Kosteuttavat ”kaksoset”: L’Oreal Hydra Genius vs. Lavera Hydro Effect
* Sis. mainoslinkkejä
Esittelyssä ja vertailussa tänään kaksi uutta hyvin samankaltaista mutta brändiltään ja raaka-ainepohjaltaan täysin erilaista seerumia; toinen on sertifioitua luonnonkosmetiikkaa, toinen markettien normikosmetiikkaa. Kummankin ykkösfunktio on kosteutus eli nämä ovat kaikenikäisten seerumeita.
Seerumit ovat Laveran Hydro Effect ja L’Oreal Parisin Hydra Genius.
Nimissä on samaa ja pullotkin ovat samaa sävymaailmaa. :) Hauska sattuma että nämä ”kaksoset” tulivat markkinoille suunnilleen samaan aikaan, Lavera hitusen etunenässä aiemmin kevättalvella.
Yhtäläisyydet eivät lopu tähän vaan seerumeiden pääaktiiviaineetkin ovat samoja. L’Orealin tarjokkaan aktiiviaineet ovat aloevesi ja hyaluronihappo ja samat ainesosat löytyvät myös Laveran seerumista, aloe melkein kärjestä. Laveran markkinointiteksti nostaa esiin myös leväuutteen ja luomusakkaridit.
Jos tarkkoja ollaan, L’Orealin tuote ei nimensä puolesta ole seerumi vaan liquid care, suomeksi hoitoneste, mutta näitähän käytetään ihan samalla lailla. Nestemäisten kosteustuotteiden käyttöbuumi tulee Aasiasta ja nyt markkinat täyttyvät pikkuhiljaa kaiken maailman liquid-sitä ja liquid-tätä kosteustuotteista. Kyseessä on kaikessa yksinkertaisuudessaan seerumin tapaan käytettävä, päivävoiteen alle levitettävä lisäkosteustuote.
Katsotaanpa vielä vähän syvemmälle pullojen ”konepellin alle”. Iholla nämä kaksoset tuntuvat yllättävän samantapaisilta, mutta ainesosiensa puolesta ne poikkeavat täysin. Teidän ei varmaan tarvitse arvailla kumpi näistä on minun suosikkini.
L’Oreal Hydra Genius 10,90€ / 70 ml
L’orealin hoitonesteen sisältö on odotetusti synteettisvoittoinen. Pakkauksen kyljessä esiinnostetut aktiiviaineet aloevesi ja hyaluronihappo sijottuvat ainesosaluettelon keskivaiheen yläpuolelle, ja niitä suurempana pitoisuutena tuotteesta löytää nesteen koostumukseen ja ihofiilikseen vaikuttavia ainesosia kuten emulgaattoreita, pH-arvon tasapainottajaa, tahmeuden tunteen vähentäjää ja silottajaa (mm. tuttu silikoniyhdiste dimetikoni).
Seerumi tuntuu iholla silikonin ansiosta liukkaammalta kuin Laveran seerumi, mutta lopulta Laverakin on yllättävän liukas.
Toiset kuluttajat rakastavat silikonista liukkautta, minä en, mutta Hydra Genius on ihollani kuitenkin ihan mukavan tuntuinen. Se on raikas ja toimii ilman muuta hyvänä lisäkosteuden tuojana päivävoiteen alla, ja on hinnaltaan Lidl-tasoa, tsekatkaapa pullon koko: 70 milliä…!!
Superedullinen hinta kertoo tietysti jotain tuotteeseen käytetyistä raaka-aineista jotka eivät tähän hintaan voi olla kovin arvokkaita, ja esimerkiksi Lavera-siskoa ei pystyisi tähän litrahintaan myymään sillä kasviuutteet, -rasvat ja -öljyt ovat yleisesti arvokkaampia ainesosia kuin synteettiset. (Eivät kaikki, mutta keskimäärin.)
Huvittava yksityiskohta; pakkausteksti kertoo, että ”älykäs koostumus mukautuu kuhunkin ihotyyppiin”, mutta seerumia on kuitenkin tarjolla kolmena eri versiona; kuivalle ja herkälle, normaalille ja kuivalle ja normaalille ja sekaiholle.
Ei siis näytä kuitenkaan mukautuvan kaikkiin ihotyyppeihin..? :D
Lavera Hydro Effect Serum n. 19,95€ / 30 ml
Hydro Effect on ihana. Mahtavaa, että Laverakin viimein lanseerasi kosteuttavan seerumin – tai seerumin ylipäänsä. Seerumin puuttuminen Laveran kaltaiselta valtavan laajan valikoiman omaavalta merkiltä on ollut vähän erikoista. My Age (nyk. Firming) -linjassa oli jonkun aikaa seerumi, mutta sen jäätyä pois Lavera on ollut pitkään vailla seerumia. Hydro Effect saapui viimein paikkaamaan tilannetta.
Hydro Effectin ainesosaluettelo on Hydra Geniuksen heprean kuuloisia synteettisiä kemikaaleja vilisevään inciin verrattuna kuin kasvimaa. (Huom, en sano että ”kasvimaa” on yksiselitteisesti parempi formulointi vain koska itse pidän enemmän luonnonkosmetiikasta, kummatkin näistä kosteuttavat mutta eri lailla rakennetulla pohjalla.) Laveran reseptissä on synteettisten koostumuksen muokkaajien sijaan kasvipohjaisia kosteuttajia, pehmentäjiä ja antioksidantteja kuten jo mainitut aloevesi ja leväuute sekä skvalaani, sodium pca, sheavoi, auringonkukansiemenöljy, joukko sokeriyhdisteitä sekä e-vitamiini.
Mistä joku ehkä ei tykkää Hydro Effectissä on etanolin sijoittuminen korkealle, heti veden jälkeen (L’Orealin seerumissa se on kolmantena). Alkoholilla saadaan tehokkaasti minimoitua muiden ainesosien mahdollista tahmeuden tunnetta iholla ja vaikutetaan tuotteen imeytyvyyteen, minkä lisäksi se toimii luonnonkosmetiikan tuotteissa myös säilöntäaineena. Laveran seerumin alkoholipitoisuus ei kuitenkaan mitenkään ”läjähdä” kasvoille, tuotetta levittäessä ei tunnu alkoholin tuoksua eivätkä silmänikään reagoi, niinkuin joidenkin alkoholipitoisten tuotteiden kuten silmänympärysvoiteiden kohdalla.
Myös hajuste on incissä korkealla, mikä ei ole kaikkien mieleen. Itse tykkään Hydro Effectin tuoksusta eikä se ole makuuni liian voimakas. Siinä on jotain tosi jännää josta olen yrittänyt saada kiinni, mieleen tulee jostain syystä lakritsi mutta en löydä incistä mitään siihen viittaavaa.
Seerumi on koostumukseltaan ohutta, lähes nestemäistä geeliä ja jättää ihon miellyttävän sileän ja kosteutetun tuntuiseksi. Hydro Effect ei ehkä tunnu yhtä, voisiko sanoa ylelliseltä kuin vaikkapa Mádaran SOS-seerumi tai Supermoodin Egoboost Moisture Kick, joiden rinnalle se nyt kohosi lemppari-kosteusseerumieni rivissä, mutta brändikin on ”arkisempi” ja hinta sen mukainen – huomattavasti Mádaraa ja etenkin Supermoodia edullisempi.
Olen aina erityisen iloinen löytäessäni edullisia helmiä, ja Laveran Hydro Effect on yksi sellainen. Etenkin seerumien maailmassa alle kahden kympin tuotteet ovat harvinaisuuksia. Aiemmin keväällä vinkkasin teille vieläkin edullisemmasta Lué Balance -hyaluronihapposeerumista, mutta Laveran Hydro Effect on enemmän meidän mieleen jotka kaipaavat seerumilta myös pehmentävyyttä.
Tässä meillä olisi nyt siis kaksi omassa lajissaan edullista, pätevää kaikenikäisten kosteusseerumia. Oma suosikkini on luonnonkosmetiikan ja pidän sitä henkilökohtaisesti tehokkaampana vähintään korkeamman antioksidanttipitoisuutensa perusteella, mutta en dissaa L’Orealiakaan vaan näen sen potentiaalin normikosmetiikan käyttäjien joukossa. Ja onhan sen hinta kerrassaan lyömätön.
Tässä ei olla minkään rakettitieteen kysymysten äärellä vaan tuodaan ihoon vain lisäkosteutta kevyellä, tahmaamattomalla koostumuksella. :) Sen tekevät kumpikin näistä tuotteista.
Kumpiko olisi sinun juttusi? :)
L’Orealin Hydra Genius -hoitonestettä myydään tavarataloissa ja marketeissa, Laveraa myyvät eko- ja luontaistuotekaupat sekä tavarataloista ainakin Sokos.
Edullisin hinta Laveran Hydro Effect -seerumilla on tällä hetkellä Biodellyssä* (19,95€).
Minulla on tarjota Biodellyyn* myös kesäinen alennuskoodi, jolla saa Biodellyn koko valikoiman normaalihintaisista tuotteista -15% alennusta. Koodi on SANNIKESÄ ja se on voimassa 16.7. saakka. (Biodellyllä on muuten ilmaiset toimituksetkin heinäkuun loppuun saakka.)
Meinasin Lorkun ostaa, mutta silarit, ei ei. Egoboostin seerumi on kyllä hyvä, mulla tais olla se toinen versio, ei moisture.
One Minute Facelift? Sitä en ole kokeillut.
Vau, kiitos tästä! Tuon Lorkun budjettiversion raaskii näin vähävaraisenakin hankkia, kun on seerumien käyttöön vasta tutustumassa. Hankintalistalle menee heti.
Ja ps, kun vasta oli afliate-linkeistä puhe niin tässä uppoavat kyllä juttuun sulavasti ja ei-tyrkysti, jää luottavainen tunne tuotearviosta eikä maistu maksetulta mainoksesta. :)
Kiitos, mukava kuulla :) En tosiaan pidä mielekkäänä muuttaa tyyliäni arvioiden suhteen vaikka niissä olisikin affi-linkki.