Karkkipäivä
Karkkipäivä

Meikkaus ja itsetunto

Tänään haluaisin kirjoittaa ajatuksiani meikkauksesta ja itsetunnosta.

Siemenen aiheeseen heitti ihana lukijani jo vuosi sitten syyskuussa. Sain eräältä lukijalta pitkän sähköpostin, joka käsitteli hänen mietteitään meikkauksen suhteesta itsetuntoon. Hän kirjoitti, että olisi mielenkiintoista kuulla minunkin näkemykseni tällaisiin asioihin.

Vuosi ehti kulua, mutta aihe ei unohtunut mielestäni. Juuri tämän tyylinen kirjoittaja ja bloggaaja minä olen. Aiheet saattavat muhia ja odotella kuukausista jopa vuosiin, ennenkuin ne tulevat ulos postauksen muodossa.

Chapter 1: Minä.

Lukijani kirjoitti, että on tulkinnut niin, että meikkaaminen on minulle harrastus ja mielenkiinnon kohde, eikä varsinaisesti ”pakko”. Mitä tällä ”pakolla” sitten tarkoitetaan? Varmaankin sitä, että jos kokisin olevani epäviehättävä tai suoranaisesti ruma, tuntisin meikkauksenkin olevan välttämätöntä. On helppoa ajatella, että meikkaus kompensoi suoraan henkilön epäviehättävyyden tunteita.

Vastaan lukijan tulkintaan omalla kohdallani kyllä ja ei. Kyllä, olen aina kokenut meikkauksen olevan minulle ”pakko”. Olen luonnostaan hyvin kalpea ja väritön, kulmakarvani ovat olemattomat ja vaaleat  ja ihoni niin ohut että verisuonet kuultavat läpi. Silmieni alla on lapsesta saakka ollut syvät, tummat varjot. Meikkaus on ollut minulle alusta saakka ydintarkoitukseltaan terveen näköiseksi tekemistä. Se oli minulle monen monta vuotta pelkkä rutiini, ja toistin saman perustervehdyttävän meikin joka aamu; tummat silmänaluset peittoon, kasvoille hiukan väriä meikkipohjalla ja huulipunalla, silmät esiin beigellä standardimeikillä, kasvoille ryhtiä meikkaamalla kulmakarvat.

Eli kyllä, tältä kannalta meikkaus on tuntunut pakolta. Haluan näyttää omalta itseltäni, ja peilistä katsoneet väsyneet ja kalpeat kasvot eivät ole tuntuneet minulta.

Sittemmin meikkaus laajeni harrastukseksi, ja ”terveysnaamiomeikki” monipuolistui väreillä leikiksi ja selkeämmäksi kasvojen muokkaukseksi. Taitojeni (ja iän) karttuessa jotain kuitenkin muuttui. Tulin niin sinuiksi kasvojeni kanssa, että nyt, 32-vuotiaana, voin vihdoin mennä ulos ilman meikkiä. Näytän edelleen väsyneeltä, ja saatan meikittömänäkin päivänä yrittää peittää pahimmat silmänaluset, mutta enää en koe pakottavaa tarvetta tehdä silmämeikkiä ripsiväreineen ja rajauksineen tai edes levittää meikkipohjaa kasvoille.

En osaa sanoa onko tässä kysymys itsetunnosta. Lopulta uskon, että kyse on enemmänkin iän tuomista muutoksista suhteessa itseensä.

Mutta tämä minusta.

Chapter 2: Muut.

”Olisi mielenkiintoista lukea siitä, mitä mieltä olet meistä kosmeettisesti huolettomista ihmisistä. Olemmeko ällöttäviä, rumia, ihanan luonnollisia, mitäänsanomattomia, vanhoina todennäköisesti liian ryppyisiä, kauniita sisältä, vähän tyhmiä ja piittaamattomia, eri koulukuntaa, poikkeavia, outoja, miesmäisiä tai yhtään mitään erityistä?”

Näihin sanoihin päätti lukijani sähköpostinsa. Hän oli kirjoittanut meikkauksen lisäksi myös suhtautumisestaan ihonhoitoon. Hän ei meikkaa juuri koskaan, ja ihonhoito on yhtä kuin kasvojen peseminen vartalosaippualla suihkussa käydessä. Lukija arveli, että hän taitaa olla mielestäni ”kamala kauhistus”.

Hän kirjoitti myös, että ”meikkaaminen on siitä mielenkiintoinen asia, että sen perusteella saatetaan vetää ihan ihmeellisiä päätelmiä toisista ihmisistä.”

Aivan totta. Ja tästä päästään taas takaisin itsetuntoon. Onko meikkaamattomilla ihmisillä parempi itsetunto kuin joka päivä orjallisesti meikkaavilla? Vai onko se vain tapa, tai keino ilmaista itseään, niinkuin se että toiset käyttävät tuntitolkulla aikaa asukokonaisuuksien hiomiseen, samalla kun toiset vetävät päälleen samat farkut ja neuleen, ja kokevat silti olevansa ihan kauniita ja tyylikkäitä ihmisiä?

Itse uskon jälkimmäiseen. Minusta meikkaus vs. meikkaamattomuus on ensisijaisesti tapa, ja toissijaisesti tyylikeino ja persoonallisuuden ilmentymä. Vahvalla meikillä kasvonsa naamioivalla ihmisellä voi olla aivan yhtä hyvä itsetunto kuin henkilöllä, joka ei ole koskaan edes kokeillut ripsiväriä. Aivan varmasti on myös yksilöitä, joilla asia on juuri päinvastoin, mutta haluan sanoa että itse en ainakaan tee meikkauksen perusteella sellaisia päätelmiä.

Kyllä, meikki on väline, jolla voi häivyttää itsessään kohtia, joista emme pidä. Ja jos henkilö kokee omaavansa paljon kohtia, joista ei pidä, silloin hänen itsetuntonsa ei ole vahvimmillaan. Näin ollen meikkiä voi käyttää välillisesti keinona tulla toimeen itsetuntonsa kanssa, ja se auttaa sosiaalisissa tilanteissa samalla kun sisin työstää suurempia prosesseja.

Arvelen, että valtaosa naisista ei edes mitenkään analysoi meikkaamistaan. Se vain suoritetaan aamuisin niinkuin suihkussa käynti ja pukeutuminenkin. Meikki voi olla kuin asuste, se lisätään kokonaisuuteen kuin vyö tai huivi. Se viimeistelee meidät. Joku toinen taas ei kaipaa vyötä tai koruja.

Itse en edes kiinnitä huomiota ihmisten asusteisiin. Jos joku minut tapaava henkilö on harkinnut pitkään minkä värisen hiussoljen ja saappaat hän yhdistää tyylikokonaisuuteensa, se menee minun seurassani aivan hukkaan. Samoin on varmasti meikin laita toisessa tilanteessa. Jos itse joskus olenkin tuntenut oloni epävarmaksi kun lähdin illanviettoon pelkällä huulirasvalla, puuterilla ja ripsivärillä, niin muut eivät todennäköisesti edes huomaa että minulta puuttuu se signature-eyeliner-rajaukseni.

Mitä tulee siihen, mitä mieltä olen ”kosmeettisesti huolettomista ihmisistä”, niin näen, että heillä vain on toisenlaiset kiinnostuksen kohteet. Ystäväpiiriini kuuluu useita ihmisiä, jotka eivät meikkaa, ja se on niin luonnollista ettei sitä oikeastaan edes ajattele. Jos jotain olen miettinyt, niin ehkä sitä miten helpolla he pääsevät aamuisin töihin lähtiessään. ^_^ He eivät ole kummajaisia, piittaamattomia tai mitäänsanomattomia. He ovat omia itsejään. Sinä lennätät lennokkeja, minä kerään postimerkkejä.

Yhtä asiaa en kiellä, ja se kävi ilmi Mies hoitoon! -postauksestakin. Olen ihmetellyt ihmisiä, jotka eivät erikseen pese kasvojaan. Mutta siinäkin asiassa olen pehmentynyt. Kasvojen pesemättömyys oli minusta ennen jopa ällöttävää, mutta sittemmin olen tajunnut että kyllähän ne kasvot puhdistuvat riittävästi siellä suihkussakin. Ja jos joku ei käy suihkussa päivittäin, niin entäs sitten. Meidän ihomme on selvinnyt historian sivun ilman päivittäistä puhdistusta, joten miten se ei selviäisi nyt? Kyse on omista tavoista ja tottumuksista. Minä haluan pestä kasvoni perusteellisesti päivittäin, mutta sen ei tarvitse tarkoittaa sitä että muidenkin pitäisi.

* * *

Miten te koette itsetuntonne ja meikkauksen suhteen? Voitteko mennä ulos ilman meikkiä? Onko meikki erottamaton osa minuuttanne, vai ”asuste”?

Kommentit (105)

  1. milipili

    Ei se itsetuntoa sen erityisemmin kohota, mutta meikkaus on vaan niin kauhian hauskaa! Tuntuu että ihmiset tuijottaakin vähemmän kun meikkaan, mun naturel-lookini ei silmiä helli.

    Parasta uudessa päivässä on meikkaaminen!

  2. Aurinkoinen

    Minulle meikkaus on ”asuste” omaksi ja toistenkin iloksi. Työkaverini (joista muuten 90 % miehiä) ovat nähneet minut kasvot tulipunaisina juoksulenkin jälkeen ja juhlameikissä päiväjuhlissa ja kaikkea siltä väliltä, joten voin hyvinkin olla ihmisten ilmoilla ilman meikkiä. Mutta piristäähän se itseä ja ilmeisesti muitakin, kun viitsii välillä tavallisenakin työpäivänä vähän laittaa naamaansa ilmettä ja hameen farkkujen sijaan. Eihän työpäivä voi alkaa hauskemmin, jos joku toteaa itseään vanhemmalle vilpittömästi, että ”ollaanpa sitä nättinä”, kyllähän se naurattaa.

  3. Eugenia

    Meikkaamisessa on niin monia puolia. Joskus se on vain pakko, tyyliin ”äkkiä jotain väriä naamaan”, joskus taas on ihana valmistautua juhliin tai vaikka kaupunkipäivään kunnolla meikkaillen, pohjustellen ja uutta kokeillen. Pukeutumisen kanssa on oikeastaan ihan sama juttu, eikö? Tosin sillä erotuksella, että ilman vaatteita harvemmin tulee lähdettyä lähikauppaan tai jumppaan.. Siinäkin mielessä meikkauksella harrastuksena ja rutiinina on paljon muuntautumismahdollisuuksia ja merkityksiä.

    PS. Olet ihan mahdottoman kaunis myös ilman meikkiä!!

  4. Anna

    Olipas mielenkiintoinen postaus, kiitos siitä.

    Olen itse pohtinut tässä lähiaikoina hieman samaa aihetta siltä kannalta, että määritelläänkö minut epänaiselliseksi, jos lakkaan meikkaamasta? Vai huomaako sitä edes kukaan? Onko huoliteltu nainen sama kuin meikattu? Jos en meikkaa, olenko huolittelelematon ja muista ihmisistä piittaamaton?

    Olen nainen, joka on meikannut 13-14-vuotiaasta saakka. En mene edes lähikauppaan ilman meikkiä. Toisaalta minulla ei ole koskaan kotioloissa meikkiä, puhdistan meikit pois sunnilleen ensimmäisenä, kun tulen kotiin. Nyt olen kyllästynyt meikkaamiseen. Se tuntuu suorastaan järjettömältä… Siis itseni kohdalla, en mieti oikeastaan muiden kohdalla (itsekäs ihminen ;b). Kosmetiikkateollisuus on onnistunut saamaan minut heti varhaisteinistä alkaen uskomaan, että kasvot kuuluu puhdistaa aamuin illoin. Kasvoille tehdään meikki aloittaen kosteusvoiteesta ja oikeista pohjustustuotteista jne jne. Silkkaa höpönlöpöä! Järkyttävää huomata kuinka hyvin jokin markkinointikoneisto on saanut minutkin kaiken tuon uskomaan… Olen ajatellut vapautua siitä nyt ja vihdoinkin käyttää tervettä kritiikkiä. Silti jään miettimään noita mistä aloitin: olenko ilman meikkiä epänaisellinen, huolittelematon suopöllö…

    P.S Yksi alkusysäys aatoksilleni oli, kun shampoon puuttuessa, pesin hiukseni OLIIVIÖLJYSAIPPUALLA (Durancen paljon kehutulla) ja voi kuinka aina ärtynyt päänahkani tykkäsi ja hiuksistakin (pörröiset, luonnonkiharat) tuli siloiset. Aloin miettimään markkinointipuhetta, jolla shampoota kaupataan. Sehän on melkein kuluttajien harhaanjohtamista, kun puhutaan kuinka jokin aine imeytyy hiuksiin ja tekee ne eloisaksi. Ihan yhtä kuollutta materiaalia ne on laittoipa päähänsä mitä tahansa, se on biologinen fakta :b

  5. Memme

    Olen miettinyt tuota samaa aihetta. Viimeksi pari viikkoa sitten, kun työkaverini kysäsi olenko tulossa kipeäksi, näytin kuulemma niin kalpealta. Ei en ollut tulossa kipeäksi vaan aamun hässäkässä meikkaukseni oli jäänyt nopeasti sutaistuun meikkipohjaan. Voin olla ilman meikkiäkin, mutta akneen taipuvainen läntikäs ihoni on ajoittain aika kermean näköinen, ja tietenkin haluan tasoitella ihon pintaa, samalla sutaisen varjostukset ja ripsarin ja kulmat. Tämä yhdistelmä on jo vuosine jälkeen rutiinia.. Tavallaan se tekee minut itseni näköiseksi, varsinkin töissä.

    Olen miettinyt miltä tuntuisi jos lopettaisin meikkaamisen kokonaan, olen asiakaspalvelutyössä, tulisivatko esimieheni tai asiakkaat huomauttamaan asiasta.. En halua edes kokeilla, sillä voisi olla traumaattiset vaikutukset itsetuntoon ;)

  6. -R-

    Itse en meikkaa, enkä pidä siisteyttä ja puhtautta mitenkään arvossa. Minulle se ja sama. Silti koen itseni kauniiksi, naiseelliseksi ja seksikkääksi! :) Olen tuota kaikkea itseni mielestä ja se riittää. Mutta oli ihana lukea, kun kerroit mitä mieltä itse olet, mutta että kaikki ei vältämättä ole samaa mieltä eikä tee samoja juttuja ja se on OK! Niin se minusta pitääkin mennä, että kaikki tyylillään ja se sallitaan, kuhan ei muita loukkaa :D

    -R-

  7. Veera

    Moikka! Halusin vain sanoa,että olet todella kaunis myös ilman meikkiä. Ja kaunis tunnut olevan myös sisäisesti. Olisin onnellinen jos itsekin olisin yhtä kaunis meikittä. Olis ihana lähteä hakemaan suklaata kaupasta ilman,että tarvisi peitellä finnejä ja mustia silmänalusia, kulmakarvojen piirtelystä puhumattakaan. :)

  8. maria

    Blogiasi selaillessa törmäsin tähän tekstiin ja mielestäni osut ajatuksillasi naulan kantaan! Itse olen lähiaikoina pohtinut aihetta todella paljon ja oli mukavaa lukea ajatuksiasi.
    Olen kohta 17-vuotias tyttö ja olen todella kiinnostunut ihonhoidosta, meikeistä ja yleensäkin kauneudesta ja kosmetiikasta. Minulla on ollu paha akne ja vielä on hiukan hoidettavaa. Lääkkeitä on tullut syötyä noin 3,5 vuotta Roacutanista e-pillereihin. Kiinnostus kosmetiikkaan käynnistyi kun aloitin aknen hoidon kautta säännöllisen ihonhoidon (on puhdistusaineet, kasvovedet, täsmätuotteet, kosteusvoiteet, naamiot, tehohoidot, kuorinta-aineet….).

    Meikkaamiseni aloitin ihan vähällä meikillä ja pikkuhiljaa meikkipussiin on kertynyt lisää tuotteita. Viimeisen vuoden aikana on meikistäni tullut todella vahva. Rakastan värejä ja päivittäiseen meikkiini kuuluu ”kaikki”, luomivärit ja kiiltopunat. Rakastan meikkiäni ja tunnen oloni hyväksi. Olen saanut myös paljon kehuja kavereiltani, täysin tuntemattomilta ja ammattimeikkaajilta. Herätän kuitenkin suurta huomiota, olenhan vasta todella nuori ja Suomessa ei ole totuttu runsaasti meikkaaviin ihmisiin. Minua saatetaan katsoa paheksuvasti ja tällä viikolla joku noin 50-vuotias nainen tokaisi ”Sinä se et ainakaan säästele meikissä vaikka olisit kaunis ilmankin.” En tiedä oliko tuo olevinaan kohteliaisuus, mutta minua se loukkasi.

    Vaikka tunnen oloni hyväksi, muiden kommentit saattavat silti loukata. Tyylini on muutenkin todella naisellinen ja meikkini ei todellakaan sopisi jokaiselle, mutta minulle se mielestäni sopii. Pystyn myös asioimaan ilman meikkiä, se on minulle juurikin mainitsemasi ”ilmaisukeino”. Olen myös innostunut kokeilemaan uutta.

    Se mitä toivoisinkin ihmisiltä on se, että he eivät lähde tuomitsemaan ketään ihmisten ulkonäön perusteella. Vahva meikki ei ole yhtä kuin huono itsetunto (en peittele mitään, korostan vain parhaita puoliani). Minäkään en tuomitse meikittömiä, mielestäni kaikki saavat tehdä niin kuin parhaaksi näkevät.
    Se mikä tuntuu pahalta on se mihin vahvasti meikkaavat liitetään ulkoväkönsä vuoksi, pinnallisuuteen ja koppavuuteen. Kaverini kertoi kuulleensa kommentin ”Tuon on pakko olla täynnä itseään, ei se muuten meikkaisi noin.” Ja en kyllä ole täynnä itseäni. Välitän aidosti ystävistäni ja tahdon heidän parastaan. Suomessa on nähtävästi tapana ajatella että mukava luonne ei sovi meikatun naaman taakse. Se ei ole niin, minua todella satutti kuulla että ulkonäköni ja luonteeni eivät sovi yhteen. Minun pitäisi mukamas muuttaa tyyliäni ilmaistakseni luonnettani. Niinhän minä teenkin, ihmiset eivät vain tunne minua. Meidän kaikkien tulisikin lopettaa tuomitseminen ja avata silmämme uusille tuulille myös kosmetiikan saralla ja antaa ihmisille vapaus meikkaamiseen tai vastaavasti luonnollisuuteen. Tavoitteena kaikille hyvä olo ja tieto siitä että täällä saa näyttää juuri siltä kuin itse haluaakin.

  9. anon

    Löysin blogisi googlailemalla hiustuotteita ja jäin lukemaan vähän muitakin artikkeleita :D
    Itse olin ennen lähes meikkaamaton (lukuun ottamatta ihonhoitoa tai finnien peittämistä peitepuikolla nuorena).
    Pukeutumistyylini on hiukan mustanpuhuva johtuen siitä, että fanitan hevi- ja goottibändejä ja tapasin värjäillä hiuksiani mustaksi, kunnes tulin jollekin värjäysaineelle yliherkäksi, mitä on kuulemma melkein kaikissa tummissa kestoväreissä. Nykyisin kompensoin tätä käyttämällä hiuksiini shokkivärejä ja laittamalla naamaan sellaista meikkiä, josta tulee suuri kontrasti. Vaikka hiukseni eivät voi enää olla mustia, niin ripseni ja silmänympärykseni voivat :)

Kommentoi »

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.