Lavera Basis Sensitiv Q10

Esittelyssä Laveran Basis Sensitiv -linjan Q10-kasvotuotteita.

En olekaan pitkään aikaan testannut uusia kasvotuotteita Laveralta, mutta kaikki aiemmat kokemukset ovat olleet miellyttäviä. Q10 ei tehnyt poikkeusta.

Basis Sensitiv on Laveran edullinen peruslinja, sisältäen niin vartalo- kuin kasvotuotteitakin. Olen kokeillut vuosien varrella tosi monet Basis Sensitiv -linjan tuotteet ja nyt jo edesmennyt Porkkanavoide kuuluu suuriin suosikkeihini. Samoin tykkään tosi paljon paksusta, ”niveacrememäiseen” peltipurkkiin pakatusta All-Round Creamista joka on tosi hyvä mm. kuiville jaloille.

Yleisesti mainitsen Basis Sensitiv -linjasta sen tuoksun, johon olen erityisen ihastunut. Linjan tuoksu on miedosti parfymoitu ja jotenkin hyvin epäluonnonkosmetiikkamainen, ehkäpä vähän apteekkityyppinen, ja tavallaan sellainen ettei siinä pitäisi olla mitään erityistä. Jostain syystä olen kuitenkin koukuttunut tuoksuun ja se on yksi kosmetiikkasarjojen lempituoksujani kautta aikojen. Jo pelkkä tuoksu itsessään tekee Basis Sensitiv -linjan tuotteiden käytöstä mukavaa :)

laveraq10_img_4293

Ikääntyneelle iholle tarkoitettu Q10 -linja sisältää neljä tuotetta: päivä- ja yövoiteen, silmänympärysvoiteen ja naamion, joista tänään esittelyssä voiteet. Olen saanut tuotteet Laveran maahantuojalta.

Naamion testauksen jätän talveen, tiedätte että olen edelleen vähän ”naamiorajoittunut” mitä tulee kosteuttaviin naamioihin. Paksun rasvakerroksen levittäminen kasvoille on aina tuntunut vastenmieliseltä (ja tarpeettomaltakin, kun iho on ollut hyvässä kosteustasapainossa), mutta nyt kun iho on selvästi alkanut iän myötä kuivua, minun on aika alkaa opetella naamioiden käyttöä ^_^

laveraq10_img_4279

Q10 Anti-Ageing Moisturising Cream 20,50€ / 50 ml

(tuotteiden hintatiedot ovat Hyvinvoinnin Tavaratalosta)

Sannin suosikki! Voide on samettisen täyteläistä ja kermaista ja levittyy miellyttävän liukkaasti. Tuntumaltaan ylellinen, jos vertaa edellisiin testivoiteisiin eli Yliopiston Apteekin poppooseen.

Aloitin Q-kymppien testauksen ensin kesällä, mutta silloin ne tuntuivat liian täyteläisiltä. Kreikasta tultua ja auringon paahtaman ja pintakuivattaman ihon jouduttua Suomessa saman tien kohtaamaan kylmän ilman, tuntui Q-kympin koostumus heti huomattavasti sopivammalta. Voiteita kannattaa todellakin vaihdella vuodenaikojen ja sääolosuhteiden mukaan, sama voide ei välttämättä toimi ihanteellisesti vuoden ympäri. Oman ihoni tarpeet ovat etenkin nyt ikääntymisen myötä muuttuneet selvästi todella erilaisiksi vuodenajan mukaan. Ihosta tulee iän myötä herkemmin reagoiva.

laveraq10_paiva_img_4280

Q10-voide on kehitetty ikääntyneelle iholle ja sanoisin, että sopii noin 30+ vuotiaille. (Mutta kuten aina, ei se mitään hallaa tee nuoremmallekaan iholle. Nuorempi iho vain ei samaan tapaan hyödy/hyödynnä anti-age-ainesosia kuin ikääntynyt iho.)

Voiteen aktiiviaine koentsyymi Q10 eli ubikinoni on vitamiinin kaltainen, rasvaliukoinen aine jota ihossa on luonnostaankin. Se toimii antiosidanttina ja kuuluu ihonhoidon aktiiviaineiden tunnetuimpiin ”hyviksiin”. Varmasti monille teistä tuttu, koska sitä käytetään ihonhoitotuotteissa niin laajasti.

Voiteen muita hoitavia ainesosia ovat oliiviöljy, sheavoi, jojobaöljy, manteliöljy ja aloe vera. Tuttuja tehokkaasti pehmentäviä ja kosteuttavia ainesosia. Voide sisältää myös alkoholi (etanolia), joka tekee osaltaan koostumuksesta miellyttävämmän ja vähemmän tahmean.

laveraq10_img_4275

Verrattuna toiseen anti-age- suosikkipäivävoiteeseeni Laveralta, My Ageen, Basis Sensitiv Q10 on paksumpaa ja kermaisempaa. Tuntumaltaan hemmottelevampaa. Oikein kuiva tai pintakuiva iho vaatinee voiteen alle myös seerumin tuomaan lisäkosteutta, sillä Q10 Mosturizing sisältää enemmän lipidejä kuin kosteutta sitovia ja/tai vesimäisiä ainesosia. Se tuntuu täyteläiseltä ja pehmentää ihanasti, mutta todella janoinen iho tarvitsee vielä rasva-ainesosien lisäksi myös kosteutta, ja tässä seerumi tulee apuun.

Kaiken kaikkiaan todella ihanan, miellyttävän tuntuinen voide erinomaisella hinta-laatusuhteella. Luonnonkosmetiikan anti-age-päivävoiteeksi Q10 on hyvin edullinen.

laveraq10_img_4283

Q10 Anti-Ageing Night Cream  22,50€ / 50 ml

Yövoide on tuntumaltaan hyvin samankaltainen kuin päivävoide, mutta paksumpi – kuten yövoiteelta voi odottaakin. Rasvakoostumus on hieman erilainen yövoiteen sisältäessä mm. soijaöljyä ja päivävoidetta korkeamman pitoisuuden auringonkukansiemenöljyä, jotka osaltaan tekevät yövoiteeseen rasvaisempaa koostumusta.Tietysti myös veden ja rasvojen suhde vaikuttaa.

Q10-yövoide tuntuu ainakin nyt syksyllä vielä liian tuhdilta iholleni, tai sitten kyse on vain siitä yleisestä vastenmielisyydestäni paksuja rasvoja kohtaan, mikä ei välttämättä ole linjassa ihon todellisen tarpeen kanssa.

laveraq10_img_4285

Q10 -silmänympärysvoide  20,50€ / 15 ml

Huomattavasti ohuempi koostumukseltaan kuin kasvovoiteet. Olisin odottanut kermaisempaa koostumusta sarjan muiden voiteiden pohjalta, mutta on tämäkin oikein miellyttävä. Silmänympärysvoide jättää hitusen nahkean jälkituntuman kun se alkaa imeytyä.

Q10-silmänympärysvoide sisältää kasvovoiteista poiketen myös hyaluronihappoa. Kosteutustuntuma on oikein hyvä, mutta voide ei ole yhtä ylellisen tuntuinen kuin täyteläisemmät kasvovoiteet. Ja eihän sen tarvitsekaan, mutta mä tykkään aina huomioida näitä koostumusten välittämiä fiiliksiä :)

*

Seuraavana kasvotuotteiden testijonossa ”taistelevat” Neal’s Yard Remedies ja Oriflamen Ecobeauty -voiteet. :) Katsotaan kumpiko lähtee ensimmäisenä kierrokselle kun palaan joulukuun alussa Suomeen.

Kommentit (11)
  1. Kannatan Neal’s Yard Remedies’a seuraavaksi! :) Ihanaa matkaa, Sanni!

  2. Heippa! Ajattelin kirjoittaa jotain kun en ole aikoihin..kaikki aina luen :) hyvää matkaa teille! Mä vähän haen vinkkejä sulta taas ruokavalioon.. aamuinen soijajugu lesitiinillä marjoilla prot.jauheella plus kananmunaa : nam! Kiitos! Miten siellä aamut starttaa?

    1. Moi ”Minä vain”, onpa kiva kuulla sinusta :)

      aamuinen soijajugu lesitiinillä marjoilla prot.jauheella plus kananmunaa : nam! Kiitos!

      Peukku :)

      Aamut starttaa aika aikaisin toistaiseksi… Ekana yönä heräsin neljältä, viime yönä kahdelta, nukuttuani kolme tuntia… Toivon että tänä yönä saisin vihdoin nukuttua edes viisi tai kuusi tuntia…

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *