Miten korona on näkynyt Kreikan matkailussa kesällä 2021

Olen reissun aikana kysellyt paikallisilta, miten he ovat kokeneet tämän kesän matkailullisesti.

Vastaus yllätti.

Meillä Suomessa moni on pysytellyt vielä tänä kesänä – ja syksynäkin – kotimaan kamaralla. Minkä voin hyvin ymmärtää, enhän itsekään ollut vielä tänä vuonna kuvitellut lähteväni ulkomaille. Suomalaisten ulkomaanmatkailuasenteeseen pohjaten olinkin utelias kuulemaan, miltä sesonki täällä Kreikassa on nyt näyttänyt tänä kesänä. Arvelin, että matkailuarkuus näkyy varmasti vielä muuallakin.

Vastaus kaikkialla on ollut: kesä on ollut erittäin hyvä. Fantastinen. ”Lähes normaalin tasoinen”.

Kieltämättä vastaus hieman yllätti, vaikka olenhan ominkin silmin todistanut, miten paljon täällä vielä syyskuussakin on ollut turisteja ja majoituspaikat pullistelevat täysinä. Turistien määrä kertoo siitä, etteivät etelän lomailijat kaikissa maissa suinkaan ole tänä kesänä jääneet kotiinsa.

Kansanpaljous näkyy hinnoissakin: siinä missä esimerkiksi luksushotellit ovat yleensä syksyllä tarjonneet todella houkuttavia tarjoushintoja täyttääkseen huoneitaan, tänä syksynä nämä tarjoukset ovat ainakin Ateenassa loistaneet poissaolollaan.

Hintataso Ateenan hotelleissa on ylipäänsäkin ollut vahvasti nousujohteinen viime vuodet, mutta pandemian vaikutus hintoihin näkyy nyt kaikkialla Kreikassa: matkailu- ja ravintolapalveluiden hinnat ovat nousseet maanlaajuisesti.

Käytännönläheisiä esimerkkejä ovat vaikkapa tavernojen simppeleiden perusannosten hinnat: siinä missä horiatiki eli kreikkalainen salaatti on aiemmin maksanut 5€:n kummallakin puolella, nyt sen standardihinta on 6€ tai yli. Kaikkein edullisimpiin kasvislisukkeisiin kuuluvat horta (höyrytettyjä villivihanneksia) sekä kaali-porkkanasalaatti, ovat nousseet 3-4€:n hinnastaan nekin yleisesti kuuteen euroon. Suomalaisille nämä eivät ole mitään järkyttäviä hintoja, mutta prosentuaalisesti nousu on merkittävä.

Kun viime perjantaina buukkasin itselleni majapaikkaa Ateenan keskustasta, halvin vaihtoehto, joka oli hostellin äärimmäisen vaatimattomassa kahden kerrossängyn huoneessa (yhdelle hengelle), maksoi 67,50€ – ilman aamiaista, totta kai. En meinannut uskoa hintaa todeksi. Airbnb-huoneistojen keskihinnat huitelevat nekin 80-100€ tuntumassa Ateenan keskustassa, kun vielä muutamia vuosia sitten maksoin kolmen huoneen Airbnb-kämpästä Plakan sydämessä 27€ / yö.

Eli voi sanoa, että Kreikalla menee tänä vuonna matkailullisesti oikein hyvin. Miksipä ei pyytää näitä hintoja, kun ihmiset tulevat ja maksavat.

Ja he todellakin tulevat, vielä syksylläkin. Sesonki on selvästi pidentynyt ja ystäväni Marianna kertoi, että kreikkalaisista moni siirsi itsekin lomansa elokuulta syyskuulle. On voinut helposti todeta kaikkialla olevan paljon vilkkaampaa kuin minään aiempana syksynä, kun olen Kreikassa vieraillut.

Kirjoitan tätä tekstiä Ateenan Hotelli Plakassa, jonka kattoterassilta jutun kuvat ovat. Hotelli on minulle ennestään tuttu ja täällä on yksi kaupungin parhaiden näkymien kattoterasseja (- sekä yksi kaupungin parhaita aamupaloja ;)). Halusin viettää viimeiset Kreikan päiväni Ateenan kattojen yllä parhaiden maisemien äärellä.

Keväällä 2019 maksoin samaisen hotellin hulppean kokoisesta deluxe-huoneesta 65€ / yö. Hintaan kuului Akropolis-näkymien ja asiakkaan käyttöön annetun älypuhelimen (!) lisäksi viinipullo. Nyt istun pienessä Economy-huoneessa ilman Akropolis-näkymää. Huoneen hinta? 90€ – ja tämä on nyt 🔥-merkitty tarjous. (Deluxe-huone irtoaa 123€ tarjoushintaan…. hinta on siis ”vain” tuplaantunut kahdessa vuodessa!).

Sama tendenssi on ollut nähtävillä kautta koko reissuni. Siinä missä ennen maksoin vuokrahuoneesta 20€, hinta on nyt 40€.

Ne kengännauhabudjettimatkailun ajat joista hiljattain blogiin kirjoitin, taitavat olla nyt Kreikan osalta ohi. Olen iloinen, että pääsin ne kokemaan – mutta yhtä lailla olen iloinen, että pääsin Kreikkaan juuri nyt. Uusine post-pandemia-hintoineenkin Kreikka on yhä rakas ja ihana kohde. En ehkä enää voi viettää täällä 8 viikon reissuja, mutta otan ilolla vastaan sen ajan, minkä saan.

Kommentit (2)
  1. Kotiuduin itse tiistaina kahden viikon Kreikan reissulta. Tosi paljon oli ainakin saksalaisia ja ranskalaisia turisteja liikenteessä. Muutamassa paikassa meille kerrottiin, että olimme kesän ensimmäiset suomalaiset joihin törmäsivät.

  2. No suomalaiset nyt on olleet ainoita eurooppalaisia, jotka on peloteltu kuoliaiksi ja jotka ei ole osanneet käyttää omia aivojaan ja tajuta, että matkailu on jo auennut aikoja sitten.
    Kreikkaanhan pääsi viime vuonnakin jopa pakettimatkoilla. Itse reissasin Kreikassa viime vuonna ja kesän alussa sekä neljässä muussa Euroopan maassa.
    Juuri tuli tieto, että toisen rokotteen tehot eivät kauaa kestä. Olisihan se nyt täysin järjetöntä olla matkustamatta silloin,kun se on turvallisinta .

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *