Löytö: Lavera Almond Milk Shampoo

Taas on kohdalle osunut oman postauksensa ansaitseva tuote.

LaveraAlmondMilk_sh

Tehdessäni sarjaa luonnonkosmetiikan hiustuotteista olen käynyt läpi lukuisia tuotteita eri merkeiltä. Kun referenssinä oli muutaman vuoden takainen ensimmäinen kokeilu luonnonkosmetiikan shampoolla ja hoitoaineella, jolloin tuloksena oli sähköinen takkutukka, niin voin sanoa olleeni kauttaaltaan erittäin positiivisesti yllättynyt syksyn aikana testaamieni tuotteiden toimivuudesta. Muutamat niistä ovat aiheuttaneet aivan erityistä ihastusta.

Tämä on yksi niistä. Laveran Almond Milk Shampoo.

Mantelimaitoshampoo on tarkoitettu herkästi pesemiseen reagoivalle päänahalle ja herkistyneille hiuksille. Shampoo on erittäin mietoa ja mantelin uutteet hoitavat hiuksia ja päänahkaa tehden niille pehmeän ja suojaavan kalvon. Tämä on varmaan hoitavimpia shampoita mitä olen käyttänyt – hiukset jäävät huuhdellessa niin sileiksi ja selviksi että tuntuu melkein siltä ettei erillistä hoitoainetta tarvitse. Almond Milkiä voisi kai kutsua jonkinlaiseksi ”2 in 1” -shampooksi.

LaveraAlmondMilk

Tuoksu on makean mantelinen. Koostumus on pehmeän helmiäinen, ja shampoo vaahtoaa hellävaraisuudestaan huolimatta hyvin. Kun viimeksi pesin tällä hiukset ja laitoin hoitoaineeksi Nexxuksen Humectressiä jojobaöljytipoilla buustattuna olivat hiukset huuhdellessa niin silkkiset, että hyvä jos ne erotti vesisuihkun keskeltä. Tällaista pehmeyttä kokee harvoin.

Tietysti näin ihanassa shampoossa täytyy olla joku miinuskin, nimittäin hiukset likaantuvat tätä käyttäessä hieman nopeammin. Näin ainakin itse olen ollut havaitsevinani. Shampoo on niin hellävarainen, ettei se puhdista hiuksia yhtä tehokkaasti kuin ”normishampoo”, ja manteliuutteen tekemä kalvo tavallaan lätsäyttää hiukset niin että ne rasvoittuvat nopeammin kun ovat lähempänä päänahkaa.

Pidän shampoota tästäkin huolimatta erinomaisena, ja se toimii varmasti täydellisesti herkkäpäänahkaisella ihmisellä joka joka tapauksessa pesee hiuksensa päivittäin. Tätä voisi myös suositella erittäin huonokuntoisille, karheille ja käsitellyille hiuksille, tyyliin puhkiblondatulle barbitukalle, sillä hoitavuudessaan tämä on aivan verraton. Mikäli MOPin C-System Hydrating Shampoo on jollekulle tuttu, niin tätä voisi verrata siihen.

Almond_FlowerKuva täältä.

Almond Milk Shampoo jää minulla kuuriluontoiseen käyttöön, ja talvella varmasti tekee hyvää tehohoitaa hiuksiaan tällä ja jollain hyvällä naamiolla. Sertifikaateista kiinnostuneille tiedoksi, että millään Laveran hiustuotteilla ei ole sertifikaattia. (Selitys siihen löytyy tämän postauksen lopusta.) Tässä shampoossa on synteettinen antistaattinen ainesosa hydroxypropyl guar hydroxypropyltrimonium chloride (eikö ole ihania sanahirviöitä nämä…), jonka käyttö estää sertifioinnin.

Laveran muista hiustuotteista on tulossa oma postauksena myöhemmin.

Kommentit (22)
  1. Itselläni on juuri tuollainen puhkiblondattu barbietukka, joten kiinnostuin heti! Voisitko kertoa, mistä tätä shampoota saa ja poljonko se maksaa? (:
    Kiitos!

    1. Laveraa myyvät ainakin Ruohonjuuret, Helsingin Stockmann ja Hyvinvoinnin Tavaratalo. Laveralla on myös oma verkkokauppa. Shampoon hinta vaihtelee välillä 10,90-12,30€. Mikäli tykkää asioida ulkomaisissa nettikaupoissa, niin FeelUniquesta ja Beauty Center Europesta saa myöskin Laveraa.

  2. Sinulle on haaste blogissani.

    1. Kiitos! :) Voi että, aivan ihana söpskiä kuvia olit liittänyt omaan haastevastaukseesi – ja siellähän oli myös PONI! ^_^ <3

      1. No tottakai siellä oli poni! :) Se oli Sundance (paketissa yhdessä Meganin kanssa), lempparein poni ikinä, jonka harjan ja hännän leikkikaverini sittemmin tupeerasi rumaksi pehkoksi. :'(

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *