Miittitunnelmia
Tunnelmia eilisestä Kauneusbloggaajien tapaamisesta Tampereelta. Tapaaminen oli ensimmäinen laatuaan Tampereella ja käsittääkseni suurin toistaiseksi järjestetty kauneusbloggareiden yhteenkokoontuminen Suomessa (korjatkaa pääkaupunkiseutulaiset ihmeessä jos puhun ihan lööperiä :)).
Meitä oli kokoontuneena ravintola Plevnaan 35 henkeä.
Tapaaminen alkoi ruoan merkeissä. Hyvä ruoka, parempi mieli ^_^ Energiatankkaus oli tarpeen ennen neljän tunnin mittaista ohjelmaa.
Mun lemppariannos Plevnassa, otan tämän aina – silakkapihvit :) On kuulkaa ”niin hyvvee”. :) Rehellistä silakkapihviä tulee syötyä tosi harvoin, mutta silloin kun tulee niin aina Plevnassa.
Murkinan jälkeen siirryimme Mallaskabinettiin seuraamaan ohjelmaa. Oli aika tiiviit tunnelmat. :)
Ensimmäiseksi saimme kuulla Tarja Gallacheria Lumenelta. Tarja kertoi Lumenen Bright Now Visible Repair -sarjasta ja kevään meikkikokoelmasta. Saimme myös kuulla hieman Lumenen tuotekehittelystä ja tuotesarjojen kehityskaaresta ideasta valmiiksi tuotteeksi.
Tytöt testailevat Lumenen meikkikyniä, olikohan tässä menossa uusi nestemäinen eyeliner… :)
Seuraavaksi päästiin hypistelemään tapaamisen lahjakasseja – niitä jotka täyttivät erään asunnon tässä loppuviikosta. ;)
Elisan ja Nean kanssa (mä näytän ihan papilta :D).
Neasta on kerrottava, että hän kuului Karkkipäivän ensimmäisiin lukijoihin ja meillä on sitäkin pidempi yhteinen ”nettikosmetiikkafriikki”-historia. :)
Tapaamisessa suoritettiin myös antaumuksella kosmetiikkavaihtareita. Totta kai. :)
”Mulle toi..!”
Warehousen vekkuli Mikko Vainio esitteli meille Tigin ja Fudgen maailmaa sekä itselleni ennestään tuntemattomia merkkejä Gorgeous Londonia ja Framesia.
Mikko veisteli että olo oli kuin julkkiksella konsanaan kun tytöt räpsivät kuvia sarjatulella… :)
Illan päätti ihana luomumeikkiesittely – Tiia Tyynysniemi tiimeineen Zuii Organicsilta ilahdutti meitä vielä kukillakin..!
Kukat liittyvät olennaisesti Zuii’hin – sarjan puuterimaiset meikkituotteet pohjautuvat luomusertifioitujen kukkien terälehtiin. Talkin sijaan niissä on siis – luit aivan oikein – jauhettua kukan terälehteä.
Saimme seurata kun Zuii-meikkitaiteilija toteutti utuisen ruskean smokey-meikin Zuiin tuotteilla.
.
Olipa mukava ja intensiivinen päivä, kuusi tuntia meni kuin siivillä :) Allekirjoittanut olisi ilomielin jaksanut seurata vielä lisääkin ohjelmaa – kunhan väliin olisi vetänyt toiset silakat! :D
Huippukattaus, suuret kiitokset vaivannäöstä! Toivottavasti tavataan pian uudestaan! :)
Voi että, teillä on selvästi ollut ihana päivä! :D Harmittaa niin etten päässyt tällä kertaa tulemaan- ensi kerralla sitten ^^