Miksi toisten intohimot ärsyttävät?

Miksi intohimoinen ja tavallista intensiivisempi kiinnostus joihinkin asioihin saa toiset ärtymään?

Tiedättekö ilmiön? Kun joku on kiinnostunut jostain asiasta ns. normaaliksi miellettyä kiinnostustasoa syvemmin. Juttu voi olla harrastus kuten kutominen, keräily, fitness tai Pokémon Go. Se voi olla aihealue kuten historia, ravinto, taide, kosmetiikka. No, jälkimmäinen menee harrastuksestakin. Oli aihe tai asia mikä tahansa, kun henkilön kiinnostuksen taso asiaa kohtaan on erityisen intensiivinen ja omistautuva, se koetaan usein outona, ärsyttävänä tai kärjistetyimmillään jopa sairautena.

Ihmettelen, miksi. Onko erityisen syvä kiinnostus johonkin aiheeseen lopulta niin harvinaista, että se mielletään ”erilaisuudeksi”? Erilaisuus aiheuttaa epäluuloa, joskus pelkoa ja saa meidät jopa tuomitsemaan. (Sallittehan yleistyksen tässä yhteydessä, en tietenkään tarkoita joka ikistä.) Ärsyttääkö toisen intohimossa ja överiharrastuneisuudessa siis pohjimmiltaan vain erilaisuus? Vai mikä siinä provosoi?

Vai onko intohimoinen suhtautuminen ylipäänsä toisille tuntematon tunnetila? Jotkut eivät tunne mitään asiaa kohtaan poikkeuksellisen suurta innostusta. ’Olla intohimoinen’, se voi olla hyvin vieras olotila. Ehkä toisten suuri innostus siksi näyttäytyy pelottavana ja outona.

Blogimaailmasta on helppo poimia esimerkkejä, sillä juuri blogosfäärissä kohtaa usein tavallista kiihkeämmin kiinnostuneita yksilöitä. Blogit ovat platformeja joilla tuoda esiin omaa intohimoa ja monen kohdalla juuri tämä intohimo on ajava energia koko blogin taustalla. Fitness-blogit, ruokablogit, sisustusblogit, neuleblogit – kauneusblogit.

 

Yleisö seuraa, viihtyy, inspiroituu ja nauttii – mutta osa myös oudoksuu, arvostelee, kritisoi, jopa haukkuu. Julkisesti intohimoaan tai omaa vahvaa persoonaansa (sekin ärsyttää) esiintuovat saavat kuulla kaikkea ihastuneesta palautteesta sairausdiagnooseihin.

Omassa kauneusblogi/kosmetiikkafriikki-genressäni suurta kummeksuntaa nauttii etenkin kollegani, Ostolakossa-blogin Virve. Hänen intohimoista suhtautumistaan kosmetiikkaan ihaillaan, ihmetellään ja haukutaan. Virve on guru, esikuva, asiantuntija ja luotettava suosittelija, mutta joidenkin silmissä myös neurootikko, tuotteiden yliläträilijä ja purkkimerelleen sokaistunut materialisti jolla ei ole ”muuta elämää kuin kosmetiikka”. Vain koska hän suhtautuu ammattiinsa intohimolla ja on purkeista vilpittömästi liekeissä. Ja lukijat näkevät vain sen minkä palan hän valitsee blogissaan elämästään näyttää.

Fitness-bloggaajat ja -harrastajat ovat ihan oma lukunsa, heidän valinnoilleen ja elämäntyylilleen riittää ehkä kaikkein äänekkäimpiä silmienpyörittelijöitä, arvostelijoita, diagnoosien-lätkijöitä ja besser-wissereitä.

Totta kai – joskus kiihkeän innostuneen suhtautumisen taustalla saattaa oikeasti olla sairaus ja psyyken häiriö. Mutta tätä tuskin voi yleistää. Moni tuntuu haluavan niputtaa yhteen erityisen intensiivistä kiinnostusta ilmentävän käytöksen ja neuroottisuuden. Miksi? Koska toisen voimakas kiinnostus ja sen ilmentäminen on oman käytösmallin ja persoonallisuuden ulkopuolella?

Omista kiinnostuksen kohteistani joidenkin lukijoiden ”nappeja painaa” erityisesti suhteeni ruokaan. Löydettyäni joitain vuosia sitten uuden ruokavalion ja ruoanlaiton ja gastronomian ilon, ja kiinnostuttuani ravinnon vaikutuksista niin kehoon kuin mieleen, olen saanut kuulla sairastavani ortoreksiaa ja rohkaisevani ihmisiä syömishäiriöihin. Tämä siksi, että olen valinnut jättää lautaseltani lisätyn sokerin ja raffinoidut viljatuotteet ja suosia kasviksia ja kokonaisia ruokia.

Tiedän hyvin että kiinnostukseni ravintoon ja siihen liittyviin ilmiöihin on varmasti keskivertoa syvempää ja tuon kiinnostukseni esiin kenties ”tavallista” hyvän ruoan ystävää vahvemmalla äänellä ja intensiteetillä. Mutta onko tämä intensiteetti merkki sairaudesta tai pakkomielteestä? Jos on, miksi samanlainen kiinnostus vaikka postimerkkeilyä tai ponien keräilyä kohtaan ei ole sairasta?

Ärsyttävätkö jonkun intohimot sinua?

Oletko itse jostain asiasta valtavan innostunut ja kiinnostunut? Saatko ymmärrystä tähän kiinnostukseen?

 

Kommentit (62)
  1. Hei, hyvä kysymys. Itse koen ”ärtymystä” blogeista tosi harvoin (muuten en varmaan niitä seuraisikaan :) ), mutta jos ihan rehellinen olen, niin joskus, kun minulla jonkinlainen ärtymyksen pilkahdus kohdistuu nimenomaan jonkun bloggarin _innostukseen_, syynä on lähinnä sellainen ajatus, että ”herranjestas, toikin vaikuttaa oikein fiksulta ihmiseltä, ja näköjään jaksaa ja osaa paneutua asioihin tosi syvälle – niin miksei se sitten hyödynnä sitä kykyään ja energiaansa jonkun ’aidosti hyödyllisen’ asian parissa, tekisi vaikka syöpätutkimusta!” Onko tämä nyt sitten jonkinlainen ns. luterilainen ajatusmalli, ehkä? :D

  2. Anne / Taivaanrannan juoksija
    20.9.2018, 18:06

    Juoksuharrastustani kommentoidaan toisinaan sanoen, miten juoksu on tylsää ja kommentoija ei jaksaisi koskaan harrastaa juoksua. Varmaan samaa on saanut kuulla moni historian tai kirjallisuuden harrastaja, ja jostain toisenlaisesta aiheesta kiinnostunut taas voi saada erilailla vähätteleviä kommentteja harrastuksen pinnallisuudesta tms.

    En yleensä jaksa edes vastata tuollaisiin mitään. Suhtaudun intohimoisesti juoksuun, joten se ei tietenkään ole mielestäni tylsää. Juoksu tuo elämääni onnistumisen kokemuksia, mielenrauhaa ja endorfiinihuumaisia elämyksiä. Välillä jotkin lenkit voivat tuntua pakkopullalta, mutta niistäkin tietää, että treeni kannattaa aina ja johtaa siihen, että tulevaisuudessa jaksaa juosta paremmin juuri niitä ”parasta ikinä” -juoksuja. Aito intohimo harrastukseen kannattelee silloinkin, kun alkuinnostus on mennyt jo vuosia sitten. Tämähän pätee moneen muuhunkin asiaan elämässä.

    Intohimoista harrastusta ei tosiaan varmaan oikein ymmärretä, tai ymmärretään herkästi väärin. Ehkä moni ihminen ei löydä itsestään sellaista asiaa, joka jaksaisi intensiivisesti kiinnostaa ja veisi mennessään?

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *