Miten teillä riidellään?

Tänään lautasella on Karkkipäivälle hieman epätyypillinen aihe.

Haluaisin kysyä teiltä riitelystä parisuhteessa ja yleisesti suuttumuksesta.

Aihe kiinnostaa minua monin tavoin. Suuttumuksen käsittely ja ilmaisu on asia, joka on minulle henkilökohtaisesti kestävästi työstettävä asia.

Kuulun niihin, jotka eivät juurikaan osaa riidellä. Välttelen viimeiseen saakka konfliktitilanteita tai käytöstä, joka johtaa sellaisten syntymiseen. Olen sovitteleva ja miellyttämisenhaluinen ja pyrin liennyttämään potentiaalisen konfliktin välittömästi. Ahdistun ja tunnen avuttomuutta, jos se ei onnistu

Minun on ylipäänsä vaikea kohdata tai ilmaista suuttumusta.

Se ei ole pelkästään hyvä asia. Suuttumuksen tunteitakin tarvitaan. Ei vähintään omien rajojensa kunnioitukseen.

Millainen suhde teillä on suuttumukseen? Suututteko herkästi ja miten ilmaisette sitä?

Kuulisin mielelläni suuttumuksen ilmaisusta erityisesti parisuhteessa.

Laadin aiheesta kyselyn, johon voi vastata anonyymisti täällä:

MITEN TEILLÄ RIIDELLÄÄN?

Käsittelen vastauksia omassa kirjoituksessaan kesäkuussa.

Kommentit (26)
  1. Meillä riidellään tasan yhdestä asiasta , epäsäännöllisesti n. 1-2 kk välein. Viimeisimmän riidan jälkeen koin jonkin valaistumisen, että ehkä tämä aihe ei olekaan mikään lopulta eroon johtava suhteemme suuri kompastuskivi, vaan asia, jossa menemme hieman eri tahdissa, ja ajoittaiset riidat puhdistavat ilmaa. Riidan jälkeen oloni oli jotenkin tyyni ja helpottunut. Hassua. Tajusin, että tähänkin asiaan voi suhtautua monella eri tavalla. Osaisinpa seuraavan riidan tullessa suhtautua siihen kuin lahjaan.

    1. Mukavaa kuulla tällaisista ”valaistumisista” riidoissa, olisi tosiaan ihanteellista jos kaikki osapuolet osaisivat suhtautua riitoihin kuin lahjoihin. 🙏🏻 Ja oppia niistä. Riidan siemenhän on lopulta aina jokin asia, joka hiertää tasapainoa, ja riita on mahdollisuus korjata tämä epätasapaino.

      Vähän niinkuin asiakkaan huono palaute – yrityksen tulisi ottaa se hyvänä ja kehityksen mahdollistavana asiana.

  2. Vastasin kyselyyn, vaikka koen että toistuva ongelma omissa parisuhteissani on ollut riitojen puute. Haluaisin riidellä enemmän. Tietenkin optimaalista olisi, jos asioista voisi keskustella ilman riitaa, mutta tällä hetkellä ajattelen niin, että riiteleminenkin olisi parempi, kuin täydellinen sulkeutuminen.
    Itsekin vältän konflikteja ja olen nykyisessä suhteessa harmikseni huomannut omassa käytöksessäni toistuvan kaavan sen suhteen, että en pysty ottamaan asioita puheeksi. Epäilen, että isoin ongelma on siinä, että en halua loukata toista.
    En ole ns. nalkuttaja ja koen, että samoista pienistä asioista ärsyyntyminen on turhaa, useimmiten vaan omaa pahaa mieltä ylläpitävä juttu, kun toinen harvemmin kuitenkaan muuttaa toimintaansa vaikka sanoisit sata kertaa.
    Mutta se on kyllä ongelma, että en osaa ottaa isompiakaan juttuja puheeksi. Sitten kun ne kaikki pienet ja muutamat isommat jutut kasautuvat, niin turhautumisen taso on jo aivan älytön. Se on epäreilua kaikkien kannalta.
    Olen muuten elämässäni (töissä, ystävien ja perheen kesken)avoin, suorapuheinen ja sanavalmis (vältän kuitenkin viimeiseen asti toisen loukkaamista. Sanon asiat suoraan, mutta mahdollisimman kauniisti ja rakentavasti). Rakastan pitkiä keskusteluja.
    Nykyinen kumppanini on vielä mielestäni erityisen herkkä sille, jos millään tavalla kritisoin hänen käytöstään, joten tuntuu että tämä asioista puhumattomuus alkaa olla ylitsepääsemätön este parisuhteen jatkon kannalta.

    1. Aidan, on kun olisi tullut mun näppikseltä tuo teksti. Keväällä päättyi 13 vuoden parisuhde, isona osana molempien taipumus konfliktien välttelyyn ja kumppanin kykenemättömyys keskustelemaan loukkaantumatta. Toivottavasti te saatte kommunikaation toimimaan paremmin.

    2. koen että toistuva ongelma omissa parisuhteissani on ollut riitojen puute. Haluaisin riidellä enemmän. Tietenkin optimaalista olisi, jos asioista voisi keskustella ilman riitaa, mutta tällä hetkellä ajattelen niin, että riiteleminenkin olisi parempi, kuin täydellinen sulkeutuminen.
      (…)joten tuntuu että tämä asioista puhumattomuus alkaa olla ylitsepääsemätön este parisuhteen jatkon kannalta.

      Voi eih, Aidan 😥 Onpa kurjaa.

      Mulla on ollut aina päinvastainen ongelma puhumisen suhteen, kaikenlaisten pienempien ja suurempien ”mörköjen” esiinottaminen on ollut liiankin matalan kynnyksen takana. Puhun liikaa. (Suunnilleen kaikesta, kevyemmästä ja vakavammasta.)

      Mutta alttius asioista puhumiseen ei tietenkään (valitettavasti) ole ratkaisu ongelmiin, jos sama alttius ei päde kaikkiin osapuoliin. :/ Silloin todennäköisesti ne riidatkin olisivat parempia kuin täysi hiljaisuus, kuten sinäkin kirjoitat.

      Toivottavasti teille löytyisi jokin tie kohdata asioissa…! ❤️ Oletko muuten koskaan kirjoittanut hänelle kirjettä? Minä olen kokenut kirjeet helpottavana ja joskus onnistuneenakin tapana puhua asioista silloin, kun a) pelkään sanovani jotain loukkaavaa tai b) toinen on erityisen haluton kuulemaan tai keskustelemaan. Kirjoittaessa viesti pehmenee kun voi asetella sanoja ja harkita sanomaansa paremmin. Ja kun toinen saa rauhassa ottaa vastaan sanottavan silloin, kun hänellä on sopiva hetki (kirjeen/sähköpostin voi avata milloin vain), hän on myös vastaanottavaisempi ja pystyy paremmin pureksimaan lukemaansa, kun defenssit eivät ole päällä korkeimmillaan.

      1. Hei, tilannepäivitystä sen verran, että me päädyimmekin hyvin nopeasti eroon. Mies oli selvästi tahollaan käynyt eroprosessia läpi jo pidemmän aikaa, minulle siitä kertomatta. Hän ei lopultakaan halunnut puhua ja käydä asioita läpi kunnolla, vaan oli sitä mieltä, ettei keskusteleminen auta enää tässä vaiheessa.
        Olen sinänsä helpottunut erosta ja siitä, että hän oli samaa mieltä asiasta kanssani, mutta järkyttynyt siitä, että meidän keskusteluyhteys oli päässyt NÄIN huonoksi.
        Voi olla että tartun Sannin ehdotukseen kirjeen kirjoittamisesta. Haluaisin itse tietää tarkemmin eron syitä miehen näkökulmasta ja antaa hänelle myös mahdollisuuden kuulla minun näkökulmani.
        Saiko Kuorotipu käsiteltyä ongelmia eron hetkellä?

        Tämän parisuhteen aikana olen alkanut miettimään tätä keskusteluyhteysasiaa. Olen ihmetellyt ja vähän soimannutkin itseäni siitä, että en saanut keskusteluyhteyttä toimimaan tässä parisuhteessa. En kovin paljon paremmin edellisessäkään, lähes 10 vuotta kestäneessä suhteessa.
        Kai se on vain niin yksilöllistä, miten kenenkin kanssa yhteys toimii? Se pätee ihan kaikkiin suhteisiin.
        Minulla on muutama hyvinkin tuore, aikuisena solmittu ystävyyssuhde joissa keskustelu on ollut alusta asti tosi luontevaa ja avointa. Sitten on ystäviä, jotka ovat kulkeneet mukana hiekkalaatikolta lähtien, eikä asioista välttämättä silti pystytä keskustelemaan ollenkaan niin syvästi.
        En tarkoita, etteikö suhde voisi olla hyvä ja vakaa, vaikka toisen kanssa ei tulisikaan jaettua niitä kaikkein syvimpiä ajatuksia. Mutta sellainen suhde on erilainen, jollain lailla arkinen. Ehkä olen onnellisessa asemassa, kun olen nyt aikuisena saanut muutaman hyvän ystävän, kenen kanssa yhteys toimii. Silti toivon, että saan tälläisen hyvin toimivan keskusteluyhteyden myös joskus vielä oman kumppanin kanssa.

        1. Aidan ❤️

          Viivytin kommenttisi julkaisua, koska tämä viikko on ollut minulla sellainen, että en ole pystynyt keskittymään blogiin ja sen kommentteihin ajatuksella.

          Olen pahoillani, että keskusteluyhteyden löytäminen kumppanisi kanssa ei ollut enää mahdollista 😥 Tai oli jo liian myöhäistä. Oma entinen puolisoni totesi erotessamme haikeana, että ”aina tuntuu olevan liian aikaista tai liian myöhäistä”, liittyen keskusteluun ja erinäisiin asioissa kohtaamisiin.

          Kirje voi silti olla hyvä asia, vaikka se ei eroanne muuttaisikaan, ja rohkaisen kyllä siihen. Saattaa kuitenkin olla hyvä odottaa ennen kirjeen lähettämistä, ja lukea se uudestaan parin viikon tai kuukauden päästä, kun tuoreeseen eroon on saanut vähän etäisyyttä ja asiat ovat ehtineet jäsentyä enemmän pään sisällä. Saatat ehkä haluta kirjoittaa jotain eri tavalla tai jopa ihan uuden kirjeen kuukauden päästä. Sama koskee entistä puolisoasi. Ehkä hänkin on vielä tässä vaiheessa todella suuressa tunnekuohussa..? Voi olla vaikea vastata kysymyksiin tai edes kohdata toisen näkökulmia, jos on itse vielä kovin suuressa tunnemyllerryksessä. Sen ero aina aiheuttaa, oli sitten kyse pidempäänkin mietitystä siirrosta.

          Paljon voimia sinulle tilanteeseen, Aidan ❤️

    3. Aidan, yllättävän paljon kuulosti juuri omalta tilanteeltani, joten oli pakko kerrankin kommentoida.
      Sanon asiat yhtä lailla suoraan, mutta ratkaisuja etsien ja kauniisti, juuri siksi, ettei tule loukattua toista tai aiheutettua pahaa mieltä. Samaan aikaan harmittaa, ettei sitten saa sanotuksi tarpeeksi ajoissa jostain asiasta, kun yrittää vältellä sitä loukkaamista.
      Meillä molemmat herkkiä reagoimaan pahoihin kritiikkeihin, ja mies usein tuntuu myös yrittävän vähätellä niitä kritiikkejä tai keksiä joitain selityksiä asioille, mikä sekin on ymmärrettävää – yritän usein itsekin miettiä, mikä hänen taustallaan voisi aiheuttaa esim. johonkin käyttäytymismalliin päätymisen. Toisaalta harmittaa, että yritän ikään kuin selitellä tai puolustella hänen puolestaankin (myös muille!) eikä se tunnu kovin terveeltä tavalta itselleni. Nyt naimisissa 5 vuotta, yhdessä vajaan vuoden enemmän.

      Pikkuasioista emme riitele, en ole koskaan verenpaineeni huomannut nousevan jostain roskienviennistä tai pyykkikasoista, ne hoituvat oikeasti aina itsekseen. Mieskin on aktiivinen siivouksessa sun muissa päivittäisissä jutuissa. Riitoja on harvoin, mutta tuntuvat olevan elämän isompia suuntaviivoja, kuten toisen saamattomuus työnhaun osalta (vuosia). Rahastakaan ei riitoja juuri tule, mutta koen taakkaa siitä, että olen ainoa työllistetty, joten myös rahanhankkija, vaikka kelan korvaukset tasaista pientä tuloa tuovatkin. Lähinnä on olo, että minulle markkinoitiin ihan eri tuote kuin mikä nyt on ollut useamman vuoden käytössä. Mainospuheissa tämä miestuote (heh) oli innokas töitä etsivä tai koulutukseen hakeutuva ja vapaa-ajalla erilaisia kokemuksia hakeva, mutta eri tavoin tukevista yrityksistänikään huolimatta tätä puolta ei löydy. On vieläpä minua vuosia nuorempi, mutta oma oloni tuntuu nuoremmalta ja vielä kokemuksia janoavalta.

      Olen vakavissani jo miettinyt eroakin, mutta toisaalta tuntuu tosi pahalta harkitakaan, kun toinen kuitenkin on tosi kiva, hauska ja erityisesti kiltti – ja on ollut tukenani sairastelujenkin aikana. Haluaa auttaa ja tekee kotona kaikkea omatoimisesti ja on ollut erittäin hyvä minua kohtaan, seksikin sujuu hyvin. Kaiken hyvän vuoksi koen huonoa omaatuntoa eroajatuksista.

      Eli toisaalta pienet ja osa isommistakin asioista on kunnossa, mutta joitakin pahasti hiertäviä tosi isoja juttuja ei vain tunnuta saamaan kuntoon. On keskusteltu, on etsitty yhdessä ideoita muutokseen, on riidelty, samoista jutuista monta kertaa vuosien aikana. Hetkellisesti tulee jonkin riidanaiheuttajan pieni korjausliike muutamaksi viikoksi, mutta sitten se sama asia taas jää taka-alalle (ts. korjausliikkeet loppuvat kuin itsekseen).
      En ole nalkuttajatyyppiä, joten en koe tarpeelliseksi samasta asiasta toistamistakaan – ehkä siksi riitoja on niin harvoin? Enkä myöskään usko siihen, että toista ihmistä voi muuttaa (on kokeiltukin, tämän ja aiempien suhteiden aikana, kevyesti kepillä jäätä…), joten nähtäväksi jää, kauanko koen tarpeelliseksi vielä yrittää. Usein sitäkin aivan joka suhteessa liian kauan, mutta ainakaan ei jää oloa, etteikö olisi joka polkua jo kokeiltu. Kiitos, pelkkä tämän kirjoittaminen ja muiden ajatusten lukemin on voimaannuttavaa!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *