Karkkipäivä
Karkkipäivä

Make-up for Dummies – kasvosiveltimet

Esittelyssä perussiveltimet kasvoille. Mukana myös demovideo meikkivoiteen levityksestä kahdella erilaisella siveltimellä.

Mielestäni perusmeikkaaja pärjää loistavasti tällä neliköllä:

1. Poskipunasivellin (valitse kasvojesi koon ja muodon mukaan, tarjolla on isompia, pienempiä, viistottuja, pyöreäksi leikattuja, lyhytvartisia jne.)

2. Meikkivoidesivellin (jos käytät nestemäistä meikkivoidetta). Meikkivoidesivellin on synteettinen ja napakka. Säästät hurjasti meikkivoidettasi kun vaihdat sienen siveltimeen.

3. Puuterisivellin irtopuuterin levitykseen. Valitse iso, pehmeä ja löysähkö sivellinen. (Omani on Cliniquen jota voin suositella mitä lämpimimmin…!)

4. Aurinkopuuterisivellin. Valitse iso, tuuhea ja vähän tiheämpi sivellin kuin puuteriin, tosin toki aurinkopuuteriin voi myös käyttää ihan samanlaista sivellintä kuin irtopuuteriin.

Saattaa tuntua turhalta hankkia jokaiselle puuterimaiselle tuotteelle erikseen oma sivellin, mutta käytännössä yhden ja saman siveltimen käyttö kaikkiin tarkoituksiin ei oikein toimi kun tuotteissa on eri sävyt. Irtopuuterin laitto poskipunasiveltimellä voi tuoda aika värikkään tuloksen… ^_^ Voit tietysti myös pikapuhdistaa siveltimesi jokaisen käytön jälkeen alkoholipitoisella, nopeasti kuivuvalla puhdistussuihkeella jolloin samaa sivellintä voi näpsästi käyttää eri sävyisiin tuotteisiin, mutta se kuluttaa siveltimiäsi aika lailla.

Omaan perussivellinsettiini kuuluu vielä kabuki ja minikabuki joka hoitaa hohtopuuterisiveltimen virkaa. Jos siis käytät mineraalimeikkipohjaa ja kuultotuotteita, on nämä kaksi tuotetta syytä vielä lisätä sivellinkokoelmaan.

Hohto/kuultotuotteiden levitykseen voi käyttää oikeastaan ihan minkälaista sivellintä tahansa, makuja on monia. Jos tykkäät levittää hohdetta koko kasvoille, kannattaa se luonnollisestikin tehdä isolla siveltimellä, jos taas sipaiset hohdetta vain poskipäille sopii tarkoitukseen vaikkapa iso luomivärin häivytyssivellin, ns. ”fan brush” tai sitten minun tyyliini minikabuki. Mitä tiheämpi sivellin, sitä voimakkaampi jälki.

Fan brushilla saa hyvin läpikuultavaa, kevyttä jälkeä. (Auttakaa – mikä tuon siveltimen nimi on suomeksi..? Jahas – ilmeisesti viuhkasivellin :))

Ja sitten vähän meikkivoiteen levitystä.

Itse käytän tuota videolla näkyvää skunkkisivellintä paljon myös aurinkopuuterin levitykseen.

Aiemmin esittelin videolla miten levitän mineraalimeikkipohjan kabukilla. Samassa videossa teen myös koko meikkipohjan aurinkopuuterista poskipunaan ja hohdepuuteriin.

Kuinka moni teistä käyttää mieluummin sivellintä kuin sientä meikkivoiteen laitossa?

Kommentit (63)

  1. Nebu

    Fan brush = Viuhkasivellin ;)

    Ite en oo koskaa sientä käyttäny, niin epähygieeniin ja syö valtavast meikkivoidetta. Usein levitän ihan sormil, ja välil siveltimel. Oon huomannu et siveltimel meikki pysyy pidempää, mut joudun käyttää meikkivoidetta enemmän siveltimen kaa, ni siks en käytä sitä aina.

  2. Nimetön

    Mun mielestä sormien rasvaisuus ”pilaa” meikin tai ainakin hankaloittaa pohjan tekoa, vaikka kädet pesisikin ensin :/ Hankaluutena oli hyvän siveltimen löytäminen, mulla on 4 kpl erilaisia meikkivoidesiveltimiä, nyt hyödyttömänä pöytälaatikossa.. Mutta sitten löysin Shiseido perfect foundation brush- siveltimen, mihin olen ollut ihan ihastunut! Vähän erilainen suunnittelu kuin muissa :) saa tehtyä tosi tarkkaa jälkeä ja töpöttäminenkin onnistuu jos tarve. Mineraalimeikkeihin siirryttyäni käytän sitä nniisä kohdissa, joissa on paljon peitettävää (aknearvet…) koska sillä saa tosi peittävää jälkeä.

    • Sanni

      Tuota Shiseidoa pitäisi kyllä päästä kokeilemaan…! :)

  3. Bemu

    Minäkin kiitän kun jaksat tehdä näitä päivityksiä; olen aivan koukussa tähän blogiin :D

    Itse käytin aikanaan sientä tai vaihtoehtoisesti sormia, mutta kun totuttelin siveltimeen niin en enää vaihda sitä pois!

    Ahaa, täällä on siis postaus silmämeikkisiveltimistä; täytyypä hakea se esiin….

    Puuteria käytän nykyään tosi harvoin ja kun poskipunani on voidemainen niin sen saan levitettyä ilman puuteriakin. Tosin siinäkin aivan ilmeisesti voisi käyttää sivellintä eikä sormenpäitä…?

    Ja noista tuoksuista…. Käytän talvisin Chanel 5, mutta mielestäni se ei sovi kesällä. Nyt olenkin miettinyt kesäksi hajuvettä; vaihtoehtoina Lancome tai Laura Biagiotti. Voitaisiinko tehdä lista mieluisista kesätuoksuista?

    • Sanni

      Minäkin kiitän kun jaksat tehdä näitä päivityksiä; olen aivan koukussa tähän blogiin :D

      Hihi, kiva..! ^_^

      kun poskipunani on voidemainen niin sen saan levitettyä ilman puuteriakin. Tosin siinäkin aivan ilmeisesti voisi käyttää sivellintä eikä sormenpäitä…?

      Mä laitan voidemaisen poskipunan aina sormin, en saa sitä häivytettyä siveltimellä. Sormien lämpö sulattaa voideposkipunan mukavasti niin että se sulautuu ihoon optimaalisesti. :)

      Voitaisiinko tehdä lista mieluisista kesätuoksuista?

      Olen itse asiassa miettinytkin tuollaisen postauksen tekemistä. :)

      • Bemu

        Hmmm, ostin tänä keväänä Maybellinen Dream touch blush -poskipunan ja koska se on purkissa, tuntuu hankalalta ”ottaa” sitä sormilla. Muistaakseni ainakin IsaDoralla on puikkomainen joten se voisi ollakin parempi :)

  4. RainDrop

    Mä en oo koskaan osannut levittää meikkivoidetta sormin, nuorempana käytin markettimeikkivoiteitten kanssa sientä, ja kun ostin vähän kalliimman meikkivoiteen, ostin myös siveltimen, sellasen ihan ”tavallisen”. Nykyään käytän pääasiassa mireraalimeikkiä, joten siihen on kabuki.

    Nyt pitäisikin ostaa uusi kabuki, toi BareMineralsin on ruvennut ”raapimaan” naamaa, jonka iho on muutenkin herkkä. Olen lukenut suosituksia sekä BodyShopin että Ecotoolsin kabukeista, olisiko sulla suositella vielä muita?

    • Sanni

      Monet on kehuneet täällä myös Lolon kabukia. Samoin MACin kabukilla on kannattajansa. :) Mun mielestä myös Diorin on tosi hyvä, mutta epäilemättä arvokkain…. ;)

  5. Nimetön

    Moikka,

    harvemmin jaksan katsoa bloggaajien videoita loppuun, mutta oot aivan ihana videolla. Kiva kattoa ja kuunnella :)

    Oon myös saanut paljon hyviä vinkkejä täältä!

    Ihanaa kesää!

    • Sanni

      Onpa kiva kuulla! Etenkin kun itse suhtaudun niin kriittisesti noihin videoihin ja haluaisin olla luontevampi/näyttää ystävällisemmältä/puhua aikuismaisemmin jne jne…. :D

  6. Myy

    Olet aivan ihana videolla! :)

    • Sanni

      No jopas nyt…! Mitenkäs mä nyt tällä kertaa näin onnistuin? ^_^

  7. Milla

    En oo varma oonko jo kysynyt, mutta miten ihmeessä oot saanut tän kaiken lukijamäärän itselles?:) , olisin niin kovin innokas bloggaaja mutta motivaatio laskee kun tuntuu, ettei kukaan mun blogia lue.

    http://dreams-milla.blogspot.fi/

    • Sanni

      Moikka Milla!

      Olen blogannut jo kolme vuotta, eli onhan tässä ollut aikaa kerätä lukijoita. :) Hiljakseen nämä lukijat ovat tulleet, kaikille ei tapahdu sellaista esim. More To Loven kaltaista ”overnight success” -ilmiötä.

      Blogatessa kannattaa kuitenkin muistaa, että blogejahan on pelkästään Suomessakin sadoittain ellei tuhansittain, ja kaikille ei voi riittää lukijoita. Blogien menestykseen vaikuttaa moni seikka; oma persoonallinen tyyli kirjoittaa, kiinnostava sisältö, intohimoinen suhtautuminen aihepiiriinsä ja se tarjoaako juttusi lukijoille jotain uutta tietoa vai vain pelkkää viihdettä…. Pelkäänpä ettei menestyvän blogin reseptiin ole mitään yleisiä ohjeita ja sattumakin vaikuttaa paljon; toiset blogit vain jotenkin löydetään kun taas toiset, laadukkaat blogit saattavat jäädä vain pienen piirin tietoisuuteen. Tokihan minunkin blogini tunnettuuteen on esimerkiksi vaikuttanut portaali eli Indiedays, jonka kautta blogiin on löytänyt paljon uusia lukijoita.

      Olen itse asennoitunut bloggaamiseen niin, että kirjoitan siitä mikä itseäni kiinnostaa/ilahduttaa/ihmetyttää, enkä lähde siitä että ”kirjoitan jotta saisin mahdollisimman paljon lukijoita”. Minulla on ollut onnea siinä suhteessa, että monia muitakin ihmisiä kiinnostavat ne asiat, mistä tykkään kirjoittaa. Jos lukijamääräni lähtisivät laskuun vaikkapa siksi että haluan välillä kirjoittaa maidonvaahdottimista tai sadonkorjuufestivaaleista, se ei vaikuttaisi kirjoittamiseeni. Tämä on minun platformini jakaa minua kiinnostavia asioita. :) Ja se fiilis varmasti välittyy lukijoille mikä saattaa myös olla yksi suosion syistä.

      Tsemppiä bloggaukseen! Pidä mielessä että bloggauksen on oltava mielekästä ja hauskaa juuri sinulle, älä tee sitä lukijoiden takia. :)

  8. milde

    Voi että, kun tykkään näistä sun videopostauksista! Olet niin herttaisen oloinen, että tulee hyvä mieli vaikka nyt onkin ns. opetusvideosta kyse!:)

  9. sitikka

    Hei! Muistelen hämärästi lukeneeni joskus blogistasi? pienen vinkin, jolla saa hieman jämäkämmän peiteaineen ”notkeammaksi”? Itsellä Laura Mercierin peitevoide, joka tuntuu todella jämäkältä, mutta en millään muista mikä se konsti siihen oli :D

    • Sanni

      Hmm… nyt täytyy sanoa että ei tule heti mieleen… Olikohan se mun blogi…? Ehkä sekoittaisin peitevoiteeseen vähän perusvoidetta.

  10. Iina

    Oon kuvitellu äänes jotenkin aivan erilaiseks mitä se olikaan! :)
    Millä tuollaisia ”mousse meikkivoiteita” kuten dream matte mousse olis tarkoitus levittää? Itse olen käyttänyt sormia, mutta harvemmin tulee sormia pestyä juuri ennen meikkipohjan levitystä joten ehkä jokin muu keino olisi ”ongelmaihoni” kanssa toimivampi..

    Kokeilin muuten levittää luomiväriä ensimmäistä kertaa sormin muutama päivää sitten ja voi vitsi, en ole koskaan aikaisemmin osannut häivyttää rajoja ja tehdä varjostuksia niin hyvin! Myös aurinkopuuterin levitys alkaa onnistua vähän kasvojeni muodolle sopivammin, kyllä tästä vielä pikkuhiljaa kehitytään ;)

  11. Karoliina

    Siveltimellä mennään, on menty jo vuosia. Tuntuu hygieenisemmältäkin kuin sieni. Tosin suurethkot huokoset vaativat vähän meikkivoiteen taputtelua sormin. Kiva video, näitä vaan lisää! (::

  12. Iris

    Hei! Osaisitko suositella nuorelle pintakuivalle/t-alueelta välillä rasvoittuvalle sekaiholle 100% sertifioitua luonnonkosmetiikkasarjaa ihonpuhdistukseen (ja muutenkin) vailla kemikaaleja ja ylimääräisiä keinotekoisia ainesosia. Olen aivan uusi luonnonkosmetiikassa mutta sitäkin innostuneempi kokeilemaan, joten ajattelin aloittaa näin ihonpuhdistustuotteista. Ihanaa jos osaisit suositella jotakin ihan perus puhdistusemulsioista, kasvovesistä, kuorinta-aineista ja kosteusvoiteista lähtien.

  13. Sari

    Kiitos tutoriaalista!

    Olen itse pitäytynyt sienessä, mutta siveltimen käyttö kyllä kiinnostaisi. Osaisitko suositella jotain meikkivoiteen levittämiseen käytettävää sivellintä, joka ei helposti ärtyvää ja kuivaa ihoa ärsyttäisi entisestään… Hinnalla ei ole merkitystä, pääasia että sivellin olisi mahdollisimman hellä iholle ja kuitenkin kestää käyttöä.

    • Sanni

      Meikkivoidesiveltimet on käytännössä kaikki samaa, synteettistä materiaalia. Sinänsä en siis osaa sanoa mikä sivellin olisi toista hellävaraisempi…. Lancômen meikkivoidesivellintä pidetään jonkinlaisena kulttituotteena, kokeile vaikka sitä. :) Hyvän siveltimen saa kyllä alle parillakin kympillä. Kicksin sivellin esimerkiksi maksaa 12 euroa.

  14. Elma

    Ihan ekaksi haluan sanoa että vaikutat todella mukavalta ihmiseltä. Usein tuntuu, että myyjät eivät oikein ole kiinnostuneita tuotteistaan eivätkä oikein tiedä niistä mitään. Toki tämä on ihan ymmärrettävääkin, tuotteiden tunteminen kuitenkin vaatii niihin tutustumista, mikä taas usein pitää tehdä vapaa-aikana. Kaikki eivät varmasti halua tuoda työtä vapaa-ajalle.

    Onkin hienoa, että sinä jaksat vielä työsi ohella pitää saman aiheen ympärillä pyörivää blogia. Lukijat saavat asiantuntevia vinkkejä ja taidat sinäkin samalla oppia uutta.

    • Sanni

      Voi kiitos Elma! :) Juuri niin se meneekin että opin blogin kautta itsekin uutta ja ylläpidän ammattitaitoani. Vuorovaikutus lukijoiden kanssa on kultaa! ^_^

  15. chocolategirl

    hei minkä merkkinen tuo sinun poskipunasiveltimesi on ? :)

    • Sanni

      Everyday Mineralsin, on vanhaa mallistoa jota ei enää myydä.

  16. Anni

    OOOH! Koin valaistumisen meikkivoiteenlevitykseen liittyen! Kukaan ei oo koskaan perustellu mulle miksi sivellin on parempi kuin sieni, joten oon koko meikkivoiteenkäyttöaikani levitelly meikkivoidetta sienellä. Ja muutenkin aina kuulee, kun joku on sivellintä testannut, että tulee vaan epätasaista jälkeä ja raitoja niin en oo siihenkään uskaltanut tarttua.
    Kiitos Sanni tästä, seuraavan kerran ostoksilla ollessani taidankin hankkia siveltimen meikkivoiteelle. :)

  17. TiiaEmilia(:

    iha mahtava tää sun blogi!:)Paras!:) Kiitti vinkeistä,tulee oleen paljon hyötyä:)

Kommentoi »

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.