Lumene Nordic Girl jäämässä pois
Olen kuullut vahvan huhun jonka mukaan Lumenen Nordic Girl -sarja on jäämässä pois. Huhua ei ole vahvistettu virallisesti Lumenen taholta, mutta saamani vinkki ja Nordic Girliä koskevat laajat alennusmyynnit viittaisivat siihen suuntaan.
Vaikka juttu ei tosiaan ole täysin varmaa tietoa, halusin jakaa sen jotta halukkailla on ainakin vielä mahdollisuus ostaa jemmaan suosikkituotteitaan – itse tilasin tänään Stockan alesta 2 tuubia rakasta CC-voidettani.
Sain yhteydenoton koskien sarjan lopetusta, kun pari viikkoa sitten vuodatin Instagramiin turhautumani Sokoksen Nordic Girl -alehyllyn äärellä – kun juuri minun CC-voidesävyni oli tietysti lopussa. Lumenelta asiaa ei vahvisteta mutta ei toisaalta kielletäkään, pidetään siis peukkuja että lopettamispäätös ei olisi vielä ihan lopullinen.
Mikäli Nordic Girl lopetetaan, toivotaan nyt ainakin että tuo mahtava CC-voide siirtyy johonkin toiseen Lumenen sarjaan ❤️ Niinkuin se aikoinaan siirtyi Natural Code -sarjasta Nordic Girlin puolelle.

Nordic Girl CC – alle kympin ”halpis”meikkivoide, jälki ja tuntuma kuin selektiivisessä meikkivoiteessa. Ainakin minun ihollani. Ihanan kosteuttavan tuntuinen, levittyy mahdottoman nätisti ja tekee luonnollista, erittäin kaunista himmeänkuultavaa jälkeä.
Nordic Girlin CC eroaa Lumenen alkuperäisestä Nordic Chic CC-voiteesta siten, että Nordic Chic CC on meikkivoidemaisempi ja hieman peittävämpi. Nordic Girl tuntuu voidemaisemmalta ja kosteuttavammalta.
Jos pitäisi yksi ainoa vaikutuksen tehnyt nestemäinen meikkivoide nimetä viime vuosilta, se olisi tämä – sillä tähän hintaan en todellakaan tiedä parempaa meikkivoidetta. Word.
Senkin Lumene! Oon niin hidas sopeutumaan muutoksiin, että edelleen yllätyn, kun kaupassa ei olekaan Anytime-tuotteita.:D Paketin kyljessä lukee nyt taas jotain muuta, ja ensi vuonna taas ehkä jotain muuta.. Olisi muuten mielenkiintoista tietää, onko jonkun tuotteen resepti pysynyt suurin piirtein ennallaan sieltä ysäriltä asti. Kertoisikohan Lumenelta joku?
Olen tätä itsekin epäillyt jo yli puoli vuotta. Molempien lähikaupunkien Prismoista sarja poistui jo vuoden vaihteessa, tilalle tulivat Revolutionin meikit. Lähes jokaisessa käymässäni kaupassa Nordic girlin tuotteet ovat olleet jo pitkään isossa alessa.. Harmi jos poistuu, itselläni ei tosin sen kummempaa suhdetta näihin tuotteisiin ole.
Itseänikin lähinnä harmittaa CC-voiteen kohtalo.
Ymmärrän. Itse en ole vieläkään löytänyt vastaavaa kasvovettä ACO:n lopetetun tilalle. En muista edes sen nimeä enää, mutta koostumus oli täydellinen ja purkki vaaleansininen 😄
Hei Sanni!
Olen 31v. nainen, olen kiinnostunut meikkaamisesta ja kosmetiikasta. Luin blogiasi, mukavia, piristäviä ja innostavalla tavalla kirjoitettuja juttuja! 😊
Kokeilin blogisi myötä Lumenen nordic girl cc-voidetta. Voidetta on vielä saatavilla Lumenen tehtaan myymälästä Espoosta. Ostin muutama päivä sitten. Ale hinta vain 2 euroa tuubi! Ostin itselleni sävyt 1 ja 3, joista sain sekoitettua itselleni oikean sävyn. Todella hyvä meikkivoide myös minun iholleni. Kiitos paljon innostavista ja kivoista blogikirjoituksista! 😊🌸🌼t. Emma
Tosi kiva kuulla, Emma :) Hienoa että sait Nordic Girlin mainiota CC:tä vielä tehtaanmyymälästä..! 🤗
😊☀️