Lavera My Age

Luonnonkosmetiikassa on ns. anti-aging -linjoja muuta kosmetiikkaa vähemmän, ja se todennäköisesti siitä syystä, että luonnonkosmetiikassa ei haluta antaa yhtä huimia lupauksia ihon nuorentumisesta ja ryppyjen katoamisesta kuin normikosmetiikan puolella. Tosin näitäkin tuotelinjoja on alkanut ilmestyä viime aikoina lisää, ja viime vuonna Lavera lanseerasi omansa, nimeltään My Age.

(Mielenkiintoista on se, että Laveralla on jo entuudestaan anti-aging-tuotteisiin keskittynyt sisarmerkki Laveré. En siis välttämättä näe perusteltuna erillistä Lavera-brändin alle luotua anti-aging-sarjaa, mutta onhan se toisaalta mukava olla olemassa niissä maissa, joissa Laveréa ei myydä.)

En täysin kuulu vielä My Age -sarjan kohderyhmään, mutta pääsin joka tapauksessa kokeilemaan tuotteita. My Age -tuotteiden kaksi pääasiallista vaikuttavaa ainetta ovat valkoinen tee ja karanjaöljy. Valkoinen tee suojaa ihoa vapailta radikaaleilta ja karanjaöljy toimii luonnollisena UV-suodattimena ja ehkäisee näin pigmenttiläiskien syntymistä.

LaveraMyAge

* Puhdistusvaahto. – Hyvin saman tuntuinen kuin Laverén puhdistusvaahto, jopa samanlaisessa pakkauksessa. Tuoksu vain on erilainen. Koostumukseltaan ohuempaa kuin esimerkiksi Mádaran puhdistusvaahto, ja pesee hellävaraisemmin. Iho ei siis jää narskuvaksi. Tykkään tästä, niinkuin tykkäsin Laverénkin vastaavasta. Vaahdot on pop!

* Päivävoide.Suosikki!! My Age Day Cream on noussut mun luonnonkosmetiikan kosteusvoiteiden Top 3:een, jossa keikkuvat Oliv’in Antioksidanttivoide ja Estelle & Thildin päivävoide. My Age -päivävoide on notkeaa ja ohutta, ja todella kosteuttavan tuntuista. Sanoisin, että tämä tuntuu (ainakin minun ihollani) kosteuttavammalta kuin Antioksidanttivoide. Voide imeytyy nopeasti ja jättää iholle himmeän pinnan. My Age Day Cream ei jotenkin tunnu yhtään ”ryppyvoiteelta”. Aikuisen ihon voiteet ovat yleensä paljon täyteläisempiä. Vaikka en mielestäni vielä tarvitse mitään anti-wrinkle -nimekkeen alla myytävää voidetta, niin tämän purkin käytän kyllä loppuun! Kokeilkaa ihmeessä tämän koostumus jos pyörähdätte jossain Laveraa myyvässä liikkeessä, todella miellyttävä!

* Yövoide. – Tästä en niin tykännyt hieman vahamaisen koostumuksensa takia. Voide levittyy kasvoille jotenkin hassun jäykästi, vaikka kyllä imeytyykin eikä jää millään lailla rasvaiseksi. Tuntuu kasvoilla aivan erilaiselta kuin päivävoide. Tästä voisi sanoa, että tuntuu jo enemmänkin sellaiselta vanhemman ihon voiteelta.

* Silmänympärysvoide. – Täyteläinen, hieman rasvaisen tuntuinen, sopii varmasti erityisen hyvin kuivalle iholle. Koostumus saman oloinen kuin Weledan Villiruusu-silmänympärysvoiteella. Yöksi tämä sopii hyvin, mutta päiväsaikaan  käytän mieluummin ohuempaa voidetta joka ei jätä kiiltävää pintaa.

Edit. 07/11 – Pidemmän käyttökokemuksen myötä muutan hieman aiempaa arviotani, ja My Age -silmänympärysvoide kuuluu sekin nyt suosikkeihini. En enää pidä sitä yhtään rasvaisena tai koe että se jättää iholle kiiltävän pinnan. Koostumus on todella miellyttävä ja käytän voidetta aamuin illoin.

LaveraMyAgeDayCream

Päivävoiteella on hintaa 21,90€ (nämä mun siteeraamat hinnat on muuten aina Hyvinvoinnin Tavaratalosta, jossa on järjestään alhaisimmat hinnat).

Kommentit (30)
  1. Ihastuin blogiin täysillä muutama päivä sitten. Pyydän anteeksi, etten selannut liikaa blogisi historiaa ja jos sinulla tästä aiheesta jo juttua on, mutta… mulla on todella syvän ruskeet silmät… mitä luomiväriä suosittelisit ruskeille silmille?

    1. Ruskeat silmät ovat helpot, etenkin tummanruskeat, sillä niissä kaikki sävyt näyttävät hyvälle. :) Kyse on vain siitä, kuinka näkyvän ja värikkään meikin haluat. Ruskeat ja beigen sävythän sopivat kaikille, eivätkä näytä huonoilta samanvärisissä silmissäkään, siinä missä esim. sininen luomiväri sinisissä silmissä on harvoin se paras ratkaisu.

      Jos sinulla on tummanruskeat hiuksetkin, niin suosisin tummahkoja liilan tai siniliilan sävyjä. Vastaväriperiaatteen mukaan sinertävät sävyt tuovat ruskeat silmät parhaiten esiin, mutta vältä ”kasarisinistä”, se pukee harvoja. Käännä katseesi sen sijaan viileisiin, violetilla taitettuihin sinisiin. Esim. kaverillani M:llä on tässä postauksessa erinomaisen hyvin tummanruskeita silmiä korostava violetti meikki.

  2. ”Valkoinen tee suojaa ihoa vapailta radikaaleilta ja karanjaöljy toimii luonnollisena UV-suodattimena ja ehkäisee näin pigmenttiläiskien syntymistä.”

    Eikös noita ominaisuuksia toivoisi ihan nuorenmman ihon normikosmetiikaltakin, tuohan on ikääntymisen ENNALTAEHKÄISYÄ ja ihon suojaamista. Samasta syystä ensimmäiset ihon ikääntymistä estävät tuotteet ja ”ryppyvoiteet” otetaan käyttöön jossain siinä 25v iässä. Itselleni ei tulisi mieleenkään mennä ainakaan enää kolmekymppisenä pelkällä kosteusvoiteella, voi tulla aika yhtäkkinen rupsahdus! Mun käsittääkseni idea ei nimittäin ole alkaa käyttää niitä ryppyvoiteita vasta silloin kun naama on jo pilalla, toki ei niistä liian nuorena saa kaikkea hyötyä irti…

    1. Eikös noita ominaisuuksia toivoisi ihan nuorenmman ihon normikosmetiikaltakin, tuohan on ikääntymisen ENNALTAEHKÄISYÄ ja ihon suojaamista.

      Totta mooses toivoisi! ^_^ En minä näitä ainesosia mitenkään ”liian vahvoina” omalle iholleni pidäkään.

      Voide kuitenkin lupaa myös vähentää näkyviä ryppyjä 85%, ja minulla mitään tällaisia ryppyjä ei ole. Ole hyvä ja käytä sinä vaan ryppyjä madaltavia voiteita jo 25-vuotiaana, minä en niin tee. :) Eivät ne voiteet kenenkään ihoa estä rupsahtamasta, vaan geenit, ympäristö ja elämäntavat. Tavallisella kosteusvoiteella pärjäät ihan läpi elämän. Suojakerroin on paras mahdollinen anti-aging-ainesosa.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *