Mariagatan 10, Ystad

Nopea sunnuntain fiilispostaus. Ystad.

Tällä viikolla toteutui pitkäaikainen haaveeni, kun vierailin Ystadissa Ruotsin Skånessa. Te jotka tunnette komisario Kurt Wallanderin kirjoista, elokuvista tai TV-sarjasta, tiedätte, mistä paikasta on kyse.

Vierailu oli minulle merkittävä useammalla tasolla. Yksi niistä on rehellisen pinnallinen ja liittyy suoraan faniuteen Henning Mankellin kirjoja ja komisario Wallanderia kohtaan. Olen ahminut kaikki Wallander-kirjat ja oopperaa rakastava, terveyttään laiminlyövä ja ihmissuhteissaan kamppaileva keski-ikäinen rikoskomisario on yksi kaikkien aikojen suosikkihahmojani kirjallisuudessa.

Wallander on minulle tuttu kuin ystävä.

Henning Mankellin kirjat sijoittuvat Ystadiin, josta on tullut kirjojen kautta tunnettu turistinähtävyys.

Kaupunki on vierailun arvoinen itsessäänkin, sen hyvin säilynyt keskiaikainen keskusta idyllisine ristikkotaloineen on sievä kuin postikortti ja kaupungin ulkopuolella levittäytyvät kilometrien mittaiset upeat hiekkarannat.

Olin hyvin liikuttunut kun astuin junasta Ystadin asemalla. Kööpenhaminasta on Ystadiin matkaa puolitoista tuntia. (Olen ollut taas tervehtimässä miesystävääni Köpiksessä.)

Hain Ystadin matkailutoimistosta Wallander-kartan ja lähdin kuljeskelemaan kaupungin katuja.

Ah tuossa ovat Stortorget ja komea Santa Mariakyrkan, ja tuolta näyttää Hotell Continental du Sud, jonka ravintolassa Wallander niin usein syö. (Ravintolassa on tänäkin päivänä Wallanderille omistettu pöytä, mutta niin turisti en kehdannut olla, että olisin mennyt hotelliin sisään vain katsomaan pöytää… 😅)

Wallander-kierros tarjosi hauskan tavan ja mielenkiintoisen perspektiivin tutustua Ystadiin, oli sitten kirjasarjan fani tai ei.

Lounaalle päädyin ihan vahingossa elokuvista Sorgfågeln, Försvunnen ja Mordbrännaren tunnettuun ravintola Le Cardinaliin. Yksinkertaista pubiruokaa ja pizzaa tarjoava paikka ei normaalisti olisi ykkösvalintani, mutta epävakaan ja tuulisen sään uuvuttamana ja valtavan nälkäisenä painelin sisään Pyhän Marian kirkon vieressä olevaan ravintolaan vain, koska se sattui olemaan sopivasti juuri siinä. Ruokaa odotellessa bongasin paikan myös Wallander & Ystad -oppaastani.

Oli mielenkiintoista tajuta, että on kaksi Wallander-maailmaa. Minulle Wallander on nimenomaan kirjasarja, ja olen tarkoituksella vältellyt filmatisointeja, koska haluan säilyttää oman päänsisäisen Wallanderini. Elokuva-versiot eivät ole minua koskaan kiinnostaneet, enkä ole rehellisesti edes tajunnut, kuinka suosittuja ne ovat.

Ystadin Wallander-opasta lukiessa ymmärsin, että valtaosa Ystadin Wallander-nähtävyyksistä liittyy nimenomaan elokuviin ja niiden kuvauspaikkoihin. Suuri osa Wallander-turisteista saapuu tänne juuri elokuvien ja TV-sarjan innoittamana. Ei siinä mitään, tietenkään. Oli vain hassua näin pitkän ajan jälkeen oivaltaa, että hyvin monelle Wallander-fanille Wallander onkin ennen kaikkea elokuvahahmo.

Elokuvista ja TV-versioista vain pieni osa pohjautuu alkuperäisiin Wallander-kirjoihin, elokuvista suurimman osan juonet on kirjoitettu vain niitä varten. Se on Wallander-maailma, jota minä en tunne. Kuten Le Cardinal -ravintola, jossa söin lounasta. (Oli muuten oikein hyvän hinta-laatusuhteen paistettu lohifilee kympillä! ☺️)

Mariagatan 10 on Kurt Wallanderin osoite Ystadissa.

Ystadin vierailun toinen ulottuvuus oli aikamatka entiseen Sanniin. Tuntikausiksi kirjoihin hautautuvaan lukutoukka-Sanniin, jonka hartaasti toivon vielä jonain päivänä saavani takaisin.

Valehtelisin jos väittäisin, etteikö tuntunut haikealta katsella Ystadia ja muistella Kurt Wallanderia, joka yhdessä vaiheessa oli minulle niin läheinen. Hätkähdin kun tajusin, että Wallander-ajoistani alkaa olla 18 vuotta. Silti… yhä muistin niin vahvasti katulampun keltaisen valon ikkunan takana Mariagatanilla. Raa’an merituulen Wallanderin kasvoilla hänen kävellessään skånelaisella rannalla. Ystadin poliisilaitoksen käytävien hieman tunkkaisen, tuuletusta kaipaavan tunnelman.

Ja muistin oman käteni kääntämässä reunoistaan käpristyneen pokkarikirjan ohutta sivua jossa oli pientä tekstiä. Miten vaikeaa oli lopettaa ja laskea kirja käsistään. Se ilo, kun taas seuraavan kerran oli aikaa palata Kurt Wallanderin luo ja tarina jatkui…..

Ilo, kun aloitti uuden kirjan ja kohtasi tutun hahmon taas uudestaan. Hej, vännen..!

Wallanderin tarina on päättynyt, mutta onko minun ja Wallanderin..? Tätä mietin seisoessani Mariagatanilla. Viimeistä, vuonna 2009 ilmestynyttä Wallander-sarjan päättävää kirjaa Rauhaton mies en ole lukenut.
Silloin en enää lukenut.

Lukukyvyn menetys.

Se on todellakin suurin henkilökohtainen arjen tragedia minulle ja surullisin asia, joka on seurannut Internetin aikakautta. Uupumiseni aikakautta. Sitä, kun digitaalinen verkko muutti täysin tapani käyttää aikaa.

Olen kirjoittanut aiheesta paljon eikä tämä postaus ole paikka jatkaa aiheesta juuri nyt. Mutta vierailu Ystadissa vei minut hetkeksi aikaan, joka oli ennen. Se oli haikeaa, mutta samalla myös lohdullista.

Kiitos kirjojen ja sen, että olen niin rakastanut lukemista, olin nyt tässä viehättävässä keskiaikaisessa pikkukaupungissa Ruotsin Skånessa.

❤️

Ehkä vielä joskus luen Rauhattoman miehen.