Mono no aware – yksi syy päästä Japaniin

Olen varaamaisillani matkan Kiotoon vain kiitos Mia Kankimäen kirjan Asioita jotka saavat sydämen lyömään nopeammin.

Olen aivan tautisen ihastunut Kankimäen kirjoihin. Sain syntymäpäivälahjaksi Naiset joita ajattelen öisin ja sen ahmittuani latasin Bookbeattiin saman tien Kankimäen esikoisromaanin, joka nyt on siivittämässä minua ensimmäiselle matkalleni Japaniin.

En tiedä kumpiko on ihanampaa; se, että olen taas monen vuoden jälkeen hurmioitunut kirjoista, vai se, että olen yhtäkkiä saanut syyn innostua Japanista. Ja erityisesti Kiotosta.

Tunnustus: Tokio ahdistaa minua jo ajatuksena. Melkein pelottaa. En tiedä Tokiosta muuta kuin mitä populaarikulttuuri ja elokuvat ovat kertoneet, mutta pelkään että hengästyisin ihan lukkoon siellä.

Mutta Kioto. Mia Kankimäki saa Kioton kuulostamaan paikalta, johon todellakin haluan.

”Ajattelen Pariisin syndroomaa, johon japanilaisnaiset sairastuvat Euroopassa, ja luulen nyt tietäväni oman kehoni todistuksella, mikä Kioton-syndrooma on. Se on se, kun tuntuu, että on pakahtua tähän kauneuden määrään. Tätä kauneutta ei voi ilmaista sanoin, sitä ei voi vangita valokuviin, sitä ei voi lakata katsomasta ja samalla tuntuu, ettei sitä pysty katsomaan enää hetkeäkään.”

Kankimäen Asioita jotka saavat sydämen lyömään nopeammin kertoo 900-luvulla eläneestä Sei Shōnagonista, japanilaisesta hovinaisesta ja Tyynynaluskirja-teoksen kirjoittajasta, jota Kankimäki lähtee tutkimaan Kiotoon. Samalla kirja kertoo myös kirjailijasta itsestään.

Kankimäen tavoin en voi välttyä pitämästä Shōnagonia valtavan kiehtovana.

Tyynynaluskirja on ”päiväkirjamainen kokoelma listoja, juoruja, runoja, esteettisiä arvostelmia ja sekalaisia huomioita ihmissuhteista ja luonnosta.” Kuulostaa hyvinkin tutulta. Listat, sekalaiset havainnot, arvostelut, pohdinnat estetiikasta… Ennenkuin ehdin muodostaa päässäni assosiaation loppuun, Kankimäki kirjoittaa, että Shōnagonin edustama kirjallisuudenlaji (zuihitsu) tuntuu modernissa henkilökohtaisuudessaan jopa ”jonkinlaiselta blogin esiäidiltä”.

Kirjassa Kankimäki siteeraa monia Shōnagonin listoja.

Miellyttäviä asioita

Kiusallisia asioita

Inhottavia asioita

Harvinaisia asioita

Asioita jotka saavat sydämen lyömään nopeammin

Tällaisia listoja minullakin on. <3

Kuuntelin tänään kuntosalilla äänikirjasta luvun 11. Piti painaa pausea, kun kuulin kuvauksen jollekin, jota en ole koskaan kuullut kuvailtavan, mutta jota tunnen kaiken aikaa.

Mono no aware.

Kaihoisa tunne, joka syntyy kauniiden asioiden katoavaisuudesta ja hetkellisyydestä.

Mia Kankimäki on huhtikuisessa Kiotossa kirsikankukkien aikaan ja joutuu mono no awaren valtaan.

”Käsitteelle ei ole kunnollista englanninkielistä saati suomenkielistä käännöstä, vaan sen kuvailemiseen tarvitaan pitkä jono sanoja, jotka kiertävät täsmällistä ydintä sitä koskaan tavoittamatta.

Yksinkertaistettuna mono no aware tarkoittaa maailman kauneuden ja sen katoavuuden aiheuttamaa liikuttavuuden tunnetta, asioiden määrittelemätöntä mutta pakahduttavaa surullisuutta.”

Pystyn niin samaistumaan tähän. Tunnen usein kauniiden asioiden synnyttämää onnea, jota kuitenkin sävyttää tietty haikeus. Vaikka erityisen kauniiden asioiden taika on juuri niiden hetkellisyydessä, sitä kuitenkin jotenkin haluaisi niiden jatkuvan, haluaisi tarrata lujasti, ei päästää menemään.

Ehkä tämänkin vuoksi rakastan niin paljon palata vanhoihin paikkoihin ja maisemiin. Ikäänkuin ”jatkan” muinoin kokemaani kauneuden, ilon ja onnen tunnetta.

Kankimäki on Kiotossa lähellä vetää mono no aware -överit ja ymmärrän häntä. Luulen olleeni lähellä vastaavaa kauneuden kokemusta Sveitsin Alpeilla.

Kankimäki kirjoittaa:

”Iltaisin on niin humaltunut näkemästään ettei pysty nukkumaan. Se on kuin huumetta, jota haluaa imeä sisäänsä, vaikka oikeastaan on jo saanut yliannostuksen. Jos tätä kestäisi yhdenkään minuutin viikkoa kauemmin, olisi hautauduttava peiton alle pimeään, nukuttava hikisenä ja tärisevänä ylimääräinen kauneus elimistöstä pois.

Ja koska juuri melkein ei enää jaksaisi, on silti jaksettava. Se – kirsikankukat, elämä – on aivan pian ohi. Ja sitä ennen siitä on otettava kaikki irti.”

En tiedä haluanko minäkin juuri tämän vuoksi matkustaa, nähdä ja oppia niin paljon.

Ehkä.

Katsotaan olenko ensi keväänä Japanissa kokemassa kauneutta kirsikankukkien aikaan – tai ehkä luumunkukkien – yhtä kaunista, kuulema, mutta vähemmän turisteja. :)

Kommentit (37)
  1. Merja Rukajärvi
    27.10.2019, 19:46

    Ihana teksti!

  2. Kannattaa lukea Haruki Murakamin kirjoja, vaikkeivät ne kaikki sijoitukaan Japaniin. Niissä on vaan tunnelmaltaan jotain niin japanilaista – seesteistä, mutta runsasta kuvailua. Jopa yksinkertaisten ruoka-annosten kuvaukset ovat mulle tosi täynnä tunnetta.

    1. Kiitos vinkistä :)

      (En muuten voi olla hymyilemättä aina kun näen nimen ’Murakami’, sillä se on siskoni chihuauan lempinimi 🤗 Kutsumme Tottia Murakamiksi kun se murisee välillä mitä epäsopivimpina hetkinä.)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *