Minne mennä kesälomalla? Ja napsahduksia

Niin se vain on edessä toinen kotimaan lomakesä.

Toinen kotimaan vuosi.

Vaan voiko kesälläkään vielä reissata rennoin mielin ja vastuullisesti..? Voiko tilanne lomakauden alkaessa olla yhä se, että olisi parempi lomailla omassa pihassa, mökissä tai lähimetsässä välimatkan päässä muista ihmisistä? Voihan se.

Olen oivaltanut koronavuoden aikana, kuinka paljon matkailu minulle todella merkitsee. Ei vain se, että pääsee maan rajojen ulkopuolelle, vaan ylipäänsä poistuminen omasta kotipiiristä kokemaan muita seutuja. Oli se sitten Zakynthos, Kööpenhamina, Lappeenranta tai Ivalo. Että pääsen halutessani vaikka Sodankylään merkitsee minulle vapautta. 

Matkailuun liittyvät rajoitukset ja vapaa-ajan matkustukseen liittyvät syyllisyyden tunteet täällä kotimaankin sisällä ovat vaikuttaneet vapauden tunteeseeni täysin ratkaisevasti.

Tajusin yhtäkkiä, että olen kuin vankilassa. Kehossani on tunne, että olen sidottu.

Koko kroppa huutaa, että haluan ulos. Haluan ulos nyt heti! Haluan hypätä junaan tai bussiin ja matkustaa ensimmäiseen mieleen tulevaan kylään tai kaupunkiin, kaivautua illalla majatalon pehmeisiin vällyihin ja mennä seuraavana päivänä vetämään 15 ruokalajin maistelumenu lähimmässä sellaista tarjoavassa ravintolassa. Vaikka se sitten olisi naapuripitäjässä. Ja vaikka sinne pitäisi ottaa taksi, koska en aja.

Keho ja mieli janoavat tuntea, näkeä, kokea, haistaa tuoksuja, kuulla ääniä, aistia tunnelmia….. muualla kuin mun omassa kotikorttelissa!

Katsoin tällä viikolla tv:stä Uutisaamun pätkää Islannin tulivuorenpurkauksesta. Iloiset ihmiset tanssivat, joivat skumppaa ja valokuvasivat luonnon ihmeen äärellä. Ilman maskia. Vapautuneina.

”Tämä on kuin jokin festivaali, niin paljon ihmisiä, aivan mahtava tunnelma”, paikallinen opas kertoi haltioissaan kameralle.

Yhtäkkiä mun päässä naksahti ja sanoin, että nyt mä lähden saman tien Islantiin, oli mikä oli. En kestä enää. Minäkin haluan nauramaan ja paistamaan soijanakkeja tulivuoren äärelle.

Olin tunteen vallassa joitain tunteja. Selvitin, pääseekö Suomesta ylipäänsä tällä hetkellä matkustamaan Islantiin. Joo, pääsee, kun on negatiivinen koronatestitulos ja viettää ensimmäiset 6 päivää Islannissa karanteenikeskuksessa, ja ottaa kaksi uutta negatiivista koronatestiä paikan päällä. Sitten olisi loma Islannissa avoin.

Iltapäivään mennessä olin selvinnyt ja palannut todellisuuteen.

En mä olisi lähtenyt missään tapauksessa, tietenkään.

Mutta se hetki, kun näin ne ihmiset tulivuorispektaakkelin äärellä… joukoittain normaalisti iloitsevia ihmisiä, ei maskeja, ei turvavälejä… kuin kuvajainen menneisyydestä. Tällaista on joskus ollut.

*

Tällä hetkellä en oikein tunne iloa edes kotimaan matkailusta. Mikään ei tunnu 100% vastuulliselta ja ”oikealta”. Kesä on tietysti vielä parin kuukauden päässä ja tilanne voi muuttua, mutta huomaan, että en uskalla suunnitella. Tunnen vain apatiaa ja epävarmuutta. En uskalla ilahduttaa itseäni suunnitelmilla, jotka eivät mahdollisesti toteudu.

Huomaan ajattelevani myös sitä, kuinka rentouttavaa ja mukavaa lopulta on lomailla, jos se tapahtuu maskit naamassa ja etäisyyttä muihin pitäen. Jatkuvasti varoen. Mikä on hyvin todennäköistä.

Kaipaan niin paljon kasvoja, vapautta ja läheisyyttä.

Että tämä kirjoitus ei menisi pelkäksi negatiiviseksi itkuksi, kirjoitan loppuun myös jotain positiivista.

🌻 Vaikka haluaisin jo matkustaa, Tampere on silti ihana paikka.

Tänään kävelin koirien kanssa Amurissa ja Pyynikinrinteellä, ja hymyilin itsekseni alueen kauniille puutaloille ja pääsiäisistutuksille ja ihailin jälleen kerran Pyynikintorin komeita rakennuksia. Ajattelin, ”Toivon, että pian pääsen viimein testaamaan Pyynikintorin Liha & Kahvin viinibaarin…! Näyttää niin tunnelmalliselle..!”

🌻 Ja: pääsen mä itse asiassa ihan vähän matkustamaan. Mun alivuokralainen muuttaa ensi viikolla pois Maarianhaminan asunnostani ja menen tarkistamaan asunnon kunnon. Jään samalla vähäksi aikaa Ahvenanmaalle. Sekin tarkoittaa 7 päivän karanteenia. (Ahvenanmaan viranomaisten suositus kaikille Ahvenanmaan ulkopuolelta saapuville, myös manner-Suomesta saapuville). En voi nähdä kavereitani enkä tehdä muuta kuin kävellä kaupungin laitamia ihmisiä vältellen viikon verran, mutta olen silti iloinen minun ja Maarianhaminan jälleennäkemisestä. 

🌻 Ja kyllä mä ajattelin kaikesta huolimatta kirjoittaa tänne blogiin joitain lomavinkkejä Tampereelle ja Ahvenanmaalle. ❤️ Sekin varmasti piristää.

Onko teillä jo lomasuunnitelmia..?

Kommentit (59)
  1. Kyllä kiitos Tampere-lomavinkeille! Muutin Tampereelle loppuvuodesta 2019 ja tuntuu, etten edes ehtinyt kokea uutta kotikaupunkiani, kun korona iski. Masentavaa.

    Samaistun täysin tähän postaukseen. Matkustamattomuus kovertaa sydänalaa
    joka hetkessä, etenkin kun lukee juttuja Aussien, Uuden-Seelannin ja esim. brittien parantuneesta koronatilanteesta. Yhtä lailla, kun sinulla napsahti Islannin kohdalla, minä vauhkosin avopuolisolleni toissapäivänä muuttavani Australiaan. :D I wish…

    En haluaisi katkeroitua, mutta kovin vaikea on enää löytää positiivisia näkökulmia vallitsevaan tilanteeseen. Ehkäpä Tampere-vinkkisi saisivat edes poistumaan kotoa muualle, kuin lähimmille lenkkipoluille. 🤷🏼‍♀️

    Joka tapauksessa – ihanaa reissua sinulle Ahvenanmaalle, toivottavasti matka ilahduttaa! :-) Toivottavasti nähdään kuvia ja tunnelmia vaikkapa Instagramin puolella.

    (ja ps. kiitos, kun jaoit tämän. kai se jollain tapaa lohduttaa, ettei ole yksin ahdistuksen ja turhautumisen tunteiden kanssa.)

    1. Muutin Tampereelle loppuvuodesta 2019 ja tuntuu, etten edes ehtinyt kokea uutta kotikaupunkiani, kun korona iski. Masentavaa.

      Voi että, voin vain kuvitella, miten kurjaa 😔

      En haluaisi katkeroitua, mutta kovin vaikea on enää löytää positiivisia näkökulmia vallitsevaan tilanteeseen.

      Sama. Tuntuu, että tosi pitkään jaksoin aika hyvin, ja totaaliset väsymyksen puuskat olivat aina vain väliaikaisia ja pian taas piristyin, mutta nyt on kuppi jotenkin tullut täyteen. Ihan hirveä tunne, kun koko olemus ja mieli on täysin saturoitunut tunteesta, että kaikki sosiaalinen on kiellettyä. Se tiivistyy tähän: toisten ihmisten läheisyys on ”kiellettyä”. Jotain, mitä tulee välttää ja mikä on nyt pahasta tai voi johtaa johonkin ikävään. Se on niin vastoin ihmisyyttä, että vähemmästäkin murtuu. Tämä on kuin omansalaista deprivaatio-kidutusta. Yli vuosi tätä tunnetta on kyllä jotain, mitä ei olisi ikinä voinut kuvitellakaan joutuvansa kokemaan.

      Mua alkaa jo toden teolla pelottaa, miten kauan keholla menee palautua tästä sitten, kun pandemia on jonain päivänä ohi. Miten kauan menee, että voi vapautuneesti nauttia toisten ihmisten seurasta ja vapaasta liikkumisesta. Kun näin pitkään on joutunut varomaan, kyllä se tulee säilymään kehon muistissa pitkään…. 😓

      Ehkäpä Tampere-vinkkisi saisivat edes poistumaan kotoa muualle, kuin lähimmille lenkkipoluille.

      ❤️

      Ravintola-vinkit saa ehkä unohtaa, mutta laitan vaikka kävelyretki-vinkkejä. :) Tampereen keskusta tehdas- ja koskimiljöineen on todella antoisaa kävelyaluetta. Rakastan kosken ja Finlaysonin aluetta yli kaiken. Jos jotain, olen sentään kiitollinen siitä, että saan viettää koronavuotta Tampereen kaltaisessa kaupungissa. Sekä tietysti välillä Puruveden rannalla Etelä-Savossa, joka on tarjonnut suomalaisen järvi-luonnon maagista voimaa.

      (ja ps. kiitos, kun jaoit tämän. kai se jollain tapaa lohduttaa, ettei ole yksin ahdistuksen ja turhautumisen tunteiden kanssa.)

      🙏🏻

  2. Kyllä olisi kiva taas päästä edes johonkin, vaikka epävarmalta vaikuttaakin.. Kaipaan aurinkoa, vihreitä maisemia ja hyviä rantoja, erilaista kulttuuria, kukkapuita, hyvän ruuan ja nähtävyyksien lisäksi ja myös kauppojen erilaista valikoimaa kaipailen nyt. Olin ennen omatoimi kiertomatkoilla, joten rantalomat on jäneet väliin usealta vuodelta. Kiertelin kaupunkeja, nyt kiinnostaisi luontokohteet. Toisaalta en kyllä haluaisi rannalle niin että jos uidessakin olisi pakko pitää kasvomaskia. Toisaalta tekisi mieli vaan lähteä, mutta toisaalta se ei tunnu samalta kun ennen koronatilannetta. Rajoituksia esim. etelässä on alettu laittamaan uudestaan.

    1. ja myös kauppojen erilaista valikoimaa kaipailen nyt.

      Mä kaipaan myös kauppoja, vaikka en edes shoppaile..! Mulle kaupat, etenkin ulkomailla, on kuin ”museoita”, ne on omansalainen ikkuna paikalliseen kulttuuriin. Etenkin ruokakaupat. Voin käveleskellä ruokakaupoissa tuntikausia ja se on syvästi tyydyttävää ja kiinnostavaa. Mä voisin joskus lähteä jonnekin vain ”elintarvikelomalle”, tuijottelemaan erilaisten markettien tarjontaa… (En odota, että kukaan samaistuu… :D 😅)

      1. Haa, täällä ilmottautuu yksi ruokakauppoja tutkiva matkaaja! Mitä isompi, sitä kiehtovampi – valikoiman laajuuden lisäksi sen vuoksi, että toisin kuin Suomessa, missä Prismat löytyvät monesti keskustoista, muilla mailla megamarketin etsiminen ja löytäminen on jo matkakokemus itsessään.

        1. 😀👍

      2. Täällä kans samastuminen: uudessa paikassa pitää aina kävellä vähintään yhden ruokakaupan kaikki hyllyvälit ajatuksella läpi :D

        1. 😀👍

      3. Täälläkin ilmoittautuu ruokakauppojen tutkija ulkomailla, käyn mieluusti joka hyllyn läpi, just ajan kanssa ja ajatuksella. Etenkin mausteosasto on jotenkin tosi mielenkiintoinen. Mies jää poikkeuksetta aina odottelemaan lähiterassille, kun ei jaksa notkua siellä kaupassa niin pitkään kun minulla siellä kuluu :-D Olen ajatellut, että tämä on mun outo tapa, joten kiva kuulla että muitakin löytyy! :-)

        1. 😍🙏🏻

          Todellakin ihana kuulla, että meitä ”ruokakauppaturisteja” on muitakin ❤️

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *