavana, mutta samalla myönnän, että en koskaan haluaisi käyttää pelkästään tämän kaltaisia ”tylsiä” tuotteita. Onneksi voi napata Ordinarylta vaikka vain ne tehokkaimmat ”supermolekyylit” ja samalla hemmotella itseään muiden merkkien kosteuttavilla ja tuoksuvilla seerumeilla, voiteilla ja öljyillä :)

Kommentit (30)
  1. Hahaa! Vai sibeliusrypoyjä noi onkin! Juu, mulle on tullut ne myös :D. Muuten otsassa ei ole juurikaan ryppyjä, otsani on suorastaan loistava sanan kamalimmassa muodossa :D:D. Siinä ei ole ryppyjä, eikä näppyjä, eikä sitä vaivaa kuivuuskaan. Se loistaa kuulauttaan niinku joku kiillotettu kuula :’D. …yep.. Mutta siitä alaspäin sit löytyykin kaikkea sitä mitä otsasta ei :P. Silmän alle (siinä missä luu..) on ruvennut nyt uusinpana ilmestymään ohutta ihoa, niinkuin vanhuksilla.. yessss.. Poskissa lievää aknea. Ehkäpä pitää itsekin ruveta kohdistamaan eri tuotteita eri alueille kasvoissa :)

    1. Siinä ei ole ryppyjä, eikä näppyjä, eikä sitä vaivaa kuivuuskaan.

      Oh, kelpais mullekin… ^_^ Mieluummin ottaisin ”kiillotetun kuulan” kuin nämä vekit :D Kun otsarypyt saa ilmeen näyttämään niin tuimalta. :p

      1. Älä sano mitään… Kun kymmenen vuotta sitten katselin itsestäni otettua virallista passikuvaa, valittelin sen tuimaa vanhan naisen ilmettä…!!
        Nyt ottaisin ilomielin sen vuoden kasvot takaisin…

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *